Merkitty

(Indelible)
Karin Slaughter
Helmi 2006


Päivä alkaa kuin mikä tahansa arkiaamu Heartsdalen pikkukaupungissa, mutta ilmassa väreilee jännitys. Lena Adams palaa työhönsä etsiväksi pitkän poissaolon jälkeen. Samaan aikaan kaupungin patologi ja lastenlääkäri Sara Linton on päättänyt vihdoin kertoa tunteistaan poliisipäällikkö Jeffrey Tolliverille. Hän saapuu poliisiasemalle, jossa konstaapeli Brad Stephens kierrättää meluisaa koululaisryhmää. Äkkiarvaamatta heidän ympärillään alka silmitön tulitus... Väkivallan kierre johtaa suoraan Saran ja Jeffreyn menneisyyteen.


Olipa hyytävä tarina. Mielestäni paras tähän mennessä tässä Slaughterin Grant County-sarjassa. En nyt muista kirjoitinko tästä jo tuossa S niin kuin synti -kirjan kohdalla, mutta tykkään tarinoista, joissa ikään kuin useampi tarina sulautuu yhteen. Tässähän siis seurattiin nykyhetken tapahtumia ja menneisyyden tapahtumia, jotka lopulta yhdistyivät. Karin Slaughter kyllä onnistui kirjoittamaan niin koukuttavan kirjan, että oksat pois. Oli pakko ahmia luku toisensa jälkeen, että saisi selville mitkä tapahtumat johtivat raakaan väkivaltaan. Saran ja Jeffreyn suhteeseen saatiin myös mielenkiintoista lisävaloa. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun Lena ei ärsyttänyt minua koko aikaa. En ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä naista.

Punainen lilja

(Red Lily)
Nora Roberts
Gummerus 2007

Rosalie "Roz" Harperin lempeällä kädellä hallitsemassa taimitarhassa eletään syvän etelän läkähdyttävää kesää. Harper Housen laajaan ruokakuntaan tuo lisävipinää Rozin siipien suojiin saapuneen Hayley Philipsin tyttövauva Lily, josta tulee pian kaikkien suosikki.

Erityisen kiintynyt lapseen – ja tämän äitiin – on Rozin aikamiespoika Harper Ashby. Kun intohimoisen puutarhurin tunteet räiskyvää, tummaveristä Hayleytä kohtaan syvenevät, Harperin kartanon rauha rikkoutuu. Harper Housen kotikummitus, vinksahtaneita tuutulauluja hyräilevä Amelia tekee kaikkensa estääkseen pariskuntaa saamasta toisensa.

Entistä hyökkäävämmäksi muuttunut haamu ottaa aika ajoin Hayleyn valtaansa. Älykkään ja lempeän naisen äkilliset raivonpuuskat koettelevat kaikkia, eivät vähiten Harper Ashbya. On aika selvittää piinatun Amelian arvoitus, lopullisesti.

Punainen lilja on Nora Robertsin suositun puutarhatrilogian viimeinen osa. Sarjan aiemmat osat, Sininen daalia ja ja Musta ruusu ovat ilmestyneet vuonna 2006.


Jos haluan lukea hyvin kirjoitettua romanttista viihdettä, valitsen Nora Robertsin tuotannon. Siis eihän nämä mitään korkeakirjallisuutta ole, mutta täytyy tunnustaa, että opintojen ohessa (ja muutenkin) lukee toisinaan paljon mieluummin hyvää viihdettä kun maailmankirjallisuuden klassikoita (joita kyllä myös pyrin lukemaan aina välillä). Minusta tämä oli ihan sujuvaa romanttista viihdettä ja lajissaan kelpo teos. En ole ihan varma mitä pidän tuosta yliluonnollisesta aspektista, mutta toisaalta se tuo koko trilogiaan uudenlaista potkua, mitä Robertsin varhaisemmissa romaaneissa ei välttämättä ollut, joten kai se sitten on ihan hyvä lisä. Ai niin, tuli mieleeni tuosta takakannen tekstistä, että onko vähän liioiteltua kutsua 30-vuotiasta miestä aikamiespojaksi? No joo, niin kuin tämä olisi hirveän merkittävä kysymys, mutta vähän huvitti, kun ei Harper minun mielestä täytä "aikamiespojan" kriteereitä.

Varsinainen talousihme

(The Undomestic Goddess)
Sophie Kinsella
WSOY 2007

Ylikireä uraohjus Samantha Sweeting ei erota vispilää munankeittimestä, mutta kuinka ollakaan, tästä huippujuristista tulee niiata niksauttava taloudenhoitaja perheeseen, joka luulee häntä tähtikokiksi.
Kodin hengettäremme ryhtyy hommiin – ja käryttää, roiskii ja rikkoo. Pinteestä voi selvitä vain yhdellä tavalla: pitopalvelu paikalle ja äkkiä! Samantha päättää kuitenkin oikeasti oppia keittämään, puunaamaan ja puleeraamaan, jotta saisi jäädä taloon. Sen väkeen kuuluu näet hyvännäköinen puutarhuri, jonka kanssa olisi mukava järjestää pientä sutinaa.
Miksi sitten älykäs lakinainen on päätynyt vessaharjan valtiattareksi? Syynä on niljakas petos, jonka jäljille Samantha pääsee kesken muusin ja moussen laiton. Varokaa siis Cityn pukuherrat! Samantha on terävämpi kuin koskaan ja vaatii oikeutta vaikka kädet taikinassa.


Minulla oli vähän ennakkoluuloja tämän kirjan suhteen. En tiedä miksi. Olen lukenut myös Kinsellan Himoshoppaajat ja ihan viihdyttäviä ne ovat, vaikka Becky minusta onkin melkoisen ärsyttävä hahmo. Pelkäsin ehkä vähän samaa tältä, mutta olin väärässä. Tämä oli mitä erinomaisinta aivojen nollaus -luettavaa. Minusta Samantha oli oikein mukava päähenkilö. Mukava on ehkä väärä sana, mutta en keksi nyt parempaakaan. Kirja oli hauska, siis nauroin oikeasti ääneen monta kertaan. Vähän ennalta arvattava, mutta ei kyllä haitannut yhtään. Tärkeintä on matka eikä määränpää ja siihen malliin. Tulin hyvälle tuulelle.

S niin kuin synti

(S is for Silence)

Sue Grafton

Gummerus 2007


"Kun Liza Mellincamp muistelee sitä miten viimeistä kertaa näki Violet Sullivanin, elävimpänä hänen mieleensä piirtyy Violetin japanilaisen silkkikimonon väri..."

Yhdysvaltain kansallispäivänä vuonna 1953 kalifornialaisen pikkukaupungin kaunotar Violet Sullivan laittautuu parhaimpiinsa ja lähtee katsomaan juhlapäivän ilotulitusta. Häntä ei nähdä enää koskaan Jotkut sanovat hänen karanneen toisen miehen matkaan. Toiset uskovat aviomiehen surmanneen hänet. Äidin selvittämätön kohtalo ei ole koskaan jätänyt Violetin tytärtä Daisya rauhaan. Yli 30 vuotta tapahtuman jälkeen hän palkkaa ysityisetsivä Kinsey Millhonen saadakseen tietää totuuden. Kinseyn yllätykseksi moni kaupungin asukkaista tietää Violetista paljon enemmän kuin haluaa paljastaa.


Löysin nämä Sue Graftonin aakkosdekkarit jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten ja Kinsey on ehdoton suosikkietsiväni. Tunnen jokseenkin sielunsukulaisuutta häntä kohtaan. Luulen, että jos minulle olisi kirjallinen vastine, se olisi aika lailla Kinseyn kaltainen. Itse kirjasta sen verran, että minusta tämä oli oikein kelpo dekkari. Sujuvaa tekstiä ja kaikkiin olennaisiin kysymyksiin tuli vastaukset. Uutena puolena oli se, että minäkertojan eli Kinseyn lisäksi välillä tarinaa seurattiin muiden ihmisten näkökulmista vuonna 1953. En muista, että aiemmissa kirjoissa olisi käytetty tätä tekniikkaa. Itse olen varsin ihastunut tällaiseen kerrontaan, jossa tarinaa seurataan useamman ihmisen näkökulmasta, joten minusta se oli varsin piristävää. Tykkäsin.

Veripelto

(Fields of Blood)

Denise Mina
LIKE 2008


Pieni poika katoaa jäljettömiin kotipihaltaan Glasgow'ssa. Katoamisesta kiinnostuu Scottish Daily Newsin uusi lähetti Paddy Meehan, joka haaveilee katolisten vanhempiensa ja kihlattunsa harmiksi urasta tutkivana journalistina pikaisen naimisiinmenon ja kotiäitiyden sijaan.

Poliisin tutkimukset johtavat kahden nuoren pojan jäljille. Poikien uskotaan toimineen yksin, mutta onko ratkaisu niin helppo? Paddylle tulee kiire, kun hän tajuaa, että toinen epäillyistä on hänen sulhasensa serkku. Perhe ei ymmärrä Paddyn kiinnostusta asiaan, ja pian hän saa huomata olevansa vaarallisen yksin.

Veripelto sijoittuu vuden 1981 Glasgow'hun - ristiriitojen, nälkälakkojen ja työttömyyden repimään kaupunkiin. Kirja aloittaa viisiosaisen Paddy Meehan -sarjan, jossa seurataan Paddyn vaiheita lehtimaailmassa, omien tavoitteidensa ja muiden odotusten ristipaineessa.



Olen aiemmin lukenut Denise Minan Glasgow-trilogian (Garnethill, Pako, Päätös) ja tykkäsin siitä silloin kovasti. Tässä seikkaillaan jälkeen Glasgow'n karuilla kaduilla ja tykkäilin jälleen Minan tyylistä kirjoittaa. Kaunistelematonta kieltä ja synkkää huumoria. Paddy oli minusta hyvä päähenkilö, uskottava ja vahva vaikkei mitenkään täydellinen. Muutama huomio listamuodossa, koska tykkään listoista, 1) en tiennytkään, että Pohjois-Irlannin ongelmat vaikuttivat Skotlannissakin noin vahvasti. Omat tietoni konfliktista tosin ovat ihan säälittävät vaikka olen itse käynyt Belfastissa. 2) Katolilaisuudesta ei tosiaankaan saa mitenkään houkuttelevaa kuvaa tätä kirjaa lukemalla. Se miten Paddyn perhe kohteli Paddya, kun luuli Paddyn tehneen jotain mikä saattaa perheen häpeään, oli aika karua. Lopuksi tunnustan, että minussa on hieman feministin vikaa, joten 3) Paddyn perheen ja sulhasen, Seanin, käsitykset naisen asemasta saivat hieman karvat pystyyn. "Miksi sun pitää yrittää olla mies? Mitä vikaa siinä on, että on vaan nainen?" On VAAN nainen? Höh. Kirjasta tuli kaiken kaikkiaan niin selvästi esiin miten ihmiset pelkäävät muutosta ja haluavat pysyä siinä tutussa ja turvallisessa. Hyvä kirja joka tapauksessa ja aion kyllä lukea Paddy Meehanin urakehityksestä jatkossakin.

LÖYTÖ!

Voi onnea, löysin tänään Suomalaisen kirjakaupan muuttomyynnistä Erlend Loen Volvon kuorma-autot huimaan kuuden euron hintaan! Okei, äiti halusi lahjoittaa sen minulle, joten en itse edes köyhtynyt, mutta silti... Olen metsästänyt sitä kirjahyllyyni kohtuuhintaan siitä asti, kun ostin viime syksynä Dopplerin seitsemällä eurolla myöskin Suomalaisesta kirjakaupasta. Suomalaisen kirjakaupan hinnat ovat yleensä opiskelijalle vähän turhan kalliita, mutta välillä sieltä tekee kivoja löytöjä. Happy!

Murha laitumella

Olipas kiva lukea suomenkielellä, kun on koko alkuvuoden lukuna pelkästään englanninkielellä. Mutta mennäänpä itse asiaan.

Murha laitumella

(Glennkill)

Leonie Swann

WSOY 2007

Yksikään lammas ei saa jättää laumaa… mutta koskeeko sama sääntö myös paimenia?

Eräänä kesäaamuna makaa George Glenn, irlantilainen lammaspaimen, kasteisella ruohikolla hengettömänä, lapio rinnassaan. Lammaslauma on aluksi poissa tolaltaan, mutta neiti Maple, Glenkillin ja ehkä koko maailman viisain lammas, ryhtyy pohtimaan tapausta. Onneksi Georgella oli tapana lukea elikoilleen ääneen kaikenlaisia kertomuksia, ja niinpä hänen lampaansa ovatkin jo kohtalaisen perillä ihmisten aivoituksista ja rikosten selvittelyn peruspulmista.

Murhaaja palaa aina rikospaikalle, sanotaan, mutta ongelmaksi osoittautuu, kun kohta kaikki epäillyt käyskentelevät murhaniityllä. Pienen takapajulan asukkaat ovat huolissaan lähinnä kylänsä katastrofaalisista matkailunäkymistä, mutta lampaita mietityttää myös, kuka veisi ne Eurooppaan. Sen George oli eläimilleen ehtinyt jo luvata. Kun neiti Maplen älykkölampaat ryhtyvät ratkomaan murha-arvoitusta ja vaatimaan oikeutta, ei puolivillainen totuus riitä.

Murha laitumella on humoristisen makaaberi rikosromaani. Leonie Swannin esikoisteoksen käännösoikeudet on myyty jo yli kahteenkymmeneen maahan.

Selkeästi omaperäisin dekkari, jonka olen koskaan lukenut. Tykkäsin kyllä kovasti. Etukäteen ajatus lampaista päähenkilöinä tuntui ehkä vähän oudolta, mutta ei se sitä ollutkaan. Kaikilla lampailla oli oma persoonallisuutensa ja kun asioita katsottiin lampaiden silmin niin juoni sai siitä kovasti lisäpotkua. Ainakin minua huvitti useaan otteeseen kun asioita katsottiin lammasperspektiivistä. Pari asiaa minua jäi vähän vaivaamaan, en oikein tajunnut niiden merkitystä lopputuloksen kannalta, mutta muuten oli oikein antoisa lukukokemus. Kertoi lampaiden lisäksi vähintään yhtä paljon ihmisistä. Hauska kirja.