Miina Supinen WSOY 2007
Näissä saappaissa seisoo ja niitä tarvitsee Astra, 22-vuotias Silolan perheen ylpeys. Etukannen kuntosalille haaksirikkoutunut poika on Silmu, Astran veli joka aikoo tovereidensa kaltaiseksi. Takaliepeen lumpeella kelluu Pelagia, mutta vain haaveissaan – oikeasti hän viljelee samettieläimiään pitkin Siloloitten kaunista kotia. Mutta ennen Pelagian syntymää vanhemmille – kuuluisalle ja joviaalille kapellimestarille sekä perhelääkärin lempeydellä koteja parantavalle sisustussuunnittelijalle – on sattunut pieni hairahdus. Juhlat voivat alkaa.
Että semmonen tarina. Luen aika harvakseltaan suomalaista kirjallisuutta. Olen ennakkoluuloinen niiden suhteen, sama pätee myös suomalaiseen elokuvaan, mutta pitäisi ehkä opetella eroon ennakkoluuloista. Aika surullinen tarina, joka sitten kääntyy komediaksi. En pitänyt oikein yhdestäkään hahmosta, mutta ymmärsin heitä. Todentuntuisia hahmoja. Huh, onneksi oma perhe ei ole yhtä nyrjähtänyt vaikka ei sekään täydellinen ole. Kaiken kaikkiaan koukuttava tarina, joka lopussa palkitsee lukijansa. Pidän siitä miten asioihin ja ihmisiin tulee pikku hiljaa lisää kerroksia eikä kaikki olekaan niin mustavalkoista kun miltä aluksi saattaa vaikuttaa. Itse olen ehkä taipuvainen välillä ajattelemaan vähän mustavalkoisesti. Lukemisen arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti