tiistai 13. syyskuuta 2011

The Secret Garden

(The Secret Garden)
Frances Hodgson Burnett 1911
Wordsworth Classics 1993

Mary Lennox was horrid. Selfish and spoilt, she was sent to stay with her hunchback uncle in Yorkshire. She hated it.
        But when she finds the way into a secret garden and begins to tend it, a change comes over her and her life. She meets and befriends a local boy, the talented Dickon, and comes across her sickly cousin Colin who had been kept hidden from her. Between them, the three children work astonishing magic in themselves and those around them.
        The Secret Garden is one the best-loved stories of all time.

Voi että tämä oli ihana! En tiedä miten en ole lukenut tätä aiemmin, tai ainakaan en muista lukeneeni, mutta hyvä, kun luin tämän nyt. Tämä oli niin ihana hyvän mielen kirja, täynnä lapsuuden viattomuutta ja taikaa. Jos olisin lukenut tämän lapsena olisin ollut niin kateellinen Marylle, hänen salaisesta puutarhastaan, Dickonista ja Misselthwaite Manorista. Englantilaisissa kartanoissa on jotain niin jännittävää. Minun olisi varmaan pitänyt elää 1800-luvun englantilaisessa kartanossa... Tykkäsin myös kovasti Yorkshiren murteesta, jota Dickon, Martha, heidän äitinsä ja Ben Weatherstaff puhuivat. Sitä oli yllättävän helppo ymmärtää kirjoitettuna vaikka se erosi aika paljon kirjan muutoin kirjakielisestä(?) tekstistä. Suosittelen!

Kuva

torstai 8. syyskuuta 2011

Mennyt maailma


Kapteeni Charles Ryderin hengelliset ja maalliset muistelmat

Brideshead Revisited
The Sacred and Profane Memories of Charles Ryder
Evelyn Waugh 1945
Otava 1949

ROMAANI VARAKKAAN AATELISPERHEEN ELÄMÄSTÄ VUOSISADAN ALUN ENGLANNISSA HUOKUU HILLITTYÄ CHARMIA JA DEKADENSSIA

Charles Ryder on varaton opiskelija, kun hän ystävystyy Oxfordissa railakasta elämää viettävän aatelisen Sebastian Flyten kanssa. Kun hurmaava Sebastian kutsuu hänet perheensä kartanoon, Charles joutuu perheen äveriään elämän pauloihin - ja Sebastianin sisaren Julian viettelemäksi.

Charles Ryderistä tulee kuuluisa taidemaalari, maailmanmatkaaja ja perheenisä. Mutta Flyteistä hän eoi pääse eroon. Sebastianin toteuttaessa surullisen repaleista elämänkohtaloaan Afrikassa Charles kohtaa uudelleen vastustamattoman Julian.

Rakastan 1800-luvun Englantiin sijoittuvia romaaneja ja BBC:n televisiosarjoja. Luulin tämänkin sijoittuvan sille aikakaudelle, mutta tämä sijoittuikin 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, mikä oli ensimmäinen pettymys. Toinen oli se, että minun oli todella vaikea päästä tarinaan sisään aluksi. Lopulta pääsin, mutta tämä jäi minusta varsin mitäänsanomattomaksi lukukokemukseksi. Jotenkin kuivaksi, kukaan henkilöistä ei oikeastaan herättänyt kiinnostustanut, paitsi ehkä Charlesin isä, jonka rooli oli ihan mitätön. Minusta tämä oli sellainen tarina, joka olisi vaatinut perinpohjaisen, polveilevan 600-sivuisen selvityksen Charlesin ja Flyten perheen vaiheista, mutta sen sijaan tämä jäi 330-sivuiseksi pintaraapaisuksi, joka jätti kylmäksi. En ymmärtänyt henkilöiden suhteita toisiinsa tai miksi asiat menivät niin kuin menivät. Olisin halunnut kunnon lukuromaanin.

Kuva 

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Menetyksen perintö

(The Inheritance of Loss)
Kiran Desai 2006
Otava 2007




VUONNA 2006 BOOKER-PALKINNON VOITTANUT, VIILTÄVÄN KAUNIS ROMAANI KOLONIALISMIN JÄLKEISEN INTIAN UNELMISTA JA TRAGIKOOMISESTA TODELLISUUDESTA. 




Himalajalla, Kanchenjungavuoren juurella, katkeroitunut tuomari viettää eläkepäiviään ainoana seuranaan kokki ja irlanninsetteri Mutt. Hänen yksinäinen elämänsä järkkyy, kun ovelle saapuu nuori Sai, orvoksi jäänyt tyttärentytär, jota hän ei ole koskaan nähnyt. 

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kartta

Väsäsin tuollaisen kartan sivun loppuun, mistä voi seurata mistä maista olen lukenut Reading globally -haasteen puitteissa.. Sain siihen vasta kolme maata, aika surullinen tulos, mutta lähtökohta oli kaksi ennen kuin muistin, että olen lukenut Marian Keyesin Hurmaavan miehen maaliskuussa, joten sain Irlannin mukaan kartalle. Seuraavaksi tulee sitten Intia... 

torstai 4. elokuuta 2011

Sementtipuutarha

(The Cement Garden)
Ian McEwan 1978
Otava 2009



"Julie vaihtoi kuvitellun konepistoolin veitseen ja sanoi painaessaan sen kurkulleni: - Hiukan harmia sinusta vielä niin vetäisen tästä. Sitten hän painoi nyrkin nivusteni lähelle. - Tai tästä, hän kuiskasi dramaattisesti, ja me nauroimme molemmat."



Tällaista on teini-ikäisen Jackin nykyinen perhe-elämä. Julie, Jack, Sue ja Tom jatkavat vanhempiensa kuoleman jälkeen elämää isossa talossa kykyjensä mukaan. Vanhin sisaruksista on kuudentoista, nuorin vasta kuuden. Vapaus hämmentää, perhesuhteet vääristyvät, roolileikkeihin hiipivät luvattomat jännitteet.

"OSUU SUORAAN SYDÄMEEN."
- New York Times

Tästä psykologisesti loistokkaasti esikoisromaanista alkoi sukupolvensa merkittävimmän brittikirjailijan Ian McEwanin komea ura.


Häkellyttävä. En oikein osaa sanoa muuta tästä romaanista. Ensimmäinen Ian McEwanin romaani, jonka luin, mutta ei jää viimeiseksi.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Suoraa puhetta

(Straight Talking)
Jane Green 1997
Otava 1997


"Mun ei todellakaan ollut tarkoitus olla sinkku kolmikymppisenä. Munhan piti olla niinku mutsi, eiks niin? Naimisissa, pari pentua, siisti koti ja siippa..."

Konstailematon, hauska ja rehellinen romaani Tashasta, joka lähtee etsimään miestä tositarkoituksella ja oppii kantapään kautta monta tärkeää asiaa elämästä.


Tämä on yksi lempi-chick lit-romaanejani. Tämä on varmaan myös yksi ensimmäisimpiä chick-lit-romaaneja, mitä olen lukenut, siksi tällä onkin erikoispaikka sydämessäni. Nyt en ollut lukenut tätä vuosikausiin, kun ostin tämän keväällä kirppikseltä. Ajankohta tuntui sopivalta, joten päätin lukaista tämän nyt pitkästä aikaa. Minusta tämä on lajissaan varsin onnistunut, nopealukuinen, viihdyttävä ja minusta Tasha on ihan inhimillinen hahmo, vaikka hänen ratkaisujaan ei aina ihan ymmärtäisikään. Loppu hyvin, kaikki hyvin kumminkin. En muuten muistanut, että tämä oli käännetty puhekielelle, mikä oli minusta vähän hämmentävää enkä ole ihan varma pidänkö siitä, mutta ehkä se jollain tapaa tekee tästä vähän helpommin lähestyttävän, niin kuin juttelisi "tyttöjen kesken" miehistä samoin kuin se, että kirja on kirjoitettu niin kuin Tasha kertoisi asioita tyttökaverilleen.   

maanantai 25. heinäkuuta 2011

The Black Book

(Kara Kitap)
Orhan Pamuk 1990

Faber and Faber Limited 2006



'Dazzling…turns the detective novel on its head.' Independent on Sunday
'A glorious flight of dark, fantastic invention.' Patrick McGrath


ORHAN PAMUK’S HUGELY ACCLAIMED NOVEL IN A STUNNING NEW TRANSLATION.


Galip’s wife has disappeared. Could she have left him for Celál, a popular newspaper columnist? But Celál, too, seems to have vanished. As Galip investigates, he finds himself assuming the enviable Celál’s identity, wearing his clothes, answering his phone calls, even writing his columns. Galip pursues every conceivable clue, but the nature of the mystery keeps changing, and when he receives death threat, he begins to fear the worst.
With its cascade of beguiling stories about Istanbul, The Black Book is brilliantly unconventional mystery. It has long been cherished by Turkish readers as the novel where Orhan Pamuk found his original voice – and now, in Maureen Freely’s beautiful new translation, readers in English may encounter all its riches.
'An extraordinary novel…Up there with best of Eco, Calvino, Borges and Márquez.' Observer

Kävin tosiaan Turkissa kesäkuussa, myös Istanbulissa, ja siellä ollessa tuntui hyvältä ajatukselta ostaa joku kirja turkkilaiselta kirjailijalta. Päädyin Orhan Pamukiin, koska en ollut aiemmin häneltä mitään lukenut ja tämä vaikutti mielenkiintoiselta kirjalta. En tiedä mistä kiikasti, ehkä osittain omasta englanninkielen taidostani, osittain jostain muusta, mutta en pysynyt tässä yhtään kärryillä. Meni jonkin aikaa ennen kuin edes hahmotin kirjan rakenteen, joka toinen luku vei tarinaa eteenpäin, joka toinen oli ”Célalin” kirjoittama kolumni, jotka kyllä jollain tapaa sulautuivat myös varsinaiseen tarinaan. Mielestäni englanninkielen taitoni on ihan ok, mutta tämän kohdalla lukeminen oli lähinnä turhauttavaa, sanakirjaa ei halunnut katsoa koko ajan, mutta ilman sitä jotain tuntui jäävän pimentoon. Minun oli pakko pitää kaksi taukoa ja lukea välillä muuta, mutta melkoista pakkopullaa tämän loppuun lukeminen oli. Loppujen lopuksi minua ei oikeastaan edes enää kiinnostanut mitä kirjassa tapahtui, luin vain eteenpäin. En tiedä onko tätä suomennettu, jos on, niin voisin ehkä vilkaista suomennosta joskus, mutta eiköhän Orhan Pamuk englanniksi ollut minun osaltani tässä.


Reading globally: Turkki

Kuva