torstai 30. joulukuuta 2010

Saiturin joulu



(A Christman Carol, in Prose: Being A Ghost Story of Christmas)
Charles Dickens
Egmont Kustannus Oy Ab / Kirjalito 2007

Vanha itsekäs saituri Ebenezer Scrooge saa eräänä jouluyönä vieraakseen menneen, nykyisen ja tulevan joulun henget. Henget saavat Scroogen avaamaan silmänsä, ja hän muuttuu lempeäksi ja hyväntahtoiseksi mieheksi, joka haluaa tuoda joulun myös lähimmäistensä sydämiin.

Charles Dickensin vuonna 1843 kirjoittama kertomus on edelleen yksi maailman tunnetuimmista joulutarinoista, joka yhdessä P.J. Lynchin loistavan kuvituksen kanssa levittää rakkauden ja hyvän tahdon sanomaa.


En muista missä kaikissa lukublogeissa tästä blogattiin ennen joulua, mutta niiden innoittamana luin itsekin tämän. Joudun tunnustamaan sivistymättömyyteni ja paljastamaan, että oikeastaan koko tarina oli minulle ihan tuntematon. Nimi oli ehkä hämärästi tuttu, mutta muuten en tarinaa tuntenut. Nyt olen kuitenkin iloinen, että muut lukutoukat sivistivät minua tarinan olemassaolosta ja luin kirjan. Tykkäsin tarinasta ja kuvituksesta, mietin jopa tekisinkö tämän lukemisesta jokajouluisen perinteen. Täytyy kyllä ihmetellä, että miten tämä oli laitettu lasten- ja nuortenosastolle kotikaupunkini kirjastossa, kun on tämä kuitenkin aika synkkä, ennemmin mieltäisin tämän aikuisten saduksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti