tiistai 4. kesäkuuta 2013

Valkokankaan varjot

Tribute
Nora Roberts 2008
Gummerus 2012

Cilla McGowan on entinen lapsitähti ja B-luokan näyttelijä, joka on heittänyt hyvästit Hollywoodille ja muuttanut Virginian maaseudulle kunnostaakseen kuuluisan isoäitinsä vanhan talon ja aloittaakseen uuden uran. Cilla löytää yliannostukseen kuolleen isoäitinsä ullakolta nipun vanhoja rakkauskirjeitä ja alkaa epäillä, oliko isoäidin kuolema sittenkään itsemurha, jona sitä on pidetty vuosikymmenet. Pian Cilla saa huomata, että joku haluaa pitää menneet menneinä ja vastoinkäyminen toisensa perään alkaa piinata Cillaa. Onneksi naapurissa asuu komea sarjakuvapiirtäjä.



Poissa taitaa olla ne ajat, kun luin ahmien Nora Robertsin tuotantoa. Tämän lukeminen oli melkoisen nihkeää. En ollut juurikaan kiinnostunut kirjan tapahtumista tai henkilöistä ja mietin vain, että onko nämä kaikki Robertsin tarinat aina olleet näin rautalangasta väännettyjä ja valmiiksi pureskeltuja. Ja sitten dialogi, minusta se oli ihan liian siloiteltua ja epäuskottavaa. Plaah. Kirjan miespäähenkilö Ford Sawyer (joka sai minut ajattelemaan Lost-sarjan Sawyeria, koska häntä näyttelee Josh Ford) oli ihan OK, mutta en ihan oikeasti välittänyt Cillasta yhtään. Rasittavuuteen asti mukaitsenäinen eikä hankala äitisuhde herättänyt sympatioita. Ai niin ja minulla oli vaikeuksia pysyä kärryillä kirjan henkilöissä. Aivan täysin en arvannut kirjan pahista, mutta osittain. Tekisi mieli lukea joku verinen dekkari tähän perään, että pääsisi tästä henkisestä sokerihumalasta eroon. Päädyinkin sitten rakkaustarinaan, joka vaikuttaa kaikkea muuta kuin sokeriselta, mutta siitä lisää myöhemmin.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti