Pursu

Pursu
Tarina ja marinakirja
Heli Laaksonen 2009
Otava 2009

Olen joskus aiemminkin tainnut hehkuttaa Heli Laaksonen ihastustani eikä tämä kolumnikokoelma ainakaan vähennä sitä. Kieli on edelleen ihastuttavalla Lounais-Suomen murteella kirjoitettua ja kolumnit ihanan arkipäiväisiä ja viisaita. Ja hauskoja, piti nauraa ääneen usempaan otteeseen. Tuntuu sopivalta lopettaa vuosi ihastellen oman äidinkielen rikkautta, kun on viettänyt puolet vuodesta ulkomailla englantia sänköttäen.  

Sulavoi

Sulavoi
Runoja
Heli Laaksonen
Otava 2006


Heli Laaksonen kuvaa uusissa runoissaan niitä toiveihaaveisulossiunelmi joita salassa kasvatamme ja joista jotkut päättyvät suruun. Tätähän elämä on, joskus voi eksyä Kauhajoe ja Jalasjärve välil ja jonakin aamuna taas marketi ostoskärry näyttä kulleronupult!

Laaksosen lounaismurteella kirjoittamat runot ovat uponneet suomalaisiin kuin voi kuumaan puuroon - murrerajoista välittämättä. Myös valloittavana esiintyjänä tunnettu runoilija on pukenut helliksi ja ilkikurisiksi sanoiksi ihmiseläjän tunteet. Oleksää koska tahtonu olla joku muu? E. Hee sanova mut tahtovat kyl.

Näistä ei jäänyt samalla lailla mieleen oikein mikään runo, kuin Raparperisyrän -kokoelman kohdalla. Tykkäsin kyllä runoista ja joissakin runoissa oli säkeitä, joista tykkäsin kovastikin, mutta yksittäiset runot eivät sillä lailla jääneet mieleen. Laitan tähän kuitenkin pari runoa, joista tykkäsin. Tai ensimmäisen oikeastaan siksi, että tilanne, josta runo kertoo oli tragikoomisuudessaan niin tuttu. Toinen ja kolmas olivat minusta muuten vaan koskettavia.

Mu elämän

Seisovapöytä.
Otan kaikki lajei.
Makkan loppureisun hytis jalat tyynyn pääl.
Käytävält kuulu kohtulliste riamunpitto.


Halohakkajan puhelin on kii

Prinsessan päiv ei men ninko tahtois menevä.
Kruunu takerttu koko ajan pyykkinaruihi
eikä ripustamisest tul mittä.
Hän soitta kolmannen kerra, vaik tiätä, ete vastat.
Assia ei ol mut see on kiireellist.

Hän sanosis:
Eerikki, arva mitä,
mu ikkunalaural o linnu varppa jälje lumes,
mää olen löytän hianon tiä meil,
kun tarttis hiuka appu taas,
osasin peril, kehu munt,
sain klasist haava, tul puhaltama
lämmitin talo ja puus huus hullu pulu,
kuljin kaisliko läpitte ja ajattelin meit.

On päivi ko mää tahron sunt kokonas
ja päivi ko mää tahron sunt kaikkines päivines
ja muit päivi on kans, ettet peljästy.

Eerikki hei, arva mitä,
ei mittä
ja kaik mitä ossan sanno


Kaunei uni

Tulet risumetäst
ja olet uuvuksis
heität kamari sänkky
seljälles ja sanot et
kirjotan viäl
elämästän kirja
ja nimeks
tule Unikuva

ja mää tahron puhel
sun kaikki muistos hyväks
naapur ei kaatan pihakoivu
äit ei hukkun
tähkä oliva ain painavi kämmenel
mittän paha ei ikä ollu

ja puhun ja puhun
sunt takasi ettet ol koska
mennykkä lähtenykkä
olet siin
tuvan pöyrä ääres
leivot
sun kätes o jauhois
mää autan
hajen hellan päält
sulavoi.


Kuva

Raparperisyrän

Heli Laaksonen

Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2002

RAPARPERISYRÄN on Heli Laaksosen (s. 1972) toinen oma runokokoelma.

Ensimmäinen, Pulu uis, sai Suomen Kirjailijaliiton esikoisteospalkinnon vuonna 2000 ja nousi murrerunouden klassikoksi.

Laaksonen kirjoittaa lounaismurteella. Hän on syntynyt Turussa, varttunut Uudessakaupungissa ja asuu Laitilassa.

Kuulin jokunen viikko takaperin Heli Laaksosen haastattelun YleX Iltapäivässä ja tuli heti sellainen olo, hän on minun tyyppiseni ihminen. Halusin sitten tutustua hänen runoihinsa, vaikka toki olin kuullut hänestä aiemminkin. Viime viikolla satuin sitten törmäämään tähän Raparperisyrän kokoelmaan kirjastossa ja mukaan lähti. Lounaismurteella kirjoitetut runot olivat minusta varsin hupaisia, ja pelkästään jo murteen ymmärtäminen oli haaste, kun itse olen Kainuusta kotoisin. Täytyy tunnustaa, että muutaman sanan merkitys jäi mysteeriksi ja välillä piti lukea useampaan otteeseen, että tajusi mitä runossa sanotaan. Suurin osa runoista oli minusta ihan ok, mutta tykkäsin parista runosta kovastikin ja laitankin ne vielä tähän loppuun. Kaiken kaikkiaan ihan positiivinen lukukokemus ja voisin lukea enemmänkin Laaksosen runoja tulevaisuudessa.

Aik

Joskus mää makka liikkumat paikalan
ja koita olla oikke hilja
ete aik huamasis munt
ja ruppeis viuhtoma taas ettippäi
ja vaatima munt ja fölisäs murhettuma.

Eilä aamuste see onnistus;
mää kattosi vaam peito ravost
ja oli nii hiljaksis
et aik luul ete mää ol viäl kottinkan tullu
ja munt naurut
ko see ol nii levotoine
komppas mu laatikoi
avo kaapei
polt tupakki
ja koit saar aikkatas kuluma.

Kyl see munt siält sit löys,
ketä nyy jaksa iankaikem paikalaska maat.


Ehtohartaus sinises Ooppelis

Vast
sit ko mu vanh sohlo
Ooppel kulkke sattesem pimiä yä
läpi, mää pyyrä antteks ja karu ja sano ääne,
et kui hyvin kaik on menny, ei voi ko kiittä,
kiittä vaa, suarista selkäs ja avat ovi, et kyl mää jaksa
ja kyl mää ehri ja mukava ko kysysi, kosk mää saan
tulla, anna mun viäl jaksa, jätä mul koko vimma ja
hinku, an mul hiukan kaapist viäl syränt lissä ja
pitkä miält ja niim pal pal, kaikkist enite mää
tartte rohkeut, ete mun tart koskam
peljät ja luul.

Kuva