lauantai 12. toukokuuta 2012

The Hunger Games



Suzanne Collins 2008
Scholastic 2008

Kiinnostuin oikeastaan tästä kirjasta elokuvan takia, en erityisemmin välitä lukea scifi-kirjoja, fantasiakin on niillä rajoilla, mutta sen sijaan kyseisten genrejen elokuvat ja sarjat on ihan katsottavia, jos nyt ei ihan suosikkeja. Näin ollen kiinnostuin ensin elokuvasta ja päätin lukea kirjan ennen kuin katson elokuvan (pari lempibloggaajaani, jotka eivät kirjoita kirjablogeja, olivat myös kirjoittaneet kirjasta ylistäviä arvioita). Tietysti kirjaston kappaleet olivat lainassa, joten ostin sarjan ekan osan englanninkielisenä pokkarina. 

Tykkäsin alusta asti mukaansatempaavasta kerronnasta ja helposti luettavasta kielestä, kirjan hahmot olivat myös kiinnostavia. Siinä vaiheessa kun peli sitten alkoi, jäin totaalisesti koukkuun. Nukuin muutamana yönä melko vähän, koska en pystynyt lopettamaan lukemista kappaleen loputtua vaan oli pakko jatkaa seuraavaan. Lopussa olin ihan typertynyt ja janosin lisää. 

Luin tämän loppuun keskiviikkoiltana ja ajattelin, että lukisin välissä jonkun kirjaston kirjan, mutta mikään ei tuntunut sopivalta, joten ostin tänään sarjan toisen ja kolmannen kirjan ja aloitin kakkososan lukemisen. En kertakaikkiaan voi pilata tätä sarjaa lukemalla välissä jotain muuta.

4 kommenttia:

  1. Haa, tämä taisi olla sitä "kirjan viemää" :D Nälkäpeli on kyllä huippu trilogia, itselläni on tosin vielä kolmas osa lukematta..mutta pian tartun siihenkin!

    VastaaPoista
  2. Minulla oli sama tunne, ei siinä välissä kertakaikkiaan voinut lukea mitään muuta. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mahtavaa etten ole ainoa. Olen ihan koukussa kakkososaankin. :D

      Poista