Riikka Pulkkinen
Otava 2013
174 s.
Aleksi jättää koulupsykologi Iiriksen seitsemän vuoden suhteen jälkeen. Epäilee, että että ei ole koskaan rakastanutkaan Iiristä ja kokee, että kaikki on ollut erehdystä. Eron myötä katoaa Iiriksen toiveet yhteisestä tulevaisuudesta ja lapsista, joille on jo nimet valmiina.
Omintakeisen terapian, johon kuuluu paljon suklaata, uusia korkokenkiä ja naapurin 85-vuotiaan mummon Kauniista ja Rohkeista poimimia rakkausneuvoja, Iiris opettelee sanomaan ei ja vähitellen huutamaan taas kyllä.
Riikka Pulkkinen on niitä kirjailijoita, joita minun on pitänyt lukea jo pitemmän aikaa. Olisin varmaan lykännyt asiaa vielä, jos Polka Dots-blogin Jonna ei olisi kirjoittanut tästä pari viikkoa sitten ja minä en olisi löytänyt tätä kirjaston Pikalaina-pöydästä muutamaa päivää myöhemmin. Kirjassa on vain 174 sivua, joten uskalsin lainata sen, en useimmiten uskalla lainata siitä pöydästä mitään, koska viikon laina-aika hermostuttaa. Vähäisestä sivumäärästä huolimatta kirjaan on saatu mahtumaan yllättävän paljon eri teemoja mm. rakkaudesta,
"Sä luulet, että osaat rakastaa. Luulet, että oivallat toiset kokonaan. Luulet olevasi tarkkanäköinen ja nokkela. Varmaan olet nytkin kuljeskellut tuolla ja tehnyt analyysejasi. Mutta voin kertoa, että sulla ei ole hajuakaan. En käsitä, miten voit neuvoa päivät pitkät oppilaita elämänvalinnoissa, kun et itse edes osaa erottaa rakkautta omistusoikeudesta."
ystävyydestä
"Ystävyys on samankaltaisuutta vain päiväkoti-ikäisille. Sen jälkeen sen pitäisi olla jotain muuta, sitä että hyväksyy toisen vaikka toinen muuttuisi kuinka tunnistamattomaksi, alkaisi haaveilla ompelukerhosta ja syksyn marjasadon pakastamisesta ja vauvantuoksusta maailmanmatkailun sijaan."
ja siitä, että uskaltaa elää omaa elämäänsä muista riippumatta.
"Olla kahdeksankymmentäviisi, uskaltaa rynnätä vapauteen vasta sitten, hivenen vanahuudenhöperönä, estoja vailla, ei hetkeäkään aikaisemmin. Miksi ei? Miksi ei jo kaksikymppisenä, kukkeimmillaan? Tai miksi ei jo teininä?"
Kirja on jännä siksikin, että vaikka se lukeutuu chick littiin, niin se on jotenkin paljon pohdiskelevampi ja fiksumpi. Hauska, liikuttava ja voimaannuttava. Tykkäsin siis paljon. En silti osaa sanoa, miksi en rakastanut ehdoitta. Kirjassa oli monia lauseita, jotka ihastuttivat oivaltavuudellaan enkä oikein löydä varsinaisia vikojakaan. Ainoa ärsyttävä seikka tässä oli yksi luku, jossa Iiris selvittää puolivuotiaan sisarentyttärensä kanssa millainen naisen tulisi olla ja se jotenkin ärsytti minua ihan älyttömästi, kai se tuntui jotenkin teennäiseltä.
Ehkä rima lukea Riikka Pulkkista on tämän jälkeen matalammalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti