Rubiininpuna

Rubiininpuna
(Rubinrot)
Kerstin Gier 
Gummerus 2012
344 s.

Gwendolyn on 16-vuotias teinityttö, jonka suvun naispuolisilla jäsenillä periytyy aikamatkageeni. Geeni aktivoituu tytön ollessa noin 16-vuotias ja Gwenin perheessä geeni on siirtynyt hänen serkulleen Charlottelle. Paitsi että ei olekaan ja Gwen sinkoutuu 1900 -luvun alun Lontooseen. Tästä alkaa tapahtumasarja, johon Gwen ei ole valmistautunut lainkaan ja yhdessä Gideonin, jonka suvussa sama geeni periytyy miespuolisille jäsenille, Gwenin on ryhdyttävä selvittämään salaisuutta, joka heitä ympäröi. Kaikki eivät kuitenkaan halua totuuden paljastuvan, joten keneen Gwen voi luottaa ja mitä tapahtuu, kun kahdentoista kehä sulkeutuu?

Tämä oli aika hauska teinidraama/aikamatkustustarina, jonka poimin sattumalta mukaan kirjastosta. Kirja on siis trilogian aloitusosa, joten tässä lähinnä esiteltiin henkilöt ja luotiin puitteet tarinalle.  Gwendolyn on mukavan kipakka päähenkilö, joka ei ihan tajua omaa arvoaan jouduttuaan elämään koko elämänsä virheettömän (ärsyttävän ja ylimielisen) serkkunsa Charlotten varjossa. Kirjassa oli myös paljon mielenkiintoisia hahmoja mm. kummitukset James ja Robert, jotka vain Gwendolyn näkee ja lisäksi Lucy ja Paul, jotka myös ovat aikamatkageenin kantajia. Lucy ja Paul ovat suututtaneet salaisuuden vartijat, koska eivät halunneet sulkea kahdentoista kehää vaan päättivät kadota menneisyyteen. Mukanaan he veivät kronografin, joka on välttämätön kehän sulkemiseksi, ja työ täytyi aloittaa alusta. Lucy ja Paul kiinnostavatkin minua tällä hetkellä eniten. Ja tietysti haluan tietää mitä tapahtuu Gwendolynin ja Gideonin orastavalle romanssille. En ihan vielä ole täysin Gideonin lumoissa, mutta en inhoakaan häntä.

Ihan hauska trilogian aloitusosa ja jäänkin innolla odottamaan jatkoa. Minulla on paljon kysymyksiä, joihin haluan vastauksen ja onkin jännittävää nähdä mitä muissa osissa paljastuu. Ainakin toinen osa on jo julkaistu suomeksi, mutta kolmas julkaistaan ilmeisesti vasta ensi vuonna. Tämä oli tosi nopealukuinen ja olisin lukenut tämän varmaan loppuun parissa päivässä, mutta hillitsin vähän itseäni, että sain pari aiemmin aloitettua kirjaa loppuun ekaksi. Ainoa asia, mikä minua häiritsi oli tämä geenin periytymisjuttu. Geneetikkona olisin halunnut tietää siitä enemmän. Heh.

Robinson Crusoe

Robinson Crusoe

Daniel Defoe 1719

äänikirja (lukija Lars Svedberg?)

Kuuntelin tämän klassikon äänikirjana, mutta minulla ei ole aavistustakaan äänikirjan alkuperästä, koska sain sen kaveriltani pelkkinä MP3-tiedostoina. Luulisin kumminkin, että kyseessä on WSOY:n kustantama ja Lars Svedbergin lukema versio vuodelta 2007.

Tarina on varmaan kaikille tuttu; nuori Robinson lähtee merille, haaksirikkoutuu autiolle saarille ja elelee siellä parikymmentä vuotta ennen kuin pelastaa alkuasukkaan hengen, ristii alkuasukkaan Perjantaiksi ja Perjantai palvelijanaan pääsee lopulta takaisin Englantiin. Tässä tärkeimmät juonenkäänteet.

Siitä ei kyllä ole minkäänlaista epäilystä, että tämän täytyy olla tylsin kirja, jonka ikinä olen lukenut kuunnellut. Aluksi loputtomia listauksia tapahtumista ja asioista. Sitten Robinson kokee uskonnollisen heräämisen, jonka jälkeen tarina muuttuu uskonnolliseksi paatokseksi. Välissä listataan asioita. Uskonnolliseen kiihkoiluun siirrytään taas, kun Perjantai tulee mukaan kuvioihin ja Robinson karsii Perjantaista pakanallisia tapoja ja tekee tästä kunnon kristittyä. Lopulta melkoisen väkivaltaisten tapahtumien myötä Robinson palaa Englantiin Perjantai mukanaan. 

Ihan kamala kirja. En tiedä olisiko tämä ollut vähemmän piinallinen jos olisin lukenut itse. Äänikirjana kuunneltuna tipuin jatkuvasti kärryiltä, koska ajatukseni rupesivat harhailemaan. Kiihkomielinen Robinson oli vastenmielinen päähenkilö ja ylimielinen asenne Perjantaita kohtaan kuvottavaa. Tähän olisi saanut mielenkiintoisen psykologisen aspektin hyvin helposti, mutta Robinsonissa ei tuntunut tapahtuvan minkäänlaista henkistä kasvua yksinäisinä vuosinaan, joten valjuksi jäi. Ehkä tähän vaikuttaa kirjan julkaisuaika vuonna 1719. Mulla ei ole muuta sanottavaa.  Täältä löytyy laajempi analyysi kirjasta, jos kiinnostaa. 

Hehei, asetin tämän vuoden lukutavoitteeksi 35 kirjaa, mutta tämän kirjan myötä saavutin tavoitteeni jo näin syyskuussa! Katsotaan pääsisikö tässä vielä 50 kirjaan ennen vuoden loppua. Ainakin mulla on mielenkiintoisia kirjoja odottamassa lukemista ja hyvä lukufiilis päällä.

Vapaasta tahdosta?

Vapaasta tahdosta?
Käyttäytymisen evolutiivinen perusta
Jussi Viitala 2005
Atena 2005
200 s.

Mikä erottaa ihmisen muista eläimistä? Mikä ohjaa parinvalintaa? Ovatko itsekkyys ja epäitsekkyys moraalisia valintoja vai evoluutiossa kehittyneitä taipumuksia? Miten loiset vaikuttavat käyttäytymiseen? Mitä älykkyys on ja miten paljon käyttäytymisestämme on perintötekijöidemme ohjaamaa ja miten paljon vapaata tahtoa? Muun muassa näihin kysymyksiin dosentti Jussi Viitala etsii vastausta kirjassaan.

Mielenkiintoisten esimerkkien kautta Jussi Viitala käy läpi lainalaisuuksia, jotka ohjaavat ihmisen käyttäytymistä siinä missä muidenkin eläinten. Ajatuksia herättävä kirja. Mukavan kansantajuinen lähestymistapa ja kiinnostavia esimerkkejä, jotka osin olivat minulle opintojen kautta tuttuja jo ennestään. Aiemmin lukemaani Robert Triversiin kirjaan, jossa tosin oli ihan eri lähtökohta, verrattuna kesympi, mutta ainakaan esimerkit kirjailijan omasta elämästä eivät herätä myötähäpeää...   

Neljän dollarin päivä

Neljän dollarin päivä
- Ekomatka Aasiaan ja Australiaan
Marketta Horn 2008
Like 2011
654 s.

Rakastan matkustamista ja tämä tuntui oivalliselta matkalukemiselta, kun lähdin itse valloittamaan Eurooppaa junalla.

Marketta Horn oli 54-vuotias lähtiessään vuonna 2004 viettämään sapattivuotta Aasiaan ja Australiaan. Tavoitteena oli matkustaa mahdollisimman ekologisesti mahdollisimman pienellä budjetilla. Matkasta muodostui yhden naisen mielenosoitus kertakäyttökulttuuria vastaan. Matkasta ei haasteita puuttunut, mutta matka myös palkitsi monin tavoin. 

Matkakertomus oli äärimmäisen kiehtova, kauhistuttava ja matkakuumetta nostattava, mutta jotenkin ärsyttävä. Matkaan sisältyi monenlaista haastetta viisumien saannissa, matkalippujen hankinnassa, majapaikan löytämisessä. Monet hankaluuksista johtuivat kielimuurista, länsimaalaisuudesta ja kulttuurieroista. Kirjoittaja matkusti itseään säästämättä, mutta välillä mietin, että olisiko edes vähän voinut joustaa periaatteistaan. Ainakin itsellä on sellainen kokemus, että välillä matkoilla on parempi tehdä kompromisseja ihan jo oman hyvinvoinnin takia jos ei muuten. Lisäksi Marketta vaikutti välillä melko epäkohteliaalta.

Kirja oli melkoinen kokoelma kuvauksia erilaisista ekologisista ja henkisistä keskuksista ja kirjoittajan perma- eli kestokulttuuria kannattava maailmankatsomus tulee erittäin selväksi. Välillä hieman ärsyttävä ja toistuva paasaaminen roskaamisesta ja muovin pahuudesta alkoi ottaa päähän. Kirjoittaja on ihan syystä huolissaan maailman hukkumisesta muoviroskaan, mutta jatkuva paasaaminen oli puuduttavaa. Kuvaukset erilaisista hengellisistä keskuksista ja niiden päivärytmeistä menivät myös päässäni iloisesti sekaisin eivätkä kiinnostaneet suuremmin. Luullakseni olen liian mukavuudenhaluinen ymmärtämään niiden askeettisuutta. En myöskään oikein ymmärrä sitä, että ihmiset kaikkialta maailmasta alkavat seuraamaan jotain itse valitsemaansa gurua.

Olisin itse nauttinut enemmän matkakertomuksesta, josta välittyy enemmän sitä vapauden tunnetta mitä matkustaminen suo. Sellaista puhdasta fiilistelyä, miten mahtavaa on vaeltaa tuntemattomia katuja ja vetää sisäänsä vierasta ilmaa. Sitä iloa, jonka uusi paikka tuo. En löytänyt sitä tarpeeksi tästä kirjasta. Tarina olisi lisäksi kaivannut tiivistämistä ja oikolukua. Painovirheiden määrä oli tuskastuttava. 

Vielä yksi juttu; ihanko tosissaan kaikki miespuoliset ihmiset 12-vuotiaista poikasista buddhalaisiin munkkeihin haluavat harrastaa seksiä 50+ suomalaisnaisen kanssa Aasiassa? En ole itse vielä päässyt Turkkia idemmäs niin en osaa sanoa omasta kokemuksesta (enkä sovi ikähaarukkaankaan vielä, onneksi). Seksinvonkaajien määrä tässä kirjassa oli hämmentävä.

Nenäpäivä

Nenäpäivä

Mikko Rimminen

Teos 2010

Jotenkin keski-ikäisen Irman elämä on suistunut raiteiltaan. Entisestä miehestään hän ei puhu ja pojastakin tiedämme vain, että jonkinlaisiin ongelmiin lain kanssa on jouduttu. Yksinäinen Irma kaipaa läheisyyttä ja alkaa esittää Taloustutkimuksen kyselytutkijaa. Tutkimuksen varjolla ihmisten ovet aukeavat ja Irma saa kaipaamiaan ihmiskontakteja. Sitten Irman ammatillista aitouttaa aletaan epäillä ja Irma hätääntyy.

Ihailtavan kekseliäästi Mikko Rimminen käyttää kieltä, mutta se onkin ainoa positiivinen asia, mitä tästä pystyn kirjoittamaan. Samalla se oli kuin olisi rämpinyt verbaalisessa suossa.

Surkuhupaisa Irma ei onnistunut herättämään sympatioita ja koko lukukokemus tuntui niin uuvuttavalta että jaksoin juuri ja juuri lukea luvun kerrallaan. Kun olin tahkonut ensimmäistä 150 sivua melkein kaksi viikkoa, otin itseä niskasta kiinni ja luin loppuun kahdessa päivässä, jotta pääsisin tarinasta eroon. Pitäisi opetella lopettamaan kirja kesken, jos ei nappaa.

Jos olisi edes selvinnyt, mikä teki Irmasta näin läheisyyden kaipuun riivaaman, kaikki mahdolliset murheet ristikseen ottavan ihmisraunion niin olisi ehkä jotenkin pystynyt käsittämään tämän epäuskottavan sekoilun, mutta ei niin ei. Teki vaan mieli karjua Irmalle, että RAUHOITU NYT! 

En usko, että tartun toista kertaa Mikko Rimmisen teokseen.

Kon-Tiki

Kon-Tiki - Lautalla yli Tyynenmeren
(Kon-Tiki ekspedisjonen)
Thor Heyerdahl 1948
Tammi 2013 (35. painos)

Norjalaisella Thor Heyerdahlilla on teoria. Polynesian saaret ovat asutettu Etelä-Amerikasta, Perusta, käsin. Valitettavavasti Heyerdahl on eläintieteilijä eivätkä vakavasti otettavat kansatieteilijät usko hänen teoriaansa. Heyerdahlilta ei kuitenkaan rohkeutta puutu eikä luovuttaminen tule mieleenkään. Hän onnistuu hankkimaan tarvittavat rahat ja varusteet ja viisihenkisen miehistön ja papukaijan ja heittäytyy balsapuutukeista kootulla lautalla merivirtojen vietäväksi huhtikuussa 1947. Matkaa on 8000 kilometria ja 101 päivän ajan Heyerdahl ja kumppanit seilaavat Tyynenmeren armoilla ennen kuin osuvat maihin Raroian riutalle.

Tarina oli etäisesti tuttu ja olen joskus lukenut Erlend Loen romaanin L, joka on Kon-Tikin inspiroima. En kuitenkaan ollut suunnitellut lukevani kirjaa. Itse asiassa tyrkytin sitä kaverilleni, joka oli kirjastossa kanssani, kun sattumalta löysin kirjan. Hänellä ei kuitenkaan ollut kirjastokorttia mukana ja hänen yllytyksestään lainasin kirjan. Olipa muuten hyvä päätös! Olin ihan fiiliksissä tästä tarinasta. Uskomatonta, että se on tositarina. Kerronta oli niin elävää, että meren pystyi haistamaan ja maistamaan ja tuli hirveä halu lähteä seilaamaan lautalla Tyynellemerelle. Thor Heyerdahlista tuli juuri sankarini. Mahtavaa mihin ihminen pystyy, jos on unelmia ja tahtoa toteuttaa niitä. Yhtä asiaa kyllä jäin miettimään; miten miehet onnistuivat pysymään optimistisina ja urheina tietämättä mihin rantautuisivat tai astuisivatko enää koskaan kuivalle maalle? Jos olisin itse ollut tuolla lautalla, olisin varmasti joutunut pakokauhun ja pelon valtaan jo hyvin varheisessa vaiheessa. Heyerdahlin kerronta on kuitenkin hyvin positiivista eikä hän juuri kirjoita negatiivisista asioista. En tiedä onko se tietoinen valinta.

Kon-Tiki museo on muuten ehdoton käyntikohde jos ja kun joskus Osloon pääsen. Ja nyt haluan ehdottomasti nähdä myös viime vuonna valmistuneen Kon-Tiki -elokuvan, joka oli muuten Norjan Oscar-ehdokkaana Parhaan ulkomaisen elokuvan -kategoriassa tänä vuonna.

Herra Darwinin puutarhuri

Kristina Carlson 2009
Otava 2009

Tämä kirja on kiinnostanut jo jonkin aikaa, aihe on kiehtova ja lisäksi olin todella yllättynyt, kun minulle selvisi, että kirjailija on suomalainen.

Kirjan nimihenkilö on puutarhuri Thomas Davies, outo lintu pienessä kentiläisessä kylässä. Mies ei usko Jumalaan, hän on leski ja yksin vastuussa kahdesta lapsestaan. Kyläläisten mielestä mies on mielipuoli ja itsetuhoinen. 

Tiesin ennalta, että tämä on haastava luettava, joten varasin kirjan junalukemiseksi, kun tiesin, että pystyn keskittymään siihen kunnolla. Ja se olikin hyvä, koska pienestä sivumäärästään huolimatta, 176 sivua, kirja ei ole nopealukuinen. Kieli on poukkoilevaa ja uhmaa kielioppisääntöjä, henkilöitä on paljon ja teksti maalailevaa. Tapahtumia kirjassa on vähän ja niidenkin kohdalla  tuntuu, että tapahtumat joutuu etsimällä etsimään tekstistä.

Herra Darwinilla itsellään on tarinassa olematon osa, hän elää vain ihmisten puheissa. Oikeastaan tämä on pikemminkin tarina pienestä kylästä, jossa usko kohtaa tieteen ennalta kokemattomalla tavalla. Tämä kaikki jotenkin kulminoituu Thomas Daviesin hahmossa.

Jännä kirja, ei noussut suosikiksi, mutta oli ihan hyvä lukukokemus, erilainen, mutta hyvä.