tiistai 31. joulukuuta 2013

Paras vihollinen

Paras vihollinen
Dear Enemy
Jean Webster 1914
WSOY Nuorten toivekirjasto 1994
6. p.
247 s.






Tämä on jatkoa Setä Pitkäsäärelle. Kirjan päähenkilö on Sallie McBride, Judy Abbottin opiskeluaikainen ystävä, joka on juuri päätynyt John Grier -orpokodin, jossa Judy varttui, uudeksi johtajattareksi. Sallie on rikkaan perheen tytär, joka ottaa pestin vastaan vain väliaikaisesti, kunnes huomaakin kiintyneensä peruuttamattomasti orpoihinsa.  

Tämäkin on kirjeromaani, mutta erotuksena Setä Pitkäsääreen, joka koostui Judyn kirjeistä hyväntekijälleen, tässä romaanissa Sallie kirjoittaa useille henkilöille ja tarjoilee siten monipuolisemman ja jatkuvamman kuvan elämästään. Sallie ei tuntunut aluksi ihan niin viehättävältä hahmolta kuin Judy ja osa asioista, joista hän kirjoitti kirjeissään herätti vähän tyrmistystä. Lähinnä siis vanhanaikaiset käsitykset mielisairaiden ja vammaisten kohtelusta ja jopa viitteet rodunjalostukseen olivat vähän karuja. Sitten kun pääsin yli siitä, että tämä on kirjoitettu sata vuotta sitten ja aikansa tuote, tykkäsin kirjasta jopa enemmän kuin Setä Pitkäsäärestä! Sallie on hurmaava päähenkilö, joka on huumorintajuinen ja aikaansaava ja oikeastaan aika moderni ajatuksissaan avioliitosta ja orpokodin hallinnoinnista ja hoitamisesta. Tämä oli myös rakenteeltaan jatkuvampi kuin Setä Pitkäsääri ja tässäkin oli tietysti sopiva annos romantiikkaa, joka oli herkullisesti kuvattu. Tykkäsin!   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti