Keeping Geese

Keeping Geese
Breeds and Management
Chris Ashton 2012
The Crowood Press Ltd 2012
192 s.

Perusteellinen tietopakkaus kesyhanhien historiasta, roduista ja hoidosta. Jos hankkisin hanhia niin varmasti kääntyisin tämän opuksen puoleen.

Ammatillisen kiinnostuksen vuoksi luin tämän. Opettavainen ja hienoja kuvia.

Tämän jälkeen voikin sitten nauttia vuoden viimeisistä minuuteista ja suunnitella seuraavaa vuotta.

Bridget Jones - Mad about the Boy

Bridget Jones - Mad about the Boy
Helen Fielding 2013
Otava 2013
441 s.

Tämä oli ainoa joululahjakirja, jonka sain tänä vuonna ja kaivoin tämän paketista aika yllättyneenä. En tiennyt, että tämä on jo ilmestynyt suomeksi ja koska kirjan nimeä ei ole käännetty suomeksi (Mitä ihmettä?!) niin luulin aluksi, että minulle on ostettu englanninkielinen painos ja lahjan antajan ollessa tiedossa se tuntui todella yllättävältä. Mutta ei, kyllä tämä oli ihan suomenkielinen painos. En ollut oikeastaan ajatellut kirjan lukemista sen kummemmin, tiesin epämääräisesti, että se on ilmestynyt ja tiesin, että kirjassa Bridget on 51-vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja ja Mark Darcy on kuollut. Ja Bridgetillä on kolmekymppinen poikaystävä. En ole varmaan ainoa, jolle Mark Darcyn kuolema oli HIEMAN kova pala ja ajatukseni kirjasta melko skeptiset. Kun kirja kuitenkin paketista ilmaantui, niin se piti lukea pikimmiten.

Tässä oli hetkensä, mutta oikeastaan toivon, että Bridget olisi jäänyt 90-luvulle ja tätä tarinaa ei olisi kirjoitettu. Olisin mieluummin pitänyt mielessäni sen hurmaavan, mokailevan, höpsön kolmikymppisen Bridgetin kuvan kuin tämän uuden, surullisen, leski-Bridgetin, joka yrittää selvitä kahden pienen lapsen yksinhuoltajana ja toipua Markin kuolemasta ja aloittaa uuden parisuhteen reippaasti nuoremman miehen kanssa. Kun tuntui, että Bridget ei ole kasvanut yhtään 15-vuodessa. Ja se pierujuttujen määrä oli oikeasti jo vähän häiritsevä. Ja Bridgetin hapuileva, uusi ura elokuvakäsikirjoittajana vähän outo.

Blogikirjoitusten perusteella näyttää siltä, että tämän on saanut ihan hyvän vastaanoton, mutta mulla ei vaan toiminut. Tuli surullinen olo.

Tästä tuli nyt vuoden viimeinen lukemani romaani ja kesken on enää vain yksi tietokirja, jonka aion lukea loppuun vielä tämän vuoden puolella. Katsotaan nyt kirjoitanko siitä mitään tänne blogiin, kun kohderyhmä on niin marginaalinen. Nyt vuotta 2013 on jäljellä hieman reilut 22 tuntia ja lienee aika mennä nukkumaan.

Paras vihollinen

Paras vihollinen
Dear Enemy
Jean Webster 1914
WSOY Nuorten toivekirjasto 1994
6. p.
247 s.

Tämä on jatkoa Setä Pitkäsäärelle. Kirjan päähenkilö on Sallie McBride, Judy Abbottin opiskeluaikainen ystävä, joka on juuri päätynyt John Grier -orpokodin, jossa Judy varttui, uudeksi johtajattareksi. Sallie on rikkaan perheen tytär, joka ottaa pestin vastaan vain väliaikaisesti, kunnes huomaakin kiintyneensä peruuttamattomasti orpoihinsa.  

Tämäkin on kirjeromaani, mutta erotuksena Setä Pitkäsääreen, joka koostui Judyn kirjeistä hyväntekijälleen, tässä romaanissa Sallie kirjoittaa useille henkilöille ja tarjoilee siten monipuolisemman ja jatkuvamman kuvan elämästään. Sallie ei tuntunut aluksi ihan niin viehättävältä hahmolta kuin Judy ja osa asioista, joista hän kirjoitti kirjeissään herätti vähän tyrmistystä. Lähinnä siis vanhanaikaiset käsitykset mielisairaiden ja vammaisten kohtelusta ja jopa viitteet rodunjalostukseen olivat vähän karuja. Sitten kun pääsin yli siitä, että tämä on kirjoitettu sata vuotta sitten ja aikansa tuote, tykkäsin kirjasta jopa enemmän kuin Setä Pitkäsäärestä! Sallie on hurmaava päähenkilö, joka on huumorintajuinen ja aikaansaava ja oikeastaan aika moderni ajatuksissaan avioliitosta ja orpokodin hallinnoinnista ja hoitamisesta. Tämä oli myös rakenteeltaan jatkuvampi kuin Setä Pitkäsääri ja tässäkin oli tietysti sopiva annos romantiikkaa, joka oli herkullisesti kuvattu. Tykkäsin!   

Setä Pitkäsääri

Setä Pitkäsääri
Daddy-Long-Legs
Jean Webster 1912
WSOY Nuorten toivekirjasto 1994
7. p.
175 s.

Tämä on hyvä esimerkki kirjasta, jota en ikinä olisi löytänyt ja lukenut ilman kirjablogeja. Sara on kirjoittanut tästä niin mielenkiintoisen esittelyn, että nostin tämän ja seuraajansa, Paras Vihollinen, lukulistalleni ja nyt vietin joulun näiden parissa.

Jerusha tai Judy, niin kuin hän haluaa itseään kutsuttavan, Abbott on 17-vuotias orpo, joka kiinnittää orpokodin johtokunnan jäsenen huomion novellillaan. Tämä anonyyminä pysyttelevä herra haluaa kustantaa Judyn korkeakouluopinnot ja vastapalvelukseksi hän haluaa vain säännöllisiä kirjeitä opintojen etenemisestä. Judy on nähnyt miehestä vain varjon, jonka perusteella miehellä on pitkät sääret ja niinpä Judy omistaa kirjeensä Herra Pitkäsäärelle ja kertoo kirjeissään elämästään ja opinnoistaan. 

Nyt tässä tulee spoileri niille, jotka eivät ole lukeneet Saran blogikirjoitusta tai kirjaa, joten hypätkää tämän kappaleen yli, jos siltä tuntuu. Eli tiesin siis ennalta, että Judyn ihastus ja herra Pitkäsääri paljastuvat yhdeksi ja samaksi henkilöksi, mikä kuulosti hieman epäilyttävältä ja sai aikaan hienoisia ennakkoasenteita kirjaa kohtaan. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että vaikka herra Pitkäsäären toiminta vaikutti välillä hieman manipuloivalta niin Judyssa oli kuitenkin aimo annos omaa tahtoa, eikä häntä niin vain ohjailtu.

Tässä oli aika moderni ote ja Judy oli hauska ja fiksu päähenkilö ja hänen kirjeitään oli hauska lukea. Erityisesti kirjeiden pikku kuvitukset, jotka olivat kirjailijan käsialaa olivat hupaisia. Tulin hyvälle mielelle. 

Elämäni asennot

Elämäni asennot 
Mitä jooga minulle opetti
Poser. My Life in Twenty-three Yoga Poses  
Claire Dederer 2011
Tammi 2012
378 s.

Claire Dederer etsi joogasta apua selkävaivoihinsa, mutta päätyi joogan kautta pohtimaan koko elämäänsä äitinä, tyttärenä, ystävänä ja vaimona. Claire itse on 70-luvulla varttunut eroperheen lapsi, jonka äiti edustaa naissukupolvea, joka karkasi "etsimään itseään" ja järkytti perheen tasapainoa. Vastaiskuna äitinsä sukupolvelle Clairesta tuli yltiösuorittaja, joka haluaa tarjota lapsilleen onnellisen perheen ja terveen ja monipuolisen elämän oman hyvinvointinsa kustannuksella. 

Olen lähinnä wannabe-joogaaja, ajattelen sitä ja suunnittelen joogan harjoittamista, mutta en kuitenkaan käytännössä harjoita sitä säännöllisesti, vaikka tiedän, että nauttisin siitä ja se olisi minulle hyväksi. Tämän kirjan lukemisen jälkeen, minulla kuitenkin on epätoivoinen halu tehdä joogasta säännöllinen harrastus. Ehkä tämä vuoden vaihtuminen olisi sopiva käännekohta?

Kirjan kansilehdessä oli ylistävä arvio kirjasta Elizabeth Gilbertiltä ja se oli minusta hyvä merkki, koska tykkäsin niin paljon hänen Eat, Pray, Love -kirjastaan. Ja olin oikeassa. Lyhyesti sanottuna nautin tämän kirjan lukemisesta. Se oli kiehtova sukellus joogan maailmaan ja jännittävä kasvutarina. Claire Dederer on hauska kirjoittaja ja olisin viihtynyt hänen seurassaan kauemminkin. 

So American: Washington. (Sivuhuomautus: Jostain kummallisesta syystä olen varma, että tykkäisin Seattlen seudusta, vaikka siellä nähtävästi sataa paljon.)

Tuulin viemää

Tuulin viemää
Sari Luhtanen 2011
Tammi 2011
288 s.

Tuulin 30-vuotispäivä lähestyy ja naista vaivaa kriisi. Spontaani irtisanoutuminen meteorologin työstä mahdollistaa häiden suunnittelun täysipäiväisesti, mutta mistä löytyisi mies? 

Argh, jotain tasoa nyt odottaisi chicklit-kirjallisuudeltakin, mutta tämä oli ihan kamala. Jatkuvasti pajunköyttä läheisilleen syöttävä Tuuli oli rasittava tuuliviiri. Sinänsä kyllä tunnistin naisen kriiseilyn ja vähän ehkä samaistuinkin, mutta onko Tuulin kaltaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Lisäksi kirjoitustyyli oli sekava ja hyppivä. Kunnon höttöä. 

Kirjailijan Maisa ja Kaarina -sarjakuvat ovat sen sijaan kuuluneet jo kauan suosikkeihini.

Viisasteleva sydän

Persuasion
Jane Austen 1818
WSOY 1951
311 s.

Intoni kirjoittaa lukemistani kirjoista on edelleen kadoksissa, mutta joulukuun aloitin lukemalla tämän Jane Austenin viimeiseksi jääneen, postuumisti julkaistun romaanin. En ollut etukäteen ihan varma olenko romaanin lukenut jo aiemmin, luulen että kyllä, mutta en tarinasta mitään muistanut niin tuntui ihan uudelta tuttavuudelta. 

Päähenkilö Anne Elliot on kahdeksan vuotta aiemmin purkanut kihlauksensa nuoren meriupseerin Frederick Wentworthin kanssa. 28-vuotiaana Annen "kukkeus on lakastunut" ja hän elää turhamaisen isänsä ja naimattoman vanhemman sisarensa kanssa. Perheen rahatilanne on huonolla mallilla ja heidän kartanonsa laitetaan vuokralle. Vuokralaisiksi saapuvat kapteeniksi ylennetyn Wentworthin sisar miehineen ja entiset rakastavaiset kohtaavat jälleen. Vieläkö entisestä rakkaudesta on jotain jäljellä?

Tykkään ihan todella Jane Austenista! Tapahtumia kirjoissa on vähän, mutta ihmisten kuvaajana hän on todella hyvä. Ja kapteeni Wentworth on Austenin parhaimpia miespääosia. Darcy on edelleen suosikkini, mutta Wentworth tulee hyvänä kakkosena. Annen isä ja sisaret olivat kyllä melko kamalia tapauksia.    

Hiljaisuuden laakso

Valley of Silence
Nora Roberts 2006
Gummerus 2008
344 s. 

Huoli tulevaisuudesta leijuu raskaana Geallin maan yllä. Jumalatar Morriganin käskystä Hoyt-velhon johtaman kuuden soturin piiri kokoaa joukkoja taisteluun vampyyrikuningatar Lilithin verenhimoista armeijaa vastaan.

Glenna-noita ja Hoyt-velho yrittävät murtaa mustan Midirin voiman taikakeinoin sillä aikaa kun vampyyrinmetsästäjä Blair ja muodonmuuttaja Larkin värväävät tukijoukkoja. Hoytin vampyyriveli Cianin ja prinsessa Moiran välille leimahtava intohimo ei anna heille rauhaa.

Geallin joukot kärsivät raskaita tappioita jo ennen varsinaisen taistelun alkua, kun Lilithin enkelikasvoinen ottopoika näyttää todelliset voimansa. Nujertaako Lilithin ylivoima Geallin soturit? Onko maa tuomittu ikuiseen pimeyteen?

Hiljaisuuden laakso on Nora Robertsin romanttisen fantasiatrilogian päätösosa. Sarjan avausosa, Morriganin risti ilmestyi 2007 ja toinen osa, Jumalten tanssi, keväällä 2008.

Tämä trilogian päätösosa oli suosikkini, koska Moira ja Cian olivat minusta trilogian kiinnostavimpia hahmoja ja minusta tässä oli muutenkin enemmän niin sanotusti substanssia, kuin muissa osissa. Lisäksi rakastan toivottomia rakkaustarinoita. Toivottavasti en nyt paljasta liikoja, mutta loppu oli toki onnellinen, joten ei se nyt niin toivoton rakkaustarina ollut. Sitä paitsi, arvasin kyllä lopputuloksen jo paljon ennen kuin pääsin kirjan loppuun, toteutuksessa vain oli jännittämistä.  Erilainen lopetus olisi kaiketi poikennut liikaa Robertsin linjasta. Olen silti ihan tyytyväinen siihen.

Tätä fantasiatrilogiaa parempia on takuulla olemassa, mutta lukukokemus jää silti plussan puolelle. Todellisille fantasiafaneille en luultavasti suosittelisi. Jos tykkäät Nora Robertsista etkä nyrpistele nenää fantasiaelementeille niin sitten tämä voi olla sulle ihan omiaan. Äidilleni ei suosittelisi, vaikka Nora Robertsista tykkääkin.   

Jumalten tanssi

Dance of the Gods

Nora Roberts 2006

Gummerus 2008

328 s.

Tämä on jatkoa Morriganin risti-romaanille. En ole viime aikoina jaksnaut kirjoittaa kirjojen kansitekstejä tänne blogiin, mutta tämän kohdalla teen poikkeuksen, kun tuntuu niin vaikealta kirjoittaa mitään spoilaamatta koko kirjaa. 

 

Hoyt-velhon johtama kuuden soturin piiri jäljittää viekoittelevaa mutta kuolettavaa vampyyrikuningatar Lilithiä halki ajan ja avaruuden. Aika on kuitenkin käymässä vähiin, sillä Lilith armeijoineen on valmis sotaan, joka tietää ihmisten maailman loppua. 

Lilithin hovissa, syvällä Irlannin rantakallioiden uumenissa, majailee myös ikivanha velho Midir, joka tekee kaikkensa miellyttääkseen vampyyrien kuningatarta. Onko Hoyt vihdoin kohdannut itseään voimallisemman vastustajan?

Myös Glenna-noidan valkoinen magia ja Larkinin muodonmuuttamistaidot ovat tarpeen, kun piiri yrittää pelastaa Lilithin vangitsemia kuolevaisia.

Uskollisen ystävyyden lisäksi intohimon lieskat leimahtelevat yhä kuumempina kuuden piirin sisällä - ja vievät ryhmän huomion Lilithin demonisilta taioilta...

Selviytyykö seurue yhtenäisenä Jumalten tanssin kautta Geallin kaukaiseen maahan, jossa käydään viimeinen taistelu? Saako Lilith murrettua kuuden piirin?

Tiedättekö sen tunteen, kun on ollut pitkän aikaa ilman karkkia ja sitten sitä syö eikä jotenkin vaan pysty nautiskelemaan vähän kerrallaan, vaan syö kaikki karkit kerralla ja lopputulos on kammottava sokerihumala ja yökötyksen tunne? Sellainen olo tästä kirjasta jäi. Henkinen sokerihumala ja makean yliannostus. Kirjastossa tämä on luokiteltu fantasia-kategoriaan, mutta kyllä tämä romanttista viihdettä fantasiahöysteellä. Kirjan rakastavaiset olivat minun mielestä trilogian epäkiinnostavin ja kliseisin pariskunta. Isänsä rakkautta vaille jäänyt ja poikaystävän jättämä, päältä kova ja sisältä pehmeä poikatyttö ja jokaäidin unelmavävy, kultapoika, joka käsittelee tyttöä kuin kukkaa kämmenellä ja omaa siistin taidon. Hohhoijaa. 

Olen jotenkin ihan kyllästynyt Nora Robertsin kirjoihin, kaikki väännetään rautalangasta ja selitetään puhki ja silti ihmiset jää jotenkin yksiulotteisiksi ja etäisiksi. Tässä trilogiassa kirjailijatar on ilmeisesti halunnut koetella rajojaan, mutta lopputulos on silti samaa ennalta-arvattavaa romanttista höttöä kuin kaikki muutkin rouvan romaanit, vaikka mukaan onkin nyt sullottu fantasiaa. 

En siihen fantasia puoleen puutu sen enempää, mutta ihan oikeasti mitä virkaa on jalokivipäällysteisellä lohikäärmeellä, joka ei edes syökse tulta? Mitä sulle jää silloin käteen? Aivan, hitsin iso, kimaltava, lentävä lisko, jonka ainoa tarkoitus on lentää nopeasti paikasta toiseen (ja lumota nainen). 

Luin tämän harppoen, että pääsisin käsiksi kolmanteen osaan, joka on onneksi enemmän mun mieleen. Siitä arviota tiedossa kaiketi viikonloppuna, kun saan sen luettua.            

Uusinta: Morriganin risti

Luen kyllä omalla mittapuullani varsin hyvällä tahdilla tällä hetkellä, mutta en vaan saa kirjoitettua kirjoista mitään. Nyt kuitenkin pikainen maininta, että luin uudelleen Nora Robertsin romanttisen fantasia-trilogian ensimmäisen osan Morriganin risti. 

Luin kirjan ensimmäisen kerran jo neljä ja puoli vuotta(!) sitten, mutta en sitten koskaan saanut luettua jatko-osia. Niiden aika tuli nyt, kun nököttivät kaikki kolme vierekkäin kirjaston tänään palautettujen -hyllyssä. Muistikuvat ensimmäisestä osasta olivat niin hatarat, että katsoin paremmaksi lukea senkin uudelleen.

Allekirjoitan kyllä edelleen joitakin samoja asioita kuin maaliskuussa 2009, mutta olen sittemmin kai lukenut enemmän (hyvää) fantasiaa tai jotain on muuttunut pääkopassani, kun en ollut tästä niin innoissani nyt toisella kertaa. Perusromantiikkaa à la Nora Roberts höystettynä höpsöllä fantasia-elementillä. Cian ja Moira ovat edelleen mielestäni kiinnostavimpia hahmoja enkä muista olisi oikein jaksanut lukeakaan.

Kakkososa on jo lähes luettu ja kirjoitan siitä jahka jaksan, mutta sanon jo tässä vaiheessa, että kakkososa on vielä enemmän plaah, kun tämä ykkönen. Kolmannessa on toivottavasti jo vähän enemmän potkua.

Ihan tavallisena päivänä

Case Histories
Kate Atkinson 2004
Schildts & Söderströms 2.p 2013
294 s.

Jackson Brodie, entinen sotilas, entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä saa hoidettavakseen kolme jo vuosia sitten tapahtunutta katoamistapausta. 

Isänsä kuoltua sisarukset Amelia ja Julia haluavat vihdoin selvittää mitä tapahtui heidän kolmivuotiaalle sisarelleen Olivialle, joka katosi yli 30 vuotta aiemmin vuonna 1970. 

Theon elämän keskipiste, tytär Laura, on ensimmäistä päivää kesätöissä isänsä asianajotoimistossa, kun golf-paitaan pukeutunut mies ryntää toimistoon ja puukottaa Lauran kuoliaaksi. Kymmenen vuotta myöhemmin tapaus on edelleen selvittämättä ja Lauran muisto Theon mielessä yhtä elävä kuin eilispäivä.

Michelle on 18-vuotiaana vastasyntyneen vauvan äiti ja Keithin tuore vaimo. Eräänä aamuna Keith herättää vahingossa vauvan ja Michellen pinna katkeaa. Hän ryntää hakemaan kirveen ja iskee sen Keithin päähän. Mitä tapahtuu Michellen vauvalle, kun Michelle kärsii tuomionsa vankilassa ja vapauduttuaan katoaa sukulaistensa ulottumatttomiin?  

Selvittäessään näitä kolmea näennäisesti täysin erillistä juttua Jackson käy samalla läpi omaa lapsuudentraumaansa ja avioeroaan ja huomaa, että vastoin odotuksia tapaukset ovat kytkeytyneet toisiinsa.

Kateissa ollutta ja Saarnaajan kiihottamaa dekkarinnälkääni ruokkiakseni luin tämän Hulluilta päiviltä mukaan napatun dekkarin. Haluaisin sanoa "dekkarin", koska tämä oli melkoinen epädekkari. Puitteet on toki kunnossa, on yksityisetsivä ja monta mutkikasta ja raadollista tapausta selvitettävänä, mutta tämä on tavallista dekkaria huomattavasti kaunokirjallisempi ja keskittyy paljon enemmän kirjan henkilöiden mielenliikkeiden kuvaamiseen. Tapaukset tulevat ratkaistuksi melkein ohimennen.

Kirjan alku oli minusta äärimmäisen mielenkiintoinen. Tarina alkaa kolmella tapauskertomuksella, jotka kaikki ovat järkyttäviä ja psykologisesti mielenkiintoisia. Tässä vaiheessa olin todella innoissani, mutta sitten, seuraavat 200 sivua ovat rönsyileviä kuvauksia tapauksiin liittyvien ihmisten mielenliikkeistä. Tapahtumat ratkeavat niin ohimennen ja yhtäkkiä, että mulle jäi tästä vaan jotenkin hölmistynyt olo. Lopussa tapauksille annettiin ratkaisut ja ne olivat minusta alun tapauskertomusten tavoin todella mielenkiintoisia ja yllättäviäkin. Tykkäsin siis alusta ja tykkäsin lopusta, joka onnistui yllättämään minut, mutta välissä olevat 200 sivua olivat minusta vaan jotenkin epäkiinnostavia. Tai  ei epäkiinnostavia, mutta ei vaan tullut sellaista pakko lukea fiilistä, lukemiseen meni paljon kauemmin kuin odotin. 

Ei missään nimessä huono kirja ja kaikki löytämäni arviot tästä ovat jokseenkin ylistäviä, joten olen ilmeisesti vähemmistössä, kun en täysin lämmennyt tälle. Aion silti lukea sarjan seuraavat osat.

Loppuun laitan kirjasta lainauksen, joka tuntui uppoavan syvälle lukuhetkellä.

"Olisi pitänyt opiskella luonnontieteitä eikä istua päivät pitkät nenä romaanissa. Romaaneista sai aivan väärän kuvan elämästä, niissä valehdeltiin ja annettiin ymmärtää, että oli olemassa loppuja, vaikka tosiasiassa mitään loppuja ei ollut, kaikki vain jatkui ja jatkui ja jatkui."

Saarnaaja

Predikanten
Camilla Läckberg
Schildts Kustannus (Atschi Pokkari)
2. painos 2011

Pikkupoika löytää alastoman nuoren naisen ruumiin kuilun pohjalta. Kaikkien yllätykseksi ruumiin alta löytyy vielä 24 vuotta aiemmin kadonneiden kahden nuoren naisen luurangot. Mitä yhteistä 70-luvun lopussa kadonneilla nuorilla naisilla ja nyt löytyneellä naisella on? Onko murhaaja aktivoitunut uudelleen vuosikymmenien jälkeen vai onko liikkeellä kopiomurhaaja? 

Tanumsheden poliisilaitoksen konstaapeli Patrik Hedström viettää kesälomaa kahdeksannella kuukaudella raskaana olevan avovaimonsa Erican kanssa, kun hänen hätyytetään johtamaan tutkintaa. Pian tutkinta kalvaa Patrikia päivin ja öin ja paineet kasvavat kun neljäs nuori nainen katoaa. 

Ärsyttävän Beckyn kohellusten jälkeen halusin jotain täysin erilaista ja tämä sopi siihen tarkoitukseen hyvin. Luin sarjan ensimmäisen osan, Jääprinsessan, jo yli neljä vuotta sitten ja muistikuvat siitä olivat jokseenkin hatarat. Se ei sinänsä haitannut lukukokemusta, mutta silti jotenkin sarjan ollessa kyseessä kivempi lukea kirja, kun muistaa vielä edellisen osan tapahtumat ja ihmiset. En oikein voi verrata tätä siihen ekaan osaan, kun en muista sitä niin hyvin, mutta olen Jääprinsessasta näköjään kirjoittanut, että "aika surullinen tarina siitä, miten kauan aikaa sitten tapahtunut tragedia on muuttanut pysyvästi ihmisten elämän eikä kukaan ole päässyt vapaaksi tapahtuneesta". Se pätee aika hyvin tähänkin, menneisyyden tapahtumat ovat jättäneet jälkensä ihmisiin ja kuilu ihmisten välillä on kasvanut kasvamistaan. 

Ihan kelpo dekkari. Tunsin erityistä tyytyväisyyttä itseeni, kun tajusin yhden jutun jo paljon ennen kirjan poliiseja, mutta en sitten kuitenkin kyennyt täysin arvaamaan loppuratkaisua. Seuraavan osan aion lukea vähän nopeammalla aikataululla kuin mitä näiden kahden ekan osan välissä vierähti. Kiinnostaa kovasti lukea miten Erican ja Patrikin perhe-elämä lähtee rullaamaan, mutta myös miten Martinia onnistaa naisrintamalla. Haluaisin myös uskoa, että Gösta pystyy vastustamaan Ernstin huonoa vaikutusta ja hoitaa hommansa kunnialla. Tarina päättyi myös Erican siskon Annan osalta kiinnostavasti ja toivon, että Anna vielä kykenee nousemaan väkivaltaista miestään vastaan. Siinäkin siis yksi sivujuonne, minkä eteneminen kiinnostaa. 

Sain muuten pitkästä aikaa yhden maan lisää.

Reading globally: Ruotsi          

Minishoppaaja

Mini Shopaholic
Sophie Kinsella 2010
WSOY 2011
403 s. 

Himoshoppaaja-sarja on tullut kuudenteen osaansa ja nyt mukana sekasortoa aiheuttaa Beckyn ja Luken 2-vuotias, voimakastahtoinen tytär Minnie. Englantiin iskee talouskriisi ja Beckyn ja Luken on vedettävä kukkaron nyörit tiukalle. Tämä tietysti aiheuttaa shoppailuriippuvaiselle Beckylle suuria ongelmia, mutta onneksi tyttärelle voi opettaa "vastuullista rahankäyttöä" viikkorahan muodossa ja pian "Minnie" onkin käyttänyt viikkorahansa vuoteen 2103 saakka. Talouskriisi aiheuttaa ongelmia myös töissä, mutta onneksi Becky keksii tähänkin luovan ratkaisun. Samanaikaisesti Becky järjestelee Lukelle yllätyssynttäreitä nollabudjetilla, joka, yllätys yllätys, paisuu vähän.   

 

Olen lykännyt tämän tekstin kirjoittamista jo yli viikon, kun tästä kirjoittaminen tuntuu yhtä piinalliselta kuin mitä kirjan lukeminen oli. Tästä voi tulla melkoinen valituspostaus enkä ole sellaista halunnut kirjoittaa, joten olen lykännyt kirjoittamista. Fiksua..

Tämä on chick-littiä ja sitä odottaa, että pääsee pakenemaan hetkeksi todellisuutta höpsön päähenkilön siivellä. Odottaa saavansa hyvät naurut  ja viihtyvänsä muutaman sata sivua hattaraisissa päiväunelmissa. Kiintyvänsä päähenkilöön ja huokaisevan tyytyväisenä, kun sankaritar saa sankarinsa. Himoshoppaaja on tietysti jo saanut sankarinsa, mutta se on nyt sivuseikka. 

Sen sijaan että olisin tavoittanut mitään edellä kirjoitetusta, tunsin vain sivu sivulta kasvavaa vastenmielisyyttä Beckyä kohtaan. Miten voi 29-vuotias ihminen olla näin täysin kykenemätön ottamaan oppia aiemmista virheistään? Becky on itsekeskeinen, patologinen valehtelija, joka järjestää itsensä pulaan joka ikinen kerta ja sitten sukulaisten ja ystävien on pelastettava tämä vastuuntunnoton huithapeli ja lopussa kaikki on taas hyvin. Nyt tämä manipuloiva narttu on sitten hankkinut vielä lapsenkin, jonka kasvatuksen suhteen on ihan yhtä holtiton kuin muunkin elämänsä.

Ja sitten toinen juttu, mikä aiheutti raivoa oli aviomies Luke. Miten ihmeessä se mies voi katsoa kaiken läpi sormiensa kerta toisensa perään? Varmaan se, että mies vaikuttaa olevan täysin naimisissa työnsä kanssa varmaan helpottaa asioita. Tai ehkä Becky ON syy, siihen miksi Luke on aina töissä... 

Tästä varmaan tuli jo ilmi, että en tykännyt kirjasta sitten yhtään. Ehkä tästä ei olisi tullut näin negatiivinen postaus, jos oma pinnani ei olisi ollut viime aikoina niin kireällä muista asioista johtuen. Tämä tarina ei kuitenkaan parantanut mielialaani yhtään, mikä ehkä lisäsi ärtymystäni vielä enemmän. Joka tapauksessa sarjan lukeminen osaltani loppuu tähän, mikäli jatkoa on vielä luvassa. Huumorintajuni ei vaan riitä. Pikaisen googlauksen perusteella tämä on kuitenkin viihdyttänyt valtaosaa lukijoista, että jokainen muodostakoon itse oman mielipiteensä.   

Suloinen huijari

Heist Society
Ally Carter 2010
Bazar 2012
303 s.

Katarina Bishop on 15-vuotias ja tulee mestarivarkaiden perheestä. Kat on juuri keplotellut itsensä sisään huippusisäoppilaitokseen ja päättänyt jättää entisen huijarin elämän taakseen. Sitten Katin isää syytetään taidevarkaudesta, jota hän ei ole tehnyt. Pelastaakseen isänsä hengen Katin on toteutettava elämänsä huijaus apunaan joukko teini-ikäisiä sukulaisia ja ystäviään. 

Jos tiedät Ocean's Eleven elokuvan jatko-osineen niin tämä on sen teiniversio. Ihan hauska jos ei välitä siitä, että eihän tämä ole realistinen millään lailla. Nopeaa toimintaa, vähän huumoria ja uskomattomia huijauksia. Kat on kuitenkin ihan kelpo päähenkilö ja tutustuisin mielelläni häneen ja hänen sukulaisiin ja ystäviinsä paremmin. Tuli vähän sellainen fiilis, että henkilöistä ei oltu haluttu paljastaa liikaa, jotta jatko-osissa voitaisiin raottaa enemmän henkilöiden menneisyyttä. Tarinaan on siis kirjoitettu jo jatkoa ainakin kahden osan verran, joten toivottavasti ne julkaistaan myös suomeksi, mielelläni ne lukaisisin. Haluaisin myös tietää miten Katin ja Halen suhde kehittyy vai kehittyykö se.. 

Pakko sanoa, että kansi on kamala. Ulkoasusta tulee jotenkin 80-luku mieleen. 

Etsin sinua, Mr. Darcy

Mr. Darcy Forever
Victoria Connelly 2012
Minerva 2013
307 s.

Sarah ja Mia Castle ovat sisarpuolia ja toistensa parhaat ystävät. Molemmat tytöt rakastavat Jane Austenin romaaneja, mutta ovat muuten kuin yö ja päivä, kuin Sarahin lempiromaanin Järki ja Tunteet Elinor ja Marianne. Järkevä, pakko-oirehäiriöstä kärsivä Sarah on joutunut huolehtimaan tunteiden vietävissä olevasta, kuuluisuudesta haaveilevastaan sisarestaan Miasta siitä asti kun heidän äitinsä hylkäsi heidät. Tyttöjen isät eivät ole hoitaneet vanhemman rooliaan yhtään paremmin.

Mian täyttäessä 21 vuotta tytöt lähtevät unelmalomalle Devoniin Barton Cottageen, jossa on kuvattu vuoden 1995 Järki ja tunteet -filmatisointi. Loma ei suju odotusten mukaisesti, kun sisarukset rakastuvat samaan mieheen. Kolmen vuoden välirikon jälkeen sisarukset kohtaavat taas Jane Austen -festivaalilla Bathissa. Onko Jane Austenin taika riittävä korjaamaan sisarusten välit?

Oikein mainio välipalakirja. Tykkäsin kovasti viittauksista Jane Austenin kirjoihin ja tuli itsellekin halu lukea taas joku Austen. Kahdessa tasossa kulkeva tarinankerronta oli hyvä ja huono samanaikaisesti. Fanitan aina ja iänkaikkisesti monia aikatasoja, mutta tässä meinasi välillä ärsyttää kun tuli sellainen olo, että jotain asiaa pantattiin, vaikka kaikki olivat jo arvanneet mitä seuraavaksi tapahtuu. Tarina on siis varsin ennalta arvattava ja kannessa kehuttiin kirjailijan terävää ihmistuntemusta ja nokkeluutta Austenin veroiseksi, mikä oli minusta vahvasti liioiteltua.  Kokonaisuutena kuitenkin hyvää sänkylukemista ennen nukkumaanmenoa, mitä nyt tempauduin tämänkin kohdalla niin tarinan mukaan, että en malttanut mennä unten maille järkevään aikaan. Onnellinen loppu Austenin henkeen jätti tyytyväiseksi.

Tämä on Austen Addicts -trilogian kolmas kirja, enkä ole lukenut kahta aiempaa osaa, mutta en usko että lukukokemus kärsi siitä. Netin perusteella nämä vaikuttavat olevan itsenäisiä tarinoita, joita vain yhdistää päähenkilöiden rakkaus Jane Austenin kirjoja kohtaan. Ihmetystä herättää se, että kahta aiempaa osaa ei ole ainakaan vielä käännetty suomeksi. Inhoan sitä, että kirjat käännetään väärässä järjestyksessä! Haluan lukea tarina sitä mukaa kun ne julkaistaan, vaikka ne eivät varsinaisesti jatkaisikaan siitä mihin edellinen jäi. Jos ne kaksi aiempaa käännetään suomeksi, niin aion kyllä lukea ne.     

Ennen kuin kuolen

Before I Die 
Jenny Downham 2007
Otava 2009
379 s.

