Rakkaudesta Lilahiin

For the Love of Lilah
Nora Roberts 1991
Harlequin Silk 2011

Lilah on Calhounin siskoksista toiseksi vanhin, 27-vuotias luonto-opas, joka elää siskojensa ja tätinsä Cocon kanssa suvun vanhassa talossa Bar Harborin saarella Mainessa. Myrskyisenä yönä Lilah pelastaa mereen joutuneen miehen, historianprofessori Max Quartermainin. Kiitokseksi henkensä pelastamisesta ja majapaikkaa vastaan Max rupeaa auttamaan Calhounin perhettä tyttöjen isoisoäidille kuuluneen kadonneen smaragdikorun etsinnässä. Korulle olisi kuitenkin muitakin ottajia eikä romantiikaltakaan vältytä.    

Tein ihan ennennäkemättömän mokan ja otin juhannusreissulle liian vähän kirjoja mukaan. Niinpä oli pakko napata mukaan paluumatkalukemiseksi äidiltä tämä Harlequin julkaisema Nora Roberts pokkari. Olisin varmaan jossain vaiheessa lukenut tämän kuitenkin niin tuli lyötyä kaksi kärpästä samalla iskulla. Ikävä kyllä tämä oli ihan kauheaa roskaa, jos suoraan sanotaan. Inhosin Lilahia ihan yli kaiken, ärsyttävin ja naiivein sievistelijä, johon olen pitkään aikaan törmännyt. Tietysti se piti kätkeä muka niin vapaamieliseen ja boheemiin ulkokuoreen. Ja Max, kirjan miessankari oli vähintään yhtä ärsyttävä, ujo ja fiksu akateemikko olevinaan, mutta loppupeleissä ihan macho luolamies. Ei kiitos. Kumpikin oli niin epäuskottavia ja paperisia hahmoja, että ärsytti. Varsinkin kun olin tätä ennen lukenut Sophie Kinsellan oikeasti hyvän viihdekirjan. 

Tämä oli muuten kolmas osa, ilmeisesti viisiosaista, Calhounin naiset sarjaa, mutta en varsinaisesti kärsinyt siitä, että kaksi aiempaa osaa ovat lukematta, kun aiempia tapahtumia kerrattiin ihan riittävästi. Tarinan sivujuonteena oli takaumia vuoteen 1913 Biancan elämään, mutta minusta ne olivat aika turhia tai ne olisi voitu toteuttaa jotenkin muulla tavalla, esimerkiksi kirje- tai päiväkirjamuodossa. En lämmennnyt, en, mutta voisin ehkä siltä vilkaista sarjan muut osat jos kohdalle osuvat. En jotenkin osaa jättää sarjan lukemista vain yhteen osaan ja haluan tietää miten lopulta käy, vaikka sarja olisikin hirveää huttua.

Mainen sain kuitattua So American haasteessa, että sikäli ihan OK.

Soitellaan, soitellaan!

I've Got Your Number
Sophie Kinsella 2012
WSOY 2013

Poppy Wyatt hukkaa arvokkaan smaragdikihlasormuksensa 10 päivää ennen häitään ja samaan syssyyn varastetaan vielä kännykkä, joten kukaan ei voi edes soittaa hänelle sormuksen löytymisestä. Onneksi Poppy löytää roskikseen heitetyn kännykän ja ottaa sen käyttöönsä löytäjä saa pitää periaatteella. Ikävä kyllä puhelimen omistaja, tehokas bisnesmies Sam, alkaa pian kysellä puhelimen perään. Ennen kuin puhelin päätyy oikealle omistajalle matkassa on kuitenkin monta mutkaa ja järjestellessään paitsi omia häitään Poppy laittaa myös Samin elämää uuteen uskoon.  

Jee, ihan huippuchicklittiä Sophie Kinsellalta! Kiilasi suosikkilistalla toiseksi, Salaisuuksia ilmassa on edelleen ykkönen. Päädyin ahmimaan tämän juhannuksena mökillä ja toimi loistavasti, koska maltoin tuskin lopettaa lukemista. Aika ennalta-arvattava tarina ja joltain osin hieman epäuskottava, aika höveli suhtautuminen Samilla oli siihen, että Poppy luki kaikki puhelimeen tulevat viestit ja välitti ne sitten Samille, puhumattakaan siitä kun Poppy laitteli viestejä Samin nimissä, mutta ilman näitä pieniä epäuskottavuusongelmia tarinan hauskuus olisi kärsinyt melkoisesti. Poppy oli minusta hauska ja ihanan helposti samaistuttava hahmo. Kirjan erikoisuutena oli alaviitteet, joissa Poppy kertoi asioita, jotka eivät tarinan kannalta olleet olennaisia, pieniä hassuja anekdootteja niin kuin tietokirjoissa. Minusta ne olivat kiva piristysruiske ja lisäsivät kirjan viehätystä.  Suosittelen!

