sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Nouse siivillesi

Teuvo V. Riikonen & Timo Sjöman
Kirjapaja 1999


MISTÄ ON HYVÄ ITSETUNTO TEHTY? MIKÄ RIITTÄÄ ELÄMÄN TARKOITUKSEKSI? MILLAISET OVAT TOIVEVANHEMMAT? MITÄ NUORET PELKÄÄVÄT? MIN NUORI USKOO?

Tämä lahjakirja on syntynyt satojen nuorten avustuksella. He ovat kirjoittaneet omat mielipiteensä, kysymyksensä ja rukouksensa. Kirjan tekijät ovat pitkän linjan ammattilaisia nuorisotyössä ja itsekin nuorten vanhempia. He käyvät kipeää ja kunnioittavaa vuoropuhelua lukijoitten kanssa.


Jälleen mummon lahjaksi antama kirja. Tällä kertaa rippilahja. Voi olla, että olen tätä selaillut aiemmin, mutta nyt vasta luin kannesta kanteen. 15-vuotias Marjea olisi ehkä saanut tästä enemmän irti, mutta 25 -vuotias Marjea on muuttunut niin paljon ihmisenä kymmenessä vuodessa, että melko kylmäksi jätti. Eniten tykkäsin noista kohdista mihin oli koottu nuorten omin sanoin heidän mielipiteitään hyvästä isetunnosta, peloista ja toiveista yms. Muistui mieleen millaista oli olla 15 -vuotias. Ei tullut ikävä niitä aikoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti