Anne Wiazemsky
WSOY 1998
Sydämellinen kuvaus perheestä ja suurista tunteista
Miksi Annen isä pyysi testamentissaan, että eräälle Genevessä asuvalle naiselle annettaisiin Edith Piafin levy Hymni rakkaudelle? Miksi sama laulu merkitsi niin paljon Annen äidille?
Paljon myöhemmin Anne päättää lähteä Geneveen tapaamaan salaperäistä naista, joka oli rakastunut hänen isäänsä.
Anne Wiazemskyn perhekuvaus kätkee sisäänsä monta hymniä rakkaudelle. Hän kertoo hellästi venäläissyntyisestä diplomaatti-isästään ja musikaalisesta äidistään, joiden avioliittoa varjosti uskottomuus. Madeleine-kotiapulainen, joka piti huolta lapsista, oli Annen elämän tärkeimpiä ihmisiä - siitäkin huolimatta, että joutui myöhemmin rappiolle. Nobel-kirjailija Francois Mauriac, Annen äidinisä, kannusti tyttöä ja oli hänen tukenaan vaikeina aikoina.
Suru, onni ja kiitollisuus, lapsuudenkokemukset ja nykypäivä lomittuvat teoksessa, joka on hyvää- (loppu jää kirjaston lapun alle).
Tämä on ilmeisesti muistelmateos. Tässä oli tavallaan aika ajankohtainen aihe, koska olen itsekin mietiskellyt viime aikoina lapsuutta ja perhesuhteita, mutta en silti oikein osaa sanoa romaanista mitään. Luulen, että olisin voinut pitääkin tästä, jos olisin osannut keskittyä tähän kunnolla alusta loppuun asti, mutta alku meni jotenkin huitaisten ohi. Lisäksi tässä oli vain 156 sivua, joten tämä loppui ennen kuin pääsin kunnolla vauhtiin.
Paljon myöhemmin Anne päättää lähteä Geneveen tapaamaan salaperäistä naista, joka oli rakastunut hänen isäänsä.
Anne Wiazemskyn perhekuvaus kätkee sisäänsä monta hymniä rakkaudelle. Hän kertoo hellästi venäläissyntyisestä diplomaatti-isästään ja musikaalisesta äidistään, joiden avioliittoa varjosti uskottomuus. Madeleine-kotiapulainen, joka piti huolta lapsista, oli Annen elämän tärkeimpiä ihmisiä - siitäkin huolimatta, että joutui myöhemmin rappiolle. Nobel-kirjailija Francois Mauriac, Annen äidinisä, kannusti tyttöä ja oli hänen tukenaan vaikeina aikoina.
Suru, onni ja kiitollisuus, lapsuudenkokemukset ja nykypäivä lomittuvat teoksessa, joka on hyvää- (loppu jää kirjaston lapun alle).
Tämä on ilmeisesti muistelmateos. Tässä oli tavallaan aika ajankohtainen aihe, koska olen itsekin mietiskellyt viime aikoina lapsuutta ja perhesuhteita, mutta en silti oikein osaa sanoa romaanista mitään. Luulen, että olisin voinut pitääkin tästä, jos olisin osannut keskittyä tähän kunnolla alusta loppuun asti, mutta alku meni jotenkin huitaisten ohi. Lisäksi tässä oli vain 156 sivua, joten tämä loppui ennen kuin pääsin kunnolla vauhtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti