Hopeinen tuoli

(The Silver Chair)
C.S. Lewis


Tässä tarinassa etsitään kadonnutta prinssiä. Koulukiusattu Jill Pole (jonka sukunimi on viehkeästi käännetty Pölkyksi) saa Aslanilta tehtävän etsiä kadonnut prinssi Rilian, mukaan lähtee edellisestä tarinasta tuttu Eustace ja oppaaksi suistokainen nimeltä Rapanhapakko (ne nimet, ne nimet).


Mä itse asiassa tykkäsin tämän lukemisesta aika paljon. Tarinassa oli mukana sellainen huumoriaspekti, jota muissa tarinoissa en ole havainnut. Ja löysin koko tähänastisen kirjasarjan ehdottoman suosikkihahmoni; suistokainen Rapanhapakon. Näennäisen negatiivisuuden ja pelkuruuden takana rohkea ja pessimistisellä tavalla optimistinen hahmo. Ihan mahtava. Sarkasmi on aina jees. Tykkäsin myös Jillistä ja Eustacesta kummastakin enemmän kuin Pevensien lapsista yhteensä. Minusta Jill ja Eustace ovat jotenkin paljon kiinnostavampia kuin Pevensiet; Peter, Susan, Edmund ja Lucy. Tämä tarina sijoittuu ehdottomasti korkealle jos pitää suosikki valita. Nyt vaan viimeisen tarinan kimppuun.

Kaspianin matka maailman ääriin

(The Voyage of The Dawn Treader)
C.S. Lewis


Tässä tarinassa Kaspian, Edmund ja Lucy sekä Lucyn ja Edmundin serkku Eustace matkustavat maailman ääriin. Matkan varrella he kohtaavat erinäisiä seikkailuja, tai haaste on ehkä parempi sana.


Viisi takana, kaksi edessä. Minusta tämä oli ihan hyvä, pidän ilmeisesti joka toisesta sarjan tarinasta. Yleensä niistä missä Aslan ei ole niin vallitsevassa roolissa, no okei oli se mukana tässäkin, mutta se ei ärsyttänyt niin paljon. Oli tässä ihan kivoja juttuja, mutta ei siitä kyllä pääse mihinkään, että aika lapsellinen meininki näissä tarinoissa on. Ja nyt mun tekee mieli vinoilla itselleni, on kuitenkin lastenkirjoista kyse. Ajattelin asettaa tavoitteeksi, että kaksi viimeistä tarinaa on luettu ensi viikon loppuun mennessä, niin pääsen lopulta eroon sarjasta ja voin lukea jotain muuta.

Prinssi Kaspian

(Prince Caspian)
C.S. Lewis

Tämä tarina kertoo siitä, miten Narnian laillinen kuningas prinssi Kaspian nousee valtaistuimelle, joka hänelle kuuluu. Apuna Kaspianilla on Peter, Susan, Edmund ja Lucy. Ja tietysti Aslan, tuo kaikkivoipa leijona.


Mä olen oikeasti aika kyllästynyt näihin Narnian tarinoihin. Tällaiseen fantasiamuotoon puettu kristillinen sanoma ei vaan vetoa minuun. Piste.

Hevonen ja poika

(The Horse and His Boy)
C.S. Lewis

Tämä tarina kertoo pojan nimeltä Sastra matkasta kaukaisesta Kalormenista Narniaan. Matkalla sattuu ja tapahtuu ja lopulta Sastra löytää kohtalonsa. Tapahtumapaikka ei missään vaiheessa varsinaisesti ole Narnia, mutta siitä kyllä puhutaan koko ajan.

Taisin tuon edellisen postauksen kohdalla valitella, että olen kahden kirjan jälkeen kyllästynyt Narnian tarinoihin. Nyt pitää näköjään perua puheitaan. Tästä tuli nyt näistä kolmesta luetusta mun suosikkini. Ei ihan niin lapsellinen kuin aiemmat vaikka tässäkin oli puhuvia hevosia, joihin harvemmin törmää aikuisten kirjallisuudessa, tai ainakin minä törmään harvemmin. Mun mielestä tämä oli jotenkin syvällisempi ja vakavampi kuin aiemmat osat. Tykkäsin. Siinäpä se.