Vuosi 2008 kirjoina

Pikainen ynnäily tuotti vuoden tulokseksi 25 romaania, yhden runokirjan ja kuusi tietokirjaa/oppikirjaa. Laskinkohan oikein, kirjoitan yleensä vain romskut muistiin. No joo, tulos voi hyvinkin olla lähellä totuutta. Romaanien osuus on surullisen pieni tänä vuonna, mutta koska suuri osa vuodesta meni ulkomailla ja luen englanniksi tuskallisen hitaasti niin annan itselleni anteeksi. Luin kuitenkin varmaan 2/3 romskuista elokuun ja tämän päivän välillä, kun olin taas Suomen kamaralla. Ensi vuonna sitten yritän lukea enemmän.

Outoja otuksia

(Five Miles from Outer Hope)

Nicola Barker

Gummerus 2005

Medve on 16-vuotias jättikokoinen tyttö. Hän asuu perheensä kanssa ränsistyneessä hotellissa saaressa, joka sijaitsee Devonin lähellä. Saareen saapuu desinfiointiaineelta haiseva nuorukainen nimeltä La Roux. Hän sekoittaa Medven elämän. Hormonit alkavat jyllätä.

Outoja otuksia kertoo aikuistumisesta, ensirakkaudesta ja siitä, miltä tuntuu olla murrosikäinen tyttö. Minäkertoja Medve ja eteläafrikkalainen armeijaa pakoileva La Roux piirittävät toisiaan ja välillä peli yltyy varsinaiseksi sotatilaksi. Ironinen kerronta sekä romaanin maailman ihmeellisyys luovat samalla kertaa sekä hauskan että hellyttävän, räävittömän ja haikean tunnelman.

Vuoden viimeinen kirja. Tähän on hyvä päättää vuosi. Jos kirjoittaisin kirjan haluaisin ehdottomasti kirjoittaa tällaisen kirjan. Ei mitenkään maailmaa muuttava, mutta outo, aito ja elävä. Räävitön ja röyhkeä sekä hillittömän hauska. Parhautta.

Pikku naisia

(Little Women)
Louisa M. Alcott
Art House 2004




Uusi suomennos rakastetusta tyttökirjaklassikosta!Pikku naisia on ensimmäinen osa maailmankuulusta tyttökirjasarjasta, jossa kirjailija Louisa M. Alcott kuvaa Marchin sisarusten elämää sisällissodan aikana Yhdysvalloissa.

Taiteellisesti lahjakkaat tytöt tekevät kotiaskareitaan, käyvät koulua ja osallistuvat seuraelämään itärannikon pikkukaupungissa.

Pikku naisia on kiehtonut useita sukupolvia ja nyt se ilmestyy uutena, nykykielisenä ja täydellisenä suomennoksena.


Ajattelin, että lukaisen tämän nopeasti joulunpyhinä, mutta ei se sitten mennytkään ihan niin. Luulen, että olen lukenut tämän joskus 10-vuotiaana. Minulla ei kyllä ollut mitään selviä muistikuvia tapahtumista, mutta jotenkin kirja oli tuttu. Luultavasti olen lukenut myös jonkun jatko-osista. Minusta nyt jotenkin tuntuu, että minun ei pitäisi kirjoittaa tästä mitään. Ainakaan mitään negatiivista, kun tälläkin kirjalla on vankkumaton fanijoukkonsa. Kirja on ihan järkyttävän imelä, kaikki ovat niin puhtoisia ja hyviä, että se oli tylsää. Koin olevani ihan väärää kohdeyleisöä tälle kirjalle. Ihan liian vanha ja kyyninen. En ole myöskään mitenkään uskonnollinen, joten kaikki viittaukset Jumalaan jätti kyllä aika kylmäksi. Kokonaisuutena tämä kuitenkin oli ihan ok, en kai vain ollut sopivassa mielentilassa lukemaan tätä juuri nyt. Luultavasti luen silti jossain vaiheessa ne jatko-osatkin.

Hyvää Joulua!

Hyvää joulua kaikille! Toivottavasti saatte paljon hyviä kirjoja lahjaksi!

Ystäväni simpanssit

(In the Shadow of Man)
Jane van Lavick-Goodall
Tammi 1972


Valkoinen tyttö simpanssien parissa viidakossa - tarua vai totta? Nuori Jane van Lawick-Goodall onnistui siinä mitä monet tutkijat pitivät mahdottomana - päästä tutkimaan villejä simpansseja niiden omassa elinympäristössä. Toista vuotta hän joutui samoilemaan viidakossa yksin, usein sairaana ja vaarojen uhkaamana, ennen kuin äidillinen Flo, viisas David Harmaaparta ja muut hyväksyivät hänet miltei heimolaisekseen. Tässä verrattoman kiehtovassa kirjassa hän kertoo villien ystäviensä perhe-elämästä ja keskinäisistä suhteista, syntymästä, ravinnon hankinnasta, valtataisteluista ja kuolemasta - ainutlaatuista tietoa, joka valottaa uudella tavalla myös inhimillistä käyttäytymistä.


Minäkin haluan Gombe-virralle simpansseja tutkimaan! Tämä kirja oli hyllyssäni varmaan kolme kuukautta ennen kuin sain luettua sen ja onneksi luin. Hurjan mielenkiintoinen. Kirjoitettu hyvin ja kertoo hienosti ihmisen lähimmästä sukulaisesta. Herätti myös paljon kysymyksiä. Ihailen kyllä Jane Goodallia valtavasti, sitä millä intohimolla hän lähti tutkimaan ja tutki simpansseja vaikka hänellä ei edes ollut alan koulutusta lähtiessään ensi kertaa Gombe-virralle. Haluaisin itsekin tehdä niin, mutta karu totuus kyllä on, että olen ihan liian mukavuudenhaluinen niin karuihin oloihin eikä minusta löydy sellaista intohimoa. Pitää yrittää katsoa olisiko kirjastossa muitakin Goodallin kirjoittamia kirjoja. Tässä muuten linkki Jane Goodallin tutkimuskeskuksen nettisivuille.

Liha tottelee kuria

Miina Supinen
WSOY 2007


Näissä saappaissa seisoo ja niitä tarvitsee Astra, 22-vuotias Silolan perheen ylpeys. Etukannen kuntosalille haaksirikkoutunut poika on Silmu, Astran veli joka aikoo tovereidensa kaltaiseksi. Takaliepeen lumpeella kelluu Pelagia, mutta vain haaveissaan – oikeasti hän viljelee samettieläimiään pitkin Siloloitten kaunista kotia. Mutta ennen Pelagian syntymää vanhemmille – kuuluisalle ja joviaalille kapellimestarille sekä perhelääkärin lempeydellä koteja parantavalle sisustussuunnittelijalle – on sattunut pieni hairahdus. Juhlat voivat alkaa.

Että semmonen tarina. Luen aika harvakseltaan suomalaista kirjallisuutta. Olen ennakkoluuloinen niiden suhteen, sama pätee myös suomalaiseen elokuvaan, mutta pitäisi ehkä opetella eroon ennakkoluuloista. Aika surullinen tarina, joka sitten kääntyy komediaksi. En pitänyt oikein yhdestäkään hahmosta, mutta ymmärsin heitä. Todentuntuisia hahmoja. Huh, onneksi oma perhe ei ole yhtä nyrjähtänyt vaikka ei sekään täydellinen ole. Kaiken kaikkiaan koukuttava tarina, joka lopussa palkitsee lukijansa. Pidän siitä miten asioihin ja ihmisiin tulee pikku hiljaa lisää kerroksia eikä kaikki olekaan niin mustavalkoista kun miltä aluksi saattaa vaikuttaa. Itse olen ehkä taipuvainen välillä ajattelemaan vähän mustavalkoisesti. Lukemisen arvoinen.

Kultaiset linnut

Edith Södergran
Karisto 2005


Tässä ei ole mitään kunnollista takakannen tekstiä, mutta kyseessä on siis kokoelma Edith Södergranin runoja Uuno Kailaan suomentamana.

En lue kovin usein runoja, mutta Edith Södergranin (1892-1923) runoissa on jotain mistä pidän. Ostin tämän kokoelman pari viikkoa sitten ja olen nyt pikku hiljaa lukenut näitä runoja. Edith Södergranin runoissa on jotain sellaista synkkyyttä ja kaipausta ja "elämänpaloa" niin kuin kustantaja kirjoittaa kokoelman jälkikirjoituksessa, että se vetoaa minuun. Ei mitään imeliä rakkausrunoja tms. jotka yhdistän Tommy Tabermanniin, anteeksi vain Tommy. En ole koskaan lukenut yhtään Tommy Tabermannin runokokoelmaa, joten tämä on luultavasti vain joku kummallinen ennakkoasenne. Okei, palataan asiaan. En osaa tulkita runoja! Pidän siitä tunnelmasta, joka näissä runoissa on, mutta en osaa sanoa sen kummemmin analysoida niiden kieltä. Antaa olla. Yritin valita tähän loppuun pari runoa, joista erityisesti pidin, mutta se oli vaikeaa. Tässä kuitenkin jotain.

Minun sieluni
Minun sieluni ei voi kertoa eikä tietää mitään totuutta,
minun sieluni voi vain itkeä ja nauraa ja väännellä käsiään;
minun sieluni ei voi muistaa eikä puolustaa,
minun sieluni ei voi harkita eikä näyttää toteen.
Lapsena minä näin meren: se oli sininen,
nuoruudessani kohtasin kukan: se oli punainen,
nyt istuu vierelläni muukalainen: hänessä ei ole väriä,
mutta en pelkää häntä enempää kuin neito pelkäsi
louhikäärmettä.
Ritarin tullessa neito oli punainen ja valkoinen,
mutta minun silmieni alla on mustat renkaat.
Ja sitten vielä toinen, joka on yksi kokoelman parhaista runoista mielestäni.
Elämä

Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit
ja mennä kotiin ja nukkua...
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.

Voiko sitä enää paremmin ilmaista?

Salaisuuksia ilmassa

(Can You Keep A Secret?)
Sophie Kinsella
WSOY 2008


Hysteerisen hauska romaani Himoshoppaajan tekijältä!

Emma Corrigan, 25 vee, pitää muodista, horoskoopeista, sherrystä ja juorulehdistä. Hän on myös tyttö, jolla on taipumus kertoa pieniä valkoisia valheita vaikkapa vaatekoostaan.

Palatessaan työkeikalta Skotlannista Emma helpottaa lentopelkoaan muutamalla drinkillä liikaa. Hermostuksissaan hän lörpötelee vieressään istuvalle tuntemattomalle miehelle kaiken itsestään, jopa ne noloimmat salaisuudet, joita ei edes paras ystävä tiedä.

Parin päivän kuluttua Emma löytää miehen työpaikaltaan ja on kuolla häpeästä, sillä tyyppi paljastuu yhtiön perustajaksi, monimiljonääri Jack Harperiksi. Mutta miksi salaperäinen liikemies tuntuu kiinnostuvan hänestä, aivan tavallisesta tytöstä, joka kuuntelee Abbaa, lukee kirjoista vain takakannet ja väittää harrastavansa potkunyrkkeilyä, vaikka ei jaksa käydä edes salilla?


”Huippuviihdyttävä… niin hauska, että saa nauramaan ääneen.” The New York Sun

”Kinsella on tehnyt taas uuden vastustamattoman hittikirjan.” Booklist Hillitön.


Minulla oli kovat odotukset tämän suhteen ja täyttyivätkö ne? Todellakin! Hervottoman hauska kirja. Emma oli uskottava ja todellinen päähenkilö ja tämä kaikki voisi tapahtua ihan oikeasti (ei tosin välttämättä minulle). Ihan huippukirja. Sophie Kinsella osaa kirjoittaa ihan käsittämättömän nokkelia ja hauskoja tarinoita. Vähän bridgetjonesmainen mutta ehkä vielä vähän hauskempi. Voi sitä myötähäpeän määrää aina välillä... Sopivassa määrin hauska ja liikuttava. Kai mun täytyy lopultakin tunnustaa julkisesti olevani vähän romantikko... Taitaa olla tästä lähtien suosikkini Kinsellan tuotannossa.

Himoshoppaajan vauva

(Shopaholic & Baby)
Sophie Kinsella
WSOY 2008


Hupsu ja hurmaava tuhlari Becky Brandon on raskaana ja vinguttaa Visaa kahden edestä. Vaatiihan tulossa oleva vauva ehdottomasti viidet vaunut, kolmet sängyt, satoja haalareita, töppösiä ja kaikkea muuta ihanaa, mistä Beckyn on vaikea pitää näppinsä irti. Shoppailu kun parantaa aamupahoinvointia! Ja venyvimpiin varusteisiin voi sonnustautua myös itse.

Beckyn mielestä vatsassa potkivalle perilliselle kelpaa vain paras, joten hänen on perehdyttävä huolellisesti siihen, mikä on vauvatamineissa in ja out. Myös uuden kuuluisan synnytyslääkärin vastaanotolle Beckyn on päästävä. Tähtitohtori on kaunis, älykäs – ja Beckyn tsiljonäärimiehen Luken entinen tyttöystävä! Heillä taitaa olla edelleenkin keskenään jotain sutinaa… Onko siis Beckyn täydellinen elämä romahtamassa? Tuleeko hänestä kolmas pyörä avioliittonsa?

”… viides Himoshoppaaja-kirja on aivan yhtä herkullinen ja hilpeä kuin aiemmatkin.” Booklist


Olipas hauskaa luettavaa. Jostakin minulle oli jäänyt päähän ajatus, että olen pitänyt Beckyä ärsyttävänä päähenkilönä aiemmissa kirjoissa, mutta pyörrän puheeni. En pysty samaistumaan Beckyyn yhtään, mutta pidän kyllä hänestä hirveästi. Käsittämätön koheltaja, mutta kuitenkin älyttömän hurmaava. Ääneen sai nauraa, kun luki rouvan tempauksista. Se minua on tainnut aiemmissa kirjoissa muuten ärsyttää, että Becky onnistuu aina jotenkin kiemurtelemaan ulos vaikeuksistaan vaikka mikä olisi eikä silti koskaan ota tosissaan opiksi. Nyt ei häirinnyt yhtään, tämä kirja oli täydellistä todellisuuspakoa. Yksi juttu kyllä kiinnitti huomion suomennoksessa, nimittäin se, että ihmisiin viitattiin sanalla "se". Siis eihän siinä mitään, puhekielessä tämä on hyvinkin yleistä, harrastan sitä itsekin siinä määrin, että särähtää omaan korvaan, jos viittaan ihmiseen sanalla hän. Harvoin vain törmään käännetyssä kirjallisuudessa tähän, kun yleensä kyllä käytetään ihmisestä persoonapronominia hän. En osaa sanoa oliko se jotenkin sopimatonta, mutta pistin sen vain merkille. Suosittelen kaikille himoshoppaaja-faneille.

Laivauutisia

(The Shipping News)
E. Annie Proulx
Otava 1997


Laivauutisia on hullunhauska, riipaiseva ja runollinen kertomus paleltuneista sydämistä ja rakkauden voimasta. E. Annie Proulxin Pulitzer-palkittu romaani epäonnisen Quaylen kasvusta oman elämänsä sankariksi kuvaa mestarillisesti arjen dramatiikkaa ja pienen ihmisen suuruutta vastoinkäymisten paineessa.

"Kirjailija on syntynyt, keski-ikäisenä. Epäsovinnaista mustaa huumoria, eloisaa ympäristön tajua." Sara Rimer, The New York Times


Opiskelukiireet tentteineen on vienyt aikaa ja tämänkin lukemiseen taisi mennä kolme viikkoa siitä syystä. Nyt voin toivottavasti jäädä joululomalle (menkää kaikki tentit läpi, kiitos) ja kerkiän lukemaan enemmän. No joo, tykkäsin kyllä tästä. Ei ehkä jätä kovin pysyviä muistijälkiä, mutta ihan jees. Tunnen vetoa syrjäisiin, eristyneisiin paikkoihin, jotka ovat vahvasti luonnon armoilla, joten Newfoundland alkoi välittömästi kiinnostaa. Arkipäivän kuvausta ja kasvua ihmisenä, siitä tämä kirja kertoi. Vähän vinksahtanutta huumoria. Omaperäisiä ihmisiä. Btw, sarjassamme epäolennaiset pikkujutut, jotka herättävät välittömästi kiinnostukseni; esiintyyköhän Newfoundlandissa miten paljon seksuaalista hyväksikäyttöä, kun Quoylen paikallislehdessä oli oikein oma toimittaja SH-tapauksille. Kummallista. Ja toinen epäolennainen pikkujuttu, olen nähnyt joskus kirjan pohjalta tehdyn elokuvan ja nyt kirjan luettuani olen sitä mieltä, että Julianne Moore oli ihan liian kaunis valinta Waveyn rooliin. Ja Kevin Spacey oli liian heiveröinen Quoyleksi...