tiistai 4. joulukuuta 2012

The Girls

The Girls
Lori Lansens 2005
Vintage Canada 2006


Melkein unohdin kirjoittaa tästä kirjasta, vaikka tämä on vahva ehdokas parhaaksi tänä vuonna lukemakseni kirjaksi. Ilmeisesti muu elämä on tällä hetkellä liian hektistä.

Mutta niin, The Girls. Rose ja Ruby Darlen syntyvät heinäkuun 30. päivä vuonna 1974, päivänä, jolloin tornado pyyhkäisee yli Baldoon Countyn ja vie neljävuotiaan Larry Merkelin polkupyörineen mukanaan. Tytöt ovat epätavallisia syntymästään lähtien. Paljastan tämän erikoislaatuisuuden luonteen tässä, koska se kerrotaan heti kirjan ensimmäisellä sivulla ja tuntuisi omituiselta kiertelyltä kirjoittaa asiasta paljastamatta kuitenkaan, mistä on kyse. Kun se luo puitteet tarinalle, mutta ei ole se määrittävin tekijä. Ja nyt ennen kuin tämä menee vielä omituiseksi selittelyksi, itse asiaan.

Rose ja Ruby Darlen ovat päistään yhteenkasvaneet kaksoset. Kirjan alussa he ovat 29 -vuotiaita, vanhimmat elossa olevat päistään yhteenkasvaneet kaksoset maailmassa. He ovat kaksi täysin omanlaistaan ihmistä, joilla on omat tunteet, omat ajatukset ja omat ruumiit. Heidän yhteenkasvaneiden päidensä kautta kulkeva verisuonisto ja yhteensulautuneet kallon luut estää heidän erottamisensa, mutta muuten he ovat täysin omanlaisiansa persoonia. 

Tyttöjen lähestyvä 30-vuotissyntymäpäivä ja vääjäämätön muutos saa Rosen päättämään, että on aika kertoa tyttöjen tarina. Tarina etenee Rosen kertomana lapsuudesta kohti tätä päivää. Väliin mahtuu Rubyn kirjoittamia lukuja, miten asiat Rubyn näkökulmasta tapahtuvat. Rakastin tätä sisarten välistä vuoropuhelua, miten he kirjoittavat tarinaa tietämättä mitä toinen on kirjoittanut. Loistava idea painaa molempien kirjoittamat luvut eri fontilla, vaikka oli muutenkin selvää, että tytöt ovat ihan erilaisia ihmisiä. Rose on aina kirjoittanut runoja ja haaveillut kirjan kirjoittamista. Hänen kirjoittamanaan tarina etenee lyyrisesti. Ja sitten tulee Rosen vuoro, joka ei ole koskaan välittänyt kirjoittamisesta ja koulunkäynnistä, ja jonka kirjoittamat luvut ovat siloittelemattomampia, joka yhtäkkiä tahtomattaan hätkähdyttää paljastamalla salaisuuden jos toisenkin, jota ei ikinä olisi osannut odottaa. 

Ihan järkyttävän hieno romaani rakkaudesta, menetyksestä, etsimisestä, erilaisuudesta ja itsensä hyväksymisestä. 

"One more change I might make is to say that I wouldn't live a thousand lives, but a million to infinity, to live the life I've lived as me."  

Vaikea uskoa, että tämä ei ole tositarina, niin uskomattoman eläviltä Rose ja Ruby tuntuivat.
 
Reading globally: Kanada.
  

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

"I'll have to go and get it from the staff room, and that's where the surprise party will be!"

Löysin tämän meemin Derrickerin uudelleen alulle paneman meemin ja koska en ole aikaisemmin siihen osallistunut, (tai tarkemmin ajatellen, facebookissa olen tainnut joskus osallistua) päätin nyt osallistua.

Meemi-tehtävä kuuluu näin:

  1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
  2. Avaa kirja sivulta 123.
  3. Lue kuudes lause.
  4. Kirjoita lause journaliisi, näiden ohjeiden kera. 
 
Kirja on Lori Lansensin The Girls, minkä varmaan saan tänään luettua loppuun. Kirja on hyvin vahva ehdokas parhaaksi kirjaksi, jonka olen tänä vuonna luen, joten pysykää mukana!  

tiistai 13. marraskuuta 2012

Wuthering Heights

Emily Brontë 1847
Arcturus Publishing Limited 2009


Olen joskus teini-ikäisenä lukenut Humisevan harjun enkä pitänyt siitä. Jostain syystä vuosien mittaan olen saanut päähäni, että haluan rakastaa sitä. Nyt lopulta kahlasin tämän kesällä Ottawasta ostetun painoksen läpi ja nimenomaan kahlasin. Alle kolmesataa sivua ja yli kuukausi meni ennen kuin sain kirjan loppuun. Syytän enimmäkseen kieltä, 1800-luvun englanti ei tosiaankaan ollut minulle mitenkään kovin helppoa luettavaa ja melkeinpä kirosin Josephin vuorosanoja lukiessani. Ne oli niin paksulla murteella kirjoitettuja, että jouduin tavaamaan ne useampaan otteeseen enkä siltikään ymmärtänyt ihan kaikkien pointtia.


