The Fault in Our Stars

The Fault in Our Stars
John Green 2012
Penguin Books 2014
316 s. 

Pitkästä aikaa suorastaan reaaliaikainen kirja-arvio! Luin tämän loppuun noin 5 tuntia ja 20 minuuttia sitten. 

Ystäväni suositteli kirjasta tehtyä elokuvaa, kävin katsomassa sen, seuraavana päivänä ostin kirjan ja nyt kolme päivää myöhemmin, se on luettu. 

Tarina kertoo teinitytöstä nimeltä Hazel, joka kohtaa pojan nimeltä Augustus, mutta mukana on myös kolmas pyörä, Syöpä.

 

Mikä ihana, katkeransuloinen, kaunis, riipaiseva, hauska ja surullinen tarina! En tiedä selvisikö elokuvasta kukaan kuivin silmin pois, itse en ainakaan, ja samaa voin sanoa kirjasta, vaikka ihan yhtä paljon ei itkettänyt lukiessa kuin elokuvaa katsoessa. Suosittelen! Sekä kirjaa, että elokuvaa. 

Pitkästä aikaa uusi osavaltio So American -haasteessa: Indiana. 

Sininen linna

Sininen linna 
The Blue Castle
L.M. Montgomery 1926
Karisto 2010 8.p.
280 s.

Valancy Stirling on 29-vuotias sukunsa alistama ikäneito, jonka ainoa ilo elämässä on unelma sinisestä linnasta. Sitten kohtalokas kirje lääkäriltä muuttaa kaiken. Valancy saa kuulla, että hänellä enintään yksi vuosi elinaikaa jäljellä. Pelättyään koko elämänsä kaikkea mahdollista, Valancy tajuaa ettei pelkääkään kuolemaa ja hänellä ei ole enää mitään muutakaan pelättävää. Kapinamieli nousee Valancyssa hänen tajutessaan, että on kuluttanut koko elämänsä muiden miellyttämiseen ilman yhtäkään onnellista hetkeä ja hän päättää käyttää jäljellä olevan aikansa vain itsensä miellyttämiseen. Suvun kauhistukseksi Valancy heittää sovinnaisuuden vaatimukset roskakoriin ja alkaa etsiä omaa onneaan ja sinistä linnaansa.

Pieni runotyttö ja Vihervaaran Anna olivat suosikkejani alakouluikäisenä, mutta sen jälkeen en ole L.M. Montgomeryn kirjoja lukenut. Sininen linna on kyllä ollut lukulistalla monta vuotta, mutta havahduin vasta nyt siihen, että jos haluan lukea kirjan vielä, kun oma ikäni alkaa kakkosella niin tässä ei ole montaa kuukautta aikaa jäljellä. Sinänsä tästä voi nauttia kyllä ikään katsomatta, mutta tuntui jotenkin erittäin sopivalta lukea Valancyn tarina, kun olen itse täsmälleen samanikäinen. 

Ihanan nostalginen tarina! Ja vaikka kirja on ilmestynyt lähes 90 vuotta sitten ja hivenen vanhanaikainen ja ennalta-arvattava, niin kirjan pääteemat pätevät edelleen. Jos olisin ilkeä niin voisin sanoa, että kovin perinteisesti Valancyn onni on kodista ja miehestä kiinni, mutta ei se ole tässä olennaista. Olennaista on se, että Valancy ottaa itse vastuun omasta onnellisuudestaan ja menee naimisiin omilla ehdoillaan. 

Voimaannuttava on jonkinlainen muotisana nykyään, mutta se sopii hyvin tähän kirjaan. Siltä se minusta tuntui. Siskot, eläkää elämänne niin, että se tekee teidät itsenne onnelliseksi älkääkä antako muiden sanella, miten teidän tulee elää elämänne! (Tasapuolisuuden nimissä sanottakoon, että tämä pätee kyllä kaikkiin ihmisiin sukupuolesta riipumatta.)

Peukku ylös!         

Museon kulisseissa

Museon kulisseissa
Behind the Scenes at the Museum
Kate Atkinson 1995
WSOY 1997
333 s.

Tarina Ruby Lennoxista ja hänen perheestään. Tarina alkaa 1800-luvun lopusta, kun Rubyn isoisoäiti Alice, jättää perheensä kiertävän ranskalaisen valokuvaajan vuoksi. Rubyn vanhempien avioliitto ei ole järin onnellinen, Rubyn äiti Bunty nai Georgen, koska ei saanut rakastamaansa miestä. Rubyn syntyessä George oli pubissa iskemässä toista naista ja toinen nainen myös koituu Georgen kohtaloksi. Rubylla on kaksi vanhempaa siskoa, Patricia, jonka mielen valtaa pimeys ja itsekäs Gillian.

