Otava 2009
Minä en ole millään lailla urheilullinen, en tykkää harrastaa liikuntaa enkä edes seuraa urheilua erityisesti, korkeintaan jääkiekkoa MM-kisojen aikaan. Pikkusiskoni on vähän toista maata, jos nyt ei kuitenkaan fanaattinen. Ostin tämän hänelle joululahjaksi ja ajattelin, että voisin lukaista tämän tilaisuuden tullen itsekin. Se hetki tuli sitten pääsiäinen. Herranen aika, että tämä oli hyvä!
Romaanin alussa Martin ja Sirkan poika Jarkko kuolee äkillisesti. Tapahtuma syöksee isä-Martin masennukseen, koska elämältä katoaa pohja, kun hän ei voi enää valmentaa poikaansa kestävyysjuoksumestariksi. Teini-ikäinen tytär Heidi päättää pelastaa isänsä masennuksen syövereistä aloittamalla uudelleen juoksuharrastuksen, joka on nuorempana jäänyt. Martti innostuu uudelleen elämästä kouliessaan tyttärestään mitä absurdeimmilla tavoilla kestävyysjuoksijaa. Siinä samalla teini-ikäisen tyttären normaali elämä katoaa ja avioliitto alkaa rakoilla.
Fanaattisuus, jolla Martti suhtautui kestävyysjuoksuun oli jotain niin absurdia, tragikoomista ja pähkähullua, että oksat pois. En tunne urheilumaailmaa, joten en tiedä miten paljon tässä tarinassa on totuuspohjaa, mutta ei kyllä millään lailla käy kateeksi ammattiurheilijoita, jos tässä on rippunenkin totuutta mukana. Sain kyllä varsinaisen rautaisannoksen suomalaisen kestävyysurheilun historiaa. Ja en voi olla ajattelematta, että siinä miten Martti peilaa koko elämää kestävyysjuoksun kautta on itse asiassa mukana myös aika paljon yhteiskuntakritiikkiä. Ihan huikean tarinan Miika Nousiainen on kyllä kirjoittanut. Ja tämän myötä kiinnostus Vadelmavenepakolaista kohtaan kohosi monta pykälää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti