keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Sitä sun tätä

Vuosi on alkanut harvinaisen vilkkaan sosiaalisen elämän merkeissä, joten en ole lukenut hirveästi (tulipa nyt tämäkin tekosyy käytettyä lukemattomuudelle), en ole myöskään laiskuuttani viitsinyt tehdä minkäänlaista yhteenvetoa viime vuodesta, mitä blogeissa on viime aikoina näkynyt paljon. Nyt iski kuitenkin inspiraatio. Tässä siis joitakin poimintoja viime vuodelta:

Pitkällisen ynnäilyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että olen lukenut viime vuonna vain 21 kirjaa(?), mikä on heikoin tulos sitten, no, lukemaan oppimisen. Siihen ei sisälly ne pari tenttikirjaa, mitkä myös luin, mutta joista en kirjoittanut tänne, mutta 21 on kyllä ihan uskomattoman huono suoritus! Tästä ei voi olla suunta kuin ylöspäin...

Valittuja paloja vuodelta 2010:

Pahin pettymys:
Alastonkuvia

Vuoden klassikko:
Saiturin joulu

Luku-urakka, jolle ei näyttänyt tulevan loppua, mutta tuli kuitenkin:
On the Origin of Species

Vuoden paras romanttinen:
Julian rakkaus

Ärsyttävintä lässynläätä:
Kadonnut ruusu

Psykologista jännitystä, joka jäi mieleen:
Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä

Vuoden lempikirja, jos nyt joku pitää valita:
High Fidelity

Hämmentävä, mutta jotenkin hieno:
Kosmonautti

Sarjan päätös:
Harry Potter ja kuoleman varjelukset
(Tähän olisi kelvannut tuo Rei Shimurakin, mutta Harry ja kumppanit vievät suuremman palan sydämestäni.)

En lisäksi voi olla mainitsematta, Erlend Loen Tosiasioita Suomesta, koska se vaan on niin minua.

Varsinaisia haasteita en vuodelle 2011 aseta. Pelkästään sen, että enemmän kuin 21 kirjaa on ehdottomasti luettava. Ja sivupalkin kirjat pitää lukea ennen kuin saan ostaa lisää.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Aikojen yli

(Time Was)
Nora Roberts, 1989
Silk 2007

Kirjan kansikuvaa ei löytynyt netistä ja kirja jäi vanhemmilleni, koska se on äitini hyllystä, joten takakannen tekstikin puuttuu. Kyseessä on siis Nora Robertsin vanhempaa tuotantoa, jota ei varmaan ole koskaan julkaistu kovakantisena Gummeruksen toimesta. Tämä oli siis Silkin julkaisema ja Silk-sarja on Harlequinin omaisuutta. Juonesta sen verran, että Liberty Stone valmistelee kulttuuriantropologian väitöskirjaa syrjäisessä metsämökissä. Eräänä myrskyisenä yönä hän näkee, kun metsään syöksyy lentokone, jonka hävyttömän komean lentäjän Libby raahaa mökkiinsä hoivattavaksi. Mies, Caleb Hornblower, ei sitten olekaan ihan tavallinen lentäjä, mistä seuraa sydänsuruja molemmille, koska tietysti kaksikko rakastuu toisiinsa alta aikayksikön. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

No tämä oli tämmöstä Harlequin-tasoista romanttista viihdettä. Vähän sellainen vasemmalla kädellä huitaistun oloinen, mutta lukihan tuo. Henkilöt eivät suuremmin herättäneet tunteita puoleen eikä toiseen, koska olivat sen verran ohuita hahmoja.