Juhlapäivä

Blogini täyttää tänään yhden vuoden. Sen kunniaksi päätin hetken mielijohteesta vaihtaa blogin ulkoasua. Lopputulos ei kyllä ole mitenkään uniikki, mutta vaihtelua kuitenkin. Saa nyt nähdä miten kauan katselen tätä, se musta ja minimalistinen oli kovasti mieleeni.

Syntymäpäivän kunniaksi päätin hieman mietiskellä, miten tämän blogin perustaminen on muuttanut lukemistottumuksiani. En ole mitenkään suuremmin venyttänyt genrerajoja vaan olen lukenut aika lailla samoista aihepiireistä kuin ennenkin. Mikä on ihan ok, miksi lukisin jotain scifiä jos se ei kiinnosta yhtään? Yhden hassun havainnon olen tosin tehnyt.

En ole koskaan lukenut suuremmin tietokirjoja, siis oikeasti lukemalla lukenut, satunnaista selailua ei lasketa. Nyt olen kuitenkin havainnut, että oikeastaan on kiva lukea romaanien ohella myös vähän asiapitoisempaa tekstiä, ihan huvin ja mielenkiinnon vuoksi. Tähän liittyen olen myös tehnyt toisen havainnon.

Luen lähes poikkeuksetta vain yhtä kirjaa kerrallaan (oppikirjoja ei lasketa), mutta nyt olen yhtäkkiä kokenut valaistumisen ja tajunnut miten mukavaa on lukea useampaa kirjaa yhtäaikaa! Romaani ja siinä sivussa esim. joku tietokirja on aika jees. Voi lukea kumpaa tahansa riippuen siitä millä tuulella on. Nukkumaan mennessä on tosin kivempi lukea romaania.

Blogin aloittaminen on vaikuttanut myös siten, että olen tullut jotenkin tiedostavammaksi lukemani suhteen. Olen oikeasti miettinyt lukiessa, että mitä sellaista kirjassa on, josta voisin blogiin kirjoittaa. Minusta tällainen kriittisyyden lisääntyminen on ehdottomasti hyvä juttu!

Tässä siis joitain juttuja mitä olen mietiskellyt. Laskeskelin vielä nopeasti, montako kirjaa olen blogini olemassaolon aika lukenut ja tulokseksi sain 45. Ihan ok, kun tämän kalenterivuoden tavoite on 50.

Kolmastoista kertomus

(The Thirteenth Tale)
Diane Setterfield
Tammi 2007


Margaret Lea on töissä isänsä antikvariaatissa. Hän lukee vain kuolleiden kirjailijoiden teoksia ja kirjoittaa harrastuksekseen elämäkertoja unohdetuista kirjailijoista. Eräänä päivänä hän saa kirjeen Vida Winteriltä, joka on kuuluisimpia ja rakastetuimpia nykykirjailijoita. Vida Winter haluaa, että Margaret kirjoittaa hänen elämäkertansa. Kirjailija on aina ollut salamyhkäinen ja keksinyt menneisyydestään mitä uskomattomampia versioita vuosien varrella. Nyt hän on jo vanha ja sairas ja haluaa vihdoin kertoa totuuden.

Margaret lähtee empien mutta uteliaana Yorkshireen tapaamaan Vida Winteriä, ja kirjailija alkaa kertoa tarinaansa. Se on kiehtova, dramaattinenkin kertomus Angelfieldin suvusta ja erityisesti kaksostytöistä Adelinesta ja Emmelinesta. Kertomus kietoo Margaretin pauloihinsa. Tarkistaakseen yksityiskohtien todenperäisyyden Margaret matkustaa Winterin lapsuudenmaisemiin tutkimaan Angelfieldin kartanon raunioita. Matka menneisyyteen osoittautuu Margaretille myös matkaksi omiin perhesalaisuuksiin.

KOLMASTOISTA KERTOMUS on Kotiopettajattaren romaanin, Humisevan harjun ja Rebekan perillinen, oivaltavalla tavalla perinteitä kunnioittava romaani ja samalla rakkaudenosoitus kirjoille ja lukemiselle.


Järkyttävän hieno romaani. Kietoi alusta asti niin pauloihinsa, että silloin kun en lukenut kirjaa odotin vain, että voisin tarttua siihen taas. Charlotte Brönten Kotiopettajattaren romaanilla on merkittävä rooli kirjassa ja kuinka ollakaan Kotiopettajattaren romaani on myös yksi minun kaikkien aikojen lempikirjoistani. Tunnistin itseni Margaretista. Erityisesti yksi kohta jäi mieleeni kirjan alkupuolelta. Siinä kohdassa Margaret käsittelee omaa suhdettaan kirjoihin ja lukemiseen; miten kirjat ovat edelleen tärkeintä maailmassa, mutta ne eivät tunnu enää niin luonnollisella tavalla elintärkeiltä kuin lapsena. Tiedän täsmälleen miltä se tuntuu. En olisi voinut ilmaista sitä paremmin. Margaret tunsi haikeutta menneiden lukunautintojen takia, kunnes Vida Winter romaaneillaan palautti hänelle hänen menettämänsä noviisilukijan neitsyyden ja valloitti sen jälkeen tarinoillaan. Tämä tarina teki minulle saman. (Sivuhuomautuksena, että Joanne Harrisin Herrasmiehiä ja huijareita kirja toimi samalla tavoin.) Ehdotonta lempikirja-ainesta.

Kuuntelen koiraani

(The Dog Listener)
Jan Fennell
Karisto 2000

Oppimista ja yhteiselämää koiran ehdoilla-
huippusuositun koiragurun perusteos

Englantilainen Jan Fennell on saavuttanut mitä melkoisinta mainetta koiranomistajien parissa, eikä ihme. Hänen koulutuoppinsa lähtevät liikkeelle perustotuudesta, jonka ihminen unohtaa kovin helposti koirien kanssa touhutessaan: koirat eivät ole pieniä ihmisiä, vaan koiria. Siksi niiden kanssa on kommunikoitava kuin koirien.

Fennellin koiraopit noudattavatkin koiran alkuperäisen ympäristön sääntöjä, susilauman käyttäytymistä. Niitä soveltamalla ihminen voi kertoa koiran kannalta ymmärrettävällä tavalla, mitä koiralta odotetaan. Vaikka koiranomistaja kuinka saattaisi olla eri mieltä, koira ei nimittäin kykene ymmärtämään ihmisen puhetta. Ja kun koulutus tapahtuu koirien tavalla, tulokset ovat nopeita ja yhteiselo ihmisen kanssa sujuvaa ja antoisaa. Fennell kertoo vallankumouksellisesta menetelmästään selkeällä kielellä ja käytännön esimerkkien kautta.


Olipas valaiseva teos. Minusta tämä Fennellin menetelmä vaikutti erinomaisen loppuun asti ajatellulta ja toimivalta. Jotenkin kuulostaa hirveän loogiselta käyttää koiran kouluttamiseen samoja periaatteita, millä susilauma toimii. Tunnistin kyllä häpeäkseni monta sellaista toimintamallia ongelmakoirien omistajissa, joihin itsekin olen syyllistynyt/vaarassa syyllistyä. Haluan ehdottomasti kokeilla käytännössä Fennellin menetelmää, kun oman koiran hankinta tulee ajankohtaiseksi.

Labyrintti

(Labyrinth)
Kate Mosse
Otava 2006

Heinäkuussa 2005 Alice Tanner viettää kesää arkeologisilla kaivauksilla Pyreneiden vuoristossa lähellä Carcassonnen keskiaikaista kaupunkia. Sattumalta hän löytää vuorelta ikivanhan hautaluolan, jonka lattialla makaa toisiaan syleillen kaksi murenevaa luurankoa, välissään kivisormus. Outo tunne valtaa Alicen, kuin hän olisi ollut paikassa ennenkin. Tietämättään Alice tulee vapauttaneeksi voimia, joiden oli tarkoitus pysyä kätkettynä.

Heinäkuussa 1209 Carcassonnea uhkaa kerettiläisiä vastaan suunnattu ristiretki. Nuori Alaïs saa isältään kirjan, jota hänen on suojeltava henkensä uhalla. Kirja kätkee sisäänsä Graalin salaisuuden, ja sen suojelijoiden tunnusmerkkinä on labyrinttikuvioinen sormus. Mutta Alaïs ei voi aavistaa, millaisia uhrauksia vaatii piilottaa salaisuus, joka juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse aina muinaisen Egyptin aavikoille.

Kiehtova tarina, mutta lukukokemusta häiritsi hiukan se, että oli välissä viikon reissussa, eikä kirja ollut mukana. Tuli ikävä tauko lukemiseen, kun en viitsinyt raahata kirjaa mukana. Mitä tästä nyt sanoisi? Tykkäsin tarinasta ja tietysti legenda Pyhästä Graalista on aina kiinnostava. Kirjan hahmot jäivät kyllä vähän etäisiksi. Alaïs oli ylivoimaisesti kiinnostavin hahmo ja minusta tuntuu, että muokattuna kirja olisi toiminut ihan hyvin ilman tätä nykyaika osuuttakin. Erityisesti olisin kaivannut selitystä Willin mukaantulolle, jotenkin turha hahmo. Kokonaisuutena ihan hyvä lukukokemus ja lisäksi haluan nyt matkustaa Carcassonneen. Taas yksi kohde alati kasvavaan kiinnostavien matkustuskohteideni listaan...