Kadonnut ruusu

Romaani etsimisestä ja löytämisestä
(The Missing Rose)
Serdar Özkan
Minerva 2008

Uskomaton kertomus alkaa, kun San Franciscossa asuvan nuoren naisen, Dianan äiti kuolee ja jättää jälkeensä kirjeen, jossa hän kertoo Dianan kadonneesta kaksoissisaresta Mariasta. Diana joutuu keskelle mystistä kirjeiden ja tapahtumien vyyhteä, jota hänen äitinsä näyttää ohjailevan vielä rajan takaa.

Mariaa etsiessään Diana päätyy matkalle, joka vie hänet kauas kotoa ja kokonaan uuteen maailmaan. Matkalla hän löytää sen mitä kaikkein vähiten osasi odottaa.

"Jos pidit sellaisista kirjoista kuin Alkemisti ja Pikku prinssi - vähän mystiikkaa, vähän satua ja vähän psykologiaa -, rakastat Kadonnutta ruusua." -Time Out

"Kadonnut ruusu on yksi kauneimpia kertomuksia, joita olen koskaan lukenut!" -Christine Michaud, Salut Bonjour Week-end, TVA Television, Canada

"Upea filosofinen tarina, kertomus täynnäharvinaista runollisuutta, mietiskelykirja, joka koskettaa elämän peruskysymyksiä ja syvällinen seikkailukertomus, joka vie lukijansa aina Turkkiin saakka." - La Rose Retrouvée, Les Intouchables, Canada


Oli ehdottomasti virkistävää lukea pitkästä aikaa kirja, josta en tiennyt mitään muuta kuin mitä takakansi kertoi ja kirjailijakin oli täysin tuntematon, poimin tämän täysin sattumanvaraisesti kirjaston hyllystä. Mutta. Hälytyskellojen olisi ehdottomasti pitänyt kilkattaa vertauksessa Pikku prinssiin ja Alkemistiin. Pikku prinssi ei tehnyt minuun kummoistakaan vaikutusta, vaikka ilmeisesti sitä yleensä rakastetaan. Paulo Coelhoa en ole lukenut, mutta hänestä on muodostunut mielessäni sellainen kuva, että en oikein usko hänen teostensa tekevän minuun suurta vaikutusta.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin alku sai minut varsin epäilevällä kannalle, sitten pidin tästä hiukan ja lopulta pidin melkoisena satuiluna. Olen luultavasti liikaa realistisen kerronnan ystävä, mutta en kertakaikkiaan jaksa tällaisia vertauskuvin kerrottuja tarinoita elämän suurista kysymyksistä ja itsensä löytämisestä. Tai ehkä olen liian tyhmä ymmärtämään tarinan hienouksia. Mene ja tiedä. Sen verran kuitenkin tiedän, että ei ollut minunlaiseni kirja.

Kuva

Harry Potter ja kuoleman varjelukset

(Harry Potter and the Deathly Hallows)
J.K. Rowling
Tammi 2008

Harry Potterin harteilla lepää suunnaton vastuu ja lähes mahdottomalta tuntuva tehtävä: hänen on etsittävä ja tuhottava loput Voldemortin hirnyrkit. Heinäkuun viimeisenä päivänä Harry täyttää seitsemäntoista vuotta ja tulee täysi-ikäiseksi. Hänen on jätettävä kodikas ja turvallinen Kotikolo ja seurattava polkua joka on hänelle viitoitettu. Koskaan ennen ei Harry ole tuntenut itseään näin yksinäiseksi. Hän on täynnä kysymyksiä, joiden ratkaisut ovat täysin hämärän peitossa. Ja aika käy vähiin, Voldemort joukkoineen on aivan Harryn kintereillä. Pystyykö Harry vastaamaan haasteeseen, jonka hän jo syntyessään sai?

J.K. Rowlingin Harry Potter ja kuoleman varjelukset on hengästyttävä, koskettava ja henkeäsalpaavan jännittävä päätös seitsenosaiselle teossarjalle, joka on vavahduttanut koko maailmaa ja tuonut Tylypahkan velhokoulun osaksi miljoonien ihmisten elämää. Se on taikuutta, johon pystyy vain mestari.


Lykkäsin Harry Potterin tarinan päätösosan lukemista tänne asti, koska en halunnut jättää hyvästejä sarjalle. Tietenkin voin lukea sarjan uudestaan ja uudestaan ja tulen epäilemättä tekemään niin vielä monta kertaa, mutta en voi enää saavuttaa sitä ensimmäisen lukukerran hermoja raastavaa pelkoa ja toivoa tulevien tapahtumien suhteen. Ja nyt minulla on tyhjä olo. Tässä se nyt oli. Samalla olen tyytyväinen tarina päätökseen, siihen miten se loppui. Se tuntuu oikealta. Tulee olemaan mielenkiintoista lukea koko sarja yhteen menoon joskus. Nyt tämä lukuelämys kärsi hieman siitä, että kuutososan lukemisesta oli vierähtynyt jonkin verran aikaa, enkä muistanut kunnolla sen tapahtumia, puhumattakaan jonkun vielä aikaisemman osan tapahtumista. Lisäksi tarkkailin koko ajan etenemistäni, nyt on neljäsosa luettuna, enää suunnilleen puolet jäljellä, alle viidennes jäljellä... Taisin jossain vaiheessa myös vähän hidastaa lukutahtia, ettei kirja loppuisi. Ja sitten yhdessä vaiheessa itkin niin vuolaasti, että ehkä koko kirjan käänteentekevin osuus meni vähän sivu suun, koska olin niin uppoutunut omaan lohduttomuuteeni. Hieno päätös hienolle kirjasarjalle. Menee aikaa, että saan ajatukseni taas kasaan.

Kuva

Kuuleeko kukaan?

(Anybody Out There?)
Marian Keyes
Tammi 2007

Anna Walsh makaa pahoin loukkaantuneena vanhempiensa sohvalla Dublinissa. Hänen mielessään on vain yksi ajatus – päästä takaisin New Yorkiin. New Yorkissa ovat hänen ystävänsä, Maailman Paras Työpaikka sekä se kaikkein tärkein, hänen miehensä Aidan. Mutta mikään Annan elämässä ei ole enää niin yksinkertaista… Paluuta Manhattanille hankaloittavat Annan sekä fyysiset että henkiset arvet ja se tosiseikka, että Aidan on tehnyt katoamistempun.

Onko Annan aika siirtyä eteenpäin, ja pystyykö hän siihen? Järisyttävä paljastus Aidanin menneisyydestä antaa Annalle ajattelemisen aihetta ja muuttaa hänen elämänsä lopullisesti.

Elämänmakuinen Kuuleeko kukaan? on yhtä aikaa koskettava ja täynnä huumoria. Eläväisen Walshin sisarusparven vaiheita on aiemmin seurattu romaaneissa Naura, Claire, naura, Rachelin loma ja Enkelit.


Vuosi oli ehkä 2001 tai 2002, kun lainasin kirjastossa ihan summanmutikassa Naura, Claire, naura -romaanin. Luin sitä sängyssä iltaisin ja se oli kuulkaas rakkautta ensilukemalta! Marian Keyes on ihan ehdoton suosikki chick-lit-kirjailijani. Tämä Kuuleeko kukaan? ei kuitenkaan saavuttanut mitään suosikin asemaa. Minusta tämä oli vain jotenkin väkinäinen + Walshin perheen naiset tuntuivat vähän liioitelluilta.

Olen lukenut monia arvioita, joissa suositellaan lukemaan englanniksi Keyesiä englanniksi ja parjataan käännöksiä. Minua käännökseen liittyvät asiat eivät ole koskaan häirinneet, olen jokseenkin sokea sellaisille seikoille, mutta nyt tätä lukiessa kiinnitin asiaan enemmän huomiota. Tämä oli suomennettu lyhentäen, missä muuten on yksi asia mitä en yhtään tajua. Minusta se on vähän törkeää kirjailijaa kohtaan jättää käännöksestä joitakin kohtia pois. Tätä lukiessa tuli välillä sellainen olo, että kääntäjä olisi voinut olla vähän tarkempi. Mitään isoja epäjohdonmukaisuuksia en huomannut, vain jotain sellaisia pieniä, viittauksia tapahtumiin, joita ei aiemmin oltu mainittu.

Noin yleisesti ottaen viihdyin kyllä hyvin tämän parissa.

Kuva

Palailen pian

Heii!

Lopetin kirjapaaston ja palailen pian!