Luita myöten

Bare Bones
Kathy Reichs 2003
WSOY 2007

Olin ihan unohtanut miten viihdyttäviä nämä Kathy Reichsin Tempe Brennanista kirjoittamat kirjat ovat! Jos niin saa sanoa kirjoista, joissa suurta osaa näyttelee ihmisen luurangot ja tapahtumapaikkana on usein ruumishuone. Toisaalta minusta oikeuslääketiede ja -antropologia ovat kaikessa kamaluudessaan kiehtovia tieteenaloja. Teini-iässä vietetyt tunnit Patricia Cornwellin kirjojen parissa ovat kai jättäneet jälkensä. 

Siitä on aikaa jo useampia vuosia, kun olen edellisen Tempe Brennanin lukenut ja olikin vähän vaikeuksia muistaa kuka on kuka ja mitä Tempen elämässä viime kirjassa tapahtui, mutta toisaalta nämä eivät ole sillä lailla jatkuvajuonisia, että haittaisi jos aikaa edellisen kirjan lukemisesta on kulunut.  

Tempe Brennanista tulee väkisin mieleen Kay Scarpetta. Naisten töissä on hiuksen hieno ero, mutta tapahtumapaikkana molemmilla on ruumishuone ja vaihtelevat paikat, mistä ihmisten jäänteitä sattuu löytymään, molemmat ovat keski-ikäisiä yksineläjiä ja melko lailla työlleen omistautuneita. Tykkään kuitenkin enemmän Tempestä sankarittarena, koska minusta hän on paljon helpommin lähestyttävä, lämpimämpi ja huumorintajuisempi, Scarpetta on minusta ollut aina jotenkin kylmä ja tosikko. En tosin ole lukenut varmaan viittä viimeisintä Scarpettaa, joten en tiedä mitä viimeisimmissä kirjoissa on tapahtunut. Pitäisi nekin lukea joskus... Reichs kirjoittaa minusta synkistä aiheista jotenkin keveämmin kuin Cornwell. Cornwellin kirjoja ajatellessa mielikuva on tummanpuhuva, mutta Reichsin kirjoja ajatellessa välissä pilkahtelee myös valoa.

Siitä juonesta sen verran, että Tempe on juuri lähdössä odotetulle lomalle, kun luulöytö syrjäiseltä maatilalta sekoittaa suunnitelmat ja juttua selvitellessään Tempe törmää huumeiden ja uhanalaisten eläinten salakuljetusbisnekseen. Sivujuonteena seurataan Tempen orastavaa romanssia. Ei siis ollenkaan hullumpi jännnäri hienoisella romanttisella sivujuonteella.  

Agentti

The Agency 
Ally O'Brien 2008
Otava 2010


Tämä oli vaihteeksi satunnainen löytö kirjastosta. Vähän erilaisempaa chick litiä, mihin olen tottunut, mutta hyvällä tavalla. 


Päähenkilö on viihdealan agentti Tess Drake, jonka elämän pomon hämäräperäinen kuolema suistaa oudoille raiteille. Kuvaan liittyy murhaepäilys, hankalia asiakkaita, ex-ystävä, ex-rakastaja, naimisissa oleva miesystävä, lojaali assistentti ja hyytävä naispomo. Melkoista pyöritystä. 


Kielenkäyttö oli tavallista chick litiä ronskimpaa ja tarinankerronta oli hyvän trillerin veroista vetävyydessään. En ihan hirveästi pitänyt Tessistä henkilönä ja minua ärsytti, kun hän vertasi miesystäväänsä herra Darcyyn, koska mies ei vetänyt millään lailla vertoja Jane Austenin ihanalle herra Darcylle tai Bridget Jonesin niin ikään ihanalle Mark Darcylle. Mutta mutta, kun unohtaa nämä pikku puutteet niin tämä kerrassaan hupaisa luettavaa. Jotenkin sellainen kieli poskessa kirjoitettu, ironinen. Ja vaikka Tess ei ollutkaan ihan suosikkisankarittareni niin lopussa teki mieli heilauttaa nyrkki voitonriemuisesti ylös ja huutaa jes, tavalle, jolla tarina päättyi. 


Jännä yksityiskohta muuten, että kirjailijanimen Ally O'Brien taakse piiloutuu trilleristi Brian Freeman ja lontoolainen kirja- ja viihde-alan agentti Ali Gunn. Trilleristiä on epäilemättä kiittäminen siitä imusta, millä kirja on kirjoitettu. Jos miehen trillerit vetävät vertoja vetävyydessään tälle, niin tekisi mieli tutustua.    

Ihmemaa

A Place Called Here

Cecelia Ahern 2006

Gummerus 2008

Minusta P.S. Rakastan sinua oli ihana. Ja tämä Ihmemaa oli mielestäni myöskin ihan kiva. Ihan kiva kuulostaa vähän tylsältä, sellaiselta ettei se oikeastaan tarkoita oikeastaan yhtään mitään. En vaan keksi mitä muutakaan sanoisin, kun minusta tämä oli kiva. Kevyt, harmiton ja viihdyttävä. 

Pääosassa oli siis Sandy Shortt, jonka koulutoveri Jenny-May katosi, kun tytöt olivat 10-vuotiaita. Siitä lähtien Sandy on pakkomielteisesti etsinyt kadonneita asioita ja ihmisiä. Etsiessään muita ihmisiä Sandy on katoaa itsekin ja siitä tämä kirja noin pohjimmiltaan kertoo, itsensä etsimisestä. Tai jos pinnallisia ollaan niin sitten tämä on hämmentävä tarina fantasiamaailmasta, jonne kadonneet ihmiset ja asiat päätyvät. 

En kyllä voi sanoa ymmärtäneeni ihan täysin tätä tarinaa, mutta ei sillä niin väliä. Oikeastaan olisin halunnut tykätä tästä enemmän ja käyttää sanaa ihana tämän yhteydessä, mutta ei tämä niin mahtava ollut. Mietin vähän, että mikä tässä oli vialla, jotkut kirjat ovat ihania vaikka ei ihan niitä ymmärtäisikään, mutta tämä ei. Juttu oli ehkä siinä, että välillä tämä ajautui sellaiseksi "oi-niin-filosofiseksi-ja-syvälliseksi", tai sellaista tässä ehkä haettiin, mutta välillä jotkut lauseet tuntuivat jotenkin alleviivaavilta. Sellaisilta, että tämä on nyt todella tärkeää ja  huomionarvoista, mutta jos jokin asia on oikeasti huomionarvoinen tai jotenkin olennainen, niin ei se tarvitse alleviivausta tai korostamista, se kyllä välittyy tekstistä muutenkin. Näin ainakin itse ajattelisin. 

Mutta siis kevyt, harmiton ja viihdyttävä. Ja luen jatkossakin Cecelia Ahernin romaaneja. 

Ai niin, olin ihan unohtaa, tämän kirjan suomenkielinen nimi on minun mielestä ihan onneton! Englanninkielinen on paljon parempi ja jotenkin sopiva, mutta suomenkielinen on vaan jotenkin väärä. Liikaa Ihmemaa Ozin kaltainen, vaikka siihen tässä kirjassa kyllä viitattiin aika paljon. Pitää muuten muistaa lukea sekin joskus.