Keeping Geese

Keeping Geese
Breeds and Management
Chris Ashton 2012
The Crowood Press Ltd 2012
192 s.

Perusteellinen tietopakkaus kesyhanhien historiasta, roduista ja hoidosta. Jos hankkisin hanhia niin varmasti kääntyisin tämän opuksen puoleen.

Ammatillisen kiinnostuksen vuoksi luin tämän. Opettavainen ja hienoja kuvia.

Tämän jälkeen voikin sitten nauttia vuoden viimeisistä minuuteista ja suunnitella seuraavaa vuotta.

Bridget Jones - Mad about the Boy

Bridget Jones - Mad about the Boy
Helen Fielding 2013
Otava 2013
441 s.

Tämä oli ainoa joululahjakirja, jonka sain tänä vuonna ja kaivoin tämän paketista aika yllättyneenä. En tiennyt, että tämä on jo ilmestynyt suomeksi ja koska kirjan nimeä ei ole käännetty suomeksi (Mitä ihmettä?!) niin luulin aluksi, että minulle on ostettu englanninkielinen painos ja lahjan antajan ollessa tiedossa se tuntui todella yllättävältä. Mutta ei, kyllä tämä oli ihan suomenkielinen painos. En ollut oikeastaan ajatellut kirjan lukemista sen kummemmin, tiesin epämääräisesti, että se on ilmestynyt ja tiesin, että kirjassa Bridget on 51-vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja ja Mark Darcy on kuollut. Ja Bridgetillä on kolmekymppinen poikaystävä. En ole varmaan ainoa, jolle Mark Darcyn kuolema oli HIEMAN kova pala ja ajatukseni kirjasta melko skeptiset. Kun kirja kuitenkin paketista ilmaantui, niin se piti lukea pikimmiten.

Tässä oli hetkensä, mutta oikeastaan toivon, että Bridget olisi jäänyt 90-luvulle ja tätä tarinaa ei olisi kirjoitettu. Olisin mieluummin pitänyt mielessäni sen hurmaavan, mokailevan, höpsön kolmikymppisen Bridgetin kuvan kuin tämän uuden, surullisen, leski-Bridgetin, joka yrittää selvitä kahden pienen lapsen yksinhuoltajana ja toipua Markin kuolemasta ja aloittaa uuden parisuhteen reippaasti nuoremman miehen kanssa. Kun tuntui, että Bridget ei ole kasvanut yhtään 15-vuodessa. Ja se pierujuttujen määrä oli oikeasti jo vähän häiritsevä. Ja Bridgetin hapuileva, uusi ura elokuvakäsikirjoittajana vähän outo.

Blogikirjoitusten perusteella näyttää siltä, että tämän on saanut ihan hyvän vastaanoton, mutta mulla ei vaan toiminut. Tuli surullinen olo.

Tästä tuli nyt vuoden viimeinen lukemani romaani ja kesken on enää vain yksi tietokirja, jonka aion lukea loppuun vielä tämän vuoden puolella. Katsotaan nyt kirjoitanko siitä mitään tänne blogiin, kun kohderyhmä on niin marginaalinen. Nyt vuotta 2013 on jäljellä hieman reilut 22 tuntia ja lienee aika mennä nukkumaan.

Paras vihollinen

Paras vihollinen
Dear Enemy
Jean Webster 1914
WSOY Nuorten toivekirjasto 1994
6. p.
247 s.

Tämä on jatkoa Setä Pitkäsäärelle. Kirjan päähenkilö on Sallie McBride, Judy Abbottin opiskeluaikainen ystävä, joka on juuri päätynyt John Grier -orpokodin, jossa Judy varttui, uudeksi johtajattareksi. Sallie on rikkaan perheen tytär, joka ottaa pestin vastaan vain väliaikaisesti, kunnes huomaakin kiintyneensä peruuttamattomasti orpoihinsa.  

Tämäkin on kirjeromaani, mutta erotuksena Setä Pitkäsääreen, joka koostui Judyn kirjeistä hyväntekijälleen, tässä romaanissa Sallie kirjoittaa useille henkilöille ja tarjoilee siten monipuolisemman ja jatkuvamman kuvan elämästään. Sallie ei tuntunut aluksi ihan niin viehättävältä hahmolta kuin Judy ja osa asioista, joista hän kirjoitti kirjeissään herätti vähän tyrmistystä. Lähinnä siis vanhanaikaiset käsitykset mielisairaiden ja vammaisten kohtelusta ja jopa viitteet rodunjalostukseen olivat vähän karuja. Sitten kun pääsin yli siitä, että tämä on kirjoitettu sata vuotta sitten ja aikansa tuote, tykkäsin kirjasta jopa enemmän kuin Setä Pitkäsäärestä! Sallie on hurmaava päähenkilö, joka on huumorintajuinen ja aikaansaava ja oikeastaan aika moderni ajatuksissaan avioliitosta ja orpokodin hallinnoinnista ja hoitamisesta. Tämä oli myös rakenteeltaan jatkuvampi kuin Setä Pitkäsääri ja tässäkin oli tietysti sopiva annos romantiikkaa, joka oli herkullisesti kuvattu. Tykkäsin!   

Setä Pitkäsääri

Setä Pitkäsääri
Daddy-Long-Legs
Jean Webster 1912
WSOY Nuorten toivekirjasto 1994
7. p.
175 s.

Tämä on hyvä esimerkki kirjasta, jota en ikinä olisi löytänyt ja lukenut ilman kirjablogeja. Sara on kirjoittanut tästä niin mielenkiintoisen esittelyn, että nostin tämän ja seuraajansa, Paras Vihollinen, lukulistalleni ja nyt vietin joulun näiden parissa.

Jerusha tai Judy, niin kuin hän haluaa itseään kutsuttavan, Abbott on 17-vuotias orpo, joka kiinnittää orpokodin johtokunnan jäsenen huomion novellillaan. Tämä anonyyminä pysyttelevä herra haluaa kustantaa Judyn korkeakouluopinnot ja vastapalvelukseksi hän haluaa vain säännöllisiä kirjeitä opintojen etenemisestä. Judy on nähnyt miehestä vain varjon, jonka perusteella miehellä on pitkät sääret ja niinpä Judy omistaa kirjeensä Herra Pitkäsäärelle ja kertoo kirjeissään elämästään ja opinnoistaan. 

Nyt tässä tulee spoileri niille, jotka eivät ole lukeneet Saran blogikirjoitusta tai kirjaa, joten hypätkää tämän kappaleen yli, jos siltä tuntuu. Eli tiesin siis ennalta, että Judyn ihastus ja herra Pitkäsääri paljastuvat yhdeksi ja samaksi henkilöksi, mikä kuulosti hieman epäilyttävältä ja sai aikaan hienoisia ennakkoasenteita kirjaa kohtaan. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että vaikka herra Pitkäsäären toiminta vaikutti välillä hieman manipuloivalta niin Judyssa oli kuitenkin aimo annos omaa tahtoa, eikä häntä niin vain ohjailtu.

Tässä oli aika moderni ote ja Judy oli hauska ja fiksu päähenkilö ja hänen kirjeitään oli hauska lukea. Erityisesti kirjeiden pikku kuvitukset, jotka olivat kirjailijan käsialaa olivat hupaisia. Tulin hyvälle mielelle. 

Elämäni asennot

Elämäni asennot 
Mitä jooga minulle opetti
Poser. My Life in Twenty-three Yoga Poses  
Claire Dederer 2011
Tammi 2012
378 s.

Claire Dederer etsi joogasta apua selkävaivoihinsa, mutta päätyi joogan kautta pohtimaan koko elämäänsä äitinä, tyttärenä, ystävänä ja vaimona. Claire itse on 70-luvulla varttunut eroperheen lapsi, jonka äiti edustaa naissukupolvea, joka karkasi "etsimään itseään" ja järkytti perheen tasapainoa. Vastaiskuna äitinsä sukupolvelle Clairesta tuli yltiösuorittaja, joka haluaa tarjota lapsilleen onnellisen perheen ja terveen ja monipuolisen elämän oman hyvinvointinsa kustannuksella. 

Olen lähinnä wannabe-joogaaja, ajattelen sitä ja suunnittelen joogan harjoittamista, mutta en kuitenkaan käytännössä harjoita sitä säännöllisesti, vaikka tiedän, että nauttisin siitä ja se olisi minulle hyväksi. Tämän kirjan lukemisen jälkeen, minulla kuitenkin on epätoivoinen halu tehdä joogasta säännöllinen harrastus. Ehkä tämä vuoden vaihtuminen olisi sopiva käännekohta?

Kirjan kansilehdessä oli ylistävä arvio kirjasta Elizabeth Gilbertiltä ja se oli minusta hyvä merkki, koska tykkäsin niin paljon hänen Eat, Pray, Love -kirjastaan. Ja olin oikeassa. Lyhyesti sanottuna nautin tämän kirjan lukemisesta. Se oli kiehtova sukellus joogan maailmaan ja jännittävä kasvutarina. Claire Dederer on hauska kirjoittaja ja olisin viihtynyt hänen seurassaan kauemminkin. 

So American: Washington. (Sivuhuomautus: Jostain kummallisesta syystä olen varma, että tykkäisin Seattlen seudusta, vaikka siellä nähtävästi sataa paljon.)

Tuulin viemää

Tuulin viemää
Sari Luhtanen 2011
Tammi 2011
288 s.

Tuulin 30-vuotispäivä lähestyy ja naista vaivaa kriisi. Spontaani irtisanoutuminen meteorologin työstä mahdollistaa häiden suunnittelun täysipäiväisesti, mutta mistä löytyisi mies? 

