Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Riikka Pulkkinen
Otava 2013
174 s.

Aleksi jättää koulupsykologi Iiriksen seitsemän vuoden suhteen jälkeen. Epäilee, että että ei ole koskaan rakastanutkaan Iiristä ja kokee, että kaikki on ollut erehdystä. Eron myötä katoaa Iiriksen toiveet yhteisestä tulevaisuudesta ja lapsista, joille on jo nimet valmiina. 

Omintakeisen terapian, johon kuuluu paljon suklaata, uusia korkokenkiä ja naapurin 85-vuotiaan mummon Kauniista ja Rohkeista poimimia rakkausneuvoja, Iiris opettelee sanomaan ei ja vähitellen huutamaan taas kyllä.

Riikka Pulkkinen on niitä kirjailijoita, joita minun on pitänyt lukea jo pitemmän aikaa. Olisin varmaan lykännyt asiaa vielä, jos Polka Dots-blogin Jonna ei olisi kirjoittanut tästä pari viikkoa sitten ja minä en olisi löytänyt tätä kirjaston Pikalaina-pöydästä muutamaa päivää myöhemmin. Kirjassa on vain 174 sivua, joten uskalsin lainata sen, en useimmiten uskalla lainata siitä pöydästä mitään, koska viikon laina-aika hermostuttaa. Vähäisestä sivumäärästä huolimatta kirjaan on saatu mahtumaan yllättävän paljon eri teemoja mm. rakkaudesta,

"Sä luulet, että osaat rakastaa. Luulet, että oivallat toiset kokonaan. Luulet olevasi tarkkanäköinen ja nokkela. Varmaan olet nytkin kuljeskellut tuolla ja tehnyt analyysejasi. Mutta voin kertoa, että sulla ei ole hajuakaan. En käsitä, miten voit neuvoa päivät pitkät oppilaita elämänvalinnoissa, kun et itse edes osaa erottaa rakkautta omistusoikeudesta."  

ystävyydestä

"Ystävyys on samankaltaisuutta vain päiväkoti-ikäisille. Sen jälkeen sen pitäisi olla jotain muuta, sitä että hyväksyy toisen vaikka toinen muuttuisi kuinka tunnistamattomaksi, alkaisi haaveilla ompelukerhosta ja syksyn marjasadon pakastamisesta ja vauvantuoksusta maailmanmatkailun sijaan."

 

ja siitä, että uskaltaa elää omaa elämäänsä muista riippumatta. 

"Olla kahdeksankymmentäviisi, uskaltaa rynnätä vapauteen vasta sitten, hivenen vanahuudenhöperönä, estoja vailla, ei hetkeäkään aikaisemmin. Miksi ei? Miksi ei jo kaksikymppisenä, kukkeimmillaan? Tai miksi ei jo teininä?"

Kirja on jännä siksikin, että vaikka se lukeutuu chick littiin, niin se on jotenkin paljon pohdiskelevampi ja fiksumpi. Hauska, liikuttava ja voimaannuttava. Tykkäsin siis paljon. En silti osaa sanoa, miksi en rakastanut ehdoitta. Kirjassa oli monia lauseita, jotka ihastuttivat oivaltavuudellaan enkä oikein löydä varsinaisia vikojakaan. Ainoa ärsyttävä seikka tässä oli yksi luku, jossa Iiris selvittää puolivuotiaan sisarentyttärensä kanssa millainen naisen tulisi olla ja se jotenkin ärsytti minua ihan älyttömästi, kai se tuntui jotenkin teennäiseltä. 

Ehkä rima lukea Riikka Pulkkista on tämän jälkeen matalammalla.    

Austenland

Austenland
Shannon Hale 2007
Bloomsbury USA 2007
196 s. 

Jane Hayes on 32-vuotias sinkku New Yorkista. Lukuisat epäonnistumiset parisuhdemarkkinoilla ja salainen pakkomielle Ylpeyden ja ennakkoluulon herra Darcyyn ovat saaneet Janen vakuuttumaan, että hän ei ikinä löydä oikeaa miestä. Sitten Janen vanha sukulaistäti kuolee ja jättää Janelle perinnöksi matkan Englantiin. Vastahakoinen Jane matkustaa Englantiin viettämään kolme viikkoa lomakohteessa, jossa varakkaat naiset pääsevät elämään hetken verran Jane Austenin ajan hengessä palkattujen näyttelijöiden kera. 

Alun sopeutumisvaikeuksien jälkeen Jane päättää ottaa kaiken irti fantasiamaailmasta ja elää kuin Jane Austenin novellin sankaritar, ennen kuin on aika palata takaisin arkeen ja karistaa fantasiat mielestä. Mutta voisiko unelma omasta Darcysta sittenkin toteutua?

Hassu romaani, olisi totisesti mielenkiintoista elää hetken aikaa kuin Jane Austenin novellin sankaritar. Tykkäsin siitä miten Jane vähitellen tajuaa, ettei halua elää unelmoiden ja että hänen onnellisuutensa ei ole miehestä kiinni. Loppu oli myös mukavan mutkikas, mutta se, että Jane lopulta löysi unelmiensa miehen oli vähän pettymys. Parisuhde tai sen puute on määrittänyt Janea hänen koko ikänsä ja sitten kun hän lopulta tajuaa sen ja toteaa, että yksin on ihan hyvä olla niin tadaa siinä se unelmien mies sitten on. Höh.  

Silti ihan hauska lukukokemus ja harmittaa, kun en lainannut sarjan toista osaa, vaikka sekin oli kirjastossa, kun tämän sieltä nappasin. Joku toinen kerta sitten.

Bridget Jones - Mad about the Boy

Bridget Jones - Mad about the Boy
Helen Fielding 2013
Otava 2013
441 s.

Tämä oli ainoa joululahjakirja, jonka sain tänä vuonna ja kaivoin tämän paketista aika yllättyneenä. En tiennyt, että tämä on jo ilmestynyt suomeksi ja koska kirjan nimeä ei ole käännetty suomeksi (Mitä ihmettä?!) niin luulin aluksi, että minulle on ostettu englanninkielinen painos ja lahjan antajan ollessa tiedossa se tuntui todella yllättävältä. Mutta ei, kyllä tämä oli ihan suomenkielinen painos. En ollut oikeastaan ajatellut kirjan lukemista sen kummemmin, tiesin epämääräisesti, että se on ilmestynyt ja tiesin, että kirjassa Bridget on 51-vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja ja Mark Darcy on kuollut. Ja Bridgetillä on kolmekymppinen poikaystävä. En ole varmaan ainoa, jolle Mark Darcyn kuolema oli HIEMAN kova pala ja ajatukseni kirjasta melko skeptiset. Kun kirja kuitenkin paketista ilmaantui, niin se piti lukea pikimmiten.

Tässä oli hetkensä, mutta oikeastaan toivon, että Bridget olisi jäänyt 90-luvulle ja tätä tarinaa ei olisi kirjoitettu. Olisin mieluummin pitänyt mielessäni sen hurmaavan, mokailevan, höpsön kolmikymppisen Bridgetin kuvan kuin tämän uuden, surullisen, leski-Bridgetin, joka yrittää selvitä kahden pienen lapsen yksinhuoltajana ja toipua Markin kuolemasta ja aloittaa uuden parisuhteen reippaasti nuoremman miehen kanssa. Kun tuntui, että Bridget ei ole kasvanut yhtään 15-vuodessa. Ja se pierujuttujen määrä oli oikeasti jo vähän häiritsevä. Ja Bridgetin hapuileva, uusi ura elokuvakäsikirjoittajana vähän outo.

Blogikirjoitusten perusteella näyttää siltä, että tämän on saanut ihan hyvän vastaanoton, mutta mulla ei vaan toiminut. Tuli surullinen olo.

Tästä tuli nyt vuoden viimeinen lukemani romaani ja kesken on enää vain yksi tietokirja, jonka aion lukea loppuun vielä tämän vuoden puolella. Katsotaan nyt kirjoitanko siitä mitään tänne blogiin, kun kohderyhmä on niin marginaalinen. Nyt vuotta 2013 on jäljellä hieman reilut 22 tuntia ja lienee aika mennä nukkumaan.

Tuulin viemää

Tuulin viemää
Sari Luhtanen 2011
Tammi 2011
288 s.

Tuulin 30-vuotispäivä lähestyy ja naista vaivaa kriisi. Spontaani irtisanoutuminen meteorologin työstä mahdollistaa häiden suunnittelun täysipäiväisesti, mutta mistä löytyisi mies? 

Argh, jotain tasoa nyt odottaisi chicklit-kirjallisuudeltakin, mutta tämä oli ihan kamala. Jatkuvasti pajunköyttä läheisilleen syöttävä Tuuli oli rasittava tuuliviiri. Sinänsä kyllä tunnistin naisen kriiseilyn ja vähän ehkä samaistuinkin, mutta onko Tuulin kaltaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Lisäksi kirjoitustyyli oli sekava ja hyppivä. Kunnon höttöä. 

Kirjailijan Maisa ja Kaarina -sarjakuvat ovat sen sijaan kuuluneet jo kauan suosikkeihini.

Minishoppaaja

Mini Shopaholic
Sophie Kinsella 2010
WSOY 2011
403 s. 

Himoshoppaaja-sarja on tullut kuudenteen osaansa ja nyt mukana sekasortoa aiheuttaa Beckyn ja Luken 2-vuotias, voimakastahtoinen tytär Minnie. Englantiin iskee talouskriisi ja Beckyn ja Luken on vedettävä kukkaron nyörit tiukalle. Tämä tietysti aiheuttaa shoppailuriippuvaiselle Beckylle suuria ongelmia, mutta onneksi tyttärelle voi opettaa "vastuullista rahankäyttöä" viikkorahan muodossa ja pian "Minnie" onkin käyttänyt viikkorahansa vuoteen 2103 saakka. Talouskriisi aiheuttaa ongelmia myös töissä, mutta onneksi Becky keksii tähänkin luovan ratkaisun. Samanaikaisesti Becky järjestelee Lukelle yllätyssynttäreitä nollabudjetilla, joka, yllätys yllätys, paisuu vähän.   

 

Olen lykännyt tämän tekstin kirjoittamista jo yli viikon, kun tästä kirjoittaminen tuntuu yhtä piinalliselta kuin mitä kirjan lukeminen oli. Tästä voi tulla melkoinen valituspostaus enkä ole sellaista halunnut kirjoittaa, joten olen lykännyt kirjoittamista. Fiksua..

Tämä on chick-littiä ja sitä odottaa, että pääsee pakenemaan hetkeksi todellisuutta höpsön päähenkilön siivellä. Odottaa saavansa hyvät naurut  ja viihtyvänsä muutaman sata sivua hattaraisissa päiväunelmissa. Kiintyvänsä päähenkilöön ja huokaisevan tyytyväisenä, kun sankaritar saa sankarinsa. Himoshoppaaja on tietysti jo saanut sankarinsa, mutta se on nyt sivuseikka. 

Sen sijaan että olisin tavoittanut mitään edellä kirjoitetusta, tunsin vain sivu sivulta kasvavaa vastenmielisyyttä Beckyä kohtaan. Miten voi 29-vuotias ihminen olla näin täysin kykenemätön ottamaan oppia aiemmista virheistään? Becky on itsekeskeinen, patologinen valehtelija, joka järjestää itsensä pulaan joka ikinen kerta ja sitten sukulaisten ja ystävien on pelastettava tämä vastuuntunnoton huithapeli ja lopussa kaikki on taas hyvin. Nyt tämä manipuloiva narttu on sitten hankkinut vielä lapsenkin, jonka kasvatuksen suhteen on ihan yhtä holtiton kuin muunkin elämänsä.

Ja sitten toinen juttu, mikä aiheutti raivoa oli aviomies Luke. Miten ihmeessä se mies voi katsoa kaiken läpi sormiensa kerta toisensa perään? Varmaan se, että mies vaikuttaa olevan täysin naimisissa työnsä kanssa varmaan helpottaa asioita. Tai ehkä Becky ON syy, siihen miksi Luke on aina töissä... 

Tästä varmaan tuli jo ilmi, että en tykännyt kirjasta sitten yhtään. Ehkä tästä ei olisi tullut näin negatiivinen postaus, jos oma pinnani ei olisi ollut viime aikoina niin kireällä muista asioista johtuen. Tämä tarina ei kuitenkaan parantanut mielialaani yhtään, mikä ehkä lisäsi ärtymystäni vielä enemmän. Joka tapauksessa sarjan lukeminen osaltani loppuu tähän, mikäli jatkoa on vielä luvassa. Huumorintajuni ei vaan riitä. Pikaisen googlauksen perusteella tämä on kuitenkin viihdyttänyt valtaosaa lukijoista, että jokainen muodostakoon itse oman mielipiteensä.   

Etsin sinua, Mr. Darcy

Mr. Darcy Forever
Victoria Connelly 2012
Minerva 2013
307 s.

Sarah ja Mia Castle ovat sisarpuolia ja toistensa parhaat ystävät. Molemmat tytöt rakastavat Jane Austenin romaaneja, mutta ovat muuten kuin yö ja päivä, kuin Sarahin lempiromaanin Järki ja Tunteet Elinor ja Marianne. Järkevä, pakko-oirehäiriöstä kärsivä Sarah on joutunut huolehtimaan tunteiden vietävissä olevasta, kuuluisuudesta haaveilevastaan sisarestaan Miasta siitä asti kun heidän äitinsä hylkäsi heidät. Tyttöjen isät eivät ole hoitaneet vanhemman rooliaan yhtään paremmin.

Mian täyttäessä 21 vuotta tytöt lähtevät unelmalomalle Devoniin Barton Cottageen, jossa on kuvattu vuoden 1995 Järki ja tunteet -filmatisointi. Loma ei suju odotusten mukaisesti, kun sisarukset rakastuvat samaan mieheen. Kolmen vuoden välirikon jälkeen sisarukset kohtaavat taas Jane Austen -festivaalilla Bathissa. Onko Jane Austenin taika riittävä korjaamaan sisarusten välit?

Oikein mainio välipalakirja. Tykkäsin kovasti viittauksista Jane Austenin kirjoihin ja tuli itsellekin halu lukea taas joku Austen. Kahdessa tasossa kulkeva tarinankerronta oli hyvä ja huono samanaikaisesti. Fanitan aina ja iänkaikkisesti monia aikatasoja, mutta tässä meinasi välillä ärsyttää kun tuli sellainen olo, että jotain asiaa pantattiin, vaikka kaikki olivat jo arvanneet mitä seuraavaksi tapahtuu. Tarina on siis varsin ennalta arvattava ja kannessa kehuttiin kirjailijan terävää ihmistuntemusta ja nokkeluutta Austenin veroiseksi, mikä oli minusta vahvasti liioiteltua.  Kokonaisuutena kuitenkin hyvää sänkylukemista ennen nukkumaanmenoa, mitä nyt tempauduin tämänkin kohdalla niin tarinan mukaan, että en malttanut mennä unten maille järkevään aikaan. Onnellinen loppu Austenin henkeen jätti tyytyväiseksi.

Tämä on Austen Addicts -trilogian kolmas kirja, enkä ole lukenut kahta aiempaa osaa, mutta en usko että lukukokemus kärsi siitä. Netin perusteella nämä vaikuttavat olevan itsenäisiä tarinoita, joita vain yhdistää päähenkilöiden rakkaus Jane Austenin kirjoja kohtaan. Ihmetystä herättää se, että kahta aiempaa osaa ei ole ainakaan vielä käännetty suomeksi. Inhoan sitä, että kirjat käännetään väärässä järjestyksessä! Haluan lukea tarina sitä mukaa kun ne julkaistaan, vaikka ne eivät varsinaisesti jatkaisikaan siitä mihin edellinen jäi. Jos ne kaksi aiempaa käännetään suomeksi, niin aion kyllä lukea ne.     

Soitellaan, soitellaan!

I've Got Your Number
Sophie Kinsella 2012
WSOY 2013

Poppy Wyatt hukkaa arvokkaan smaragdikihlasormuksensa 10 päivää ennen häitään ja samaan syssyyn varastetaan vielä kännykkä, joten kukaan ei voi edes soittaa hänelle sormuksen löytymisestä. Onneksi Poppy löytää roskikseen heitetyn kännykän ja ottaa sen käyttöönsä löytäjä saa pitää periaatteella. Ikävä kyllä puhelimen omistaja, tehokas bisnesmies Sam, alkaa pian kysellä puhelimen perään. Ennen kuin puhelin päätyy oikealle omistajalle matkassa on kuitenkin monta mutkaa ja järjestellessään paitsi omia häitään Poppy laittaa myös Samin elämää uuteen uskoon.  

Jee, ihan huippuchicklittiä Sophie Kinsellalta! Kiilasi suosikkilistalla toiseksi, Salaisuuksia ilmassa on edelleen ykkönen. Päädyin ahmimaan tämän juhannuksena mökillä ja toimi loistavasti, koska maltoin tuskin lopettaa lukemista. Aika ennalta-arvattava tarina ja joltain osin hieman epäuskottava, aika höveli suhtautuminen Samilla oli siihen, että Poppy luki kaikki puhelimeen tulevat viestit ja välitti ne sitten Samille, puhumattakaan siitä kun Poppy laitteli viestejä Samin nimissä, mutta ilman näitä pieniä epäuskottavuusongelmia tarinan hauskuus olisi kärsinyt melkoisesti. Poppy oli minusta hauska ja ihanan helposti samaistuttava hahmo. Kirjan erikoisuutena oli alaviitteet, joissa Poppy kertoi asioita, jotka eivät tarinan kannalta olleet olennaisia, pieniä hassuja anekdootteja niin kuin tietokirjoissa. Minusta ne olivat kiva piristysruiske ja lisäsivät kirjan viehätystä.  Suosittelen!

Kevytkenkäinen kummitus

Twenties Girl
Sophie Kinsella 2009
WSOY 2010

Ja sitten Orwellin jälkeinen totaalinen suunnanvaihdos ja kummituksella höystetty chick lit romaani.

Tarina Larasta, joka isotätinsä hautajaisissa huomaa olevansa ainoa, joka näkee isotätinsä haamun. Sadiella on Laralle tehtävä; Laran täytyy löytyy isotädille kuulunut kaulakorun ennen kuin Sadie voi jatkaa matkaansa tuonpuoleiseen. Sadien haamu on riehakas 23-vuotias neito, joka tykkää juoda shamppanjaa, tanssia charlestonia ja flirttailla miesten kanssa. Sadielle ei sanota ei ja niinpä Laran on pakko ryhtyä salapoliisiksi ja jäljittää kaulakoru. Laralla riittäisi murheita omastakin takaa, yhtiökumppani on häipynyt Intiaan ja jättänyt Laran pyörittämään vasta-alkajana firmaa, poikaystävä on vasta pistänyt poikki ja Laralla on vaikeuksia hyväksyä asiaa. Vaativa kummitus, jota kukaan muu ei näe, aiheuttaa Laralle harmia ja noloja tilanteita, mutta paljastuu lopulta varsin hyväsydämiseksi tapaukseksi. Ja tietysti kuvioon mahtuu pian myös uusi poikaystävä.

Olen toki aiemminkin maininnut, että fanitan ihan täysillä näitä Kinsellan ei-himoshoppaaja kirjoja. Tämäkin oli nokkela ja hauska tarina. Aluksi olin kyllä aika ärtynyt Sadien itsekkyyteen, mutta sitten tykästyin häneen paljon. Ihan suosikikseni tämä ei kuitenkaan noussut, en osaa ihan eritellä miksi. Välillä tuli sellainen olo, että kaulakorun takaisin saamisesta oli tekemällä tehty hankalaa eikä se tuntunut ihan uskottavalta. Jostain syystä en myöskään ihan heti tajunnut, että herra Oikea on herra Oikea, vaan odotin jotain muuta. Hauska tarina joka tapauksessa ja Sadie kyllä aiheutti Laralle runsaasti noloja tilanteita.

Nyt tätä kirjoittaessani muuten tajusin miksi kirja ei ollut ihan täysosuma. Kyllä mua sitten kumminkin häiritsi tämä kummitusjuttu ja miten helpolla Lara pääsi epäuskottavista juonenkäänteistä. (Ja miksi kukaan ei vienyt Laraa hoitoon vaikka selkeästi Laran on täytynyt vaikuttaa ulospäin harhaiselta! No ehkä siitä ei olisi tullut hyvää chick littiä..) Ihan kelpo genrensä edustaja silti.         

Agentti

The Agency 
Ally O'Brien 2008
Otava 2010


Tämä oli vaihteeksi satunnainen löytö kirjastosta. Vähän erilaisempaa chick litiä, mihin olen tottunut, mutta hyvällä tavalla. 


Päähenkilö on viihdealan agentti Tess Drake, jonka elämän pomon hämäräperäinen kuolema suistaa oudoille raiteille. Kuvaan liittyy murhaepäilys, hankalia asiakkaita, ex-ystävä, ex-rakastaja, naimisissa oleva miesystävä, lojaali assistentti ja hyytävä naispomo. Melkoista pyöritystä. 


Kielenkäyttö oli tavallista chick litiä ronskimpaa ja tarinankerronta oli hyvän trillerin veroista vetävyydessään. En ihan hirveästi pitänyt Tessistä henkilönä ja minua ärsytti, kun hän vertasi miesystäväänsä herra Darcyyn, koska mies ei vetänyt millään lailla vertoja Jane Austenin ihanalle herra Darcylle tai Bridget Jonesin niin ikään ihanalle Mark Darcylle. Mutta mutta, kun unohtaa nämä pikku puutteet niin tämä kerrassaan hupaisa luettavaa. Jotenkin sellainen kieli poskessa kirjoitettu, ironinen. Ja vaikka Tess ei ollutkaan ihan suosikkisankarittareni niin lopussa teki mieli heilauttaa nyrkki voitonriemuisesti ylös ja huutaa jes, tavalle, jolla tarina päättyi. 


Jännä yksityiskohta muuten, että kirjailijanimen Ally O'Brien taakse piiloutuu trilleristi Brian Freeman ja lontoolainen kirja- ja viihde-alan agentti Ali Gunn. Trilleristiä on epäilemättä kiittäminen siitä imusta, millä kirja on kirjoitettu. Jos miehen trillerit vetävät vertoja vetävyydessään tälle, niin tekisi mieli tutustua.    

Ihmemaa

A Place Called Here

Cecelia Ahern 2006

Gummerus 2008

Minusta P.S. Rakastan sinua oli ihana. Ja tämä Ihmemaa oli mielestäni myöskin ihan kiva. Ihan kiva kuulostaa vähän tylsältä, sellaiselta ettei se oikeastaan tarkoita oikeastaan yhtään mitään. En vaan keksi mitä muutakaan sanoisin, kun minusta tämä oli kiva. Kevyt, harmiton ja viihdyttävä. 

Pääosassa oli siis Sandy Shortt, jonka koulutoveri Jenny-May katosi, kun tytöt olivat 10-vuotiaita. Siitä lähtien Sandy on pakkomielteisesti etsinyt kadonneita asioita ja ihmisiä. Etsiessään muita ihmisiä Sandy on katoaa itsekin ja siitä tämä kirja noin pohjimmiltaan kertoo, itsensä etsimisestä. Tai jos pinnallisia ollaan niin sitten tämä on hämmentävä tarina fantasiamaailmasta, jonne kadonneet ihmiset ja asiat päätyvät. 

En kyllä voi sanoa ymmärtäneeni ihan täysin tätä tarinaa, mutta ei sillä niin väliä. Oikeastaan olisin halunnut tykätä tästä enemmän ja käyttää sanaa ihana tämän yhteydessä, mutta ei tämä niin mahtava ollut. Mietin vähän, että mikä tässä oli vialla, jotkut kirjat ovat ihania vaikka ei ihan niitä ymmärtäisikään, mutta tämä ei. Juttu oli ehkä siinä, että välillä tämä ajautui sellaiseksi "oi-niin-filosofiseksi-ja-syvälliseksi", tai sellaista tässä ehkä haettiin, mutta välillä jotkut lauseet tuntuivat jotenkin alleviivaavilta. Sellaisilta, että tämä on nyt todella tärkeää ja  huomionarvoista, mutta jos jokin asia on oikeasti huomionarvoinen tai jotenkin olennainen, niin ei se tarvitse alleviivausta tai korostamista, se kyllä välittyy tekstistä muutenkin. Näin ainakin itse ajattelisin. 

Mutta siis kevyt, harmiton ja viihdyttävä. Ja luen jatkossakin Cecelia Ahernin romaaneja. 

Ai niin, olin ihan unohtaa, tämän kirjan suomenkielinen nimi on minun mielestä ihan onneton! Englanninkielinen on paljon parempi ja jotenkin sopiva, mutta suomenkielinen on vaan jotenkin väärä. Liikaa Ihmemaa Ozin kaltainen, vaikka siihen tässä kirjassa kyllä viitattiin aika paljon. Pitää muuten muistaa lukea sekin joskus.

Tuiki tuiki tähtönen

(The Brightest Star in the Sky)
Marian Keyes 2009
Tammi 2010


Tervetuloa Star Streetille taloon numero 66!


Levy-yhtiössä työskentelevä Katie viettää syntymäpäiviä ullakkohuoneistossaan. Rinnalla on yrityssaneerauksia toimeenpaneva piinkova Conall - mikä menestyvä ja onnellinen pari! Kerrost alemman asunnon jakavat kaksi puolalaista adonista ja pippurinen taksikuski Lydia, jolla on pelottavan terävä kieli. Heidän alapuolellaan ikivanha Jemima odottaa vierailulle komeaa kasvattipoikaansa Fionnia, josta on tuleva tähti. Pohjakerroksessa loikoilevat sohvalla toisiinsa kietoutuneina Matt ja Maeve, rakastuneet sydänkäpyset.


Nyt paikalle on saapunut salaperäinen vierailija, ja suuret muutokset odottavat Star Streetin asukkaita. Vanhat salaisuudet ovat nousemassa pintaan tuoden mukanaan rakkautta, surua ja yllättävää toivoa.


En keksi muuta tapaa kuvailla ajatuksiani tästä kirjasta, kuin vanha kunnon plus-miinuslista.


Plussat: 
- Ihan mielenkiintoinen ja uudenlainen lähestymistapa Marian Keyesiltä. Idea ihan herttainen, aikuisten satu.
- Mukaansatempaavasti kirjoitettu.

Miinukset:
- Toteutus ei ole mielestäni kovin onnistunut. Ilmeisesti tässä oli tarkoitus kertoa tarina niin, että pienet vihjaukset siitä, mitä on tapahtunut, pitäisivät lukijan mielenkiintoa yllä, mutta minua alkoi vain ärsyttää. Tuli sellainen olo, että kakaise nyt vain ulos, mitä on tapahtunut. Muistaakseni Kuuleeko kukaan? -romaanissa paljastettiin myös vähän kerrallaan, mitä on tapahtunut, mutta siinä toteutus taisi olla onnistuneempi..    
- Kirjan henkilöt olivat mielestäni kovin yksiulotteisia ja varsinki mieshahmot olivat minusta jopa naurettavia.


Minusta tämä oli aika heikko esitys. Tavallaan ihan nopea lukea ja mukaansatempaava, mutta Marian Keyes on kirjottanut niiiiin paljon parempiakin chick lit -romaaneja, että tämä oli melkoinen mahalasku. 

Kuva 

Suoraa puhetta

(Straight Talking)
Jane Green 1997
Otava 1997


"Mun ei todellakaan ollut tarkoitus olla sinkku kolmikymppisenä. Munhan piti olla niinku mutsi, eiks niin? Naimisissa, pari pentua, siisti koti ja siippa..."

Konstailematon, hauska ja rehellinen romaani Tashasta, joka lähtee etsimään miestä tositarkoituksella ja oppii kantapään kautta monta tärkeää asiaa elämästä.

Tämä on yksi lempi-chick lit-romaanejani. Tämä on varmaan myös yksi ensimmäisimpiä chick-lit-romaaneja, mitä olen lukenut, siksi tällä onkin erikoispaikka sydämessäni. Nyt en ollut lukenut tätä vuosikausiin, kun ostin tämän keväällä kirppikseltä. Ajankohta tuntui sopivalta, joten päätin lukaista tämän nyt pitkästä aikaa. Minusta tämä on lajissaan varsin onnistunut, nopealukuinen, viihdyttävä ja minusta Tasha on ihan inhimillinen hahmo, vaikka hänen ratkaisujaan ei aina ihan ymmärtäisikään. Loppu hyvin, kaikki hyvin kumminkin. En muuten muistanut, että tämä oli käännetty puhekielelle, mikä oli minusta vähän hämmentävää enkä ole ihan varma pidänkö siitä, mutta ehkä se jollain tapaa tekee tästä vähän helpommin lähestyttävän, niin kuin juttelisi "tyttöjen kesken" miehistä samoin kuin se, että kirja on kirjoitettu niin kuin Tasha kertoisi asioita tyttökaverilleen.   

Hurmaava mies

(This Charming Man)
Marian Keyes
Tammi 2008


Uutinen hurmuripoliitikko Paddy de Courcyn kihlauksesta kohahduttaa koko maata, mutta neljälle naiselle asia on erityisen merkityksellinen.

Stylisti Lolalla on toden totta syytä olla kiinnostunut siitä, kenet Paddy nai, sillä vaikka hän on tämän tyttöystävä, hän ei todellakaan ole tuleva morsian. Murheen murtama Lola pakenee Dublinista pieneen rannikkokylään toipumaan. Lomaidylli kuitenkin rikkoutuu, kun paikalle päristelee helikopterilla piinkova toimittaja Grace. Hän on päättänyt kirjoittaa paljastusjutun de Courcysta ja uskoo, että Lolalla on hallussaan tarinan ainekset. Marniella, Gracen kaksoissisarella, saattaisi myös olla Paddysta paljon kerrottavaa. Paluu menneisyyteen uhkaisi kuitenkin romahduttaa Marnien huolella rakentaman täydellisen elämän kulissit. Entäpä tuleva rouva de Courcy, Alicia? Hän on odottanut tätä hetkeä kauan ja päättänyt ryhtyä täydelliseksi poliitikon vaimoksi. Mutta tunteeko hän todellisen, kamalan hurmaavan Paddy de Courcyn?

Minusta tämä poikkesi Marian Keyesin aiemmista romaaneista. Keyes ei ole aiemminkaan kaihtanut rankkoja aiheita eikä alkoholismi ja parisuhdeväkivalta poikkea tästä mitenkään, mutta minusta tämä ei ollut lainkaan niin kepeästi kirjoitettu kuin aiemmat romaanit. Aika ajoin jopa varsin ahdistava. Erityisesti silloin kun oli Lolan ja Marnien vuoro kertoa tarinaa. Kaikki neljä naista siis vuorottelivat ja kertoivat tarinaa eteenpäin valottaen samalla menneisyyttä. Olen aiemminkin maininnut pitäväni tämäntapaisesta kerronnasta eikä tämä ollut poikkeus. Toimi minusta hyvin. Keyesille tyypillistä kepeää kerrontaa päästiin lähimmäs Lolan ollessa kerrontavuorossa, joka muistutti itse asiassa myös vähän Bridget Jonesin päiväkirjaa, katkonaista päiväkirjanomaista kerrontaa. Luin jonkun arvion kirjasta, missä moitittiin juuri näitä Lolan osuuksia, mutta minusta ne olivat parasta antia. Näennäisen keveyden piili melko viiltävä tarina. Lolan osuudet myös irrottivat parhaat naurut. Sen sijaan Alicia jäi kyllä melkoiseen statistin rooliin, ei tuonut mielestäni tarinaan oikein mitään.

Reading globally: Irlanti

Kuva

Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin)

Underbar och älskad av alla (och på jobbet går det också jättebra)

Martina Haag

Schildts 2007

Bella on kolmekymppinen näyttelijä, jolla ei mene kaikki ihan putkeen.

1. Hänen vaatekomeronsa sisältö on vuodelta 1993.

2. Jouluaattona hän esiintyy joulupukkina entisen poikaystävänsä uuden tyttöystävän sukulaisille.

3. Bellan uran huippuhetkiin kuuluu mm. hermostuneen muurahaisen rooli piirretyssä lastenelokuvassa ja päärooli selluloosaa käsittelevässä tiedotusfilmissä.

4. Ansiosidonnaisia työttömyyspäiviä on jäljellä enää kuukaudeksi.

5. Ja tietenkään Bellalla ei ole ketään, kenen kanssa jakaisi elämänsä.

Mutta eräänä päivänä Bella saa unelmiensa puhelun Dramatenista, Ruotsin kansallisteatterista. Hän tapaa myös Micken, komean ja itsevarman näyttelijän, ja heidän välilleen sukeutuu lupaava suhde.

Alkaako Bellan elämä siis lopultakin sujahtaa uomiinsa? Siltä lupaavasti näyttää. Nyt enää vain ne akrobaattitemput, joita rooli vaatii. Ja pianhan Bella toki sellaiset oppii...

Häikäilemättömän hauska sinkkuromaani!

Ensinnäkin oli vaihteeksi piristävää lukea chick littiä, joka ei sijoittunut Englantiin tai Yhdysvaltoihin. Hauskakin tämä oli, sellaiseen bridgetjonesmaiseen tyyliin ja junamatka kului mukavasti tätä lukiessa. Mutta mutta, tämä tuntui loppuvan kesken. Bella kohelsi kyllä ansiokkaasti, mutta tarina ei johtanut mihinkään. Mistä heräsi kysymys, että mikä pointti tämän julkaisemisessa on ylipäänsä ollut. Googlettamalla selvisi, että Bellan tarinalle on ilmestynyt jatkoa, joten kai tämä oli jonkinlainen alkusoitto? Pitää varmaan lukea joskus se jatko-osakin, oli tämä kuitenkin sen verran hyvä aivot narikkaan -kirja.

Kuva

Muistatko minut?

(Remember me?)
Sophie Kinsella
WSOY 2009


Himoshoppaajan tekijän täysosuma
Vastustamattoman romanttinen – ja hauska!

Kun Lexi Smart herää sairaalassa auto-onnettomuuden jälkeen, hän luulee yhä elävänsä vuotta 2004 ja olevansa 25-vuotias huonohampainen konttorirotta, jolla on katastrofi poikaystävänä. Hän ei ole uskoa korviaan kuullessaan, että tosiasiassa vuosi on 2007, hän 28-vuotias kaunis osastonjohtaja – ja naimisissa hyvännäköisen miljonäärin kanssa. Miten ihmeessä hän on saanut kolmessa vuodessa unelmaelämän?

Lexi tosin ei muista tapahtuneesta mitään. Kaikki on kuitenkin varmasti ihan ihanaa, hän uskoo, kunnes saa tietää, että vanhat ystävät vihaavat häntä ja kilpailija kärkkyy hänen työtään. Sitten kuvioihin ilmestyy boheemi komistus, joka pudottaa vielä yhden uutispommin hänen niskaansa!

”Sähäkkä uusi romaani… Kinsella on huippuhauska.” New York Post


Hauskaa ja kevyttä hömppää. Toimii. Nämä Kinsellan yksittäiset romaanit uppoaa minuun paremmin kuin Himoshoppaaja-sarja.

Kuva

Kuuleeko kukaan?

(Anybody Out There?)
Marian Keyes
Tammi 2007

Anna Walsh makaa pahoin loukkaantuneena vanhempiensa sohvalla Dublinissa. Hänen mielessään on vain yksi ajatus – päästä takaisin New Yorkiin. New Yorkissa ovat hänen ystävänsä, Maailman Paras Työpaikka sekä se kaikkein tärkein, hänen miehensä Aidan. Mutta mikään Annan elämässä ei ole enää niin yksinkertaista… Paluuta Manhattanille hankaloittavat Annan sekä fyysiset että henkiset arvet ja se tosiseikka, että Aidan on tehnyt katoamistempun.

Onko Annan aika siirtyä eteenpäin, ja pystyykö hän siihen? Järisyttävä paljastus Aidanin menneisyydestä antaa Annalle ajattelemisen aihetta ja muuttaa hänen elämänsä lopullisesti.

Elämänmakuinen Kuuleeko kukaan? on yhtä aikaa koskettava ja täynnä huumoria. Eläväisen Walshin sisarusparven vaiheita on aiemmin seurattu romaaneissa Naura, Claire, naura, Rachelin loma ja Enkelit.


Vuosi oli ehkä 2001 tai 2002, kun lainasin kirjastossa ihan summanmutikassa Naura, Claire, naura -romaanin. Luin sitä sängyssä iltaisin ja se oli kuulkaas rakkautta ensilukemalta! Marian Keyes on ihan ehdoton suosikki chick-lit-kirjailijani. Tämä Kuuleeko kukaan? ei kuitenkaan saavuttanut mitään suosikin asemaa. Minusta tämä oli vain jotenkin väkinäinen + Walshin perheen naiset tuntuivat vähän liioitelluilta.

Olen lukenut monia arvioita, joissa suositellaan lukemaan englanniksi Keyesiä englanniksi ja parjataan käännöksiä. Minua käännökseen liittyvät asiat eivät ole koskaan häirinneet, olen jokseenkin sokea sellaisille seikoille, mutta nyt tätä lukiessa kiinnitin asiaan enemmän huomiota. Tämä oli suomennettu lyhentäen, missä muuten on yksi asia mitä en yhtään tajua. Minusta se on vähän törkeää kirjailijaa kohtaan jättää käännöksestä joitakin kohtia pois. Tätä lukiessa tuli välillä sellainen olo, että kääntäjä olisi voinut olla vähän tarkempi. Mitään isoja epäjohdonmukaisuuksia en huomannut, vain jotain sellaisia pieniä, viittauksia tapahtumiin, joita ei aiemmin oltu mainittu.

Noin yleisesti ottaen viihdyin kyllä hyvin tämän parissa.

Kuva

Salaisuuksia ilmassa

(Can You Keep A Secret?)
Sophie Kinsella
WSOY 2008


Hysteerisen hauska romaani Himoshoppaajan tekijältä!

Emma Corrigan, 25 vee, pitää muodista, horoskoopeista, sherrystä ja juorulehdistä. Hän on myös tyttö, jolla on taipumus kertoa pieniä valkoisia valheita vaikkapa vaatekoostaan.

Palatessaan työkeikalta Skotlannista Emma helpottaa lentopelkoaan muutamalla drinkillä liikaa. Hermostuksissaan hän lörpötelee vieressään istuvalle tuntemattomalle miehelle kaiken itsestään, jopa ne noloimmat salaisuudet, joita ei edes paras ystävä tiedä.

Parin päivän kuluttua Emma löytää miehen työpaikaltaan ja on kuolla häpeästä, sillä tyyppi paljastuu yhtiön perustajaksi, monimiljonääri Jack Harperiksi. Mutta miksi salaperäinen liikemies tuntuu kiinnostuvan hänestä, aivan tavallisesta tytöstä, joka kuuntelee Abbaa, lukee kirjoista vain takakannet ja väittää harrastavansa potkunyrkkeilyä, vaikka ei jaksa käydä edes salilla?


”Huippuviihdyttävä… niin hauska, että saa nauramaan ääneen.” The New York Sun

”Kinsella on tehnyt taas uuden vastustamattoman hittikirjan.” Booklist Hillitön.


Minulla oli kovat odotukset tämän suhteen ja täyttyivätkö ne? Todellakin! Hervottoman hauska kirja. Emma oli uskottava ja todellinen päähenkilö ja tämä kaikki voisi tapahtua ihan oikeasti (ei tosin välttämättä minulle). Ihan huippukirja. Sophie Kinsella osaa kirjoittaa ihan käsittämättömän nokkelia ja hauskoja tarinoita. Vähän bridgetjonesmainen mutta ehkä vielä vähän hauskempi. Voi sitä myötähäpeän määrää aina välillä... Sopivassa määrin hauska ja liikuttava. Kai mun täytyy lopultakin tunnustaa julkisesti olevani vähän romantikko... Taitaa olla tästä lähtien suosikkini Kinsellan tuotannossa.

Himoshoppaajan vauva

(Shopaholic & Baby)
Sophie Kinsella
WSOY 2008


Hupsu ja hurmaava tuhlari Becky Brandon on raskaana ja vinguttaa Visaa kahden edestä. Vaatiihan tulossa oleva vauva ehdottomasti viidet vaunut, kolmet sängyt, satoja haalareita, töppösiä ja kaikkea muuta ihanaa, mistä Beckyn on vaikea pitää näppinsä irti. Shoppailu kun parantaa aamupahoinvointia! Ja venyvimpiin varusteisiin voi sonnustautua myös itse.

Beckyn mielestä vatsassa potkivalle perilliselle kelpaa vain paras, joten hänen on perehdyttävä huolellisesti siihen, mikä on vauvatamineissa in ja out. Myös uuden kuuluisan synnytyslääkärin vastaanotolle Beckyn on päästävä. Tähtitohtori on kaunis, älykäs – ja Beckyn tsiljonäärimiehen Luken entinen tyttöystävä! Heillä taitaa olla edelleenkin keskenään jotain sutinaa… Onko siis Beckyn täydellinen elämä romahtamassa? Tuleeko hänestä kolmas pyörä avioliittonsa?

”… viides Himoshoppaaja-kirja on aivan yhtä herkullinen ja hilpeä kuin aiemmatkin.” Booklist


Olipas hauskaa luettavaa. Jostakin minulle oli jäänyt päähän ajatus, että olen pitänyt Beckyä ärsyttävänä päähenkilönä aiemmissa kirjoissa, mutta pyörrän puheeni. En pysty samaistumaan Beckyyn yhtään, mutta pidän kyllä hänestä hirveästi. Käsittämätön koheltaja, mutta kuitenkin älyttömän hurmaava. Ääneen sai nauraa, kun luki rouvan tempauksista. Se minua on tainnut aiemmissa kirjoissa muuten ärsyttää, että Becky onnistuu aina jotenkin kiemurtelemaan ulos vaikeuksistaan vaikka mikä olisi eikä silti koskaan ota tosissaan opiksi. Nyt ei häirinnyt yhtään, tämä kirja oli täydellistä todellisuuspakoa. Yksi juttu kyllä kiinnitti huomion suomennoksessa, nimittäin se, että ihmisiin viitattiin sanalla "se". Siis eihän siinä mitään, puhekielessä tämä on hyvinkin yleistä, harrastan sitä itsekin siinä määrin, että särähtää omaan korvaan, jos viittaan ihmiseen sanalla hän. Harvoin vain törmään käännetyssä kirjallisuudessa tähän, kun yleensä kyllä käytetään ihmisestä persoonapronominia hän. En osaa sanoa oliko se jotenkin sopimatonta, mutta pistin sen vain merkille. Suosittelen kaikille himoshoppaaja-faneille.

Varsinainen talousihme

(The Undomestic Goddess)
Sophie Kinsella
WSOY 2007

Ylikireä uraohjus Samantha Sweeting ei erota vispilää munankeittimestä, mutta kuinka ollakaan, tästä huippujuristista tulee niiata niksauttava taloudenhoitaja perheeseen, joka luulee häntä tähtikokiksi.
Kodin hengettäremme ryhtyy hommiin – ja käryttää, roiskii ja rikkoo. Pinteestä voi selvitä vain yhdellä tavalla: pitopalvelu paikalle ja äkkiä! Samantha päättää kuitenkin oikeasti oppia keittämään, puunaamaan ja puleeraamaan, jotta saisi jäädä taloon. Sen väkeen kuuluu näet hyvännäköinen puutarhuri, jonka kanssa olisi mukava järjestää pientä sutinaa.
Miksi sitten älykäs lakinainen on päätynyt vessaharjan valtiattareksi? Syynä on niljakas petos, jonka jäljille Samantha pääsee kesken muusin ja moussen laiton. Varokaa siis Cityn pukuherrat! Samantha on terävämpi kuin koskaan ja vaatii oikeutta vaikka kädet taikinassa.


Minulla oli vähän ennakkoluuloja tämän kirjan suhteen. En tiedä miksi. Olen lukenut myös Kinsellan Himoshoppaajat ja ihan viihdyttäviä ne ovat, vaikka Becky minusta onkin melkoisen ärsyttävä hahmo. Pelkäsin ehkä vähän samaa tältä, mutta olin väärässä. Tämä oli mitä erinomaisinta aivojen nollaus -luettavaa. Minusta Samantha oli oikein mukava päähenkilö. Mukava on ehkä väärä sana, mutta en keksi nyt parempaakaan. Kirja oli hauska, siis nauroin oikeasti ääneen monta kertaan. Vähän ennalta arvattava, mutta ei kyllä haitannut yhtään. Tärkeintä on matka eikä määränpää ja siihen malliin. Tulin hyvälle tuulelle.