maanantai 27. syyskuuta 2010

Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin)


Underbar och älskad av alla (och på jobbet går det också jättebra)
Martina Haag
Schildts 2007

Bella on kolmekymppinen näyttelijä, jolla ei mene kaikki ihan putkeen.
1. Hänen vaatekomeronsa sisältö on vuodelta 1993.
2. Jouluaattona hän esiintyy joulupukkina entisen poikaystävänsä uuden tyttöystävän sukulaisille.
3. Bellan uran huippuhetkiin kuuluu mm. hermostuneen muurahaisen rooli piirretyssä lastenelokuvassa ja päärooli selluloosaa käsittelevässä tiedotusfilmissä.
4. Ansiosidonnaisia työttömyyspäiviä on jäljellä enää kuukaudeksi.
5. Ja tietenkään Bellalla ei ole ketään, kenen kanssa jakaisi elämänsä.

Mutta eräänä päivänä Bella saa unelmiensa puhelun Dramatenista, Ruotsin kansallisteatterista. Hän tapaa myös Micken, komean ja itsevarman näyttelijän, ja heidän välilleen sukeutuu lupaava suhde.

Alkaako Bellan elämä siis lopultakin sujahtaa uomiinsa? Siltä lupaavasti näyttää. Nyt enää vain ne akrobaattitemput, joita rooli vaatii. Ja pianhan Bella toki sellaiset oppii...

Häikäilemättömän hauska sinkkuromaani!


Ensinnäkin oli vaihteeksi piristävää lukea chick littiä, joka ei sijoittunut Englantiin tai Yhdysvaltoihin. Hauskakin tämä oli, sellaiseen bridgetjonesmaiseen tyyliin ja junamatka kului mukavasti tätä lukiessa. Mutta mutta, tämä tuntui loppuvan kesken. Bella kohelsi kyllä ansiokkaasti, mutta tarina ei johtanut mihinkään. Mistä heräsi kysymys, että mikä pointti tämän julkaisemisessa on ylipäänsä ollut. Googlettamalla selvisi, että Bellan tarinalle on ilmestynyt jatkoa, joten kai tämä oli jonkinlainen alkusoitto? Pitää varmaan lukea joskus se jatko-osakin, oli tämä kuitenkin sen verran hyvä aivot narikkaan -kirja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti