Jonathan Strange & herra Norrell

(Jonathan Strange & Mr Norrell)
Susanna Clarke
WSOY 2005


On vuosi 1807, ja taikuus on kadonnut Englannista lopullisesti. Tai niin luultiin, kunnes salaperäinen herra Norrell taikoo talvisena aamuna Yorkin katedraalin kiviset patsaat puhumaan.

Magiaan syvällisesti perehtynyt herra Gilbert Norrell saa Lontoon seurapiirit kohisemaan muuttaessaan yhdessä palvelijansa Childermassin kanssa pääkaupunkiin. Itseoppinut ja syrjään vetäytyvä Norrell ei täysin hyväksy kykyjensä herättämää huomiota, mutta suostuu lopulta käyttämään magiaa koko kuningaskuntaa uhkaavaa vihollista vastaan. Sota Napoleonia vastaan on jatkunut jo vuosia.

Nuori herrasmies Jonathan Strange haluaa kehittää omia luontaisia taipumuksiaan magian alalla ja hakeutuu aluksi vastahakoisen Norrellin oppilaaksi. Kaksikko niittää pian taidoillaan runsaasti mainetta ja kunniaa. Selvästi lahjakas Strange ei kuitenkaan ymmärrä, miksi Norrell tahtoo pimittää kaiken tiedon, joka liittyy Englannin magian luojaan, kuuluisaan Raven Kingiin.

Ihmisenä syntyneen, mutta keijujen kasvattaman Raven Kingin aikoina magiaa ja ihmisjärkeä käytettiin sulassa sovussa, mutta legendaa varjostavat monet selvittämättömät kysymykset. Jonathan Strange on valmis tutkimaan Raven Kingin kohtaloa rohkeammin kuin herra Norrell, mutta pystyykö hän siihen ilman uhrauksia?

Jonathan Strange & herra Norrell kuljettaa lukijansa keskelle seikkailun, taikuuden ja fantasian juhlaa. Teos on Charles Dickensin ja Jane Austenin hengessä kirjoitettu lumoavan hauska lukuromaani, jossa magiikka ja mysteerit kukoistavat suurten historiallisten tapahtumien keskellä.


Vau. Tämänkaltaisesta fantasiasta minä tykkään. Fantasia on kietoutunut osaksi tavallista elämää niin saumattomasti, että tuntuu ettei muunlaista maailmaa voisi ollakaan. En ole vähääkään kiinnostunut tarinoista, jotka sijoittuvat täysin mielikuvituksellisiin maailmoihin. Tämähän oli siis kerrassaan loistelias. En pysty millään pistämään paremmiksi niitä kehuja, jotka kirjan takakanteen on painettu. Lähes kuukausi tätä lukiessa meni, viimeisen vuorokauden aikana luin viimeisen neljänneksen ja nyt on vähän pöllämystynyt olo. Kirjailija on kuulemma kirjoittanut tätä kymmenen vuotta enkä kyllä yhtään ihmettele. Liki kahdeksansataa sivuinen järkäle on kyllä niin viimeisen päälle hiottu. Jos kuitenkin jotain kritiikkiä esittäisin niin, tarina lähti ehkä hieman hitaasti liikkeelle, mutta imaisi kyllä sitten salakavalasti mukaansa. Jossakin keskivaiheilla oli myös pari kohtaa, jotka minusta olivat hieman puuduttavia eivätkä loppuratkaisun kannalta niin hirveän olennaisia, mutta tavallaan ymmärrän miksi ne olivat mukana. Vähän kyllä jäin myös miettimään nimihenkilöiden kohtaloa. Missasinko jotain tärkeää vai oliko tarinassa pienenpieni epäjohdonmukaisuus...? Unohdetaan kuitenkin ne negatiiviset seikat, koska tämä oli hieno, hieno tarina.

Guardianin arvio on erittäin paikkansapitävä. "Susanna Clarke keittää kokoon häikäilemättömän uskottavan rinnakkaisen historian (...) hän on hienostunut kirjoittaja (...) ihailtavan kekseliäs, jatkuvasti riemastuttava."

Narnian viimeinen taistelu

(The Last Battle)
C.S. Lewis


Narnian tarinoiden viimeinen osa kertoo nimensä mukaisesti Narnian viimeisestä taistelusta ja siitä miten Narnia loppui.


Niin tuli sitten Narnian tarinat kahlattua läpi. Tästä viimeisestä osasta huomaa taas selvästi kristinuskon piirteitä; maailman loppu ja viimeinen tuomio ovat läsnä. Ihan tämä oli ok, mutta ei mulla ole oikeastaan muuta sanottavaa. Mä luulen, että jos olisin lukenut tämän lapsena niin tämä olisi kenties ollut jotenkin lohdullinen, mutta nyt tämä oli vaan ihan ok. Tavallaan ihan kaunis kuolemanjälkeisen elämän vertauskuva, mutta ei muuta, ainakaan minulle henkilökohtaisesti.

Loppuyhteenvetona sanoisin, että jos olisin lukenut Narnian tarinat lapsena, olisin ehkä ollut vaikuttuneempi, mutta oli nämä tässäkin iässä ihan lukemisen arvoisia. Jos ei muuten niin ainakin yleissivistyksen kannalta. Narnian tarinat on sentään lastenkirjallisuuden klassikko. Kokonaisuutena lukukokemus jää plussan puolelle, vaikka välillä ei ehkä siltä tuntunutkaan. Nyt jätän Narnian hyvillä mielin taakse. Ne leffat voisin kyllä joskus vilkaista.