Kate Atkinson 2004
Schildts & Söderströms 2.p 2013
294 s.
Jackson Brodie, entinen sotilas, entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä saa hoidettavakseen kolme jo vuosia sitten tapahtunutta katoamistapausta.
Isänsä kuoltua sisarukset Amelia ja Julia haluavat vihdoin selvittää mitä tapahtui heidän kolmivuotiaalle sisarelleen Olivialle, joka katosi yli 30 vuotta aiemmin vuonna 1970.
Theon elämän keskipiste, tytär Laura, on ensimmäistä päivää kesätöissä isänsä asianajotoimistossa, kun golf-paitaan pukeutunut mies ryntää toimistoon ja puukottaa Lauran kuoliaaksi. Kymmenen vuotta myöhemmin tapaus on edelleen selvittämättä ja Lauran muisto Theon mielessä yhtä elävä kuin eilispäivä.
Michelle on 18-vuotiaana vastasyntyneen vauvan äiti ja Keithin tuore vaimo. Eräänä aamuna Keith herättää vahingossa vauvan ja Michellen pinna katkeaa. Hän ryntää hakemaan kirveen ja iskee sen Keithin päähän. Mitä tapahtuu Michellen vauvalle, kun Michelle kärsii tuomionsa vankilassa ja vapauduttuaan katoaa sukulaistensa ulottumatttomiin?
Selvittäessään näitä kolmea näennäisesti täysin erillistä juttua Jackson käy samalla läpi omaa lapsuudentraumaansa ja avioeroaan ja huomaa, että vastoin odotuksia tapaukset ovat kytkeytyneet toisiinsa.
Kateissa ollutta ja Saarnaajan kiihottamaa dekkarinnälkääni ruokkiakseni luin tämän Hulluilta päiviltä mukaan napatun dekkarin. Haluaisin sanoa "dekkarin", koska tämä oli melkoinen epädekkari. Puitteet on toki kunnossa, on yksityisetsivä ja monta mutkikasta ja raadollista tapausta selvitettävänä, mutta tämä on tavallista dekkaria huomattavasti kaunokirjallisempi ja keskittyy paljon enemmän kirjan henkilöiden mielenliikkeiden kuvaamiseen. Tapaukset tulevat ratkaistuksi melkein ohimennen.
Kirjan alku oli minusta äärimmäisen mielenkiintoinen. Tarina alkaa kolmella tapauskertomuksella, jotka kaikki ovat järkyttäviä ja psykologisesti mielenkiintoisia. Tässä vaiheessa olin todella innoissani, mutta sitten, seuraavat 200 sivua ovat rönsyileviä kuvauksia tapauksiin liittyvien ihmisten mielenliikkeistä. Tapahtumat ratkeavat niin ohimennen ja yhtäkkiä, että mulle jäi tästä vaan jotenkin hölmistynyt olo. Lopussa tapauksille annettiin ratkaisut ja ne olivat minusta alun tapauskertomusten tavoin todella mielenkiintoisia ja yllättäviäkin. Tykkäsin siis alusta ja tykkäsin lopusta, joka onnistui yllättämään minut, mutta välissä olevat 200 sivua olivat minusta vaan jotenkin epäkiinnostavia. Tai ei epäkiinnostavia, mutta ei vaan tullut sellaista pakko lukea fiilistä, lukemiseen meni paljon kauemmin kuin odotin.
Ei missään nimessä huono kirja ja kaikki löytämäni arviot tästä ovat jokseenkin ylistäviä, joten olen ilmeisesti vähemmistössä, kun en täysin lämmennyt tälle. Aion silti lukea sarjan seuraavat osat.
Loppuun laitan kirjasta lainauksen, joka tuntui uppoavan syvälle lukuhetkellä.
"Olisi pitänyt opiskella luonnontieteitä eikä istua päivät pitkät nenä romaanissa. Romaaneista sai aivan väärän kuvan elämästä, niissä valehdeltiin ja annettiin ymmärtää, että oli olemassa loppuja, vaikka tosiasiassa mitään loppuja ei ollut, kaikki vain jatkui ja jatkui ja jatkui."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti