Petos ja itsepetos ihmiselämässä

The Folly of Fools, The Logic of Deceit and Self-Deception in Human Life
Robert Trivers 2011
Terra Cognita 

Ihmiset pettävät toisiaan ja itseään jatkuvasti. Aistit antavat tarkan havainnon ulkomaailmastamme, mutta aivoihin päästyään tieto vinoutuu ja vääristyy, muistamme asioita väärin ja valikoivasti. Petosta tapahtuu kaikilla elämän osa-alueilla eikä pelkästään ihmisillä. Petämme itseämme ja muita, koska siitä meille usein hyötyä, mutta myös suojellaksemme itseämme ja toisinaan seuraukset ovat katastrofaaliset. Näitä asioita tunnettu evoluutiobiologi Robert Trivers pohtii kirjassaan.

Mietin ensin kirjoittaisinko koko kirjasta, koska luin sen lukupiirissä yliopistolla ja tienasin siitä samalla opintopisteitä. Yleensä jätän opintokirjat mainitsematta täällä blogissa. Sitten päätin kirjoittaa, koska luin kirjan puhtaasta uteliaisuudesta vähintään yhtäläisellä innokkuudella kuin opintopisteiden vuoksi. Oikeastaan ne oparit on vähän sivuseikka. Oli todella mielenkiintoista keskustella viikoittain kirjasta. En ole koskaan aiemmin kuulunut lukupiiriin ja kokemus oli huippuhauska! Mutta mennäänpä itse kirjaan.

Aihe on todella jännittävä ja sai todella pohtimaan omaakin käyttäytymistä uudessa valossa. Lisäksi kirjassa oli erittäin mielenkiintoisia ja osittain traagisiakin esimerkkejä itsepetoksesta ja sen seurauksista mm. kappale ilmailuonnettomuuksista oli aika karua luettavaa. Robert Trivers on selkeästi pohtinut näitä asioita kovasti. 

Mutta mutta, toteutus vain tökki pahemman kerran. Trivers ei lähesty asioita riittävän objektiivisesti ja esimerkit hänen omasta elämästään ja kokemuksistaan vastakkaisen sukupuolen kanssa ovat, no, nolostuttavaa luettavaa. Lisäksi hän vetää monissa asioissa turhan suoria johtopäätöksiä ilman kunnollisia perusteita. Välillä kirjaan olisi myös kaivannut viitteitä tutkimuksista, joita hän referoi. Ne kyllä löytyvät kirjan lopusta, mutta olisi ollut mukavampaa jos ne olisivat olleet tekstissä.

Lisäksi punainen lanka tuntui olevan jotenkin hukassa. Kirja oli ikään kuin kokoelma erilaisia esimerkkejä petoksesta eri muodoissaan, mutta konsensusta ei löydy. Lisäksi samat asiat tuntuivat toistuvan uudelleen ja uudelleen, hieman eri muodoissa vain.

Vähän pettynyt olo tästä sitten jäi. Aiheesta olisi saanut paljon paremmankin kirjan aikaan ja tämä vei ainakin minusta aika paljon Triversin uskottavuutta, mikä on surullista, koska mies on oikeasti hankkinut kannuksensa tiedemaailmassa melkoisen hienoilla evoluutiobiologisilla  teorioilla. Tosin se oli 70-luvulla enkä halua edes tietää mitä nautintoaineita äijä on sen jälkeen vetänyt. Kirjan perusteella nekään eivät ole jääneet tuntemattomiksi miehelle..

 

Valkokankaan varjot

Tribute
Nora Roberts 2008
Gummerus 2012

Cilla McGowan on entinen lapsitähti ja B-luokan näyttelijä, joka on heittänyt hyvästit Hollywoodille ja muuttanut Virginian maaseudulle kunnostaakseen kuuluisan isoäitinsä vanhan talon ja aloittaakseen uuden uran. Cilla löytää yliannostukseen kuolleen isoäitinsä ullakolta nipun vanhoja rakkauskirjeitä ja alkaa epäillä, oliko isoäidin kuolema sittenkään itsemurha, jona sitä on pidetty vuosikymmenet. Pian Cilla saa huomata, että joku haluaa pitää menneet menneinä ja vastoinkäyminen toisensa perään alkaa piinata Cillaa. Onneksi naapurissa asuu komea sarjakuvapiirtäjä.

Poissa taitaa olla ne ajat, kun luin ahmien Nora Robertsin tuotantoa. Tämän lukeminen oli melkoisen nihkeää. En ollut juurikaan kiinnostunut kirjan tapahtumista tai henkilöistä ja mietin vain, että onko nämä kaikki Robertsin tarinat aina olleet näin rautalangasta väännettyjä ja valmiiksi pureskeltuja. Ja sitten dialogi, minusta se oli ihan liian siloiteltua ja epäuskottavaa. Plaah. Kirjan miespäähenkilö Ford Sawyer (joka sai minut ajattelemaan Lost-sarjan Sawyeria, koska häntä näyttelee Josh Ford) oli ihan OK, mutta en ihan oikeasti välittänyt Cillasta yhtään. Rasittavuuteen asti mukaitsenäinen eikä hankala äitisuhde herättänyt sympatioita. Ai niin ja minulla oli vaikeuksia pysyä kärryillä kirjan henkilöissä. Aivan täysin en arvannut kirjan pahista, mutta osittain. Tekisi mieli lukea joku verinen dekkari tähän perään, että pääsisi tästä henkisestä sokerihumalasta eroon. Päädyinkin sitten rakkaustarinaan, joka vaikuttaa kaikkea muuta kuin sokeriselta, mutta siitä lisää myöhemmin.   

Lukudiplomi suoritettu!

Vielä lyhyt yhteenveto kirjoista, jotka luin lukudiplomiin. Valitsin kirjat siis Sinuhen 9-luokan kirjoista ja nämä kirjat listalta lopulta luin.

JÄNNITYSTÄ: Dan Brown: Da Vinci -koodi
MENNEISYYDEN TARINOITA: Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
TULEVAISUUDEN TARUJA: George Orwell - Vuonna 1984
FANTASIA: Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
IHMISIÄ: Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää
MATKALLA: Miika Nousiainen - Vadelmavenepakolainen
LUONTOTARINOITA: Aino Kallas - Sudenmorsian
HUUMORIA: Daniil Harms - Ensiksikin ja toiseksi
LYHYTPROOSAA: Claire Castillon - Äidin pikku pyöveli
RUNOJA JA NÄYTELMIÄ: Edgar Lee Masters - Spoon River Antologia

Miika Nousiaista lukuunottamatta kaikki kirjailijat olivat minulle ennestään tuntemattomia, joten aika hyvin tutustuin minulle uusiin kirjailijoihin.. Näistä uusista kirjailijoista sen verran, että Claire Castillonia ja Lauren Oliveria haluan ehdottomasti lukea lisää ja Johanna Sinisaloa voisin myös lukea. Orwellilta lukaisin toisenkin kirjan, mutta luulenpa että Orwellin tarpeeni on nyt täytetty. Muiden kirjailijoiden kohdalla on vähän niin ja näin, periaatteessa voisin lukea, mutta mitään suurempaa intressiä ei ole, lukuunottamatta Daniil Harmsia, jota en halua lukea enää lisää. Ei vaan ollut yhtään minun juttu. Ja Anne Frankilta ei tietysti ole muuta tarjolla.

Listalta jäi lukematta niin monia mielenkiintoisia kirjoja, että pitää varmaan palata siihen joskus. Luin muuten kaikki kirjat tämä vuoden puolella ja pelkäsin jo, että aika loppuu kesken, mistä johtuen valitsin joitakin kirjoja niiden lyhyen sivumäärän perusteella.. Harmi kun en pitänyt kirjaa sivumääristä, olisi ollut mielenkiintoista nähdä keskiarvo. Pitänee ruveta kirjoittamaan jatkossa sivumäärät ylös.

Jotkut näistä kirjoista löytyvät myös muilta listoilta joita pikku hiljaa suoritan, että ei ollut siinäkään mielessä turha haaste. Ja ylipäänsä oli jotenkin hirmumotivoivaa valita listalta kirjoja ja pyyhkiä pois sitä mukaa kun kirjan sai luettua. Heh, listafriikki tässä hei. Ai niin! Tämä oli kai ensimmäinen lukuhaaste, jonka sain suoritettua hyväksytysti määräajassa. Hyvä minä!

Ensiksikin ja toiseksi

Daniil Harms

Koonnut ja suomentanut Katja Losowitch

Desura 2002

En ihan oikeasti edes halua kirjoittaa tästä mitään, koska kirjanen herätti lähinnä kiukkua. En ymmärtänyt tätä yhtään. Millään tasolla. Ja minä en suhtaudu hyvin jos en ymmärrä jotain. Ja nyt kun olen purkanut pahimman angstini tämän viehättävän alkukirjoituksen muodossa voin ehkä keskittyä kirjaan vähän neutraalimmin. 

Voin varmuudella sanoa, että en olisi lukenut tätä ilman lukudiplomi-haastetta ja oikeastaan toivon, että olisin mieluummin valinnut sen Arto Paasilinnan täyttämään huumori-kategorian. Kirja koostuu siis lyhyistä teksteistä, joiden pituus on muutamasta lauseesta muutamiin sivuihin. Yhteistä teksteille on, että niissä ei ole minkäänlaista päätä eikä häntää.

Tiedättekö sanonnan "thinking outside the box"? Minä tarvitsen ne laatikon laidat, että maailmani pysyisi kasassa ja Daniin Harmsin tekstit menevät jossain hyvin kaukana laatikon ulkopuolella.

   

Spoon River antologia

Spoon River Anthology
Edgar Lee Masters 1915
Tammi 1991 (11. painos)

Tästäkin tiesin etukäteen vain teeman, vainajat kertovat tarinoita hautakirjoitusten muodossa, vapaassa runomitassa. Runot käsittelevät vainajien elämää, kuolemaa, politiikkaa, ja vähän kaikkea, kuolemaa kuitenkin ihmeen vähän. Tykkäsin runoista itse asiassa aika paljon, niistä muodostui mielenkiintoinen kuva kuvitteellisesta Spoon Riverin kaupungista ja sen ihmisistä. Erityisesti tykkäsin jos samasta asiasta sai kuvan useamman vainajan näkökulmasta, esim. molemmat aviopuolisot kuvasivat avioliittoaan ja yhteiselämäänsä. 

Täytyy kyllä tunnustaa, että loppua kohden alkoi vaivata jonkinlainen väsymys runoja kohtaan, vaikka välissä oli pidempiä taukoja, että en runoja lukenut. Ja jotenkin ne alkoivat hukkua massaan. Yksi runo nousi kuitenkin ylitse muiden ja sen luinkin useampaan otteeseen, koska sen viimeiset kuusi riviä ovat niin väkevät. Niistä huokuu jotenkin ihan huikean hieno elämänasenne. Laitan sen nyt tähän kokonaisuudessaan. 

Lucinda Matlock

Kävin tansseissa Chandlervillessä;
leikimme viimeistä paria Winchesterissä.
Kerran vaihdoimme paria
kotimatkalla keskikesän kuutamossa -
ja niin löysin Davidin.
Menimme naimisiin
ja elimme yhdessä 
seitsemänkymmentä vuotta,
iloiten, tehden työtä, kasvattaen kaksitoista lasta,
joista menetimme kahdeksan
ennen kuin täytin kuusikymmentä.
Minä kudoin, minä kehräsin,
minä huolehdin taloudesta ja hoidin sairaita,
minä pidin puutarhan kunnossa, ja pyhäpäivinä
vaeltelin leivosten laulua helisevillä kedoilla
ja Spoon-virran rannoilla
näkinkenkiä, kukkia ja lääkekasveja keräillen -
huhuilin metsäisillä rinteillä, laulelin vihreissä laaksoissa.
Yhdeksänkymmenen ikäisenä tunsin eläneeni tarpeeksi -
                                                              ja siinä onkin kyllin
siirtyä suloiseen lepoon.
Mitä on kuulemani puhe
surusta ja väsymyksestä,
vihasta, tyytymättömyydestä ja pettyneistä toiveista?
Te heikentyneet pojat ja tyttäret,
elämä on liian väkevä teille -
elämää rakastetaan eläen.

Ja tällä tietysti suoritin Runoja ja näytelmiä -kategorian lukudiplomista.

Ennen päivänlaskua ei voi

Ennen päivänlaskua ei voi
Johanna Sinisalo 2000
Tammi 2000

Muistan miten tämä kirja herätti keskustelua kun se julkaistiin, mutta muuten kirjasta en tiennyt paljoakaan. Juonesta tiesin ainoastaan, että kolmekymppinen homomies löytää peikonpoikasen, jonka hän ottaa omakseen. Mitään suuria odotuksiakaan ei ollut, kirjan lukeminen tuntui hyvältä ajatukselta, koska tarvitsin jotain lukudiplomin fantasia-kategoriaan ja tämä vaikutti sopivan lyhyeltä (pelkäsin hieman, että jään jumittamaan johonkin paksumpaan fantasiaopukseen ja epäonnistun haasteessa).  

Ja sitten tämä olikin todella positiivinen yllätys! Eräänlainen Pessi ja Illusia -tarina. Luin ensi-istumalta (tai makuulta, koska luin sängyssä) reilut 50 sivua ja olin innoissani. Tykkäsin ihan hirmuisesti lyhyistä, sivun parin mittaisista, pätkistä, joita kerrottiin eri henkilöiden näkökulmasta ja tekstin väliin ujutetuista peikkomytologiaa käsittelevistä "tietoiskuiskuista" tai runonpätkistä yms. Ihan kuin peikko olisi suurpeto karhun ja suden ja kumppaneiden kanssa. Todella oivaltavaa! Ja minusta oli myös hauskaa, että kirjassa oli peikkoja koskevia "lausuntoja" oikeilta, eläviltä petoasiantuntijoilta.

Kirjassa oli vähän henkilöitä ja mietin, että mikä merkitys sillä oli, että hahmoilla oli lempinimiä kuten tohtori Spiderman, Martes, Ecke ja päähenkilö Enkeli eli Mikael. Enkeli on noista yksiselitteisin, koska Mikael kuvattiin epätavanomaisen vaaleana ja jotenkin enkelimäisenä. Tohtori Spiderman selitettiin myös, mutta minulla ei ole aavistustakaan mitä Ecke tarkoittaa ja Martes on myös vähän kysymysmerkki. Minulla tosin on Martesille oma tulkintani, koska Martes tarkoittaa näätien sukua ja minusta näätä kalskahtaa ikävältä, luihulta, ja kirjan Martes oli minusta tosi luihu jätkä...  Eckestä sen sijaan tykkäsin, koska ihmiset, jotka ovat rakastuneita ihmisiin, joita he eivät voi saada, ovat minusta niin ihanan traagisia ja herättävät poikkeuksetta sympatiani. Ecken kohtalo oli kyllä muutenkin surullinen.  

Tästä tuli sitten taas yksi rasti lukudiplomiin ja suosittelen ehdottomasti lukemaan. Miinusta annan kuitenkin siitä, että kirjan lopussa tarina lähti kyllä vähän lapasesta ja peikot saivat jo vähän turhankin mielikuvituksekkaita ominaisuuksia... Johanna Sinisalolta kyllä haluaisin lukea jotain muutakin, Linnunaivot -kirjasta olen joskus ajatellut, että voisi olla mielenkiintoinen.

Morren arvion voi lukea täältä ja vaikuttaa siltä, että hyvin samoilla linjoilla hän on ollut kansssani.

Anne Frank Päiväkirja

 

Het Achterhuis. Dagboekbrieven 12 juni 1942 - 1 augustus 1944. Herziene en vermeerde editie ilmestyi Alankomaissa 1991.

Tämä uudempi ja pidempi laitos ilmestyi ensimmäisen kerran 2002. Aiemmin se on ilmestynyt nimellä Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja.

Toimittanut Otto H. Frank ja Mirjam Pressler 

Mitä ihmettä voi sanoa kirjasta, josta jo niin monet minua paremmat kirjoittajat ovat kirjoittaneet jo niin paljon? Luin Anne Frankin päiväkirjaa hänen kahdelta viimeiseltä elinvuodeltaan kuin romaania, kunnes välilä havahduin siihen, että tämä ei ole pelkkä tarina vaan dokumentointia oikeiden ihmisten elämästä. Ihmisten, joilla on ollut unelmia ja haaveita, jotka ovat pelänneet ja rakastaneet niin kuin kuka tahansa ihminen nykyäänkin. Se vetää hiljaiseksi. Aihe tietenkin on raskas, kahdeksan ihmistä piilottelee kaksi vuotta toimistorakennuksen yläkerrassa, pelkää jatkuvaa paljastumista, kärsii nälkää, riitelee keskenään, toivoo parasta. Siitä huolimatta tämä ei lukukokemuksena ollut minusta hirvittävän raskas. Annen persoona ja kasvu nuoresta tytönhupakosta ajattelevaksi nuoreksi naiseksi tulee niin selvästi esiin joka sivulta. Varsinkin Annen viimeinen päiväkirjamerkintä on liikuttavaa luettavaa. Kirjassa myös pilkahtelee yllättävää huumoria, joka keventää kirjan tunnelmaa. 

Lopuksi mietin vain Annen isää. Annen isä on piilottelijoista ainoa, joka jää henkiin. Miten ihmeessä hän pystyi elämään kokemuksiensa kanssa yli 30 vuotta? Hän tietenkin omistautui tyttärensä päiväkirjan esille tuomiseen, ettei asia unohtuisi, mutta miten ihmeessä hän silti pystyi jatkamaan elämäänsä? Juutalaisvainot ja toinen maailmansota. Ei vaan pysty käsittämään millään tasolla.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja sain taas yhden lukudiplomin kategorian suoritettua; Menneisyyden tarinoita. Sanna on muuten kirjoittanut Anne Frankin päiväkirjasta täällä. Ja Mike Pohjola on kirjoittanut hienon arvostelun täällä. Yllätyin muuten lukiessani itse varsin paljon Miken mainitsemasta seksuaalisesta sivujuonteesta kirjassa. Toisaalta päiväkirja on kirjoitettu iässä, jolloin oma seksuaalisuus alkaa etsiä muotoaan, että ei kai siinä sinänsä mitään ihmettemistä ole, mielenkiintoinen sivujuonne kuitenkin.