perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kesäkuun lukumaratonin lukukokemukset

Minun on pitänyt kirjoittaa niistä kesäkuun lukumaratonin kirjoista jo monta viikkoa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Olen elänyt sellaisessa kirjablogi-pimennossa viime aikoina, että tämän kesän toinenkin lukumaraton ehti mennä ohi ennen kuin ehdin kirjoittamaan edes siitä ensimmäisestä. Hupsista. Harmi muuten, että missasin sen toisen lukumaratonin, koska olen kesälomalla ja minulla on oikein koukuttava kirja meneillään. Olisin mielelläni ahminut sitä maratonin puitteissa. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Tässä kuitenkin muutama sananen niistä kesäkuun kirjoista.

Pahan jäljillä
Trace
Patricia Cornwell 2004
Otava 2007
379 s.

Vietin teini-ikäni lukien Kay Scarpettan tutkimuksista. En tiedä, mitä se kertoo minusta, että Patricia Cornwellin romaanit olivat  ensimmäisiä ns. aikuisten kirjoja, joita aloin lukemaan. Kirjavalintani taisivat olla vähän synkkiä teinitytölle ja kasvoin varmaan hieman kieroon niiden takia. En tiedä ruokkivatko kirjat jo olemassa olevaa uteliaisuutta vai syntyikö kiinnostus kirjojen seurauksena, mutta lopputuloksena kuitenkin oli kiinnostus kuolemansyyntutkintaan ja sarjamurhaajiin ynnä muihin elämän synkempiin puoliin. 

Tässä ehti kuitenkin vierähtää monta monituista vuotta siitä, kun viimeksi luin Scarpettan tutkimuksista. Täytyy sanoa, että en oikein muistanut aiempia tapahtumia, mikä hieman häiritsi. Mietin myös sitä, että onko kirjan maailma ihan oikeasti joidenkin ihmisten todellisuutta. Hieman vinksahtanutta oli meno.. Näin monen vuoden tauon jälkeen en ollut kovinkaan vaikuttunut Cornwellin kirjoitustaidoista. Tai saattoi tämä olla muuten vain sarjan heikompia teoksia, mutta olen itsekin muuttunut lukijana vuosien varrella enkä todellakaan aio ruveta kahlaamaan alkupään teoksia uudelleen voidakseni verrata (Temple Brooks Gault tosin on jäänyt ikuisesti mieleeni enkä enää edes muista, mistä syystä). Kirjan vanhat tutut hahmot, mitä niistä sanoisi.. Oikeastaan minulla on ehkä aina ollut vähän sellainen ongelma, että en saa otetta kirjan hahmoista, enkä suuremmin välitä mitä heille tapahtuu tai mitä heidän mielessään liikkuu. Tähän on kuitenkin yksi poikkeus, Pete Marino, Scarpettan uskollinen aisapari. Räävitön, viinaan menevä etsivä Marino on aina ollut sarjan suosikkihahmoni eikä vuodet ole muuttaneet sitä mitenkään. Ihmettelen kyllä itsekin, että mikä Marinossa on vedonnut teini-ikäiseen tyttöön. Marino on kävelevä dekkarikirjallisuuden renttu etsivä -klisee, mutta pitäydyn kannassani, että hän on sarjan mielenkiintoisin ja liikuttavin hahmo. Summa summarum, melko köykäinen teos, mutta ehkäpä palaan sarjan pariin vielä joskus.

Vaarallinen juhannus
Farlig Midsommar
Tove Jansson 1957
WSOY Loisto pokkari 2008
140 s.  

Muumi-kirjat ovat olleet jo kauan lukulistalla. Luen kirjasarjojen eri osat ilmestymisjärjestyksessä enkä voi jättää televisiosarjoista jaksoja väliin enkä missään nimessä katsoa jaksoja väärässä järjestyksessä. Epäortodoksisesti kuitenkin luin tämän sarjan viidennen(!) osan ennen muita (kävin kyllä hetken aikaa henkistä kamppailua, että ehtisinkö jollain konstilla lukea aiemmat osat ensin, mutta tuomitsin sen mahdottomaksi). Luulen, että Muumi-sarja ei ole niin jatkuvajuoninen, että sen epäjärjestyksessä lukemisesta olisi muuta haittaa kuin ehkä pieni kalvava tunne neurootikon korvien välissä.

Niin ne Muumit. Tämän kanssa oli sama juttu, kun Pikku Prinssin. Kummatkin ovat ihan hirmu herttaisia ja söpöjä ja täynnä kätkettyä viisautta. Ja herttaiset ja söpöt asiat eivät ole yhtään minun juttu, koiranpennut ja eläinlapset yleisesti ottaen  joo, mutta muuten... Niin ei. Pitää silti huomauttaa, että jos ihan todella rupeaa miettimään tätä tarinaa niin tässäkin on kyllä aika synkät sävynsä. Melkoisen karua joutua jättämään tulvan alle jäänyt kotinsa ja pelastautua kelluvaan teatteriin. Sen jälkeen Muumipeikko ja Niiskuneiti vielä eksyivät muista. Miska oli myös ajatuksia herättävä hahmo. Jos tämä kaikki kääntyisi reaalimaailmaan niin kyllä siinä olisi pureksittavaa pitemmäksi aikaa. Itse lukuhetkellä tämä ei silti vain oikein koskettanut. En saanut tästä sen suurempia oivalluksia. Ihan kiva kyllä, mutta sain paljon enemmän ajattelemisen aihetta em. Scarpettasta. Voisin kyllä silti kuvitella lukevani lisää Muumeja joskus, ehkä näitä pitää lukea enemmän, että pääsee sisään niiden maailmaan? 

Tässäpä nämä kesäkuun maraton-kirjat. Minulla olisi useampi kirja helmikuulta tähän hetkeen, joista voisi kirjoittaa jotain. Pitää ehkä yrittää tehdä jonkinlaisia lyhyitä yhteenvetoja jos pääsisi sillä lailla kiinni taas tähän bloggaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti