Alastonkuvia

Alastonkuvia

Virpi Hämeen-Anttila

Otava 2004

Sähkö virtasi suoniini kuumana ja kihelmöivänä – maalaukset olivat vielä parempia kuin muistin. Miten löytäisin sanat jotka edes likimain selittäisivät mitä näin.

Kun taidehistorian opiskelija Anna Tuominen näkee ensi kerran Aleksi Merikosken töitä, hän tietää löytäneensä humalluttavan aiheen gradulleen. Lumoava rakkaustarina kahdesta miehestä, naisesta ja kuvataiteen aistivoimaisesta maailmasta.

Pidin ihan hirveästi Hämeen-Anttilan esikoisromaanista Sudenvuosi. Odotukset olivat siten korkealla tämänkin suhteen. Petyin lopulta hieman. Mietin heti alussa kirjan jättämistä kesken. Jotenkin yhtäläisyyksiä omaan elämään tuntui löytyvän niin paljon ja omassa elämässä tapahtuvien stressaavien muutosten vuoksi kirja tuntui vähän ahdistavalta luettavalta. Lopulta kuitenkin jatkoin sinnikkäästi lukemista, en osaa jättää kirjoja kesken, mutta en oikein pitänyt kirjasta. Minusta tämä tuntui niin oudon ontolta. Ensimmäinen osa oli minusta tosiaan hieman ahdistava ja jotenkin rikkonainen. Toinen osa oli vähän parempi, mutta sen sijaan, että henkilöihin olisi tullut lisää syvyyttä, tuntui siltä kuin henkilöt olisivat vaihtuneet. Ylipäänsä henkilöhahmot jäivät minusta melko elottomiksi. Kolmas osa jatkoi kakkosen linjaa. Yksi asia, mikä häiritsi minua, oli se, että koko kirjan ajan kertoja vaihteli minäkertojasta kolmanteen persoonaan, mikä oli vähän hämmentävää. Toinen juttu, mikä ei oikein toiminut oli se, että puhuttaessa kolmannesta persoonasta käytettiin sanaa ”se”. Siis ei siinä mitään, niin minäkin teen, mutta se ei sopinut yhtään kirjan tyyliin, joka oli jonkinlainen yritys kirjoittaa jotain hienoa ja korkealentoista kaunokirjallisuutta. Kaiken kaikkiaan tämä oli minusta melko teennäinen kyhäelmä, joka ei suuremmin sykähdyttänyt.

Kuva