keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Ystäväni simpanssit

(In the Shadow of Man)
Jane van Lavick-Goodall
Tammi 1972


Valkoinen tyttö simpanssien parissa viidakossa - tarua vai totta? Nuori Jane van Lawick-Goodall onnistui siinä mitä monet tutkijat pitivät mahdottomana - päästä tutkimaan villejä simpansseja niiden omassa elinympäristössä. Toista vuotta hän joutui samoilemaan viidakossa yksin, usein sairaana ja vaarojen uhkaamana, ennen kuin äidillinen Flo, viisas David Harmaaparta ja muut hyväksyivät hänet miltei heimolaisekseen. Tässä verrattoman kiehtovassa kirjassa hän kertoo villien ystäviensä perhe-elämästä ja keskinäisistä suhteista, syntymästä, ravinnon hankinnasta, valtataisteluista ja kuolemasta - ainutlaatuista tietoa, joka valottaa uudella tavalla myös inhimillistä käyttäytymistä.


Minäkin haluan Gombe-virralle simpansseja tutkimaan! Tämä kirja oli hyllyssäni varmaan kolme kuukautta ennen kuin sain luettua sen ja onneksi luin. Hurjan mielenkiintoinen. Kirjoitettu hyvin ja kertoo hienosti ihmisen lähimmästä sukulaisesta. Herätti myös paljon kysymyksiä. Ihailen kyllä Jane Goodallia valtavasti, sitä millä intohimolla hän lähti tutkimaan ja tutki simpansseja vaikka hänellä ei edes ollut alan koulutusta lähtiessään ensi kertaa Gombe-virralle. Haluaisin itsekin tehdä niin, mutta karu totuus kyllä on, että olen ihan liian mukavuudenhaluinen niin karuihin oloihin eikä minusta löydy sellaista intohimoa. Pitää yrittää katsoa olisiko kirjastossa muitakin Goodallin kirjoittamia kirjoja. Tässä muuten linkki Jane Goodallin tutkimuskeskuksen nettisivuille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti