Berliininpoppelit

(Berlinerpoplene)
Anne B. Ragde
Tammi 2007


Hurmaavan hauska ja koskettava perhedraama

Uutinen koomaan vajoneesta äidistä saattaa pitkästä aikaa yhteen Neshovin veljeskaartin Torin, Margidon ja Erlendin. Tor asuu edelleen kotitilalla ja viihtyy parhaiten sikalan asukkien lämpimässä seurassa. Hautausurakoitsijana toimiva Margido elää kurinalaista poikamiehen arkea Trondheimissa, kun taas Erlend nauttii Kööpenhaminassa kuplivasta elämästään täysin siemauksin. Ränsistyneelle sikatilalle rientää veljesten lisäksi myös Torin aikuinen tytär Torunn, joka ei ole nähnyt isoäitiään koskaan ja isänsäkin vain kerran aiemmin.


Olen lukenut paljon ylistäviä arvioita tästä kirjasta ja luin tämän nyt sitten itsekin. Ei ollut ihan sitä mitä odotin. Minä en löytänyt tästä huumoria sitten millään. Luin varmaan ensimmäiset sata sivua ja odotin, että milloin se takakannen mainostama hurmaavan hauska perhedraama alkaa, mutta minä en kyllä löytänyt sitä. Inhimillistä kurjuutta kyllä löysin, siinä määrin, että aloin miettiä, että tälläiset tarinat eivät taida olla ihan minua varten, elämän ankeus tuli liian lähelle. Lukiessani haluan paeta, jos en nyt ihan satujen maailmaan, niin ainakin jonnekin, missä elämän karu todellisuus ei tule ihan näin käsinkosketeltavaksi. Ensimmäiset sata sivua, oli muutenkin mielestäni varsin puuduttavaa luettavaa, mielenkiinto heräsi vasta kun veljekset oikeasti tapasivat toisensa pitkästä aikaa. Lopputulos on kuitenkin se, että Neshovin porukka alkoi kiinnostaa siinä määrin, että pitää varmaan lukea ne jatko-osatkin jossain vaiheessa.

Herrasmiehiä ja huijareita

(Gentlemen and Players)
Joanne Harris
Loisto 2007


Yllätyksellinen jännitys- ja veijariromaani kuvaa pahuuden viehätysvoimaa, mutta myös peräänantamatonta hyvyyttä

Perinteisen ja kunniakkaan St. Oswaldin poikakoulun ilmapiiri on muuttunut. Henkilökunnan vanhin, oppilaiden Quasimodoksi kutsuma latinanopettaja Roy Straitley, käy omaa yksinäistä taisteluaan uuden ajan vaatimuksia, tietokoneita ja organisaatiouudistuksia, vastaan. Epämieluisien muutoksien ja henkilökunnan pienten kahnausten keskellä on kuitenkin tekeillä myös jotain paljon vakavampaa.

Eräs henkilökunnan jäsenistä ei ole voinut unohtaa, mitä St. Oswaldissa tapahtui kolmetoista vuotta aikaisemmin. Hän on ujuttautunut kouluun kaivaakseen luurangot kaapista ja haluaa pahaa niin Straitleylle kuin koko koululle. Kostonhuumassaan hän ei kaihda mitään, ei edes murhaa.


Parhautta. Tämä kirja oli ihan parhautta. Lukeminen oli nautintoa alusta loppuun. Meni välittömästi suosikkikirjojeni Top5-listalle. Jos Joanne Harrisin muut kirjat ovat yhtä hyviä kuin tämä, niin olen löytänyt uuden suosikkikirjailijan. Miksi tämä sitten oli niin loistava? Minua viehätti alusta asti Harrisin kirjoitustyyli, se näennäinen kepeys ja musta huumori, joka kätki alleen synkän pohjavireen. Olen tainnut mainnut aiemmin, että rakastan romaaneja, joissa tarina kulkee useammassa aikatasossa ja useamman kuin yhden henkilön näkökulmasta. Siitä tämä saa lisää pisteitä. Lisäksi pidin tosi paljon Roy Straitleystä. Olin aluksi hieman kauhuissani siitä, miten leppymätön kirjan toinen päähenkilö oli kostonhimossaan enkä jotenkin edes käsittänyt sitä mistä kostonhimo ja kaikki katkeruus kumpusi, mutta se unohtui, kun koko totuus lopulta paljastui. En tosiaan osannut odottaa sitä. Kaikki siihen asti paljastunut meni ihan päälaelleen. Mahtavaa. Nostan näkymätöntä hattua Joanne Harrisille.

Jääprinsessa

(Isprinsessan)
Camilla Läckberg
Loisto 2007


Talo oli tyhjä ja autio. Kylmyys tunkeutui sisään joka nurkasta. Kylpyammeeseen oli muodostunut ohut jääkerros. Iho oli alkanut muuttua aavistuksen sinertäväksi. Miehen mielestä nainen näytti prinsessalta maatessaan kylpyammeessa. Jääprinsessalta.

Mies istui jääkylmällä lattialla, mutta kylmyys ei haitannut häntä lainkaan. Hän ojensi kätensä ja kosketti naista. Naisen ranteista vuotava veri oli hyytynyt kauan sitten. Mies rakasti naista nyt enemmän kuin koskaan . Hän hyväili anisen kättä, aivan kuin olisi hyväillyt sielua, joka oli jo paennut ruumiista. Lähtiessään hän ei kääntynyt katsomaan taakseen. Hän ei halunnut hyvästellä, he tapaisivat vielä.

Vanhaan kotikaupunkiinsa palaava Erica joutuu kohtaamaan lapsuutensa uudestaan, kun ystävä kahdenkymmenen vuoden takaa, säkenöivä Alexandra, löytyy kuolleena tyhjillään olevan talon kylpyammeesta. Vuodet ovat kuljettaneet Ericaa ja Alexandraa eri suuntiin; toisesta on tullut tukholmalainen kirjallisuudentutkija ja toisesta menestyksekäs göteborgilainen taidegalleristi. Onko kaikkia ihmisiä puoleensa vetänyt kaunotar voinut tehdä itsemurhan? Mikä hänen elämässään oli ollut näin pahasti pielessä? Oliko kyseessä sittenkään itsemurha? Talvihorroksessa uinuva Fjällbacka alkaa vähitellen paljastaa salaisuuksiaan. Tuttu ympäristö muuttuukin vieraaksi, mutta onneksi Erican elämään löytyy uusia kiintopisteitä.


Olipa kiva lukea pitkästä aikaa hyvä dekkari. Sujuvasti kirjoitettu eikä liian ennalta arvattava. Oikeastaan aika surullinen tarina siitä, miten kauan aikaa sitten tapahtunut tragedia on muuttanut pysyvästi ihmisten elämän eikä kukaan ole päässyt vapaaksi tapahtuneesta. Ilmeisesti näitä Erica Falck -dekkareita on suomennettu vielä kaksi lisää, jotka aion kyllä ehdottomasti lukea.

Oopperarakastaja

(Operaelskeren)
Klaus Rifbjerg
WSOY 1967

Helmer Franck on menestyvä mies: professorinvirka, luottamustoimia, sivutuloja, viihtyisä koti, onnellinen avioliitto. Hän osaa ja haluaa nauttia elämästä, jonka pikantteja mausteita ovat herkullinen ruoka, valikoidut viinit, hienoimmat sikarimerkit - ja ooppera. Elämä on järjestyksessä kuin valmiiksi ratkaistu yhtälö siihen saakka kunnes hän kohtaa oopperalaulajatar Mira Hjelmin.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, pyörryttävä elämys samppanjan salakavalien kuplien poreillessa, eroottinen farssi Don Juan-tragedian alkusoittona. Tästä kohtauksesta alkaa Helmer Franckin päväkirja. Salaa kuin lunttaava koulupoika hän vie tavallisen tilikirjan lehdille surkuhupaisat rakkauskohtauksensa, kertoo suhteesta vaimoon ja nuoruudenystävään, erittelee nautinnonfilosofiaansa. Korkeasti oppineen julkisivun takaa paljastuu hämmentynyt ihminen, joka ei osaa vastata kysymykseen: rakastatko minua? - En ole koskaan ymmärtänyt sitä sanaa, en ole koskaan keksinyt, mitä se sisältää.


En olisi tätä muuten lukenut, mutta tämä oli se wannabe-bookcrossing -kirja, jonka nappasin mukaan jo joskus tammikuussa(?). Lyhyesti sanottuna en pitänyt. Kirjoitustyyli ole sellainen, että ei vaan iskenyt. Ihan liikaa vertauskuvia ja sanoilla kikkailua. En vaan saanut tästä mitään irti. Tarina ei kiinnostunut niin paljon, että olisin jaksanut siihen kunnolla keskittyä ja keskittymistä tämä vaati, kun ei oikein ollut selkeää kappalajakoa vaan samassa kappaleessa kerrottiin nykyhetkestä, siitä mitä Miran kanssa oli tapahtunut ja parhaassa tapauksessa vielä Helmerin vanhempien suhteesta ja ties mistä. Rasittava lukukokemus. En edes pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä, en saanut niistä mitään otetta. En voinut oikein sympatisoida Helmerin vaimoakaan, kun en tajunnut sitä pidättyvyyttä, millä hän miehensä pikku seikkailuun suhtautua. Melkoista ajanhukkaa koko kirjan lukeminen. Tämä oli vielä saanut jonkun Tanskan akatemian suurpalkinnon... No joo, pistän tämän kiertoon lähipäivinä, kun kerran tulin tämän bookcrossingiin rekisteröineeksi. Toivottavasti joku muu saa tästä enemmän irti kuin minä.