(No Place Like Home) Mary Higgins Clark Tammi 2006
Liza Barton on vain 10-vuotias, kun hän ampuu vahingossa äitinsä yrittäessään suojella tätä isäpuolensa hyökkäykseltä. Vaikka Liza todetaan oikeudessa syyttömäksi, hänet leimataan tunteettomaksi tappajaksi. Jotta Liza pääsisi uden eläm alkuun, hänet adoptoidaan toiselle paikkakunnalle ja hänelle annetaan uusi nimi, Celia.
Ehdittyään 28 vuoden ikään Celia on menestynyt sisustussuunnittelija ja asuu NewYorkissa. Hän on naimisissa vanhemman leskimiehen kanssa, ja heillä on pieni Jack-poika. Traagisen menneisyytensä Celia pitää visusti salassa.
Paria vuotta myöhemmin Celian aviomies on kuollut ja hän on löytänyt uuden kumppanin. Celian uusi aviomies. Alex Nolan yllättää hänet ostamalla hänelle syntymäpäivälahjaksi talon New Jerseystä. Kun he menevät katsomaan uutta kotiaan, Celia kokee järkytyksen: hän huomaa seisovansa lapsuudenaikaisen kotitalonsa pihalla - saman talon, jossa hän tappoi äitinsä.
Celia perheineen muuttaa taloon. Pikkuhiljaa alkaa ilmaantua merkkejä siitä, että joku tietää Celian synkän salaisuuden. Pian paikkakunnalla alkaa tapahtua murhia, ja Celia on yksi epäillyistä. Yrittäessään todistaa syyttömyyttään hän ei huomaa olevansa itsekin vaarassa.
Että semmoinen tapaus. Tuli vähän sellainen olo, että olen tainnut lukea vastaavanlaisen tarinan Higgins Clarkilta aiemminkin. Ihan ok, ei mitenkään piinaavaa jännitystä, mutta muuten ihan kelpo tarina. Yksi asia minua kyllä ärsytti suunnattomasti. Nimittäin se, että Celian osalta tarinaa kerrottiin ensimmäisessä persoonassa, minä-kertoja, mutta muiden osalta kolmannessa persoonassa. Luen yleensä kirjaa ihan tyytyväisenä oli kyseessä sitten minä-kertoja tai kaikkitietävä(?) kertoja, mutta nyt kyllä häiritsi tuo kertojan vaihtuminen. En tiedä onko se vaan minä, mutta minusta Celia jäi jotenkin hengettömäksi vaikka lukija pääsikin hän "päänsä" sisään. Kokonaisuutena ihan ok kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti