perjantai 5. huhtikuuta 2013

Sudenmorsian

Sudenmorsian - Hiidenmaalainen tarina
Aino Kallas 1928
Otava 2007

Voisi varmaan sanoa, että vuonna 1928 kirjoitettu ihmissusitarina on pitänyt hyvin pintansa ja on vuonna 2013 hyvinkin trendikäs. Ei tämä kulttiklassikko varmaan suuremmin esittelyjä kaipaa, mutta kerrotaan nyt sen verran, että metsänvahti Priidikin nuori vaimo, Aalo, on seuraamassa sudenajoa, kun hän kuulee suden kutsun. Kauan ei Aalo pysty vastustamaan kutsua ennen kuin jo juoksee vapaana susien kanssa. 


Kiehtova tarina, jonka olen jo pitkään aikonut lukea. Ei ole suden osa ollut yhtään helpompi Hiidenmaalla 1920-luvulla kuin se on Suomessa lähes 90 vuotta myöhemmin. 

Jännittävää (ja melko vaikealukuista) suomen kieltä. Ajatukseni kirjasta ovat melko hajanaisia. Goodreadsin arviot ovat lähes poikkeuksetta ylistäviä, mutta minulle tämä oli enemmänkin tämmöinen ihan kiva, olen iloinen että luin, mutta en jää sen kummemmin muistelemaan, tyyppinen kirja. Tykkään vähemmän runollisesta kerronnasta.

Pidän muuten valtavasti näistä Otavan Keskiyön kirjaston kansista ja sidonnasta(?). Siis kun nämä kirjat on tämmösiä "pieniä" ja synkkiä. 

Tällä kuittaan Lukudiplomin Luontotarinoita osaston.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti