Sininen linna

Sininen linna 
The Blue Castle
L.M. Montgomery 1926
Karisto 2010 8.p.
280 s.

Valancy Stirling on 29-vuotias sukunsa alistama ikäneito, jonka ainoa ilo elämässä on unelma sinisestä linnasta. Sitten kohtalokas kirje lääkäriltä muuttaa kaiken. Valancy saa kuulla, että hänellä enintään yksi vuosi elinaikaa jäljellä. Pelättyään koko elämänsä kaikkea mahdollista, Valancy tajuaa ettei pelkääkään kuolemaa ja hänellä ei ole enää mitään muutakaan pelättävää. Kapinamieli nousee Valancyssa hänen tajutessaan, että on kuluttanut koko elämänsä muiden miellyttämiseen ilman yhtäkään onnellista hetkeä ja hän päättää käyttää jäljellä olevan aikansa vain itsensä miellyttämiseen. Suvun kauhistukseksi Valancy heittää sovinnaisuuden vaatimukset roskakoriin ja alkaa etsiä omaa onneaan ja sinistä linnaansa.

Pieni runotyttö ja Vihervaaran Anna olivat suosikkejani alakouluikäisenä, mutta sen jälkeen en ole L.M. Montgomeryn kirjoja lukenut. Sininen linna on kyllä ollut lukulistalla monta vuotta, mutta havahduin vasta nyt siihen, että jos haluan lukea kirjan vielä, kun oma ikäni alkaa kakkosella niin tässä ei ole montaa kuukautta aikaa jäljellä. Sinänsä tästä voi nauttia kyllä ikään katsomatta, mutta tuntui jotenkin erittäin sopivalta lukea Valancyn tarina, kun olen itse täsmälleen samanikäinen. 

Ihanan nostalginen tarina! Ja vaikka kirja on ilmestynyt lähes 90 vuotta sitten ja hivenen vanhanaikainen ja ennalta-arvattava, niin kirjan pääteemat pätevät edelleen. Jos olisin ilkeä niin voisin sanoa, että kovin perinteisesti Valancyn onni on kodista ja miehestä kiinni, mutta ei se ole tässä olennaista. Olennaista on se, että Valancy ottaa itse vastuun omasta onnellisuudestaan ja menee naimisiin omilla ehdoillaan. 

Voimaannuttava on jonkinlainen muotisana nykyään, mutta se sopii hyvin tähän kirjaan. Siltä se minusta tuntui. Siskot, eläkää elämänne niin, että se tekee teidät itsenne onnelliseksi älkääkä antako muiden sanella, miten teidän tulee elää elämänne! (Tasapuolisuuden nimissä sanottakoon, että tämä pätee kyllä kaikkiin ihmisiin sukupuolesta riipumatta.)

Peukku ylös!         

Heijastuksia

Heijastuksia
Reflections
Nora Roberts 1983
Harlequin Silk 2010

Lindsay Dunnella oli loistava ura balettitanssijana New Yorkissa, kun onnettomuus, joka tappoi hänen isänsä ja vammautti hänen äitinsä vakavasti, katkaisi sen äkillisesti. Viimeiset kolme vuotta Lindsay on asunut pikkukaupungissa Connecticutissa pitäen huolta onnettomuudessa loukkaantuneesta äidistään ja opettaen balettia. 

Äiti alkaa kuitenkin päästä takaisin jaloilleen ja odottaa Lindsayn jatkavan balettitanssijan uraa, johon hänen omat taitonsa eivät koskaan riittäneet ja entinen balettipartneri haluaa Lindsayn tanssivan kanssaan kirjoittamassaan baletissa. Mitä Lindsay itse sitten haluaa? Palata New Yorkin loistoon ja vaativaan tanssijan arkeen vai jatkaa opettamista? Mitä tapahtuu, kun lahjakkaan oppilaan puoleensavetävä setä ilmestyy mukaan yhtälöön?

Huhhuh, jos Nora Robertsin tuotanto ei ole viime aikoina oikein enää iskenyt niin tämä alkupään tuotanto se vasta piinallista luettavaa onkin. Lindsay oli lapsellinen ja Seth omistushaluinen ja ylimielinen törppö. Ruth, Monica ja Andy olivat vähän herttaisempia. Ainoa asia mistä pidin oli balettikohtaukset, jotka olivat kiehtovia.  

Hiljaisuuden laakso

Valley of Silence
Nora Roberts 2006
Gummerus 2008
344 s. 

Huoli tulevaisuudesta leijuu raskaana Geallin maan yllä. Jumalatar Morriganin käskystä Hoyt-velhon johtaman kuuden soturin piiri kokoaa joukkoja taisteluun vampyyrikuningatar Lilithin verenhimoista armeijaa vastaan.

Glenna-noita ja Hoyt-velho yrittävät murtaa mustan Midirin voiman taikakeinoin sillä aikaa kun vampyyrinmetsästäjä Blair ja muodonmuuttaja Larkin värväävät tukijoukkoja. Hoytin vampyyriveli Cianin ja prinsessa Moiran välille leimahtava intohimo ei anna heille rauhaa.

Geallin joukot kärsivät raskaita tappioita jo ennen varsinaisen taistelun alkua, kun Lilithin enkelikasvoinen ottopoika näyttää todelliset voimansa. Nujertaako Lilithin ylivoima Geallin soturit? Onko maa tuomittu ikuiseen pimeyteen?

Hiljaisuuden laakso on Nora Robertsin romanttisen fantasiatrilogian päätösosa. Sarjan avausosa, Morriganin risti ilmestyi 2007 ja toinen osa, Jumalten tanssi, keväällä 2008.

Tämä trilogian päätösosa oli suosikkini, koska Moira ja Cian olivat minusta trilogian kiinnostavimpia hahmoja ja minusta tässä oli muutenkin enemmän niin sanotusti substanssia, kuin muissa osissa. Lisäksi rakastan toivottomia rakkaustarinoita. Toivottavasti en nyt paljasta liikoja, mutta loppu oli toki onnellinen, joten ei se nyt niin toivoton rakkaustarina ollut. Sitä paitsi, arvasin kyllä lopputuloksen jo paljon ennen kuin pääsin kirjan loppuun, toteutuksessa vain oli jännittämistä.  Erilainen lopetus olisi kaiketi poikennut liikaa Robertsin linjasta. Olen silti ihan tyytyväinen siihen.

Tätä fantasiatrilogiaa parempia on takuulla olemassa, mutta lukukokemus jää silti plussan puolelle. Todellisille fantasiafaneille en luultavasti suosittelisi. Jos tykkäät Nora Robertsista etkä nyrpistele nenää fantasiaelementeille niin sitten tämä voi olla sulle ihan omiaan. Äidilleni ei suosittelisi, vaikka Nora Robertsista tykkääkin.   

Jumalten tanssi

Dance of the Gods

Nora Roberts 2006

Gummerus 2008

328 s.

Tämä on jatkoa Morriganin risti-romaanille. En ole viime aikoina jaksnaut kirjoittaa kirjojen kansitekstejä tänne blogiin, mutta tämän kohdalla teen poikkeuksen, kun tuntuu niin vaikealta kirjoittaa mitään spoilaamatta koko kirjaa. 

 

Hoyt-velhon johtama kuuden soturin piiri jäljittää viekoittelevaa mutta kuolettavaa vampyyrikuningatar Lilithiä halki ajan ja avaruuden. Aika on kuitenkin käymässä vähiin, sillä Lilith armeijoineen on valmis sotaan, joka tietää ihmisten maailman loppua. 

Lilithin hovissa, syvällä Irlannin rantakallioiden uumenissa, majailee myös ikivanha velho Midir, joka tekee kaikkensa miellyttääkseen vampyyrien kuningatarta. Onko Hoyt vihdoin kohdannut itseään voimallisemman vastustajan?

Myös Glenna-noidan valkoinen magia ja Larkinin muodonmuuttamistaidot ovat tarpeen, kun piiri yrittää pelastaa Lilithin vangitsemia kuolevaisia.

Uskollisen ystävyyden lisäksi intohimon lieskat leimahtelevat yhä kuumempina kuuden piirin sisällä - ja vievät ryhmän huomion Lilithin demonisilta taioilta...

Selviytyykö seurue yhtenäisenä Jumalten tanssin kautta Geallin kaukaiseen maahan, jossa käydään viimeinen taistelu? Saako Lilith murrettua kuuden piirin?

Tiedättekö sen tunteen, kun on ollut pitkän aikaa ilman karkkia ja sitten sitä syö eikä jotenkin vaan pysty nautiskelemaan vähän kerrallaan, vaan syö kaikki karkit kerralla ja lopputulos on kammottava sokerihumala ja yökötyksen tunne? Sellainen olo tästä kirjasta jäi. Henkinen sokerihumala ja makean yliannostus. Kirjastossa tämä on luokiteltu fantasia-kategoriaan, mutta kyllä tämä romanttista viihdettä fantasiahöysteellä. Kirjan rakastavaiset olivat minun mielestä trilogian epäkiinnostavin ja kliseisin pariskunta. Isänsä rakkautta vaille jäänyt ja poikaystävän jättämä, päältä kova ja sisältä pehmeä poikatyttö ja jokaäidin unelmavävy, kultapoika, joka käsittelee tyttöä kuin kukkaa kämmenellä ja omaa siistin taidon. Hohhoijaa. 

Olen jotenkin ihan kyllästynyt Nora Robertsin kirjoihin, kaikki väännetään rautalangasta ja selitetään puhki ja silti ihmiset jää jotenkin yksiulotteisiksi ja etäisiksi. Tässä trilogiassa kirjailijatar on ilmeisesti halunnut koetella rajojaan, mutta lopputulos on silti samaa ennalta-arvattavaa romanttista höttöä kuin kaikki muutkin rouvan romaanit, vaikka mukaan onkin nyt sullottu fantasiaa. 

En siihen fantasia puoleen puutu sen enempää, mutta ihan oikeasti mitä virkaa on jalokivipäällysteisellä lohikäärmeellä, joka ei edes syökse tulta? Mitä sulle jää silloin käteen? Aivan, hitsin iso, kimaltava, lentävä lisko, jonka ainoa tarkoitus on lentää nopeasti paikasta toiseen (ja lumota nainen). 

Luin tämän harppoen, että pääsisin käsiksi kolmanteen osaan, joka on onneksi enemmän mun mieleen. Siitä arviota tiedossa kaiketi viikonloppuna, kun saan sen luettua.            

Uusinta: Morriganin risti

Luen kyllä omalla mittapuullani varsin hyvällä tahdilla tällä hetkellä, mutta en vaan saa kirjoitettua kirjoista mitään. Nyt kuitenkin pikainen maininta, että luin uudelleen Nora Robertsin romanttisen fantasia-trilogian ensimmäisen osan Morriganin risti. 

Luin kirjan ensimmäisen kerran jo neljä ja puoli vuotta(!) sitten, mutta en sitten koskaan saanut luettua jatko-osia. Niiden aika tuli nyt, kun nököttivät kaikki kolme vierekkäin kirjaston tänään palautettujen -hyllyssä. Muistikuvat ensimmäisestä osasta olivat niin hatarat, että katsoin paremmaksi lukea senkin uudelleen.

Allekirjoitan kyllä edelleen joitakin samoja asioita kuin maaliskuussa 2009, mutta olen sittemmin kai lukenut enemmän (hyvää) fantasiaa tai jotain on muuttunut pääkopassani, kun en ollut tästä niin innoissani nyt toisella kertaa. Perusromantiikkaa à la Nora Roberts höystettynä höpsöllä fantasia-elementillä. Cian ja Moira ovat edelleen mielestäni kiinnostavimpia hahmoja enkä muista olisi oikein jaksanut lukeakaan.

Kakkososa on jo lähes luettu ja kirjoitan siitä jahka jaksan, mutta sanon jo tässä vaiheessa, että kakkososa on vielä enemmän plaah, kun tämä ykkönen. Kolmannessa on toivottavasti jo vähän enemmän potkua.

Etsin sinua, Mr. Darcy

Mr. Darcy Forever
Victoria Connelly 2012
Minerva 2013
307 s.

Sarah ja Mia Castle ovat sisarpuolia ja toistensa parhaat ystävät. Molemmat tytöt rakastavat Jane Austenin romaaneja, mutta ovat muuten kuin yö ja päivä, kuin Sarahin lempiromaanin Järki ja Tunteet Elinor ja Marianne. Järkevä, pakko-oirehäiriöstä kärsivä Sarah on joutunut huolehtimaan tunteiden vietävissä olevasta, kuuluisuudesta haaveilevastaan sisarestaan Miasta siitä asti kun heidän äitinsä hylkäsi heidät. Tyttöjen isät eivät ole hoitaneet vanhemman rooliaan yhtään paremmin.

Mian täyttäessä 21 vuotta tytöt lähtevät unelmalomalle Devoniin Barton Cottageen, jossa on kuvattu vuoden 1995 Järki ja tunteet -filmatisointi. Loma ei suju odotusten mukaisesti, kun sisarukset rakastuvat samaan mieheen. Kolmen vuoden välirikon jälkeen sisarukset kohtaavat taas Jane Austen -festivaalilla Bathissa. Onko Jane Austenin taika riittävä korjaamaan sisarusten välit?

Oikein mainio välipalakirja. Tykkäsin kovasti viittauksista Jane Austenin kirjoihin ja tuli itsellekin halu lukea taas joku Austen. Kahdessa tasossa kulkeva tarinankerronta oli hyvä ja huono samanaikaisesti. Fanitan aina ja iänkaikkisesti monia aikatasoja, mutta tässä meinasi välillä ärsyttää kun tuli sellainen olo, että jotain asiaa pantattiin, vaikka kaikki olivat jo arvanneet mitä seuraavaksi tapahtuu. Tarina on siis varsin ennalta arvattava ja kannessa kehuttiin kirjailijan terävää ihmistuntemusta ja nokkeluutta Austenin veroiseksi, mikä oli minusta vahvasti liioiteltua.  Kokonaisuutena kuitenkin hyvää sänkylukemista ennen nukkumaanmenoa, mitä nyt tempauduin tämänkin kohdalla niin tarinan mukaan, että en malttanut mennä unten maille järkevään aikaan. Onnellinen loppu Austenin henkeen jätti tyytyväiseksi.

Tämä on Austen Addicts -trilogian kolmas kirja, enkä ole lukenut kahta aiempaa osaa, mutta en usko että lukukokemus kärsi siitä. Netin perusteella nämä vaikuttavat olevan itsenäisiä tarinoita, joita vain yhdistää päähenkilöiden rakkaus Jane Austenin kirjoja kohtaan. Ihmetystä herättää se, että kahta aiempaa osaa ei ole ainakaan vielä käännetty suomeksi. Inhoan sitä, että kirjat käännetään väärässä järjestyksessä! Haluan lukea tarina sitä mukaa kun ne julkaistaan, vaikka ne eivät varsinaisesti jatkaisikaan siitä mihin edellinen jäi. Jos ne kaksi aiempaa käännetään suomeksi, niin aion kyllä lukea ne.     

Rakkaudesta Lilahiin

For the Love of Lilah
Nora Roberts 1991
Harlequin Silk 2011

Lilah on Calhounin siskoksista toiseksi vanhin, 27-vuotias luonto-opas, joka elää siskojensa ja tätinsä Cocon kanssa suvun vanhassa talossa Bar Harborin saarella Mainessa. Myrskyisenä yönä Lilah pelastaa mereen joutuneen miehen, historianprofessori Max Quartermainin. Kiitokseksi henkensä pelastamisesta ja majapaikkaa vastaan Max rupeaa auttamaan Calhounin perhettä tyttöjen isoisoäidille kuuluneen kadonneen smaragdikorun etsinnässä. Korulle olisi kuitenkin muitakin ottajia eikä romantiikaltakaan vältytä.    

Tein ihan ennennäkemättömän mokan ja otin juhannusreissulle liian vähän kirjoja mukaan. Niinpä oli pakko napata mukaan paluumatkalukemiseksi äidiltä tämä Harlequin julkaisema Nora Roberts pokkari. Olisin varmaan jossain vaiheessa lukenut tämän kuitenkin niin tuli lyötyä kaksi kärpästä samalla iskulla. Ikävä kyllä tämä oli ihan kauheaa roskaa, jos suoraan sanotaan. Inhosin Lilahia ihan yli kaiken, ärsyttävin ja naiivein sievistelijä, johon olen pitkään aikaan törmännyt. Tietysti se piti kätkeä muka niin vapaamieliseen ja boheemiin ulkokuoreen. Ja Max, kirjan miessankari oli vähintään yhtä ärsyttävä, ujo ja fiksu akateemikko olevinaan, mutta loppupeleissä ihan macho luolamies. Ei kiitos. Kumpikin oli niin epäuskottavia ja paperisia hahmoja, että ärsytti. Varsinkin kun olin tätä ennen lukenut Sophie Kinsellan oikeasti hyvän viihdekirjan. 

Tämä oli muuten kolmas osa, ilmeisesti viisiosaista, Calhounin naiset sarjaa, mutta en varsinaisesti kärsinyt siitä, että kaksi aiempaa osaa ovat lukematta, kun aiempia tapahtumia kerrattiin ihan riittävästi. Tarinan sivujuonteena oli takaumia vuoteen 1913 Biancan elämään, mutta minusta ne olivat aika turhia tai ne olisi voitu toteuttaa jotenkin muulla tavalla, esimerkiksi kirje- tai päiväkirjamuodossa. En lämmennnyt, en, mutta voisin ehkä siltä vilkaista sarjan muut osat jos kohdalle osuvat. En jotenkin osaa jättää sarjan lukemista vain yhteen osaan ja haluan tietää miten lopulta käy, vaikka sarja olisikin hirveää huttua.

Mainen sain kuitattua So American haasteessa, että sikäli ihan OK.

Wuthering Heights

Emily Brontë 1847
Arcturus Publishing Limited 2009

Olen joskus teini-ikäisenä lukenut Humisevan harjun enkä pitänyt siitä. Jostain syystä vuosien mittaan olen saanut päähäni, että haluan rakastaa sitä. Nyt lopulta kahlasin tämän kesällä Ottawasta ostetun painoksen läpi ja nimenomaan kahlasin. Alle kolmesataa sivua ja yli kuukausi meni ennen kuin sain kirjan loppuun. Syytän enimmäkseen kieltä, 1800-luvun englanti ei tosiaankaan ollut minulle mitenkään kovin helppoa luettavaa ja melkeinpä kirosin Josephin vuorosanoja lukiessani. Ne oli niin paksulla murteella kirjoitettuja, että jouduin tavaamaan ne useampaan otteeseen enkä siltikään ymmärtänyt ihan kaikkien pointtia.

Toinen syy miksi tämän lukeminen eteni niin tuskastuttavan hitaasti oli se, vaikka en tosissani pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä. Kirjaa lukiessa minulle on tärkeää, että voin jos en nyt pitää niin ainakin jollain tavalla ymmärtää kirjan henkilöitä, mutta Cathy ja Heathcliff olivat niin kirotun vastenmielisiä hahmoja, että en nauttinut kirjan lukemisesta juurikaan. Taloudenhoitaja Ellen Dean oli ihan OK ja herra Lockwood samoin. Nuoresta Catherinesta enimmäkseen pidin vaikka välillä hänkin oli aika sietämätön. Haretonia kohtaan tunsin myötätuntoa ja samoin Edgar Lintonia. Josephia inhosin.

Lisäksi oli vielä yksi juttu, mikä häiritsi minua, mutta en tiedä meneekö tämä sen piikkiin, että kieli oli minulle niin hankalaa luettavaa. Nimittäin välillä tuntui kuin jotain olisi jäänyt sanomatta. En esimerkiksi ymmärtänyt yhtään, miten Isabella Linton oli yhtäkkiä syvästi rakastunut Heathcliffiin. Mietin vain, että miten tässä näin kävi. Humiseva harju ei sitten ollut mikään täysosuma kohdallani, mutta kirjan viimeiset 30 sivua hyvittivät paljon. Niissä oli iloa ja toiveikkuutta, joka tarinasta muuten puuttui.     

Rebekka

(Rebecca)
Daphne du Maurier 1938
Loisto 2008

Unohtumaton Rebekka


Rebekka ilmestyi vuonna 1938 ja nosti tekijänsä Daphne du Maurierin maailmanmaineeseen. Arvostelijat ylistivät kirjaa, miljoonat lukivat sen ahmien, siitä tehtiin elokuva ja teatterisovitus.

Romaani kertoo Manderleyn kartanon omistajan Max de Winterin ja hänen nuoren vaimonsa Carolinen tarinan. He tapaavat Monte Carlossa ja avioituvat lyhyen tuttavuuden jälkeen. Rakkautta kuitenkin varjostaa muisto Maxin entisestä vaimosta, jumaloidusta Rebekasta.

Daphne du Maurier yhdistää romantiikan ja trillerin aineksia kuvatessaan naisen taistelua miehestään tilanteessa, jossa vastustaja ei ole enää saavutettavissa. Hän kehittää vähitellen todellisen kauhutunnelman, joka hellittää vasta kun totuus Rebekasta paljastuu.

Alussa oli hieman vaikeuksia lähteä liikkeelle, mutta sen jälkeen kun pääsin eroon tunteesta, että haluan tarttua päähenkilöä hartioista, ravistaa ja sanoa, että kasvata itsellesi selkäranka, nainen! tarina imaisi minut mukaansa ja loppujen lopuksi lukukokemus oli ihan positiivinen. Minusta oli ihan uskomattoman turhauttavaa lukea, miten epävarma ja pelokas päähenkilö, Caroline, (en muuten tiedä miten päähenkilön nimen on päätelty olevan Caroline, kun sitä ei mainita missään vaiheessa) oli koko ajan. Takakannen mainitsema kauhutunnelma syntyy osittain siitä pysähtyneisyydestä, mikä Manderleyssa vallitsee, miten kaikki on säilytetty niin kuin ne ennen olivat. Asia, jota minun oli vaikea käsittää, olisinko minä 21-vuotiaana nuorena vaimona ollut yhtä epävarma ja alistunut tilanteeseen, yrittämättä lainkaan ottaa tilannetta haltuuni, tehdä asioita omalla tavallani? En tiedä, mutta en voinut ihan ymmärtää päähenkilöä, minkä takia kauhutunnelma ei kunnolla purrut minuun. Siitä huolimatta tämä oli minusta oivallinen romaani.

