Preface Publishing 2011
Myrskyisenä marraskuun iltana pienessä amerikkalaisessa kaupungissa vuonna 1968, eläkkeellä oleva opettaja Martha kuulee koputuksen ovelta. Ovella seisoo pariskunta, kaunis nuori nainen ja musta mies. Nainen ei puhu ja mies on kuuro. Martha kutsuu pariskunnan sisälle, tarjoaa ruokaa ja vaatteet. Naisella on vastasyntynyt vauva mukanaan ja sitten ovelta kuuluu taas koputus. Nainen, Lynnie, ja mies, Homan, ovat karanneet parantumattomien ja vajaamielisten koulusta, julmasta instituutista, jonne vammaiset on suljettu pois maailman silmistä. Ennen kuin Lynnie viedään takaisin kouluun, hän pyytää Marthaa kätkemään tyttärensä. Homan pakenee yöhön.
Siinä siis lähtökohta tarinalle, jonka bongasin kirjaston vasta palautettujen hyllystä jo tammikuussa. Tarina seuraa Lynnien, Homanin ja Marthan tarinaa neljän vuosikymmenen ajan. Luku kerrallaan Lynnien historia ja nykyhetki valottuvat, samalla seurataan miten eläkkeellä oleva leski kasvattaa Lynnien tytärtä Juliaa ja miten Homan löytää paikkansa maailmassa. Välillä tarina etenee Lynnien ystävän ja koulun henkilökuntaan kuuluvan Katen näkökulmasta.
Siis minusta tässä oli hyvät lähtökohdat hienolle tarinalle, mutta jotenkin tämä ei sitten loppujen lopuksi lumonnut minua. Olisin halunnut tietää enemmän laitoksesta, jossa Lynnie asui ja samoin Marthasta ja Juliasta. Sen sijaan minusta oli vähän pitkästyttävää lukea Homanin osuutta tarinasta. Oli muuten erikoista seurata asioita Homanin näkökulmasta, koska hän oli kuuro ja lukutaidoton. Se toi tarinaan ihan oman näkökulmansa. Sama tietysti Lynnien kohdalla, koska hän oli älyllisesti jälkeenjäänyt, se toi tarinaan omanlaisensa aspektin. Lynnien sisäisen maailman kuvaaminen oli varsinkin onnistunut. Kirjailijan oma sisar on älyllisesti jälkeenjäänyt niin kuin Lynnie, joten hän epäilemättä tuntee asian. Kaiken kaikkiaan ihan lukemisen arvoinen, mutta ei kuitenkaan mikään uusi suursuosikki. Kansi on minusta kaunis.
