Vesipuutarhat

(Gardens of Water)
Alan Drew
Otava 2009

Istanbul 1999. Itä ja länsi, muslimit ja kristityt.
Kaksi perhettä, kaksi kulttuuria.

”Sinun täytyy kieltää poikaasi kulkemasta minun tyttäreni kanssa”, Sinan sanoi.
”Sinun tyttäresi tekee minun poikani onnelliseksi.” Marcusin anovat silmät muistuttivat Sinania siitä, mitä poika oli menettänyt.

Tuhoisa maanjäristys on sitonut peruuttamattomasti yhteen turkkilaisen Sinanin ja amerikkalaisen Marcusin perheet.

Ja saattanut Sinanin kiusalliseen kiitollisuudenvelkaan Marcusille. Mutta onko oikein, että tytär tuhoaa isänsä nimen?

Vain siksi että haluaa olla vapaa?

Tämä oli varsin oivallista luettavaa kun matkustin puolitoista viikkoa Turkissa. Kirjaan tuli uusia ulottuvuuksia, kun oli itse maassa, jonne kirja sijoittui. Kirja oli nopealukuinen ja minusta ihan miellyttävästi kirjoitettu ja avasi silmiä (niin kyllä teki itse matkakin), mutta loppujen lopuksi kirja jäi minusta jotenkin vaisuksi ja loppu oli pettymys. En ole ihan varma mitä odotin, mutta odotukset eivät täyttyneet. Lyhyt tuomio: nopealukuinen, mutta vähän vaisu. Muuten, kirjan nimi on minusta todella kaunis.

Voisin laittaa tämän Reading Globally -haasteeseen, mutta en laita, koska ostin matkalla erään Orhan Pamukin kirjan ja luen sen seuraavaksi.

Kuva