Kuva

Katen uusi elämä

Considering Kate
Nora Roberts
Harlequin Silk 2007


Kaiken piti olla täydellistä...

Kate Stanislaski käänsi selkänsä ballerinana hankkimalleen maineelle, kunnialle ja menestykselle. Hän palasi kotitanhuville aloittaakseen uuden uran baletinopettajana. Hän oli päättänyt, ettei tyytyisi vähempään kuin täydelliseen. Ja täydellisyyden tavoittelu koskisi sekä tanssikoulua että yksityiselämää. Tanssistudioksi sopiva rakennus löytyi, mutta ikivanha talonröttelö tarvitsisi perusteellisen remontin. Sen tekijäksi saapui täydellinen kirvesmies, kaikkien mahdollisten mittapuiden mukaan, eikä Katen elämässä mikään jäänyt ennalleen...

Tämä oli taas tämmönen harlekiini-pokkari Nora Roberts. Melkoista höttöä, mutta ihan luettava. Joiltain osin muistuttaa omaa tilannettani, joten sikäli ihan mielenkiintoinen, vaikka ei kyllä tarjonnut kovin syvällistä katsausta asiaan. Ei ole oikein mitään kommentoitavaa.

Keskipäivän polte

(High Noon)
Nora Roberts
Gummerus 2009

Herraskaisessa perintötalossa syvän etelän paahteessa asuvan Phoebe McNamaran elämä ei ole juhlahumua - hän on paitsi yksinhuoltajaäiti myös Savannahin paras panttivanki- ja kriisineuvottelija. Työlleen omistautuneen Phoeben työ ja vapaa-aika sekoittuvat, kun hän kohtaa upporikkaan baarinpitäjän, Duncan Swiftin, jonka entinen alainen uhkaa hypätä katolta. Duncan ihastuu väistämättä neuvokkaaseen sankarittareen.

Phoeben yksityisyyden rajat murtuvat entisestään, kun hän alkaa saada uhkailuviestejä ja hänen kimppuunsa hyökätään. Piileksiikö vihamies tuttavien joukossa? Suhdepeliä pelaaviin, juoniviin työkavereihinkaan ei voi aina luottaa. Piinaaja koventaa pian otteitaan. Selviääkö Phoebe uransa kovimmasta koetuksesta tunteiden myrskytessä?

Kai se kertoo kirjasta jotakin, jos sivuhenkilöiden kohtalo kiinnostaa enemmän kuin itse päähenkilöiden? Näin kuitenkin kävi. Selasin välillä kirjaa eteenpäin, koska halusin tietää mitä kirjan muille henkilöille tapahtuu. Phoebe ja Duncan olivat minusta kohtuullisen epäkiinnostavia ja sokerisia. Kirja ei missään vaiheessa tempaissut kunnolla mukaansa. Luin myös melko epäimartelevan arvion kirjasta netistä ja se varmaan osaltaan vaikutti. Kolme Nora Robertsia peräjälkeen näköjään koettelee sietokyvyn rajoja, kirjamakuni on ilmeisesti kokenut jonkinasteista muutosta. Romantiikan nälkäinen teini-ikäinen minäni ei varmaan olisi pitkästynyt tämän kanssa, aikuinen minäni kyllä.

Kuva

Aikojen yli

(Time Was)
Nora Roberts, 1989
Silk 2007

Kirjan kansikuvaa ei löytynyt netistä ja kirja jäi vanhemmilleni, koska se on äitini hyllystä, joten takakannen tekstikin puuttuu. Kyseessä on siis Nora Robertsin vanhempaa tuotantoa, jota ei varmaan ole koskaan julkaistu kovakantisena Gummeruksen toimesta. Tämä oli siis Silkin julkaisema ja Silk-sarja on Harlequinin omaisuutta. Juonesta sen verran, että Liberty Stone valmistelee kulttuuriantropologian väitöskirjaa syrjäisessä metsämökissä. Eräänä myrskyisenä yönä hän näkee, kun metsään syöksyy lentokone, jonka hävyttömän komean lentäjän Libby raahaa mökkiinsä hoivattavaksi. Mies, Caleb Hornblower, ei sitten olekaan ihan tavallinen lentäjä, mistä seuraa sydänsuruja molemmille, koska tietysti kaksikko rakastuu toisiinsa alta aikayksikön. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

No tämä oli tämmöstä Harlequin-tasoista romanttista viihdettä. Vähän sellainen vasemmalla kädellä huitaistun oloinen, mutta lukihan tuo. Henkilöt eivät suuremmin herättäneet tunteita puoleen eikä toiseen, koska olivat sen verran ohuita hahmoja.

Enkelten putous

(Angels Fall)
Nora Roberts
Gummerus 2008

Reece Gilmore on vaeltanut pitkään nähdäkseen allaan avautuvan huikaisevan maiseman. Pakomatkalla tuskaisesta menneisyydestään hän on asettunut Angel's Fistin pikkukaupunkiin Wyomingissa, josta hän toivoo löytäneensä edes väliaikaisen turvasataman. Hetken idyllin rikkoo väkivaltainen kohtaus, jota hän kanjonin reunan näköalapaikaltaan sattuu todistamaan.

Viranomaiset eivät kuitenkaan löydä murhapaikalta mitään. Ei jälkiä kamppailusta.Ei edes jalanjälkiä. Eikä kukaan Angel's Fistissä tunnu uskovan hermoheikkonapidetyn Reecen kertomusta- paitsi salskea mutta yrmeä erakkokirjailija, Brody. Reecen on pakko alkaa luottaa Brodyn lisäksi itseensä saadakseen Angel's Fistissä vaanivan murhaajan satimeen.



Kaikki Nora Robertsia lukeneet tunnistavat kyllä kaavan: nainen tapaa miehen, välissä on hankaluuksia, joihin usein liittyy murha, pari päätyy petiin, mysteeri ratkeaa ja tarinan lopussa voikin sitten jo kuulla kuvitteellisten hääkellojen iloisen kilkatuksen. En muista yhtään Robertsin kirjaa, jossa tämä sama kaava ei toistuisi, mutta toisaalta miksi keksiä pyörää uudestaan? Ihan toimivaa viihdettä. Sopi mainiosti Originin jälkeiseen aikaan ja jouluviihteeksi.

Kuva

Julian rakkaus

(Juliet)

Anne Fortier

Tammi 2010

Julian isotäti Rose kuolee ja jättää jälkeensä merkillisen perinnön: kaksossisko Janice saa talon ja kaiken omaisuuden ja Julia pelkän kirjekuoren, joka sisältää avaimen, passin ja kirjeen. Kirjeen mukaan Julia onkin oikealta nimeltään Giulietta Tolomei ja häntä odottaa Sienassa äidin jättämä perintö.

Perintö osoittautuu kasaksi vanhoja papereita, jotka eivät ensi näkemältä vaikuta kovinkaan arvokkailta. Pikkuhiljaa papereiden merkitys kuitenkin selviää, ja Julian eteen avautuu 1300-luvulla eläneen Giulietta Tolomein koskettava tarina - sama tarina, josta on vuosisatojen saatossa kirjoitettu useita versioita ja jonka tunnetuin muoto on William Shakespearen Romeo ja Julia.

Yllättävän moni ihminen on kiinnostunut Julian asioista. Häntä varjostetaan Sienan yössä, ja hänen hotellihuoneeseensa murtaudutaan. Italian-matkasta tulee lopulta melkoinen tunteiden vuoristorata, kun Julia törmää mieheen nimeltä Romeo.

Vauhdikas Julian rakkaus vie lukijan

jännittävälle ja romanttiselle seikkailulle

Sienan palatseihin, torneihin ja tunneleihin!

Romantiikan nälkäiselle lukijalle, jollaiseksi itsekin välillä tunnustaudun, tämä toimii hienosti. Tykkäsin kirjan sankarittaresta tai sankarittarista, miehet olivat tietenkin ah niin ihania ja pidin kirjan rakenteesta, jossa nykyhetki ja 1300-luku vuorottelivat. Tapahtumapaikka oli kiehtova Siena, jonka olemassaolosta hädin tuskin tiesin ennen tätä ja nyt haluan matkustaa sinne. Vähän harmitti, että Shakespearen Romeo ja Julia ei ole minulle tutumpi, mutta ei sitä tarvitse tuntea nauttiakseen romaanista. Tätä lisää, kiitos.