Lokki Joonatan

Jonathan Livinston Seagull 
Richard Bach 1970
Valokuvat Russell Munson 
Gummerus 2013 (38. painos)

Lokki Joonatan rakastaa lentämistä enemmän kuin mitään muuta ja harjoittelee lentämistä lentämisen vuoksi. Muut Joonatanin tuntemat lokit lentävät vain rannalta ruoanhakuun ja takaisin vaivautumatta opettelemaan muuta kuin lentämisen alkeet.

Tässä on miniromaanin viitekehys, oikeasti tämä on tarina itsensä toteuttamisesta ja vapaudesta olla oma itsensä. Ihan söpö tarina ja juhannusaattona mökkilaiturilla maatessa tunnelma oli sopiva tämän lukemiseen, vaikka lokkeja ei näkynyt ja ainoa lintu lähistöllä oli pesässään ruokaa vaativa käpytikan poikanen. Tykkään sinänsä ajatuksesta, että tekee sitä mikä tekee onnelliseksi välittämättä mitä muut sanoo, koska se pitää niin paikkansa, mutta vieroksun kirjoja, joiden sanoma on niin alleviivattu, että sitä ei voi olla huomaamatta. Ja tämä Lokki Joonatan oli vähän semmoinen. Kauniita lokkikuviakin mukaan mahtui, että kokonaisuutena ihan positiivinen elämys.

Gone Girl

Gillian Flynn 2012
Phoenix paperback 2012

Ensiksi täytyy sanoa, että katselin tätä kiinnostuneena jo viime syksynä Amerikassa, mutta hyllyyn jäi. Stockan Hullujen päivien yhteydessä löysin kirjan alepöydältä ja nappasin mukaan. Pari kolme viikkoa sitten tajusin yhtäkkiä, että tämä on isohitti, josta on juuri ilmestynyt suomenkielinen käännös ja oli pakko nostaa kirjaa lukulistallani reippaasti ylöspäin, että voisin kerrankin olla ajanhermolla edes jonkun kirjan suhteen. Niinpä tästä tuli ensimmäisen kesälomaviikkoni kirja ja huh, että olen iloinen, että luin tämän nyt enkä jättänyt roikkumaan jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Kirja alkaa Amyn ja Nickin 5-vuotis hääpäivän aamusta, jolloin käy ilmi, että avioliitossa ei ole kaikki ihan kunnossa. Myöhemmin päivällä Nick saa huolestuttavan puhelinsoiton ja lähtee kotiin tarkistamaan tilanteen. Kotona odottaa avoin ulko-ovi ja olohuone, jossa on kamppailun jälkiä. Amysta ei näy jälkeäkään. Näistä lähtökohdista lähdetään seuraamaan miten Amyn etsintä etenee ja siinä sivussa valoitetaan mitä Amyn ja Nickin avioliitossa tapahtui ennen heinäkuun aamua. Pian Nickistä alkaa paljastua epäilyttäviä seikkoja ja hänestä tulee poliisin ykkösepäilty. Mikä on kuitenkin totuus?

Kirjan ensimmäinen puolisko oli minusta erittäin hyvää jännityskirjallisuutta, tykkäsin kerronnasta, jossa vuorottelivat nykyhetki Nickin silmin ja menneisyys Amyn päiväkirjan muodossa. Fanitan muutenkin useita kertojia, joten tämä oli sikälikin minulle mieluisa kerrontatapa. Alkupuolisko oli erittäin vetävästi kirjoitettu ja Amyn ja Nickin näkökulmat vastakohtaisuudessaan kysymyksiä herättävää luettavaa. Sitten pääsin toiseen puoliskoon ja siinä vaiheessa matto vedettiin totaalisesti jalkojen alta. Tarina nousi täysin uudelle tasolle, jota oli karmivaa lukea. Karmivaa, mutta äärimmäisen koukuttavaa ja synkällä tavalla jopa hauskaa, ahminkin lopun ihan eri vauhtia kuin alun. Loppu oli jotain muuta kuin odotin (ja olisin ehkä toivonut), mutta äärimmäisen rohkea ratkaisu. Gillian Flynn on kirjoittanut nerokkaan kieron trillerin ja lisätään ehdottomasti listalle kirjailijoista, joita janoan saada lukea lisää. Tämä kilpailee ehdottomasti kärkisijoista vuoden parhaana lukukokemuksena. Lukekaa tekin!

Pakko muuten kommentoida sitä käännöstä, suomenkielinen nimi Kiltti tyttö on ihan kamala! Siis ihan hirveä! Ja luin takakansitekstin, kun olin vielä varsin alkuvaiheessa kirjaa ja minua ärsytti myös se ihan suunnattomasti, en tosin muista enää miksi. Englanninkielisen painokseni takakannen teksti virittää minusta jotenkin paremmin tunnelmaan.. Tosin minusta on ehkä parasta jos ei muutenkaan muodosta kirjaa suurempaa ennakkokäsitystä takakannen tekstin perusteella tai lue arvosteluja. Sen vuoksi en nyt linkkaa tähän muitakaan arvioita kirjasta. Tästä kirjasta on ylipäänsä hirveän vaikea kirjoittaa mitään, koska olisi niin suuri tarve kirjoittaa kaikenlaista, mutta ei halua spoilata vahingossa. Kunpa kuuluisin lukupiiriin, jossa voisi teekupposen ääressä keskustella tästä kirjasta..

Tästä sain muuten pitkästä aikaa uuden osavaltion So American -haasteeseen: Missouri.

Viimeinen kuulutus

Voix sans issue
Céline Curiol
Otava 2007

Kirjan päähenkilö on noin kolmekymppinen nainen, joka työskentelee Pariisin Gare du Nordin rautatieasemalla kuuluttajana. Nainen tuntuu olevan hukassa omassa elämässään ja hänen elämänsä on sarja satunnaisia kohtaamisia tuntemattomien ihmisten kanssa kahviloissa ja baareissa. Nainen on salaa rakastunut varattuun mieheen, joka vähitellen huomaa naisen kiinnostuksen ja alkaa lähestyä häntä. Tapaamiset muuttavat naisen eikä paluuta ole.

Minulla oli suuret odotukset tämän suhteen, mutta ne eivät ihan täyttyneet. Odotin jotain sovinnaisempaa, vähemmän haastavaa lukukokemusta. Ensinnäkin kirjassa ei ole yhtään dialogin pätkää, kaikki keskustelut ovat upotettu kerrontaan ja se teki lukemisesta todella työlästä ja hidasta. Tätä kirjaa ei pysty vain "lukemaan", lukemaan lainausmerkeissä, koska jouduin koko ajan tarkistamaan sanoiko joku jotain vai etenikö tarina eteenpäin. Tunnistin kyllä naisen irrallisuuden tunteen ja ilmeisesti hän oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi teini-ikäisenä, mikä sai vähän pohdiskelemaan naisen miessuhteita, mutta en vain saanut itseäni välittämään hänestä. Lisäksi en ole ihan varma, mitä lopussa oikein tapahtui. Liian vaikeasti kirjoitettu tarina minun makuuni.

Jos jotakuta kiinnostaa niin täältä löytyy Hesarin Marja-Terttu Kivirinnan arvio kirjasta.

Petos ja itsepetos ihmiselämässä

The Folly of Fools, The Logic of Deceit and Self-Deception in Human Life
Robert Trivers 2011
Terra Cognita 

Ihmiset pettävät toisiaan ja itseään jatkuvasti. Aistit antavat tarkan havainnon ulkomaailmastamme, mutta aivoihin päästyään tieto vinoutuu ja vääristyy, muistamme asioita väärin ja valikoivasti. Petosta tapahtuu kaikilla elämän osa-alueilla eikä pelkästään ihmisillä. Petämme itseämme ja muita, koska siitä meille usein hyötyä, mutta myös suojellaksemme itseämme ja toisinaan seuraukset ovat katastrofaaliset. Näitä asioita tunnettu evoluutiobiologi Robert Trivers pohtii kirjassaan.

Mietin ensin kirjoittaisinko koko kirjasta, koska luin sen lukupiirissä yliopistolla ja tienasin siitä samalla opintopisteitä. Yleensä jätän opintokirjat mainitsematta täällä blogissa. Sitten päätin kirjoittaa, koska luin kirjan puhtaasta uteliaisuudesta vähintään yhtäläisellä innokkuudella kuin opintopisteiden vuoksi. Oikeastaan ne oparit on vähän sivuseikka. Oli todella mielenkiintoista keskustella viikoittain kirjasta. En ole koskaan aiemmin kuulunut lukupiiriin ja kokemus oli huippuhauska! Mutta mennäänpä itse kirjaan.

