Kävin melkein kirjaston poistokirjojen myyntitapahtumassa

Lähdin tänään pyörällä Jyväskylän kaupunginkirjaston poistoaineiston myyntipäiville. Satoi vettä, sormia paleli, koska ei ollut käsineitä (tarkoitus oli samalla reissulla ostaa jostain käsineet), inhottava syyssää jne. Pääsin kirjastolle ja katselin ala-aulassa, että hm, Minnansalin ovet ovat kiinni eikä ihmisiä muutenkaan ole suuremmin liikenteessä. Mietin, että onko se myyntitapahtuma siirretty muualle ja lähdin kiipeämään portaita ylös, koska piti palauttaa yksi DVD. Siinä sitten tajusin, että niin sehän myyntitapahtuma oli itse asiassa 29.-30.10... Olen päivän myöhässä. Höh. Olin pistänyt tapahtuman ylös kalenteriinkin. Pitäisi kai katsoa kalenteriin useammin... Halpa reissu. Olisi kuitenkin ollut kiva päästä penkomaan sitä valikoimaa vaikka mitään ei olisi mukaan lähtenytkään...

Trainspotting

Irvine Welsh
Otava 1996


Undergroundin uuden profeetan anarkistinen kulttikirja


Trainspotting on täydellistä piittaamattomuutta omasta ja muiden elämästä. Tämä energinen, raju, räävitön ja loistavasti kirjoitettu tarina kertoo Mark Rentonista ja hänen renttukavereistaan, jotka elävät kuin vieras heimo tavallisten ihmisten keskellä. Heidän tulevaisuutensa ei ulotu seuraavaa piikkiä pidemmälle.

Edinburghilainen Irvine Welsh ei moralisoi eikä ihannoi. Musta huumori ja realistinen karmeus on viety niin pitkälle, että ne järkyttävät ja naurattavat.


Oikeastaan kaikki mitä tästä kirjasta haluan sanoa tiivistyy tuohon takakannen tekstiin ja lisäksi Kirjavinkit -sivustolla on oivallinen arvio tästä teoksesta, mutta en kerkiä ruveta opettelemaan tuota linkityssysteemiä nyt, joten jos se arvio kiinnostaa niin pitää nähdä itse vähän vaivaa. Mutta olen siis itse nähnyt leffaversion tästä teoksesta useampaan otteeseen ja se kuuluu suosikkileffoihini. Kirjavinkit -sivustolla suositellaan leffan katsomista ennen kirjan lukemista ja olen samaa mieltä. Mua itseä ei häirinny suuremmin mitä kaikkea leffasta oli jätetty pois, koska ajattelin kirjaa ja leffaan erillisinä kokonaisuuksina, mutta luultavasti katson seuraavalla kerralla leffaa vähän eri näkökulmasta. Tämä kirja on rehellinen, kaunistelematon, järkyttävä, surullinen ja hervottoman hauska. Kerronta on katkonaista ja eikä varsinaista juonta ole. Henkilöt ovat joukko käsittämättömän surkeita kusipäitä. Voisi kuvitella, että tämä on ahdistavaa luettavaa, mutta ei ollenkaan. Imaisi mukaansa. Ihme jos joku haluaa kokeilla huumeita luettuaan tämän tarinan tai katsottuaan elokuvan... Aye, mä tykkäsin.

Kodin suojassa

(No Place Like Home)
Mary Higgins Clark Tammi 2006

Liza Barton on vain 10-vuotias, kun hän ampuu vahingossa äitinsä yrittäessään suojella tätä isäpuolensa hyökkäykseltä. Vaikka Liza todetaan oikeudessa syyttömäksi, hänet leimataan tunteettomaksi tappajaksi. Jotta Liza pääsisi uden eläm alkuun, hänet adoptoidaan toiselle paikkakunnalle ja hänelle annetaan uusi nimi, Celia.

Ehdittyään 28 vuoden ikään Celia on menestynyt sisustussuunnittelija ja asuu NewYorkissa. Hän on naimisissa vanhemman leskimiehen kanssa, ja heillä on pieni Jack-poika. Traagisen menneisyytensä Celia pitää visusti salassa.

Paria vuotta myöhemmin Celian aviomies on kuollut ja hän on löytänyt uuden kumppanin. Celian uusi aviomies. Alex Nolan yllättää hänet ostamalla hänelle syntymäpäivälahjaksi talon New Jerseystä. Kun he menevät katsomaan uutta kotiaan, Celia kokee järkytyksen: hän huomaa seisovansa lapsuudenaikaisen kotitalonsa pihalla - saman talon, jossa hän tappoi äitinsä.

Celia perheineen muuttaa taloon. Pikkuhiljaa alkaa ilmaantua merkkejä siitä, että joku tietää Celian synkän salaisuuden. Pian paikkakunnalla alkaa tapahtua murhia, ja Celia on yksi epäillyistä. Yrittäessään todistaa syyttömyyttään hän ei huomaa olevansa itsekin vaarassa.

Että semmoinen tapaus. Tuli vähän sellainen olo, että olen tainnut lukea vastaavanlaisen tarinan Higgins Clarkilta aiemminkin. Ihan ok, ei mitenkään piinaavaa jännitystä, mutta muuten ihan kelpo tarina. Yksi asia minua kyllä ärsytti suunnattomasti. Nimittäin se, että Celian osalta tarinaa kerrottiin ensimmäisessä persoonassa, minä-kertoja, mutta muiden osalta kolmannessa persoonassa. Luen yleensä kirjaa ihan tyytyväisenä oli kyseessä sitten minä-kertoja tai kaikkitietävä(?) kertoja, mutta nyt kyllä häiritsi tuo kertojan vaihtuminen. En tiedä onko se vaan minä, mutta minusta Celia jäi jotenkin hengettömäksi vaikka lukija pääsikin hän "päänsä" sisään. Kokonaisuutena ihan ok kirja.