Argh, jotain tasoa nyt odottaisi chicklit-kirjallisuudeltakin, mutta tämä oli ihan kamala. Jatkuvasti pajunköyttä läheisilleen syöttävä Tuuli oli rasittava tuuliviiri. Sinänsä kyllä tunnistin naisen kriiseilyn ja vähän ehkä samaistuinkin, mutta onko Tuulin kaltaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Lisäksi kirjoitustyyli oli sekava ja hyppivä. Kunnon höttöä. 

Kirjailijan Maisa ja Kaarina -sarjakuvat ovat sen sijaan kuuluneet jo kauan suosikkeihini.

Viisasteleva sydän

Persuasion
Jane Austen 1818
WSOY 1951
311 s.

Intoni kirjoittaa lukemistani kirjoista on edelleen kadoksissa, mutta joulukuun aloitin lukemalla tämän Jane Austenin viimeiseksi jääneen, postuumisti julkaistun romaanin. En ollut etukäteen ihan varma olenko romaanin lukenut jo aiemmin, luulen että kyllä, mutta en tarinasta mitään muistanut niin tuntui ihan uudelta tuttavuudelta. 

Päähenkilö Anne Elliot on kahdeksan vuotta aiemmin purkanut kihlauksensa nuoren meriupseerin Frederick Wentworthin kanssa. 28-vuotiaana Annen "kukkeus on lakastunut" ja hän elää turhamaisen isänsä ja naimattoman vanhemman sisarensa kanssa. Perheen rahatilanne on huonolla mallilla ja heidän kartanonsa laitetaan vuokralle. Vuokralaisiksi saapuvat kapteeniksi ylennetyn Wentworthin sisar miehineen ja entiset rakastavaiset kohtaavat jälleen. Vieläkö entisestä rakkaudesta on jotain jäljellä?

Tykkään ihan todella Jane Austenista! Tapahtumia kirjoissa on vähän, mutta ihmisten kuvaajana hän on todella hyvä. Ja kapteeni Wentworth on Austenin parhaimpia miespääosia. Darcy on edelleen suosikkini, mutta Wentworth tulee hyvänä kakkosena. Annen isä ja sisaret olivat kyllä melko kamalia tapauksia.    

Hiljaisuuden laakso

Valley of Silence
Nora Roberts 2006
Gummerus 2008
344 s. 

Huoli tulevaisuudesta leijuu raskaana Geallin maan yllä. Jumalatar Morriganin käskystä Hoyt-velhon johtaman kuuden soturin piiri kokoaa joukkoja taisteluun vampyyrikuningatar Lilithin verenhimoista armeijaa vastaan.

Glenna-noita ja Hoyt-velho yrittävät murtaa mustan Midirin voiman taikakeinoin sillä aikaa kun vampyyrinmetsästäjä Blair ja muodonmuuttaja Larkin värväävät tukijoukkoja. Hoytin vampyyriveli Cianin ja prinsessa Moiran välille leimahtava intohimo ei anna heille rauhaa.

Geallin joukot kärsivät raskaita tappioita jo ennen varsinaisen taistelun alkua, kun Lilithin enkelikasvoinen ottopoika näyttää todelliset voimansa. Nujertaako Lilithin ylivoima Geallin soturit? Onko maa tuomittu ikuiseen pimeyteen?

Hiljaisuuden laakso on Nora Robertsin romanttisen fantasiatrilogian päätösosa. Sarjan avausosa, Morriganin risti ilmestyi 2007 ja toinen osa, Jumalten tanssi, keväällä 2008.

Tämä trilogian päätösosa oli suosikkini, koska Moira ja Cian olivat minusta trilogian kiinnostavimpia hahmoja ja minusta tässä oli muutenkin enemmän niin sanotusti substanssia, kuin muissa osissa. Lisäksi rakastan toivottomia rakkaustarinoita. Toivottavasti en nyt paljasta liikoja, mutta loppu oli toki onnellinen, joten ei se nyt niin toivoton rakkaustarina ollut. Sitä paitsi, arvasin kyllä lopputuloksen jo paljon ennen kuin pääsin kirjan loppuun, toteutuksessa vain oli jännittämistä.  Erilainen lopetus olisi kaiketi poikennut liikaa Robertsin linjasta. Olen silti ihan tyytyväinen siihen.

Tätä fantasiatrilogiaa parempia on takuulla olemassa, mutta lukukokemus jää silti plussan puolelle. Todellisille fantasiafaneille en luultavasti suosittelisi. Jos tykkäät Nora Robertsista etkä nyrpistele nenää fantasiaelementeille niin sitten tämä voi olla sulle ihan omiaan. Äidilleni ei suosittelisi, vaikka Nora Robertsista tykkääkin.