Aihe on todella jännittävä ja sai todella pohtimaan omaakin käyttäytymistä uudessa valossa. Lisäksi kirjassa oli erittäin mielenkiintoisia ja osittain traagisiakin esimerkkejä itsepetoksesta ja sen seurauksista mm. kappale ilmailuonnettomuuksista oli aika karua luettavaa. Robert Trivers on selkeästi pohtinut näitä asioita kovasti. 

Mutta mutta, toteutus vain tökki pahemman kerran. Trivers ei lähesty asioita riittävän objektiivisesti ja esimerkit hänen omasta elämästään ja kokemuksistaan vastakkaisen sukupuolen kanssa ovat, no, nolostuttavaa luettavaa. Lisäksi hän vetää monissa asioissa turhan suoria johtopäätöksiä ilman kunnollisia perusteita. Välillä kirjaan olisi myös kaivannut viitteitä tutkimuksista, joita hän referoi. Ne kyllä löytyvät kirjan lopusta, mutta olisi ollut mukavampaa jos ne olisivat olleet tekstissä.

Lisäksi punainen lanka tuntui olevan jotenkin hukassa. Kirja oli ikään kuin kokoelma erilaisia esimerkkejä petoksesta eri muodoissaan, mutta konsensusta ei löydy. Lisäksi samat asiat tuntuivat toistuvan uudelleen ja uudelleen, hieman eri muodoissa vain.

Vähän pettynyt olo tästä sitten jäi. Aiheesta olisi saanut paljon paremmankin kirjan aikaan ja tämä vei ainakin minusta aika paljon Triversin uskottavuutta, mikä on surullista, koska mies on oikeasti hankkinut kannuksensa tiedemaailmassa melkoisen hienoilla evoluutiobiologisilla  teorioilla. Tosin se oli 70-luvulla enkä halua edes tietää mitä nautintoaineita äijä on sen jälkeen vetänyt. Kirjan perusteella nekään eivät ole jääneet tuntemattomiksi miehelle..

 

Valkokankaan varjot

Tribute
Nora Roberts 2008
Gummerus 2012

Cilla McGowan on entinen lapsitähti ja B-luokan näyttelijä, joka on heittänyt hyvästit Hollywoodille ja muuttanut Virginian maaseudulle kunnostaakseen kuuluisan isoäitinsä vanhan talon ja aloittaakseen uuden uran. Cilla löytää yliannostukseen kuolleen isoäitinsä ullakolta nipun vanhoja rakkauskirjeitä ja alkaa epäillä, oliko isoäidin kuolema sittenkään itsemurha, jona sitä on pidetty vuosikymmenet. Pian Cilla saa huomata, että joku haluaa pitää menneet menneinä ja vastoinkäyminen toisensa perään alkaa piinata Cillaa. Onneksi naapurissa asuu komea sarjakuvapiirtäjä.

Poissa taitaa olla ne ajat, kun luin ahmien Nora Robertsin tuotantoa. Tämän lukeminen oli melkoisen nihkeää. En ollut juurikaan kiinnostunut kirjan tapahtumista tai henkilöistä ja mietin vain, että onko nämä kaikki Robertsin tarinat aina olleet näin rautalangasta väännettyjä ja valmiiksi pureskeltuja. Ja sitten dialogi, minusta se oli ihan liian siloiteltua ja epäuskottavaa. Plaah. Kirjan miespäähenkilö Ford Sawyer (joka sai minut ajattelemaan Lost-sarjan Sawyeria, koska häntä näyttelee Josh Ford) oli ihan OK, mutta en ihan oikeasti välittänyt Cillasta yhtään. Rasittavuuteen asti mukaitsenäinen eikä hankala äitisuhde herättänyt sympatioita. Ai niin ja minulla oli vaikeuksia pysyä kärryillä kirjan henkilöissä. Aivan täysin en arvannut kirjan pahista, mutta osittain. Tekisi mieli lukea joku verinen dekkari tähän perään, että pääsisi tästä henkisestä sokerihumalasta eroon. Päädyinkin sitten rakkaustarinaan, joka vaikuttaa kaikkea muuta kuin sokeriselta, mutta siitä lisää myöhemmin.