Otava 1993
Suosikkisarja Nummelan ponitallilaisista jatkuu
Lapin kevät lumoaa Kikka Lahden ja muut Nummelan ponitallilaiset, jotka viettävät hiihtolomaa tunturihotellissa. Mahtava ratsastusmaasto ja koskematon luonto saavat varsinkin luontokuvauskilpailuun osallistuvan Päkä Kiisken haukkomaan henkeään.
Mutta Kikka aistii ilmassa vaaran eikä aikaakaan kun lomalaiset ovat seikkailun hurjissa pyörteissä.
Juttuhan menee niin, että haastoin itseni vuoden alussa lukemaan 50 kirjaa vuoden 2009 aikana ja nyt olen vähän jäljessä tavoitteesta. Oli siis pakko tarttua tällaiseen ohukaiseen nuortenkirjaan vanhempien luona käydessä. Tosin se oli aika hyvä ajatus, koska jostain syystä olen viime aikoina tuntenut palavaa halua lukea kaikki Nummelan ponitalli-kirjat putkeen. Uusimpia kirjoja en tietysti ole edes lukenut eikä mulla ole aavistustakaan siitä montako niitä tähän mennessä on ilmestynyt. Nämä olivat niin mun suosikkeja nuorempana. Mut miten noloa oikeastaan on kaksvitosena kävellä kaupunginkirjastoon ja lainata vino pino hevoskirjoja, joita luki onnellisena 10-15 vuotta sitten? Onhan siellä tietysti se itsepalvelupistekin...
Itse kirjasta en voi sanoa mitään pahaa. Pelkäsin vähän, että jos tää onkin mun mielestä ihan tyhmä nykyään, mutta vaikka kirja herätti hieman kaihon sekaista huvittumista, niin silti mun mielestä Merja Jalo kirjoittaa edelleen ihan parhaat hevoskirjat!
Mutta Kikka aistii ilmassa vaaran eikä aikaakaan kun lomalaiset ovat seikkailun hurjissa pyörteissä.
Juttuhan menee niin, että haastoin itseni vuoden alussa lukemaan 50 kirjaa vuoden 2009 aikana ja nyt olen vähän jäljessä tavoitteesta. Oli siis pakko tarttua tällaiseen ohukaiseen nuortenkirjaan vanhempien luona käydessä. Tosin se oli aika hyvä ajatus, koska jostain syystä olen viime aikoina tuntenut palavaa halua lukea kaikki Nummelan ponitalli-kirjat putkeen. Uusimpia kirjoja en tietysti ole edes lukenut eikä mulla ole aavistustakaan siitä montako niitä tähän mennessä on ilmestynyt. Nämä olivat niin mun suosikkeja nuorempana. Mut miten noloa oikeastaan on kaksvitosena kävellä kaupunginkirjastoon ja lainata vino pino hevoskirjoja, joita luki onnellisena 10-15 vuotta sitten? Onhan siellä tietysti se itsepalvelupistekin...
Itse kirjasta en voi sanoa mitään pahaa. Pelkäsin vähän, että jos tää onkin mun mielestä ihan tyhmä nykyään, mutta vaikka kirja herätti hieman kaihon sekaista huvittumista, niin silti mun mielestä Merja Jalo kirjoittaa edelleen ihan parhaat hevoskirjat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti