Nenäpäivä

Nenäpäivä

Mikko Rimminen

Teos 2010

Jotenkin keski-ikäisen Irman elämä on suistunut raiteiltaan. Entisestä miehestään hän ei puhu ja pojastakin tiedämme vain, että jonkinlaisiin ongelmiin lain kanssa on jouduttu. Yksinäinen Irma kaipaa läheisyyttä ja alkaa esittää Taloustutkimuksen kyselytutkijaa. Tutkimuksen varjolla ihmisten ovet aukeavat ja Irma saa kaipaamiaan ihmiskontakteja. Sitten Irman ammatillista aitouttaa aletaan epäillä ja Irma hätääntyy.

Ihailtavan kekseliäästi Mikko Rimminen käyttää kieltä, mutta se onkin ainoa positiivinen asia, mitä tästä pystyn kirjoittamaan. Samalla se oli kuin olisi rämpinyt verbaalisessa suossa.

Surkuhupaisa Irma ei onnistunut herättämään sympatioita ja koko lukukokemus tuntui niin uuvuttavalta että jaksoin juuri ja juuri lukea luvun kerrallaan. Kun olin tahkonut ensimmäistä 150 sivua melkein kaksi viikkoa, otin itseä niskasta kiinni ja luin loppuun kahdessa päivässä, jotta pääsisin tarinasta eroon. Pitäisi opetella lopettamaan kirja kesken, jos ei nappaa.

Jos olisi edes selvinnyt, mikä teki Irmasta näin läheisyyden kaipuun riivaaman, kaikki mahdolliset murheet ristikseen ottavan ihmisraunion niin olisi ehkä jotenkin pystynyt käsittämään tämän epäuskottavan sekoilun, mutta ei niin ei. Teki vaan mieli karjua Irmalle, että RAUHOITU NYT! 

En usko, että tartun toista kertaa Mikko Rimmisen teokseen.

Kon-Tiki

Kon-Tiki - Lautalla yli Tyynenmeren
(Kon-Tiki ekspedisjonen)
Thor Heyerdahl 1948
Tammi 2013 (35. painos)

Norjalaisella Thor Heyerdahlilla on teoria. Polynesian saaret ovat asutettu Etelä-Amerikasta, Perusta, käsin. Valitettavavasti Heyerdahl on eläintieteilijä eivätkä vakavasti otettavat kansatieteilijät usko hänen teoriaansa. Heyerdahlilta ei kuitenkaan rohkeutta puutu eikä luovuttaminen tule mieleenkään. Hän onnistuu hankkimaan tarvittavat rahat ja varusteet ja viisihenkisen miehistön ja papukaijan ja heittäytyy balsapuutukeista kootulla lautalla merivirtojen vietäväksi huhtikuussa 1947. Matkaa on 8000 kilometria ja 101 päivän ajan Heyerdahl ja kumppanit seilaavat Tyynenmeren armoilla ennen kuin osuvat maihin Raroian riutalle.

Tarina oli etäisesti tuttu ja olen joskus lukenut Erlend Loen romaanin L, joka on Kon-Tikin inspiroima. En kuitenkaan ollut suunnitellut lukevani kirjaa. Itse asiassa tyrkytin sitä kaverilleni, joka oli kirjastossa kanssani, kun sattumalta löysin kirjan. Hänellä ei kuitenkaan ollut kirjastokorttia mukana ja hänen yllytyksestään lainasin kirjan. Olipa muuten hyvä päätös! Olin ihan fiiliksissä tästä tarinasta. Uskomatonta, että se on tositarina. Kerronta oli niin elävää, että meren pystyi haistamaan ja maistamaan ja tuli hirveä halu lähteä seilaamaan lautalla Tyynellemerelle. Thor Heyerdahlista tuli juuri sankarini. Mahtavaa mihin ihminen pystyy, jos on unelmia ja tahtoa toteuttaa niitä. Yhtä asiaa kyllä jäin miettimään; miten miehet onnistuivat pysymään optimistisina ja urheina tietämättä mihin rantautuisivat tai astuisivatko enää koskaan kuivalle maalle? Jos olisin itse ollut tuolla lautalla, olisin varmasti joutunut pakokauhun ja pelon valtaan jo hyvin varheisessa vaiheessa. Heyerdahlin kerronta on kuitenkin hyvin positiivista eikä hän juuri kirjoita negatiivisista asioista. En tiedä onko se tietoinen valinta.

Kon-Tiki museo on muuten ehdoton käyntikohde jos ja kun joskus Osloon pääsen. Ja nyt haluan ehdottomasti nähdä myös viime vuonna valmistuneen Kon-Tiki -elokuvan, joka oli muuten Norjan Oscar-ehdokkaana Parhaan ulkomaisen elokuvan -kategoriassa tänä vuonna.

Herra Darwinin puutarhuri

Kristina Carlson 2009
Otava 2009

Tämä kirja on kiinnostanut jo jonkin aikaa, aihe on kiehtova ja lisäksi olin todella yllättynyt, kun minulle selvisi, että kirjailija on suomalainen.

Kirjan nimihenkilö on puutarhuri Thomas Davies, outo lintu pienessä kentiläisessä kylässä. Mies ei usko Jumalaan, hän on leski ja yksin vastuussa kahdesta lapsestaan. Kyläläisten mielestä mies on mielipuoli ja itsetuhoinen. 

Tiesin ennalta, että tämä on haastava luettava, joten varasin kirjan junalukemiseksi, kun tiesin, että pystyn keskittymään siihen kunnolla. Ja se olikin hyvä, koska pienestä sivumäärästään huolimatta, 176 sivua, kirja ei ole nopealukuinen. Kieli on poukkoilevaa ja uhmaa kielioppisääntöjä, henkilöitä on paljon ja teksti maalailevaa. Tapahtumia kirjassa on vähän ja niidenkin kohdalla  tuntuu, että tapahtumat joutuu etsimällä etsimään tekstistä.

Herra Darwinilla itsellään on tarinassa olematon osa, hän elää vain ihmisten puheissa. Oikeastaan tämä on pikemminkin tarina pienestä kylästä, jossa usko kohtaa tieteen ennalta kokemattomalla tavalla. Tämä kaikki jotenkin kulminoituu Thomas Daviesin hahmossa.

Jännä kirja, ei noussut suosikiksi, mutta oli ihan hyvä lukukokemus, erilainen, mutta hyvä.   

Jos saat tämän kirjeen

Postmistress
Sarah Blake 2010
Bazar 2013

Ilahduin suunnattomasti, kun löysin tämän kirjaston vastapalautettujen hyllystä. Katselin tätä(kin) viime vuonna Jenkeissä  enkä tiennyt, että tämä on käännetty suomeksi.

Kirjan keskiössä on kolme naista, jotka kukin kohtaavat toisen maailmansodan eri tavoin. Emma Fitch, nuoren lääkärin vaimo, odottaa miestään palaavaksi Lontoosta, jonne mies on paennut auttamaan pommitusten uhreja tehtyään kohtalokkaan virheen työssään. Iris, pikkukaupungin postinhoitaja, jonka käsien kautta kulkevat viestit rintamalle ja takaisin. Frankie Bard, nuori toimittaja, "radiotyttö", jonka radiolähetykset Lontoosta tuovat sodan ihmisten koteihin.

Kasassa on mielenkiintoinen tarina, ehdottomasti. Kieli on kaunista ja miellyttävää lukea. Ja silti olo jäi tyhjäksi. En tiedä, mikä tästä jäi puuttumaan, mutta ei vain iskenyt. Tai jäi sellaiseksi mitättömäksi "ihan kiva"-lukukokemukseksi. Lisäksi Frankien osa tarinasta oli minusta kaikista vähiten kiinnostava, vaikka sen kai oli tarkoitus olla "se juttu" tässä tarinassa. 

Minun kanssani samoilla linjoilla, että jotenkin vajaaksi jäi ovat olleet Annika Rakkaudesta kirjoihin -blogista ja Kirjakammarin Jenni K. Kirjasähkökäyrän Mai tykkäsi enemmän. Muissa blogeissa oli jo puhetta tästä, mutta minunkin on pakko kehua kantta. Todella kaunis.  

Sain tästä uuden osavaltion So American -haasteeseen: Massachusetts.

Nuoruuteni Dublin

44 - A Dublin Memoir

Peter Sheridan 1999

WSOY 2000

Aika kauan sai Peter Sheridanin nuoruusmuistelmat odottaa lukuvuoroaan ennen kuin siihen tartuin. Juhannuksen jälkimainingeissa se tuntui hetken aikaa jo hieman väärältä valinnalta, mutta alkukankeudesta eroon päästyäni ihastuin kirjaan suuresti. Peter Sheridan oli minulle ennalta tuntematon ihminen ja lainasin kirjan nimen perusteella, Nuoruus Dublinissa kuulosti vastustamattomalta vanhan Irlanti-fanin korvissa. 

Muistelmat alkavat uudenvuodenaatosta 1959 ja päättyvät vuoden 1969 alkupäiviin. Kymmenen vuoden aikana päästään mukaan Peter Sheridanin perheen ala- ja ylämäkiin ja seurataan miten kirjailija varttuu nuorukaiseksi ja saa alkusysäyksen teatteriuralle. 

Kirjan kantavin teema on varmaan perhe, mutta myös Peterin suhde omaan isäänsä. Kirja maalaa värikkään kuvan Sheridanin perheestä; isästä, joka työskentelee rautatieaseman lippumyymälässä viitenä päivänä viikossa ja kolmena iltana vinttikoiraradalla. Näitä töitä hän teki muille ihmisille. Sen sijaan kotona, hän rakentelee ja nikkaroi asioita. "Omassa valtakunnassaan hän teki kutsumustyötä. Siellä hän pönkitti rintavarustuksia." Isä on monimutkainen persoona, joka säätelee muun perheen elämää. Perheen äiti on perheen selkäranka, paha suustaan, mutta pitää huolta perheestään. Äidittä kasvaminen  oli tehnyt hänestä sitkeän, pärjääjän. "Kääntöpuoli oli se, että hän halusi olla äiti koko maailmalle." Isoveli Shea, äidin lellikki, "äiti kertoi Shealle asioita, joita hän ei kertonyt edes isälle", sisko Ita, joka on pieni fyysisesti, "oli kuin hän ei olisi halunnut vallata liikaa tilaa maailmasta, koska hän halusi jättää tilaa toisille" ja näkee asioita ennalta. Pikkuveli Frankie, joka näkee televisiossa kotinsa kuun ja kotiutuu sinne. "Me näimme Takaa-ajetun pakenevan paikasta toiseen ympäri Amerikkaa, Frankie näki kuun tanssivan." 

Kirjassa on myös hyvin raskaita teemoja, jotka hieman yllättivätkin minut; seksuaalista hyväksikäyttöä ja veljen kuolema. Näistä huolimatta, minulle ei jäänyt kirjasta raskas olo vaan hyvin elämänmakuinen iloineen ja suruineen. Sheridan on kirjoittanut useita näytelmiä, saanut kirjallisuspalkintoja ja näytellyt televisiossa ja hänen draaman tajunsa näkyy hyvin tässä kirjassa. Hieno satunnainen löytö.     

Rakkaudesta Lilahiin

For the Love of Lilah
Nora Roberts 1991
Harlequin Silk 2011

Lilah on Calhounin siskoksista toiseksi vanhin, 27-vuotias luonto-opas, joka elää siskojensa ja tätinsä Cocon kanssa suvun vanhassa talossa Bar Harborin saarella Mainessa. Myrskyisenä yönä Lilah pelastaa mereen joutuneen miehen, historianprofessori Max Quartermainin. Kiitokseksi henkensä pelastamisesta ja majapaikkaa vastaan Max rupeaa auttamaan Calhounin perhettä tyttöjen isoisoäidille kuuluneen kadonneen smaragdikorun etsinnässä. Korulle olisi kuitenkin muitakin ottajia eikä romantiikaltakaan vältytä.    

Tein ihan ennennäkemättömän mokan ja otin juhannusreissulle liian vähän kirjoja mukaan. Niinpä oli pakko napata mukaan paluumatkalukemiseksi äidiltä tämä Harlequin julkaisema Nora Roberts pokkari. Olisin varmaan jossain vaiheessa lukenut tämän kuitenkin niin tuli lyötyä kaksi kärpästä samalla iskulla. Ikävä kyllä tämä oli ihan kauheaa roskaa, jos suoraan sanotaan. Inhosin Lilahia ihan yli kaiken, ärsyttävin ja naiivein sievistelijä, johon olen pitkään aikaan törmännyt. Tietysti se piti kätkeä muka niin vapaamieliseen ja boheemiin ulkokuoreen. Ja Max, kirjan miessankari oli vähintään yhtä ärsyttävä, ujo ja fiksu akateemikko olevinaan, mutta loppupeleissä ihan macho luolamies. Ei kiitos. Kumpikin oli niin epäuskottavia ja paperisia hahmoja, että ärsytti. Varsinkin kun olin tätä ennen lukenut Sophie Kinsellan oikeasti hyvän viihdekirjan. 

Tämä oli muuten kolmas osa, ilmeisesti viisiosaista, Calhounin naiset sarjaa, mutta en varsinaisesti kärsinyt siitä, että kaksi aiempaa osaa ovat lukematta, kun aiempia tapahtumia kerrattiin ihan riittävästi. Tarinan sivujuonteena oli takaumia vuoteen 1913 Biancan elämään, mutta minusta ne olivat aika turhia tai ne olisi voitu toteuttaa jotenkin muulla tavalla, esimerkiksi kirje- tai päiväkirjamuodossa. En lämmennnyt, en, mutta voisin ehkä siltä vilkaista sarjan muut osat jos kohdalle osuvat. En jotenkin osaa jättää sarjan lukemista vain yhteen osaan ja haluan tietää miten lopulta käy, vaikka sarja olisikin hirveää huttua.

Mainen sain kuitattua So American haasteessa, että sikäli ihan OK.

Soitellaan, soitellaan!

I've Got Your Number
Sophie Kinsella 2012
WSOY 2013

Poppy Wyatt hukkaa arvokkaan smaragdikihlasormuksensa 10 päivää ennen häitään ja samaan syssyyn varastetaan vielä kännykkä, joten kukaan ei voi edes soittaa hänelle sormuksen löytymisestä. Onneksi Poppy löytää roskikseen heitetyn kännykän ja ottaa sen käyttöönsä löytäjä saa pitää periaatteella. Ikävä kyllä puhelimen omistaja, tehokas bisnesmies Sam, alkaa pian kysellä puhelimen perään. Ennen kuin puhelin päätyy oikealle omistajalle matkassa on kuitenkin monta mutkaa ja järjestellessään paitsi omia häitään Poppy laittaa myös Samin elämää uuteen uskoon.  

Jee, ihan huippuchicklittiä Sophie Kinsellalta! Kiilasi suosikkilistalla toiseksi, Salaisuuksia ilmassa on edelleen ykkönen. Päädyin ahmimaan tämän juhannuksena mökillä ja toimi loistavasti, koska maltoin tuskin lopettaa lukemista. Aika ennalta-arvattava tarina ja joltain osin hieman epäuskottava, aika höveli suhtautuminen Samilla oli siihen, että Poppy luki kaikki puhelimeen tulevat viestit ja välitti ne sitten Samille, puhumattakaan siitä kun Poppy laitteli viestejä Samin nimissä, mutta ilman näitä pieniä epäuskottavuusongelmia tarinan hauskuus olisi kärsinyt melkoisesti. Poppy oli minusta hauska ja ihanan helposti samaistuttava hahmo. Kirjan erikoisuutena oli alaviitteet, joissa Poppy kertoi asioita, jotka eivät tarinan kannalta olleet olennaisia, pieniä hassuja anekdootteja niin kuin tietokirjoissa. Minusta ne olivat kiva piristysruiske ja lisäsivät kirjan viehätystä.  Suosittelen!