Tarina etenee rinnakkain nykyhetken ja siihen johtaneiden taphtumien kanssa, mitä yleensä rakastan. Tässä tapauksessa henkilöitä ja tapahtumia eri aikakausissa oli kuitenkin niin paljon, että en oikein pysynyt kärryillä. Se, että en oikeastaan pitänyt yhdestäkään henkilöstä ei helpottanut asiaa.

Tämä oli nyt toinen Kate Atkinsonin kirja, minkä luin ja alan saada jonkinlaisen käsityksen hänen kirjoitustyylistään. Väliin mahtui lauseita, jotka olivat todella viiltävän osuvia ja joissakin kohtaa nauroin tapahtumille ääneen, joten lähtökohdat olivat hyvät, mutta loppujen lopuksi tämä oli hirvittävän työläs lukea. Sellainen sujuvuus, mistä pidän, puuttui. Tunnen silti edelleen jonkinasteista kiinnostusta Jackson Brodieta kohtaan, joten saatan lukea Atkinsonin dekkareita vielä jonain päivänä. 

Jos saat tämän kirjeen

Postmistress
Sarah Blake 2010
Bazar 2013

Ilahduin suunnattomasti, kun löysin tämän kirjaston vastapalautettujen hyllystä. Katselin tätä(kin) viime vuonna Jenkeissä  enkä tiennyt, että tämä on käännetty suomeksi.

Kirjan keskiössä on kolme naista, jotka kukin kohtaavat toisen maailmansodan eri tavoin. Emma Fitch, nuoren lääkärin vaimo, odottaa miestään palaavaksi Lontoosta, jonne mies on paennut auttamaan pommitusten uhreja tehtyään kohtalokkaan virheen työssään. Iris, pikkukaupungin postinhoitaja, jonka käsien kautta kulkevat viestit rintamalle ja takaisin. Frankie Bard, nuori toimittaja, "radiotyttö", jonka radiolähetykset Lontoosta tuovat sodan ihmisten koteihin.

Kasassa on mielenkiintoinen tarina, ehdottomasti. Kieli on kaunista ja miellyttävää lukea. Ja silti olo jäi tyhjäksi. En tiedä, mikä tästä jäi puuttumaan, mutta ei vain iskenyt. Tai jäi sellaiseksi mitättömäksi "ihan kiva"-lukukokemukseksi. Lisäksi Frankien osa tarinasta oli minusta kaikista vähiten kiinnostava, vaikka sen kai oli tarkoitus olla "se juttu" tässä tarinassa. 

Minun kanssani samoilla linjoilla, että jotenkin vajaaksi jäi ovat olleet Annika Rakkaudesta kirjoihin -blogista ja Kirjakammarin Jenni K. Kirjasähkökäyrän Mai tykkäsi enemmän. Muissa blogeissa oli jo puhetta tästä, mutta minunkin on pakko kehua kantta. Todella kaunis.  

Sain tästä uuden osavaltion So American -haasteeseen: Massachusetts.

Lokki Joonatan

Jonathan Livinston Seagull 
Richard Bach 1970
Valokuvat Russell Munson 
Gummerus 2013 (38. painos)

Lokki Joonatan rakastaa lentämistä enemmän kuin mitään muuta ja harjoittelee lentämistä lentämisen vuoksi. Muut Joonatanin tuntemat lokit lentävät vain rannalta ruoanhakuun ja takaisin vaivautumatta opettelemaan muuta kuin lentämisen alkeet.

Tässä on miniromaanin viitekehys, oikeasti tämä on tarina itsensä toteuttamisesta ja vapaudesta olla oma itsensä. Ihan söpö tarina ja juhannusaattona mökkilaiturilla maatessa tunnelma oli sopiva tämän lukemiseen, vaikka lokkeja ei näkynyt ja ainoa lintu lähistöllä oli pesässään ruokaa vaativa käpytikan poikanen. Tykkään sinänsä ajatuksesta, että tekee sitä mikä tekee onnelliseksi välittämättä mitä muut sanoo, koska se pitää niin paikkansa, mutta vieroksun kirjoja, joiden sanoma on niin alleviivattu, että sitä ei voi olla huomaamatta. Ja tämä Lokki Joonatan oli vähän semmoinen. Kauniita lokkikuviakin mukaan mahtui, että kokonaisuutena ihan positiivinen elämys.

Viimeinen kuulutus

Voix sans issue
Céline Curiol
Otava 2007

Kirjan päähenkilö on noin kolmekymppinen nainen, joka työskentelee Pariisin Gare du Nordin rautatieasemalla kuuluttajana. Nainen tuntuu olevan hukassa omassa elämässään ja hänen elämänsä on sarja satunnaisia kohtaamisia tuntemattomien ihmisten kanssa kahviloissa ja baareissa. Nainen on salaa rakastunut varattuun mieheen, joka vähitellen huomaa naisen kiinnostuksen ja alkaa lähestyä häntä. Tapaamiset muuttavat naisen eikä paluuta ole.

Minulla oli suuret odotukset tämän suhteen, mutta ne eivät ihan täyttyneet. Odotin jotain sovinnaisempaa, vähemmän haastavaa lukukokemusta. Ensinnäkin kirjassa ei ole yhtään dialogin pätkää, kaikki keskustelut ovat upotettu kerrontaan ja se teki lukemisesta todella työlästä ja hidasta. Tätä kirjaa ei pysty vain "lukemaan", lukemaan lainausmerkeissä, koska jouduin koko ajan tarkistamaan sanoiko joku jotain vai etenikö tarina eteenpäin. Tunnistin kyllä naisen irrallisuuden tunteen ja ilmeisesti hän oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi teini-ikäisenä, mikä sai vähän pohdiskelemaan naisen miessuhteita, mutta en vain saanut itseäni välittämään hänestä. Lisäksi en ole ihan varma, mitä lopussa oikein tapahtui. Liian vaikeasti kirjoitettu tarina minun makuuni.

Jos jotakuta kiinnostaa niin täältä löytyy Hesarin Marja-Terttu Kivirinnan arvio kirjasta.

Ensiksikin ja toiseksi

Daniil Harms

Koonnut ja suomentanut Katja Losowitch

Desura 2002

En ihan oikeasti edes halua kirjoittaa tästä mitään, koska kirjanen herätti lähinnä kiukkua. En ymmärtänyt tätä yhtään. Millään tasolla. Ja minä en suhtaudu hyvin jos en ymmärrä jotain. Ja nyt kun olen purkanut pahimman angstini tämän viehättävän alkukirjoituksen muodossa voin ehkä keskittyä kirjaan vähän neutraalimmin. 

Voin varmuudella sanoa, että en olisi lukenut tätä ilman lukudiplomi-haastetta ja oikeastaan toivon, että olisin mieluummin valinnut sen Arto Paasilinnan täyttämään huumori-kategorian. Kirja koostuu siis lyhyistä teksteistä, joiden pituus on muutamasta lauseesta muutamiin sivuihin. Yhteistä teksteille on, että niissä ei ole minkäänlaista päätä eikä häntää.

Tiedättekö sanonnan "thinking outside the box"? Minä tarvitsen ne laatikon laidat, että maailmani pysyisi kasassa ja Daniin Harmsin tekstit menevät jossain hyvin kaukana laatikon ulkopuolella.

   

When in Rome

Nicky Pellegrino 2012
Orion 2012

Käsi ylös, joka kannen perusteella ajattelee, että kyseessä on pinnallinen ja höpsö chicklit romaani? 

Väärin. Kyseessä on pikemminkin nuoren naisen kasvutarina. Vaatimattomista oloista peräisin oleva Serafina elää 50-luvun Trasteveressä, Roomassa äitinsä ja kahden nuoremman sisarensa kanssa. Isästä ei ole tietoa ja äiti tekee öisin töitä, kukin voi tahoillaan päätellä, miten äiti rahat ansaitsee... Serafina on jättänyt koulun 15-vuotiaana voidakseen huolehtia sisaristaan ja kodista ja unelmoi amerikanitalialaisesta tenorista ja näyttelijästä, Mario Lanzasta. Serafinan elämä ottaa täysin uuden suunnan, kun Mario Lanza perheineen saapuu Roomaan kuvaamaan uutta elokuvaansa ja Serafinan ja Lanzan perheen tiet kohtaavat. Serafinasta tulee tavallaan osa perhettä Betty Lanzan henkilökohtaisena avustajana.

Kauniin Hollywood-pariskunnan ulospäin loistelias elämä kätkee kuitenkin taakseen alkoholiongelmaa ja masennusta ja monenlaisia muitakin ongelmia, jotka vaikuttavat myös Serafinaan. Oman vaatimattoman tausta ja Lanzan perheen maailman yhdistäminen ei ole Serafinalle helppoa, mutta lopulta hän löytää oman paikkansa maailmassa ja onnen.

Ostin kirjan Roomasta matkalukemiseksi, kun Alkulukujen yksinäisyys tuli luettua loppuun. pääasiallisesti kirjan nimen takia, mutta kyllä juonikin kuulosti mielenkiintoiselta. Hurmaava pikku tarina ja 50-luvun Rooma vaikutti juuri niin ihanalta kuin vuoden 2013 Roomakin. Harmi, että kirjassa on sivuja vain 276, olisin viihtynyt tarinan parissa kauemmin ja joiltain osin olisin ehkä kaivannutkin perusteellisempaa kerrontaa. Vasta kirjan lopussa olevat kiitokset luettuani minulle selvisi, että Mario Lanza perheineen ovat ihan todellisia henkilöitä. Tietysti kirjailija on ottanut joitain vapauksia, esim. Serafinan hahmo on kuvitteellinen, mutta vaikuttaa siltä, että kirjailija on lukenut kotiläksynsä ja Lanzan perheen tarina on hyvin todenmukainen. 

Alla vielä näyte Marion laulutaidoista. Tämä on kirjan Serafinan suosikki, Be My Love.

Alkulukujen yksinäisyys

La solitudine dei numeri primi
Paolo Giordano 2008
WSOY 2010

Maaliskuun alkupuolen olin matkoilla ja tämä oli minulla matkalukemisena. Luin tämän loppuun jo melkein kaksi viikkoa sitten, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa mitään ja matkalta ostamani kirja on sekin jo melkein loppuun luettu niin pitää hoitaa tämä ensi alta pois.

Ihastuin alussa kauniiseen ja kuulaaseen (aika monissa lukemissani arvioissa on kirjasta käytetty sanaa kuulas ja niin käytän minäkin, koska se pitää niin paikkansa tässä tapauksessa) kieleen ja tarinaan. Alice ja Mattia ovat molemmat yksinäisiä sieluja, lapsuuden traumojensa henkisesti rampauttamia. Molemmat purkavat tuskaansa satuttamlla itseään; Alice näännyttämällä itseään nälkään ja Mattia viiltelemällä itseään. Toisistaan he löytävät sukulaissielun, mutta riittääkö se? 

Minulle tuli tästä mieleen David Nichollsin Sinä päivänä, ehkä siksi, että kummankin kirjan päähenkilöt eivät oikein osaa tarttua rakkauteen, vaikka se on ihan nenän edessä. Muuten näillä ei paljon yhteistä ollut. Ja itse asiassa pidin Nichollisista enemmän. Tämä oli surumielinen ja kauniisti kirjoitettu, mutta loppu ärsytti minua ihan suunnattomasti ja sen takia, kirja ei täyttä hyväksyntääni saanut. Liian paljon jäi sanomatta matkan varrella.      

Reading globally: Italia

Maria & José

Maria & José
Erlend Loe 1994
Like 2002

Lukaisin tämä perjantai-iltana, kirja on ohut ja lukemiseen menee maksimissaan vartti, koska joka toinen sivu on kuvitettu. Mitä ihmettä tästä nyt sanoisi.. Erlend Loe kynänjälki on selkeästi tunnistettavissa ja Kim Hiorthøyn piirrosjälki on taitavaa, mutta mitä ihmettä minä oikein luin?! Eräänlainen rakkaustarina vai pitäisikö sanoa erikoinen rakkaustarina Mariasta ja Josésta. Lukekaa itse, olen vieläkin hämmentynyt. Ei tämän lukemiseen ainakaan kauan mene.   

Äidin pikku pyöveli

Insecte
Claire Castillon 2006
Gummerus 2007

Jo ensimmäinen novelli sai tajuamaan, että nyt ei tosiaan ole luvassa mitään pikkusieviä ja sovinnaisia tarinoita äiti-tytär -suhteista. Hyvä juttu sinänsä, koska sellaiset eivät varmasti olisi ravisuttaneet ja herättäneet tunteita siinä määrin, kun nämä novellit herättivät. Ja aika tylsää niitä olisi ollut lukea. Oma äitisuhteeni ei ole (onneksi!) raadollinen niin kuin nämä tarinat, mutta erittäin karmivia ja kiehtovia novellien äidit ja tyttäret kyllä olivat. Ehdottomasti taitava kirjailija, haluan lukea myös muut suomennetut teokset. 

Tällä suoritin lukudiplomin lyhytproosaa kategorian. 

         

Da Vinci -koodi

The Da Vinci Code
Dan Brown 2003
WSOY 2010

Minulla ei ollut suurempia odotuksia tämän suhteen, halusin vain lukea, jotta tietäisin, mistä siinä valtavassa hypetyksessä oli kyse muutama vuosi sitten. Ihan nopealukuinen ja mielenkiintoisia tietoiskuja ja ajatuksia taiteesta, historiasta ja uskonnosta, tiedä sitten miten paikkansa pitäviä ne ovat, mutta muuten tämä ei suuremmin sykähdyttänyt. Hirveä kiire koko ajan ja kaikki tapahtui ihan epärealistisella aikataululla. En tainnut pysyä ihan juonessakaan mukana ja kirjan henkilöt olivat yksiulotteisia, eivätkä herättäneet mitään tunteita. En ole salaseurojen suurin ystävä ja minusta tarinan loppu oli todella vaisu. Jos jotain positiivista haluan etsiä niin onhan tämä erittäin mukaansatempaavasti kirjoitettu ja jokainen (lyhyt) luku päättyy cliffhangeriin.

Tällä suoritin lukudiplomin jännitystä -kategorian.

Siilin eleganssi

L'Élégance du hérisson

Muriel Barbery 2006

Gummerus 2011

Halusin ihan oikeasti pitää rikkaiden asuttaman pariisilaisen hienostotalon jurosta, mutta sivistyneestä ovenvartijarouvasta ja itsetuhoisesta, mutta älykkäästä 12-vuotiaasta tytöstä, jotka löytävät toisistaan sielunsukulaisen talon uuden asukkaan myötävaikutuksella, mutta en vain pitänyt. Minusta kumpikin oli ihan yhtä ylimielisiä ja snobeja kuin mistä he syyttivät talon muita asukkaita. Reneen filosofiset pohdiskelut eivät myöskään erityisemmin lämmittäneet mieltäni enkä jaksanut lukea niitä kovin tarkkaan..

En minä silti tätä varsinaisesti inhonnut; Kakuron mukaantulo paransi lukukokemusta ja hymähtelin lempeästi Reneen huolella rakennetun ulkokuoren alkaessa murtua. Oli kovin inhimillistä, kun vuosikymmenien tunneköyhän elämän jälkeen uudenlaiset tuulet alkavat puhaltaa elämässä ja se hermostuttaa. Kirjan loppu yllätti minut enkä vieläkään tiedä, mitä ajatella siitä. Kai se jotenkin sopii kirjaan. 

Ei nyt ollut minun kirja, mutta olen ihan tyytyväinen, että luin loppuun. Sain samalla Ranskan pois listaltani. Annika luki tämän näköjään samaan aikaan kanssani ja myös Villasukka kirjahyllyssä on tämän lukenut. Annikalla on myös pitempi lista muista, jotka kirjan ovat lukeneet.

Reading globally: Ranska

P.S. Huomasiko kukaan muuten, että tähän perustuva elokuva tuli keskiviikkona Yle Teemalta? Minua se vielä odottaa digiboksilla, kun en halunnut katsoa sitä, ennen kuin saan kirjan luettua.

Tyttö peilissä

Girl in the mirror
Cecelia Ahern 2011
Gummerus 2012

Kaksi aikuisten satua, joista ensimmäinen on lähes kauhun mittapuut saavuttava tarina vapauden hinnasta ja toinen haikea tarina menetetystä rakkaudesta ja muistojen merkityksestä. 

Löysin tämän Anttilan poistohyllystä lauantaina viiden euron hintaan ja pakko oli tietysti ostaa. Samalla reissulla tein myös pari muuta erittäin edullista kirjalöytöä ja niistä lisää joskus myöhemmin sitten. Mutta siis itse kirjaan. Päätin lukaista tarinat eilen iltasaduksi itselleni, koska sivuja oli molemmissa yhteensä vain vähän päälle sata ja takakannessa tarinoita mainostettiin aikuisten saduiksi. Olihan nämä satuja, mutta ensimmäinen tarina oli sen verran kauhistuttava, että ei ollut varsinaisesti mitään iltasatumateriaalia. Tykkäsin tavallaan molemmista, mutta en ihan päässyt niihin sisälle. Enkä ole oikein sillä tuulella, että jaksaisin ruveta miettimään näitä syvällisemmin. Ainakin tarinat olivat erilaisia aiemmin lukemiini Cecelia Ahernin P.S. Rakastan sinua ja Ihmemaa -romaaneihin verrattuna. Ja tuo kansi on jotenkin niin tyttömäisen söpö, että kontrasti tarinoihin on ihan valtava. Maija tykästyi tähän kovasti.   

Vaeltajat

Bieguni
Olga Tokarczuk 2007
Otava 2012

Olin aika innoissani tästä kirjasta, koska takakansi sanoi "Nykyajan juurettomien tarinoita yhdistää lähteminen, matkustamisen filosofia ja ruumiillisuus." Tuntui jotenkin itseä puhuttavalta, mutta hyvin pian petyin kyllä pahasti. En löytänyt paljoakaan yhteistä omien matkakokemusteni ja tämän kirjan tarinoiden väliltä. Suoraan sanoen en oikein ymmärtänyt mitä tekemistä monilla tarinoilla oli matkustamisen kanssa ja kirjassa oli myös kummallisen paljon tarinoita ruumiiden preparoimisesta, mitkä meni minulta pahasti ohi, vaikka tavallaan kiinnostavia olivatkin. Ei ihan minun kuppini teetä, mutta Anita Konkka on kirjoittanut tästä paljon syväluotaavamman analyysin, jos kiinnostaa.

Lumi

Neige
Maxence Fermine 1999
Otava 2005

Yuko Akitan on 17-vuotiaana päätettävä tuleeko hänestä suvun miesten tapaan sotilas vai pappi. Yuko haluaa tulla runoilijaksi, hän rakastaa kahta asiaa; lunta ja haikua ja lumesta hän kirjoittaa haikurunoja, joissa yrittää vangita lumen kauneuden. Tullakseen oikeaksi runoilijaksi, Yuko lähtee vuorten yli vanhan mestari Sosekin oppiin. Matkalla Yuko kohtaa jäisen naisen ja löytää rakkauden.   

Tämä pienoisromaani on kuin haiku itsekin, ihmeen vähin sanoin se onnistuu kertomaan suuren tarinan. Kaunis niin kuin lumi, kylmä ja kuulas. Tykkään kuitenkin lukea enemmän tarinoita, joissa sanoja ei ole säästelty ihan näin paljon. Vähän yli satasivuinen pikkuromaani sopi kuitenkin hyvin tarkoitukseensa eli kaunistamaan lukutilastojani kaksi päivää ennen vuoden vaihtumista.

The Night Circus

Erin Morgenstern 2011
Anchor Books 2012

Sirkus saapuu kaupunkiin varoittamatta. Eräänä päivänä se on siellä, kun eilen se ei vielä ollut. Sirkuksen nimi on Unien sirkus ja se on auki vain öisin. Sirkus lumoaa vierailijansa niin, että osa heistä muodostaa salaisen yhteisönsä, joka seuraa sirkusta minne se sitten meneekään. 

Sirkuksen sisällä on käynnissä maaginen taistelu kahden nuoren taikurin välillä. Celia ja Marco sidottiin jo lapsuudessa taian keinoin taistelemaan toisiaan vastaan taistelussa, josta vain toinen voi selvitä. Sitten Celia ja Marco rakastuvat toisiinsa ja sirkuksen herkkä tasapaino alkaa järkkyä.  

Huikean taianomainen ja tyylikäs rakkaustarina. Jokainen lause on tarkkaan harkittu, mukana ei ole mitään ylimääräistä eikä mitään ole jäänyt pois. Sirkus on todellisuuspakoa parhaimmillaan, kuin uni, ja niin on kirjakin. Siitä on vaikea saada otetta ja jäi siksi vähän etäiseksi. Ajattelin, että kirjasta tulisi varmaan hieno elokuva ja ilmeisesti elokuva onkin tekeillä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten elokuvan taianomaisuus saadaan ikuistettua filmille. Löysin myös kirjan trailerin youtubesta. Aika tyylikäs ja sopii kirjaan.

   

The Girls

The Girls
Lori Lansens 2005
Vintage Canada 2006

Melkein unohdin kirjoittaa tästä kirjasta, vaikka tämä on vahva ehdokas parhaaksi tänä vuonna lukemakseni kirjaksi. Ilmeisesti muu elämä on tällä hetkellä liian hektistä.

Mutta niin, The Girls. Rose ja Ruby Darlen syntyvät heinäkuun 30. päivä vuonna 1974, päivänä, jolloin tornado pyyhkäisee yli Baldoon Countyn ja vie neljävuotiaan Larry Merkelin polkupyörineen mukanaan. Tytöt ovat epätavallisia syntymästään lähtien. Paljastan tämän erikoislaatuisuuden luonteen tässä, koska se kerrotaan heti kirjan ensimmäisellä sivulla ja tuntuisi omituiselta kiertelyltä kirjoittaa asiasta paljastamatta kuitenkaan, mistä on kyse. Kun se luo puitteet tarinalle, mutta ei ole se määrittävin tekijä. Ja nyt ennen kuin tämä menee vielä omituiseksi selittelyksi, itse asiaan.

Rose ja Ruby Darlen ovat päistään yhteenkasvaneet kaksoset. Kirjan alussa he ovat 29 -vuotiaita, vanhimmat elossa olevat päistään yhteenkasvaneet kaksoset maailmassa. He ovat kaksi täysin omanlaistaan ihmistä, joilla on omat tunteet, omat ajatukset ja omat ruumiit. Heidän yhteenkasvaneiden päidensä kautta kulkeva verisuonisto ja yhteensulautuneet kallon luut estää heidän erottamisensa, mutta muuten he ovat täysin omanlaisiansa persoonia. 

Tyttöjen lähestyvä 30-vuotissyntymäpäivä ja vääjäämätön muutos saa Rosen päättämään, että on aika kertoa tyttöjen tarina. Tarina etenee Rosen kertomana lapsuudesta kohti tätä päivää. Väliin mahtuu Rubyn kirjoittamia lukuja, miten asiat Rubyn näkökulmasta tapahtuvat. Rakastin tätä sisarten välistä vuoropuhelua, miten he kirjoittavat tarinaa tietämättä mitä toinen on kirjoittanut. Loistava idea painaa molempien kirjoittamat luvut eri fontilla, vaikka oli muutenkin selvää, että tytöt ovat ihan erilaisia ihmisiä. Rose on aina kirjoittanut runoja ja haaveillut kirjan kirjoittamista. Hänen kirjoittamanaan tarina etenee lyyrisesti. Ja sitten tulee Rosen vuoro, joka ei ole koskaan välittänyt kirjoittamisesta ja koulunkäynnistä, ja jonka kirjoittamat luvut ovat siloittelemattomampia, joka yhtäkkiä tahtomattaan hätkähdyttää paljastamalla salaisuuden jos toisenkin, jota ei ikinä olisi osannut odottaa. 

Ihan järkyttävän hieno romaani rakkaudesta, menetyksestä, etsimisestä, erilaisuudesta ja itsensä hyväksymisestä. 

"One more change I might make is to say that I wouldn't live a thousand lives, but a million to infinity, to live the life I've lived as me."  

Vaikea uskoa, että tämä ei ole tositarina, niin uskomattoman eläviltä Rose ja Ruby tuntuivat.
 

Reading globally: Kanada.

  

Tuulen viemää

Gone with the wind

Margaret Mitchell 1936

2. painos Otava 2008

Varoitan heti, että voin paljastaa juonesta jonkun mielestä liikaa tätä kirjoittaessani, mutta jos joku ei oikeasti tiedä, mistä tämä kirja kertoo niin häpeä! 

Tahkosin tätä tiiliskiveä liki kaksi kuukautta, mikä ei suinkaan johtunut siitä, että tämä olisi huono, ikävystyttävä tai jotenkin muuten ei-luettava. Tämä on nimittäin kaikkea muuta, minä vain olen hidas lukija ja olisi ollut väärin kirjaa kohtaan lukea se huolimattomasti. Vuonna 1939 valmistuneen elokuvan olen nähnyt, mutta siitä on useampi vuosi, kun katsoin sen ja onnekseni olen unohtanut sen melko hyvin. Muistan kyllä pitäneeni elokuvasta kovasti, mutta koska suurin osa tapahtumista oli painunut unholaan ei elokuvan näkeminen häirinnyt lukemista.

Romaani on uskomattoman rikas ajankuva Yhdysvaltain sisällisodan aikaisesta Georgiasta ja sen jälleenrakentamisesta sodan jälkeen. Kirja lisäsi tietämystäni sodan syistä ja seurauksista, mitkä ennen kirjaa olivat kyllä melko olemattomat. Tietysti tiesin sodan syyn suurin piirtein, pohjoisvaltiot halusivat lakkauttaa etelävaltioissa kukoistavan orjakulttuurin, mutta muuten en kyllä tiennyt paljon mitään. Orjuus näytteleekin kirjassa suurta osaa ja vaikka orjat O'Haran perheessä ovat osa perhettä ja rakastettuja, niin silti tuli hassu olo, että mustat orjat olivat kuitenkin hierarkiassa valkoisten alapuolella. Vähän niin kuin lemmikit, uskollisia ja rakastettavia, mutta hieman kykenemättömiä elämään omillaan, tarvitsevat alituiseen jonkun sanomaan mitä tehdä seuraavaksi. Hieman tyhmiä ja kykenemättömiä omaan ajatteluun. Hämmentävää. Ja vähän poliittisesti epäkorrektia nykyihmisen näkökulmasta. Ainakin toivon niin. Nyt kuitenkin siirryn rakkaustarinaan, jolle edellä mainittu luo puitteet.      

Aloitan sanomalla, että inhosin Scarlettia silmittömästi heti alusta asti. Suuresta vastenmielisyydestäni huolimatta minun oli kuitenkin ihailtava hänen vahvuuttaan ja älykkyyttään ja sinnikkyyttään, hänen selviytymiskykyään. En missään vaiheessa tajunnut mitä ihmettä hän näki Ashleyssa. Tai tajusin, koska olisin itsekin ottanut Ashleyn jos minun olisi pitänyt valita hänen ja Rhettin väliltä, mutta mitä en tajunnut oli se, että miten ihmeessä Scarlett kuvitteli, että hän ja Ashley voisivat muodostaa toimivan avioliiton. Minulle oli alusta asti ilmiselvää, että he kaksi olivat kerta kaikkiaan liian erilaisia. Sitten luin Morren arvion kirjasta ja tajusin, että olen mahdollisesti ollut vähän turhan ankara. Kirjan lopussa Scarlett on 28-vuotias, samanikäinen kuin minä nyt ja kun miettii, olenko itsekään ollut ihmissuhdeasioissani kovinkaan kypsä, niin vastaus on ei. 

Rhett oli minulle pitkään hieman kysymysmerkki. Hänen teräväkatseisuutensa ja pistävä kielensä olisi varmaan tuntunut melko vaivaannuttavalta, mutta en siltikään ymmärrä sitä ilkeyttä, jolla Scarlett häneen suhtautui suurimman osan aikaa. Koin melkoisen valaistumisen, kun tajusin, että hän oikeasti rakastaa Scarlettia. Häkellyin suorastaan. Mitä ihmettä, Rhett oikeasti rakastaa Scarlettia...

Kirjan viimeinen luku oli ehkä surullisinta luettavaa rakkauden kuolemasta mitä koskaan olen lukenut. Kun sydän on särkynyt liian monta kertaa eikä enää välitä.  

"Minun rakkauteni kului loppuun" jatkoi Rhett, "Ashley Wilkes ja sinun mielipuolinen itsepäisyytesi, jolla riiput kuin bulldogi kiinni siinä, mitä kerran olet kuvitellut haluavasi... Minun rakkauteni kului loppuun." 

 

Kun jäljellä ei ole enää muuta kuin sääli ja hyväntahtoisuus, niin kuin Rhett asian ilmaisi.

"Siitä kaikesta on jäljellä vain kaksi tunnetta, ja niitä sinä vihaat enemmän kuin mitään muuta - sääli ja jonkinlainen omituinen hyväntahtoisuus."

Kirjan lopussa olin vain pohjattoman surullinen. Ja kääntänyt kelkkani täydellisesti. Kirjan lopussa olisin valinnut Rhettin, ei epäilystäkään. 

Yhdysvaltain osavaltiot: Georgia

The Virgin Cure

Ami McKay 2011

Vintage Canada 2012

"I am Moth, a girl from the lowest part of Chrystie Street, born to a slum-house mystic and the man who broke her heart."

Näin alkaa Ami McKayn romaani The Virgin Cure. Minusta tuo alku on kerrassaan vangitseva. Ja niin oli itse romaanikin. Tämä oli yksi Kanadan ostoksistani. Luullakseni kiinnitin huomiota kannen kuvaan ja kirjan nimeen. Luin ensimmäisen rivin. Sitten jätin kirjan hetkeksi pöydälle, kunnes minun oli palattava viemään se kassalle. 

Kirja kertoo 12-vuotiaasta Mothista, joka asuu kurjassa slummissa Manhattanilla äitinsä kanssa. Vuosi on 1871. Mutkien kautta äitinsä pettämä ja hylkäämä Moth päätyy Neiti Everettin taloon, jossa tytöistä koulutetaan maksullisia seuralaisia rikkaille herrasmiehille. Suosituimpia ovat nuoret neitsyet, joista ollaan valmiita maksamaan huikeita summia. Myytin mukaan neitsyen kanssa makaaminen parantaa kohtalokkaan sukupuolitaudin (en ole ihan varma, mutta luulen, että kyseessä on kuppa). Ainoastaan Dr Sadie, naispuolinen tohtori, joka huolehtii Neiti Everettin talon tytöistä, yrittää saada Mothin mielen muuttumaan ja pelastaa tytön prostituutiolta. 

Tykkäsin tästä romaanista valtavasti! Ami McKayn kirjoitustyyli kolahti ihan täysillä. McKay kuvaili Mothin kokemia asioita niin realistisesti ja kouriin tuntuvasti, että tuntui kuin olisi itse kokenut kaiken. Henkilöhahmot olivat myös elävän oloisia ja suosikkini Mothin lisäksi oli Dr Sadie. Naispuolinen lääkäri, aikansa uranuurtaja, jonka hahmo perustuu Ami McKayn omaan isoisoisoäitiin. Tykkäsin myös hirveästi lukujen välissä olevista "sanomalehtiuutisista" sekä Dr Sadien muistiinpanoista ja sivujen reunassa olevista pienistä huomautuksista, joissa selitettiin esim. jotain ajan ilmiötä tai tapaa. Ne toivat oman lisänsä tarinaan. 

Kirjan ostaessani selasin myös kirjailijan esikoisteosta The Birth House, jonka jätin ostamatta, vaikka se vaikuttikin mielenkiintoiselta. Tämän luettuani myös The Birth House alkoi kiinnostaa enemmän. Lukulistalle menee sekin.