Vadelmavenepakolainen

Miika Nousiainen 2007
Otava 2011 (5. painos)

Mikko Virtanen ei tahdo olla suomalainen mies. Omien sanojensa mukaan hän on kansallisuustransu ja tuntenut lapsesta asti syvää kaipuuta Ruotsia kohtaan. Tullakseen ruotsalaiseksi mieheksi Mikko on valmis tekemään ihan mitä vain. Mikosta sukeutuu Mikael Andersson huolehtivainen, keskusteleva perheenisä Göteborgista. Mitä sitten tapahtuu, kun huolella rakennetut kulissit alkavat sortua?

En voi kuin ihmetellä mistä Miika Nousiainen on keksinyt tähän romaaniin aiheen. Onneksi on keksinyt, sen verran huikeaa tekstiä tämä on. Alkuun Mikon ehdoton Ruotsin ja ruotsalaisuuden puolesta puhuminen huvittaa, sitten tarina alkaa saada synkempiä sävyjä, kun Mikko keinoja kaihtamatta tavoittelee unelmaansa ja, sen saavutettuaan, pitää kulisseja pystyssä. Miika Nousiaisen esikoisteos on kyllä osoitus kirjallisesta lahjakkuudesta. Samalla kerralla irvaillaan lempeästi sekä Suomelle että Ruotsille.  Näen tässä yhteyttä myös kirjailijan toiseen teokseen Maaninkavaaraan, molempien päähenkilöt ovat miehiä, jotka suhtautuvat intohimoisesti (vai pakkomielteisesti?) johonkin asiaan ja menevät äärimmäisyyksiin tavoitellessaan haluamaansa, oli se sitten Suomen kestävyysjuoksun kulta-aikojen palautus tai kansalaisuuden vaihtaminen. Jännästi Nousiainen myös peilaa koko henkilön maailmankuvaa pakkomielteen kohteena olevan asian kautta. 

Tämä oli nyt toinen Miika Nousiainen minulle. Maaninkavaaran luin viime pääsiäisen aikaan ja näiden kahden jälkeen uskallan sanoa, että Miika Nousiainen on noussut yhdeksi suomalaisista suosikkikirjailijoistani. Tai ei pelkästään suomalaisista, koska luen niin vähän suomalaista, vaan yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Sitten pitäisi ottaa vielä Metsäjätti tähtäimeen... (Sivumennen sanoen olen myös hieman ihastunut kirjailijaan, koska hän on niin hauska Nelosen Hyvissä ja huonoissa uutisissa.) Ai niin ja ennen kuin unohdan, niin tällä kirjalla korkkasin vihdoin lukudiplomihaasteen ja pyyhin yli kategorian "Matkalla".