Toinen syy miksi tämän lukeminen eteni niin tuskastuttavan hitaasti oli se, vaikka en tosissani pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä. Kirjaa lukiessa minulle on tärkeää, että voin jos en nyt pitää niin ainakin jollain tavalla ymmärtää kirjan henkilöitä, mutta Cathy ja Heathcliff olivat niin kirotun vastenmielisiä hahmoja, että en nauttinut kirjan lukemisesta juurikaan. Taloudenhoitaja Ellen Dean oli ihan OK ja herra Lockwood samoin. Nuoresta Catherinesta enimmäkseen pidin vaikka välillä hänkin oli aika sietämätön. Haretonia kohtaan tunsin myötätuntoa ja samoin Edgar Lintonia. Josephia inhosin.

Lisäksi oli vielä yksi juttu, mikä häiritsi minua, mutta en tiedä meneekö tämä sen piikkiin, että kieli oli minulle niin hankalaa luettavaa. Nimittäin välillä tuntui kuin jotain olisi jäänyt sanomatta. En esimerkiksi ymmärtänyt yhtään, miten Isabella Linton oli yhtäkkiä syvästi rakastunut Heathcliffiin. Mietin vain, että miten tässä näin kävi. Humiseva harju ei sitten ollut mikään täysosuma kohdallani, mutta kirjan viimeiset 30 sivua hyvittivät paljon. Niissä oli iloa ja toiveikkuutta, joka tarinasta muuten puuttui.     

perjantai 12. lokakuuta 2012

Lukudiplomi

Satun blogin kautta löysin Lukudiplomi-haasteen, jonka hdcanis laittoi alulle. Höh, miksei tuommosia lukudiplomeja voinut suorittaa silloin kuin minä olin koulussa... Tosin hämärästi muistelen, että meilläkin oli alakoulussa, tai ala-aste se vielä silloin oli, Lukutoukka, jonka myös hdcanis mainitsi. Olen kyllä haastanut itseni jo melko monella eri tapaa, mutta en voi vastustaa tätä haastetta ja ehkäpä saan samalla ruksittua kirjoja myös muista haasteista pois.

Diplomin haluan suorittaa Sinuhen 9-luokan kirjoilla ja alapuolelle kokosin muutamia kiinnostavia kirjoja jokaisesta alakategoriasta.

JÄNNITYSTÄ

Dan Brown: Da Vinci -koodi
Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
Carl Hiaasen - Löyhkä
Mary Shelley - Frankenstein
Bram Stoker - Dracula
Kate Thompson - Yön eläjä

MENNEISYYDEN TARINOITA

Donna Woolfolk Cross - Paavi Johanna
Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
Jostein Gaarder - Sofian maailma
Väinö Linna - Tuntematon sotilas
Jean Untinen-Auel - Luolakarhun klaani (Maan lapset -sarja)

TULEVAISUUDEN TARUJA

Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille (sarja)
Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
George Orwell - Vuonna 1984

FANTASIAA

Flavia Bujor - Ennuskiven mahti
Cornelia Funke - Mustesydän
Philip Pullman - Kultainen kompassi (Universumin tomu -sarja)
Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
Kiesten White - Paranormaali

IHMISIÄ

Marjaneh Bakhtiari - Mistään kotosin
Charlotte Bronte - Syrjästäkatsojan tarina
William Golding - Kärpästen herra
Victor Hugo - Kurjat
Alyson Noël - Punaiset tulppaanit
Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää

MATKALLA

Chimamanda Ngozi Adichie - Purppuranpunainen hibiskus
Arundhati Roy - Joutavuuksien jumala
Margaret Atwood - Penelopeia
Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
Nick Hornby - Poika
Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
Erlend Loe - Maria & José
Miika Nousiainen - Vadelmavenepakolainen
Johanna Sinisalo - Linnuaivot
Johann Wolfgang von Goethe - Nuoren Wertherin kärsimykset

LUONTOTARINOITA

Richard Adams - Ruohometsän tarinoita
Lucy Dillon - Eksyneiden sydänten koti
Kenneth Grahame - Kaislikossa suhisee
Aino Kallas - Sudenmorsian

HUUMORIA

Daniil Harms - Ensiksikin ja toiseksi
Miika Nousiainen - Metsäjätti
Arto Paasilinna - Hurmaava joukkoitsemurha

LYHYTPROOSAA

Claire Castillon - Äidin pikku pyöveli
Daniil Harms - Sattumia
Maria Jotuni - Kun on tunteet

RUNOJA JA NÄYTELMIÄ

Minna Canth - Anna-Liisa
Emily Dickinson - Maailma, tässä kirjeeni
Henrik Ibsen - Nukkekoti
Edgar Lee Masters - Spoon River Antologia
Pablo Neruda - Kysymysten kirja
William Shakespeare - Romeo ja Julia

maanantai 1. lokakuuta 2012

Dead Man Waltzing

Ella Barrick 2012
Obsidian 2012

Tämä jatkaa Ballroom Dance Mystery -sarjaa, jonka ensimmäisen osan luin heinäkuussa. Tässä kirjassa murhatuksi tulee tanssisalien legenda Corinne Blakely. Stacy itse ei joudu tällä kertaa syytettyjen penkille, mutta Stacyn studiolla työskentelevä Maurice sen sijaan joutuu. Maurice oli Corinnen aviomies numero kaksi kauan aikaa sitten, mutta he ovat pysyneet läheisinä ystävinä vuosien saatossa. Kuolemansa aikoihin Corinne oli aikeissa julkaista elämäkertansa, joka olisi paljastunut arkoja asioita monista ihmisistä, ja näin ollen monellakin olisi motiivi murhata Corinne ja estää salaisuuksien julkitulo. Poliisi sen sijaan on vakuuttunut, että Maurice on syyllinen ja niinpä Stacy sekaantuu juttuun pelastaakseen ystävänsä ja työntekijänsä.


Tämä oli yhtä kepeä ja helppolukuinen kuin edeltäjänsäkin. Oikein oivallinen  aivojen nollauskirja Tuulen viemää jälkeen. Eipä tästä oikein muuta sanottavaa ole. Odotan innolla, miten Stacyn ja Tavin suhde etenee. Ilmassa on selkeästi romanssin siemeniä. Kirjan lopussa oli pieni näyte seuraavasta osasta ja epäilen, että joudun tilaamaan sen nettikirjakaupasta, kun se julkaistaan ensi keväänä
'
Huomasin muuten juuri, että Laura DiSilverio, jonka pseudonyymi Ella Barrick on, kirjoittaa useampaakin dekkarisarjaa. Pitääkin ehkä tutustua niihin lähemmin.

Tällä kirjalla valloitin Virginian. 

maanantai 24. syyskuuta 2012

So American haaste

Kirjavan kammarin Karoliina lanseerasi aiemmin tänä vuonna So American haasteen, johon en kuitenkaan tarttunut. Nyt Tuulen viemää lukiessani ja muutaman kuukauden Yhdysvalloissa asuttuani haaste kuitenkin alkoi kiinnostaa ja päätin tarttua siihen. Tosin vain niiltä osin, että osallistun haasteen osiin yksi ja kolme, eli lasken montako kirjaa yhdysvaltalaisilta kirjalijoilta luen tänä vuonna ja lisäksi monessa osavaltiossa vierailen. Osavaltioiden osalta ajattelin kyllä jatkaa niin kauan, että saan kaikki 50 täyteen. Ja olen ehkä vielä niin tiukkapipoinen, että lasken mukaan vain osavaltiot, joissa vierailen haasteen aloittamisen jälkeen poislukien Georgian, johon Tuulen viemää sijoittuu ja jota lukiessa koko haaste alkoi kiinnostaa.. Joo, meni hieman monimutkaiseksi.. :D

Minulla ei itse asiassa ole mitään käsitystä siitä miten paljon luen kirjoja yhdysvaltalaisilta kirjailijoilta noin yleensä, joten mielenkiintoista nähdä moneenko pääsen tämä vuoden loppuun mennessä. Pitäisikin ehkä tehdä ruveta kirjaamaan ylös kirjailijan kotimaa ja kirjojen tapahtumapaikka... Reading globally haaste on jumittanut paikoillaan jo niin kauan, että pitäisi vähän ryhdistäytyä. Ehkä otan ensi vuoden tavoitteeksi lukea mahdollisimmann monipuolisesti eri puolilta maailmaa. Tälle vuodelle pitäisi kyllä saada vielä ainakin Kanada-pinna, koska Kanadaan sijoittuva kirja odottaa vuoroaan lipaston päällä... Sitä ennen valloitan kuitenkin Virginian.

Tuulen viemää

Gone with the wind
Margaret Mitchell 1936
2. painos Otava 2008


Varoitan heti, että voin paljastaa juonesta jonkun mielestä liikaa tätä kirjoittaessani, mutta jos joku ei oikeasti tiedä, mistä tämä kirja kertoo niin häpeä! 

Tahkosin tätä tiiliskiveä liki kaksi kuukautta, mikä ei suinkaan johtunut siitä, että tämä olisi huono, ikävystyttävä tai jotenkin muuten ei-luettava. Tämä on nimittäin kaikkea muuta, minä vain olen hidas lukija ja olisi ollut väärin kirjaa kohtaan lukea se huolimattomasti. Vuonna 1939 valmistuneen elokuvan olen nähnyt, mutta siitä on useampi vuosi, kun katsoin sen ja onnekseni olen unohtanut sen melko hyvin. Muistan kyllä pitäneeni elokuvasta kovasti, mutta koska suurin osa tapahtumista oli painunut unholaan ei elokuvan näkeminen häirinnyt lukemista.

Romaani on uskomattoman rikas ajankuva Yhdysvaltain sisällisodan aikaisesta Georgiasta ja sen jälleenrakentamisesta sodan jälkeen. Kirja lisäsi tietämystäni sodan syistä ja seurauksista, mitkä ennen kirjaa olivat kyllä melko olemattomat. Tietysti tiesin sodan syyn suurin piirtein, pohjoisvaltiot halusivat lakkauttaa etelävaltioissa kukoistavan orjakulttuurin, mutta muuten en kyllä tiennyt paljon mitään. Orjuus näytteleekin kirjassa suurta osaa ja vaikka orjat O'Haran perheessä ovat osa perhettä ja rakastettuja, niin silti tuli hassu olo, että mustat orjat olivat kuitenkin hierarkiassa valkoisten alapuolella. Vähän niin kuin lemmikit, uskollisia ja rakastettavia, mutta hieman kykenemättömiä elämään omillaan, tarvitsevat alituiseen jonkun sanomaan mitä tehdä seuraavaksi. Hieman tyhmiä ja kykenemättömiä omaan ajatteluun. Hämmentävää. Ja vähän poliittisesti epäkorrektia nykyihmisen näkökulmasta. Ainakin toivon niin. Nyt kuitenkin siirryn rakkaustarinaan, jolle edellä mainittu luo puitteet.      

Aloitan sanomalla, että inhosin Scarlettia silmittömästi heti alusta asti. Suuresta vastenmielisyydestäni huolimatta minun oli kuitenkin ihailtava hänen vahvuuttaan ja älykkyyttään ja sinnikkyyttään, hänen selviytymiskykyään. En missään vaiheessa tajunnut mitä ihmettä hän näki Ashleyssa. Tai tajusin, koska olisin itsekin ottanut Ashleyn jos minun olisi pitänyt valita hänen ja Rhettin väliltä, mutta mitä en tajunnut oli se, että miten ihmeessä Scarlett kuvitteli, että hän ja Ashley voisivat muodostaa toimivan avioliiton. Minulle oli alusta asti ilmiselvää, että he kaksi olivat kerta kaikkiaan liian erilaisia. Sitten luin Morren arvion kirjasta ja tajusin, että olen mahdollisesti ollut vähän turhan ankara. Kirjan lopussa Scarlett on 28-vuotias, samanikäinen kuin minä nyt ja kun miettii, olenko itsekään ollut ihmissuhdeasioissani kovinkaan kypsä, niin vastaus on ei. 

Rhett oli minulle pitkään hieman kysymysmerkki. Hänen teräväkatseisuutensa ja pistävä kielensä olisi varmaan tuntunut melko vaivaannuttavalta, mutta en siltikään ymmärrä sitä ilkeyttä, jolla Scarlett häneen suhtautui suurimman osan aikaa. Koin melkoisen valaistumisen, kun tajusin, että hän oikeasti rakastaa Scarlettia. Häkellyin suorastaan. Mitä ihmettä, Rhett oikeasti rakastaa Scarlettia...

Kirjan viimeinen luku oli ehkä surullisinta luettavaa rakkauden kuolemasta mitä koskaan olen lukenut. Kun sydän on särkynyt liian monta kertaa eikä enää välitä.  

"Minun rakkauteni kului loppuun" jatkoi Rhett, "Ashley Wilkes ja sinun mielipuolinen itsepäisyytesi, jolla riiput kuin bulldogi kiinni siinä, mitä kerran olet kuvitellut haluavasi... Minun rakkauteni kului loppuun." 
 
Kun jäljellä ei ole enää muuta kuin sääli ja hyväntahtoisuus, niin kuin Rhett asian ilmaisi.

"Siitä kaikesta on jäljellä vain kaksi tunnetta, ja niitä sinä vihaat enemmän kuin mitään muuta - sääli ja jonkinlainen omituinen hyväntahtoisuus."

Kirjan lopussa olin vain pohjattoman surullinen. Ja kääntänyt kelkkani täydellisesti. Kirjan lopussa olisin valinnut Rhettin, ei epäilystäkään. 

Yhdysvaltain osavaltiot: Georgia