(Indelible)
Karin Slaughter
Helmi 2006
Päivä alkaa kuin mikä tahansa arkiaamu Heartsdalen pikkukaupungissa, mutta ilmassa väreilee jännitys. Lena Adams palaa työhönsä etsiväksi pitkän poissaolon jälkeen. Samaan aikaan kaupungin patologi ja lastenlääkäri Sara Linton on päättänyt vihdoin kertoa tunteistaan poliisipäällikkö Jeffrey Tolliverille. Hän saapuu poliisiasemalle, jossa konstaapeli Brad Stephens kierrättää meluisaa koululaisryhmää. Äkkiarvaamatta heidän ympärillään alka silmitön tulitus... Väkivallan kierre johtaa suoraan Saran ja Jeffreyn menneisyyteen.
Olipa hyytävä tarina. Mielestäni paras tähän mennessä tässä Slaughterin Grant County-sarjassa. En nyt muista kirjoitinko tästä jo tuossa S niin kuin synti -kirjan kohdalla, mutta tykkään tarinoista, joissa ikään kuin useampi tarina sulautuu yhteen. Tässähän siis seurattiin nykyhetken tapahtumia ja menneisyyden tapahtumia, jotka lopulta yhdistyivät. Karin Slaughter kyllä onnistui kirjoittamaan niin koukuttavan kirjan, että oksat pois. Oli pakko ahmia luku toisensa jälkeen, että saisi selville mitkä tapahtumat johtivat raakaan väkivaltaan. Saran ja Jeffreyn suhteeseen saatiin myös mielenkiintoista lisävaloa. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun Lena ei ärsyttänyt minua koko aikaa. En ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä naista.
(Red Lily)
Nora Roberts
Gummerus 2007
Rosalie "Roz" Harperin lempeällä kädellä hallitsemassa taimitarhassa eletään syvän etelän läkähdyttävää kesää. Harper Housen laajaan ruokakuntaan tuo lisävipinää Rozin siipien suojiin saapuneen Hayley Philipsin tyttövauva Lily, josta tulee pian kaikkien suosikki.
Erityisen kiintynyt lapseen – ja tämän äitiin – on Rozin aikamiespoika Harper Ashby. Kun intohimoisen puutarhurin tunteet räiskyvää, tummaveristä Hayleytä kohtaan syvenevät, Harperin kartanon rauha rikkoutuu. Harper Housen kotikummitus, vinksahtaneita tuutulauluja hyräilevä Amelia tekee kaikkensa estääkseen pariskuntaa saamasta toisensa.
Entistä hyökkäävämmäksi muuttunut haamu ottaa aika ajoin Hayleyn valtaansa. Älykkään ja lempeän naisen äkilliset raivonpuuskat koettelevat kaikkia, eivät vähiten Harper Ashbya. On aika selvittää piinatun Amelian arvoitus, lopullisesti.
Punainen lilja on Nora Robertsin suositun puutarhatrilogian viimeinen osa. Sarjan aiemmat osat, Sininen daalia ja ja Musta ruusu ovat ilmestyneet vuonna 2006.
Jos haluan lukea hyvin kirjoitettua romanttista viihdettä, valitsen Nora Robertsin tuotannon. Siis eihän nämä mitään korkeakirjallisuutta ole, mutta täytyy tunnustaa, että opintojen ohessa (ja muutenkin) lukee toisinaan paljon mieluummin hyvää viihdettä kun maailmankirjallisuuden klassikoita (joita kyllä myös pyrin lukemaan aina välillä). Minusta tämä oli ihan sujuvaa romanttista viihdettä ja lajissaan kelpo teos. En ole ihan varma mitä pidän tuosta yliluonnollisesta aspektista, mutta toisaalta se tuo koko trilogiaan uudenlaista potkua, mitä Robertsin varhaisemmissa romaaneissa ei välttämättä ollut, joten kai se sitten on ihan hyvä lisä. Ai niin, tuli mieleeni tuosta takakannen tekstistä, että onko vähän liioiteltua kutsua 30-vuotiasta miestä aikamiespojaksi? No joo, niin kuin tämä olisi hirveän merkittävä kysymys, mutta vähän huvitti, kun ei Harper minun mielestä täytä "aikamiespojan" kriteereitä.
(The Undomestic Goddess)
Sophie Kinsella
WSOY 2007
Ylikireä uraohjus Samantha Sweeting ei erota vispilää munankeittimestä, mutta kuinka ollakaan, tästä huippujuristista tulee niiata niksauttava taloudenhoitaja perheeseen, joka luulee häntä tähtikokiksi.
Kodin hengettäremme ryhtyy hommiin – ja käryttää, roiskii ja rikkoo. Pinteestä voi selvitä vain yhdellä tavalla: pitopalvelu paikalle ja äkkiä! Samantha päättää kuitenkin oikeasti oppia keittämään, puunaamaan ja puleeraamaan, jotta saisi jäädä taloon. Sen väkeen kuuluu näet hyvännäköinen puutarhuri, jonka kanssa olisi mukava järjestää pientä sutinaa.
Miksi sitten älykäs lakinainen on päätynyt vessaharjan valtiattareksi? Syynä on niljakas petos, jonka jäljille Samantha pääsee kesken muusin ja moussen laiton. Varokaa siis Cityn pukuherrat! Samantha on terävämpi kuin koskaan ja vaatii oikeutta vaikka kädet taikinassa.
Minulla oli vähän ennakkoluuloja tämän kirjan suhteen. En tiedä miksi. Olen lukenut myös Kinsellan Himoshoppaajat ja ihan viihdyttäviä ne ovat, vaikka Becky minusta onkin melkoisen ärsyttävä hahmo. Pelkäsin ehkä vähän samaa tältä, mutta olin väärässä. Tämä oli mitä erinomaisinta aivojen nollaus -luettavaa. Minusta Samantha oli oikein mukava päähenkilö. Mukava on ehkä väärä sana, mutta en keksi nyt parempaakaan. Kirja oli hauska, siis nauroin oikeasti ääneen monta kertaan. Vähän ennalta arvattava, mutta ei kyllä haitannut yhtään. Tärkeintä on matka eikä määränpää ja siihen malliin. Tulin hyvälle tuulelle.
(Indelible)