Kuva

Morriganin risti

(Morrigan's Cross)
Nora Roberts
Gummerus 2007

Mahtava irlantilaisvelho Hoyt janoaa kostoa. Hurja vampyyrikuningatar Lilith on vietellyt hänen veljensä Cianin. Hoyt matkustaa 1100-luvulta omaan aikaamme, jossa hän kohtaa vampyyriksi muuttuneen Cianin, kipakan wicca-noita Glennan sekä vampyyrinmetsästäjä Blairin. Nelikko joutuu yhdistämään voimansa, sillä Lilithin kokoama pimeyden armeija aikoo orjuuttaa koko ihmiskunnan. Glennan ja Hoytin välinen tunteen roihu ei ole Cianin mieleen. Kun joukkoon liittyy arvoituksellinen kelttiläisprinsessa Moira serkkunsa Larkinin kanssa, nousevat ryhmän sisäiset jännitteet huippuunsa. Lilith näyttää voittaneen sodan ennen kuin yhtäkään taistelua on käyty...


Taattua Nora Roberts -laatua with a little twist. Tykkäsin. Nora Roberts se osaa sitten sujuvan dialogin ja tarinankulun. Erinomaista viihdettä. Tämä fantasialisä oli kiva vaikka en noin yleensä fantasiasta ole kauheasti perustanut. Kiinnostaa kovasti tietää miten tarina jatkuu. Cian oli mielenkiintoinen hahmo ja haluan tietää mitä hänestä vielä paljastuu. Toinen josta haluan tietää lisää on Moira. Olen muuten aika varma, että romantiikka vielä virisee tiettyjen henkilöiden välillä. Saa nähdä miten käy, kun saan jatko-osat käsiini. Ai niin, kirja saa kovasti lisäpisteitä viitteistään kelttimytologiaan ja siitä, että sijoittuu suurimmaksi osaksi Irlantiin.

Punainen lilja

(Red Lily)
Nora Roberts
Gummerus 2007

Rosalie "Roz" Harperin lempeällä kädellä hallitsemassa taimitarhassa eletään syvän etelän läkähdyttävää kesää. Harper Housen laajaan ruokakuntaan tuo lisävipinää Rozin siipien suojiin saapuneen Hayley Philipsin tyttövauva Lily, josta tulee pian kaikkien suosikki.

Erityisen kiintynyt lapseen – ja tämän äitiin – on Rozin aikamiespoika Harper Ashby. Kun intohimoisen puutarhurin tunteet räiskyvää, tummaveristä Hayleytä kohtaan syvenevät, Harperin kartanon rauha rikkoutuu. Harper Housen kotikummitus, vinksahtaneita tuutulauluja hyräilevä Amelia tekee kaikkensa estääkseen pariskuntaa saamasta toisensa.

Entistä hyökkäävämmäksi muuttunut haamu ottaa aika ajoin Hayleyn valtaansa. Älykkään ja lempeän naisen äkilliset raivonpuuskat koettelevat kaikkia, eivät vähiten Harper Ashbya. On aika selvittää piinatun Amelian arvoitus, lopullisesti.

Punainen lilja on Nora Robertsin suositun puutarhatrilogian viimeinen osa. Sarjan aiemmat osat, Sininen daalia ja ja Musta ruusu ovat ilmestyneet vuonna 2006.


Jos haluan lukea hyvin kirjoitettua romanttista viihdettä, valitsen Nora Robertsin tuotannon. Siis eihän nämä mitään korkeakirjallisuutta ole, mutta täytyy tunnustaa, että opintojen ohessa (ja muutenkin) lukee toisinaan paljon mieluummin hyvää viihdettä kun maailmankirjallisuuden klassikoita (joita kyllä myös pyrin lukemaan aina välillä). Minusta tämä oli ihan sujuvaa romanttista viihdettä ja lajissaan kelpo teos. En ole ihan varma mitä pidän tuosta yliluonnollisesta aspektista, mutta toisaalta se tuo koko trilogiaan uudenlaista potkua, mitä Robertsin varhaisemmissa romaaneissa ei välttämättä ollut, joten kai se sitten on ihan hyvä lisä. Ai niin, tuli mieleeni tuosta takakannen tekstistä, että onko vähän liioiteltua kutsua 30-vuotiasta miestä aikamiespojaksi? No joo, niin kuin tämä olisi hirveän merkittävä kysymys, mutta vähän huvitti, kun ei Harper minun mielestä täytä "aikamiespojan" kriteereitä.