Muleum

Erlend Loe
Johnny Kniga 2008

Sain äskettäin selville, että joka päivä kuolee noin 155 000 ihmistä. Se tekee yhteensä 57 miljoonaa vuodessa. 6 458 tunnissa. 108 minuutissa. Kysyn itseltäni tuntuuko se lohdulliselta. Tavallaan kyllä. Tavallaan ei.

Julie on menettänyt koko perheensä lento-onnettomuudessa Afrikassa. Hän on aivan yksin tässä maailmassa, masentunut ja itsetuhoinen.

Muleum on kertomus vuodesta, jonka aikana Julie pyrkii monin tavoin pääsemään hengestään siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun kuoleminen ei onnistu, Julie löytääkin elämänhalunsa.

Jo läpimurtoromaanissaan Supernaiivi (suom. 1998) Erlend Loe hurmasi lukijat lohduttavalla huumorilla kertoessaan itsensä hukanneesta 25-vuotiaasta nuoresta miehestä. Tämä nuoren naisen kriisitarina on samalla tavoin lohdullinen, eheyttävä ja humoristinen – sekä yllätyksiä täynnä.


Opiskelujen kanssa on hirveän kiire, joten tämän, alle 200-sivuisen, kirjan lukemiseen meni puolitoista viikkoa. Ärsyttävää. Taidan olla valmis julistamaan Erlend Loen yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Loe kirjoittaa absurdeja, mutta oudon todellisia tarinoita. Vaikea kuvailla sitä tunnelmaa, mikä Loen kirjoissa vallitsee. Loe käsittelee synkkiä aiheita kepeydellä ja huumorilla niitä mitenkään vähättelemättä. Laitan tähän loppuun vielä yhden lainauksen kirjasta, joka teki minuun vaikutuksen.

"Terveet ihmiset eivät voi ymmärtää miltä tuntuu olla sairas ja ihmiset, jotka haluavat elää eivät voi ymmärtää miksi joku haluaa kuolla. Niin se vain. Me voimme osoittaa myötätuntoa ja yrittää lohduttaa toisia, mutta jälkeenpäin työnnämme ikävät asiat pois mielestä ja jatkamme omaa elämäämme. Ja niin sen täytyykin olla. En usko, että tuskaa pystyy jakamaan. Jos pystyisi, elämä muuttuisi sietämättömäksi myös niille, jotka eivät koe pahoja asioita, ja silloin lakkaisimme todennäköisesti lisääntymästä ja se olisi viimeinen naula meidän arkkuumme."

Yö kuuluu minulle

(Nighttime is My Time)
Mary Higgins Clark
Tammi 2005

”Minä olen Pöllö, ja yö kuuluu minulle…”

Jean Sheridan, arvostettu historioitsija ja kirjailija, on kutsuttu Stonecroft Academyn entisten opiskelijoiden tapaamiseen. Hänet ja kuusi muuta samalta vuosikurssilta on valittu kokouksen kunniavieraiksi. Tunnelmaa varjostaa se, että yksi kutsutuista, Hollywood-agentti Alison Kendall, on löydetty kuolleena uima-altaastaan vain vähän ennen kokousta. Häntä ennen on neljä muuta luokkatoveria saanut surmansa äkillisesti, kaikki samasta kouluaikaisesta tyttöjen lounasseurueesta. Lisäksi Jean saa uhkaavia fakseja, jotka liittyvät hänen tyttäreensä Lilyyn. Jean on antanut vastasyntyneen lapsensa adoptoitavaksi kaksikymmentä vuotta aiemmin eikä ole kertonut asiasta kenellekään. Yrittääkö joku nyt kiristää tiedolla rahaa vai onko Lily vaarassa?

Kaikki kunniavieraat ovat menestyneet elämässään hyvin, mutta kaikilla on myös salaiset, kipeät kokemuksensa. Heidän joukossaan on yksi, joka aikoo kostaa kouluaikana kokemansa pilkan ja nöyryytyksen tappamalla kaikki lounasseurueen tytöt. Jäljellä on enää kaksi: Laura Wilcox ja Jean Sheridan…


Varsin oivallinen jännäri. Pidin tästä enemmän kuin tuosta Kodin suojassa -kirjasta, minkä luin pari viikkoa sitten. Itse en ainakaan osannut päätellä syyllistä ennen aikojaan, epäilyksiä kyllä oli suuntaan jos toiseen, mutta en tiennyt varmasti. Ihan kelpo teos. Ei nyt ole oikein mitään erityistä sanottavaa. Jotenkin tämän oli minusta hallitumpi kokonaisuus kuin em. Kodin suojassa.