sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Catching Fire

Suzanne Collins 2009
Scholastic

Tämä toinen osa alkoi hieman hitaammin kuin ensimmäinen. Olin alusta asti silti ihan tarinan pauloissa, koska olin jo niin kiintynyt hahmoihin, että halusin tietää mitä heille seuraavaksi tapahtuu. Tavallaan kaikki oli ennestään tuttua, mutta silti erilaista. Finnick oli hauska lisä henkilöhahmoihin ja odotan mielenkiinnolla minkälainen hän tulee olemaan elokuvaversiossa. Sen sijaan, Katniss oli minusta ajoittain vähän ärsyttävä tavalla, jota en oikein itsekään tavoita. Siis en oikein osaa sanoa, miksi hän minua ärsytti. Suurimman osan kirjaa olin myös ihan kauhuissani, koska pelkäsin mitä suosikkihahmolleni tapahtuu. Silti oli vain pakko jatkaa lukemista. Kirja loppui taas niin jännään tilanteeseen, että oksat pois. 

Nyt olen ahminut koko viikonlopun trilogian päätösosaa ja sitä lukiessa olen huomannut, että vaikka Catching Fire onkin hurjan hyvä, se on silti eräänlainen välikirja. Ensimmäinen kirja oli alkujohdatus, toinen kirja jatkoi siihen mihin ensimmäinen jäi ja valmisteli kolmannen kirjan tapahtumia. Kolmas on taas sitten jotain ihan uutta. Ihna huikean hyvä trilogia tämä kyllä on! 

2 kommenttia:

  1. Rupesin ajatuksiasi lukiessa miettimään, pilasinko oman lukukokemukseni sillä, että kahden ensimmäisen osan välissä tuli luettua muuta. Vihan liekkejä alotellessa tuntuma tarinaan oli taas kaukaisempi, ja huomasin olevani myös aika kriittinen Katnissia kohtaan :D Suomennettu kolmas osa on jo odottamassa aloitustaan, muttei siihen tunnu olevan edes kovin kova kiire, mikä on vähän ihmeellistä, sillä ensimmäistä kirjaa lukiessa tarina vei totaalisesti mukanaan. Odotukset päätösteokseen ovat kyllä korkealla... :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Mulla itsellä oli olo, että pakko lukea kaikki osat yhteen menoon, kun asiat ovat hyvin tuoreessa muistissa. Olisi varmaan ollut aika erilainen lukukokemus jos olisin tehnyt eri lailla. Toivottavasti odotuksesi täyttyvät kolmannen osan suhteen, se on kyllä melkoista adrenaliiniryöpytystä, kun tapahtumat pääsevät kunnolla käyntiin. Musta tuntuu, että itseltä jäi paljon asioita huomaamatta sen takia, kun vaan luin tekstiä eteenpäin jäämättä pohtimaan asioita pitemmäksi aikaa. Noo, luen ihan varmasti trilogian joskus uudestaan. :)

    VastaaPoista