Ostoksilla

Päätin tänään käydä Suomalaisessa kirjakaupassa kun siellä oli joku -30 % lisäale. Oikeastaan menin etsimään keittokirjaa, mutta lähdin pois Louisa M. Alcottin Pikku naisia -romskun kanssa. Oikea heräteostos, mutta hintaa kertyi 5,60 kun normaali hinta oli 27,30, joten varmaan minä sellaista tarjousta jätän käyttämättä. Sehän on klassikko ja kaikkea. En edes muista olenko sitä lukenut, luulen kyllä, että joskus ala-asteikäisenä luin sen Pieni runotyttö -kirjojen ja Vihervaaran Annojen ohella. Pitää kuitenkin lukea uudestaan nyt, kun se on omassa hyllyssä.

Vapaata riistaa

(Open Season)
Linda Howard WSOY 2005

Räiskyvää menoa, kirpakkaa jännitystä, säkenöivää huumoria ja mehevää seksiä.

Daisy Minor, pikkukaupungin kirjastonhoitaja, saa 34-vuotispäivänään tarpeekseen tylsästä elämästään, tanttamaisista vaatteistaan ja asumisesta äitinsä kanssa. Hän haluaa olla tanssipaikan kaunein ja halutuin tyttö, iskeä miehen ja perustaa perheen.
Muodonmuutos onnistuu yli odotusten: Daisyn ensimmäinen ilta Buffalo Clubilla päättyy tappeluun ja neiti itse joutuu vasten tahtoaan poliisipäällikkö Jack Russon syliin. Pahempaa on tulossa: Daisy on tietämättään nähnyt murhan, joka liittyy kansainväliseen naisten salakuljetukseen. Keinoja kaihtamattomat rikolliset haluavat vaientaa avaintodistajansa. Silmukka kiristyy, murhaajat lähestyvät, Daisyn ja Jackin välillä kipunoi…

Jännitysviihteen uusi kuuma nimi Linda Howard valloittaa lukijansa.

Voi luoja, mistähän aloittaisin. Mietin useampaan otteeseen, että kehtaanko tunnustaa lukevani näin käsittämätöntä höttöä, jonka harlekiinipokkarista erottaa vain kovat kannet ja kustantaja, mutta tulin sitten siihen lopputulokseen, että kaipa minun pitää paljastaa kaikki kirjalliset luurangot tässä blogissa eikä teeskennellä jotain muuta kuin mitä on. Oletan olevani ihan normaalin ÄÖ:n omaava akateemista tutkintoa suorittava ihminen, joten minua nolottaa, että oikeasti luen tämän sepustuksen kaltaista pötyä. Olen lukenut kirjailijalta pari muutakin romaania, mutta en muista että ne olisi ollut näin nolostuttavia lukukokemuksia. No ehkä aika kultaa muistot tässäkin tapauksessa... Siis joo, olihan tämä nopea lukea ja sujuvasti kirjoitettu, mutta siitä huolimatta... Juoni oli ihan järkyttävän ennalta arvattava ja henkilöt jokseenkin epäuskottavia. Toivottavasti en pilaa kenenkään "lukunautintoa" tällä huomautuksella, mutta siis oikeasti kuka rakastuu ja paukkasee naimisiin about kaksi viikkoa ensitapaamisen jälkeen? Tai no onhan niitäkin ihmisiä, mutta ei siinä ole kyllä minun mielestä mitään romanttista ja suhtaudun sellaiseen lähinnä epäuskoisesti. Lust not love. Ja nyt päästäänkin sitten takakannen mainostamaan "mehevään" seksiin. Aww, kiemurtelin sisäisesti lukiessani niitä pätkiä enkä suinkaan siksi että, se olisi ollut niin kuumaa luettavaa. Onneksi näitä kohtia ei ollut kovin montaa... Jännitystä tämä kirja ei ole nähnytkään ja mun mielestä kirjan oikeasti mielenkiintoisin lause oli romaanin viimeinen lause. Kannesta ja suomenkielisestä nimestä en edes sano mitään. Kaikista nolointa tässä jutussa kuitenkin on se, että jos törmäisin kirjastossa muihin kirjailijan "teoksiin", niin saattaisin hyvinkin lainata...

Kadotettu

(Faithless)
Karin Slaughter
Helmi 2007


Iltakävely metsässä saa karmean käänteen, kun poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver ja patologi Sara Linton löytävät nuoren tytön ruumiin. Selviää, että tyttö on haudattu elävänä maahan.

Johtolangat viittaavat suljettuun uskonnolliseen yhteisöön, joka piilottelee hirvittäviä salaisuuksia. Saran kauhuksi hänen kovia kokenut sisarensa Tessa on jäänyt lahkon pauloihin.


Huh, Slaughter kirjoittaa kamalia tarinoita ja kamalammaksi asian tekee se, että todellisuus ei ole yhtään tarinoita mukavampi. Hyvä kirja, ei siinä mitään. Alan ilmeisesti tosiaan tuntea sympatiaa Lenaa kohtaan. En tiedä miksi, ehkä siksi, että Lenan kuori alkaa vihdoinkin säröillä. Vai olenko itse muuttunut? Loppuun vielä lainaus Me Naiset lehden arviosta. Ilmaisee aika kivasti omat ajatukseni. "Karin Slaughter on mestari luomaan tiivistä tunnelmaa. Tapahtumien raadollisuus saa jollain tavalla selityksen, vaikka sitä ei haluaisikaan hyväksyä. Käteen jää totuus siitä, että elämä ei ole turvallista. Silti se on loppuun asti arvokasta."