Ennen päivänlaskua ei voi

Ennen päivänlaskua ei voi
Johanna Sinisalo 2000
Tammi 2000

Muistan miten tämä kirja herätti keskustelua kun se julkaistiin, mutta muuten kirjasta en tiennyt paljoakaan. Juonesta tiesin ainoastaan, että kolmekymppinen homomies löytää peikonpoikasen, jonka hän ottaa omakseen. Mitään suuria odotuksiakaan ei ollut, kirjan lukeminen tuntui hyvältä ajatukselta, koska tarvitsin jotain lukudiplomin fantasia-kategoriaan ja tämä vaikutti sopivan lyhyeltä (pelkäsin hieman, että jään jumittamaan johonkin paksumpaan fantasiaopukseen ja epäonnistun haasteessa).  

Ja sitten tämä olikin todella positiivinen yllätys! Eräänlainen Pessi ja Illusia -tarina. Luin ensi-istumalta (tai makuulta, koska luin sängyssä) reilut 50 sivua ja olin innoissani. Tykkäsin ihan hirmuisesti lyhyistä, sivun parin mittaisista, pätkistä, joita kerrottiin eri henkilöiden näkökulmasta ja tekstin väliin ujutetuista peikkomytologiaa käsittelevistä "tietoiskuiskuista" tai runonpätkistä yms. Ihan kuin peikko olisi suurpeto karhun ja suden ja kumppaneiden kanssa. Todella oivaltavaa! Ja minusta oli myös hauskaa, että kirjassa oli peikkoja koskevia "lausuntoja" oikeilta, eläviltä petoasiantuntijoilta.

Kirjassa oli vähän henkilöitä ja mietin, että mikä merkitys sillä oli, että hahmoilla oli lempinimiä kuten tohtori Spiderman, Martes, Ecke ja päähenkilö Enkeli eli Mikael. Enkeli on noista yksiselitteisin, koska Mikael kuvattiin epätavanomaisen vaaleana ja jotenkin enkelimäisenä. Tohtori Spiderman selitettiin myös, mutta minulla ei ole aavistustakaan mitä Ecke tarkoittaa ja Martes on myös vähän kysymysmerkki. Minulla tosin on Martesille oma tulkintani, koska Martes tarkoittaa näätien sukua ja minusta näätä kalskahtaa ikävältä, luihulta, ja kirjan Martes oli minusta tosi luihu jätkä...  Eckestä sen sijaan tykkäsin, koska ihmiset, jotka ovat rakastuneita ihmisiin, joita he eivät voi saada, ovat minusta niin ihanan traagisia ja herättävät poikkeuksetta sympatiani. Ecken kohtalo oli kyllä muutenkin surullinen.  

Tästä tuli sitten taas yksi rasti lukudiplomiin ja suosittelen ehdottomasti lukemaan. Miinusta annan kuitenkin siitä, että kirjan lopussa tarina lähti kyllä vähän lapasesta ja peikot saivat jo vähän turhankin mielikuvituksekkaita ominaisuuksia... Johanna Sinisalolta kyllä haluaisin lukea jotain muutakin, Linnunaivot -kirjasta olen joskus ajatellut, että voisi olla mielenkiintoinen.

Morren arvion voi lukea täältä ja vaikuttaa siltä, että hyvin samoilla linjoilla hän on ollut kansssani.