Luin tämän loppuun jo lauantain pikkutunneilla, mutta en vieläkään saa puettua sanojani oikein järkevään muotoon. Mitä voi sanoa kirjasta, jonka 16-vuotias päähenkilö on kuolemassa syöpään sairastettuaan leukemiaa neljä vuotta? Ei kenenkään 16-vuotiaan kuuluisi kestää selkäydinpunktioita, toistuvia verensiirtoja, oman elimistön vähittäistä sammumista. Sitä Tessan elämä on kuitenkin ollut viimeiset neljä vuotta ja nyt jäljellä on enää muutamia kuukausia. Ja viimeisinä kuukausinaan Tessa aikoo kokea mahdollisimman paljon. Tessa laatii listan asioista, jotka haluaa toteuttaa ennen kuolemaansa. 

Ystävänsä Zoyen avulla ja isänsä kauhistukseksi Tessa rupeaa toteuttamaan unelmiaan. Jotkut listan kohdista on helppo toteuttaa, harrasta seksiä, riko lakia, kokeile huumeita, muutamia mainitakseni, mutta vasta, kun naapurin poika Adam astuu Tessan elämään, elämä aukeaa kunnolla. Mitä voi tehdä kun oma ruumis antaa periksi, mutta elämänhalu palaa vimmaisesti, kun haluaa kokea vielä yhden kesän, nähdä veljensä kasvavan, kasvaa aikuiseksi, mennä töihin, kun ei halua kuolla?     

Kirja vei minulta yöunet, koska minun oli pakko lukea "vielä yksi luku" ja kun lopulta maltoin sulkea kirjan ja painaa pään tyynylle, en pystynyt nukahtamaan, koska Tessa lymyili mielessäni. Sellainen kirja, josta haluaisi keskustella jonkun kanssa teekupin äärellä. Surullinen, mutta ei masentava. Pikemminkin ylistys elämälle, ettei asioita pitäisi ottaa itsestään selvinä ja jokainen päivä pitäisi elää niin kuin se olisi viimeinen. En tarkoita, että pitäisi syöksyä extreme-kokemuksesta toiseen vaan, että jokainen päivä pitäisi elää niin, että osaa nauttia pienistäkin asioista, että tekee jokaisesta päivästä merkityksellisen. Loppua kohti itkettävä, mutta palkitseva lukukokemus. Jää elämään ihoni alle hyväksi toviksi. 

Eedenistä vikaan

This Other Eden
Ben Elton 1993
WSOY 2005
385 s.

Maailma lähestyy loppuaan; ilma on pilalla, vettä ei voi juoda ja välttääkseen auringonvaloa ihmiset elävät öisin. Ne, joilla siihen on varaa ovat hankkineet yksityisen ekokuplan, klaustrosfäärin, johon voivat sulkeutua, kun loppu koittaa. Sitä ennen Muovi Tolstoy aikoo myydä mahdollisimman paljon klaustrosfäärejä, elokuvakäsikirjoittaja Nathan Hoddy saada elokuvaideansa toteutettua ja tyhjäpäinen näyttelijä Max Maximus siirtyä vakavasti otettavaksi näyttelijäksi. Toisaalla vihreän Natura-puolueen karismaatttinen johtaja Jurgen Thor ja ekoterroristi Rosalie taistelevat maailman pelastamiseksi ja FBI-agentti Judy Schwartz yrittää selvittää, kuka jouduttaa maailmanloppua terroriteoillaan. 

Jonnekin tulevaisuuteen sijoittuva satiiri on melkoista kohellusta. Sain tästä muutamat naurut, mutta enimmäkseen tämän lukeminen oli laahaavaa. Kaikki meni jotenkin liiallisuuksiin ja kääntyi lopulta tarinaa vastaan. Lisäksi välissä oli pitkiä pätkiä selittelyä, miksi jokin on niin kuin on, ja nämä pätkät kävivät jokseenkin puuduttaviksi, kun ne eivät varsinaisesti vieneet tarinaa eteenpäin. Itse asiassa tarina oli muutenkin heikonpuoleinen enkä välittänyt kirjan hahmoista. Ottaen huomioon, että kirja on kirjoitettu 20 vuotta sitten, se on kuitenkin kestänyt varsin hyvin aikaa. Mieleeni tuli, että tämä toimisi elokuvana paremmin kuin kirjana. Elokuvissa ei ole yleensä niin paljon turhaa jaarittelua. En tykännyt, mutta maalaa synkiä uhkakuvia maapallon tulevaisuudesta ja on siksi tärkeä.   

Rubiininpuna

Rubiininpuna
(Rubinrot)
Kerstin Gier 
Gummerus 2012
344 s.

Gwendolyn on 16-vuotias teinityttö, jonka suvun naispuolisilla jäsenillä periytyy aikamatkageeni. Geeni aktivoituu tytön ollessa noin 16-vuotias ja Gwenin perheessä geeni on siirtynyt hänen serkulleen Charlottelle. Paitsi että ei olekaan ja Gwen sinkoutuu 1900 -luvun alun Lontooseen. Tästä alkaa tapahtumasarja, johon Gwen ei ole valmistautunut lainkaan ja yhdessä Gideonin, jonka suvussa sama geeni periytyy miespuolisille jäsenille, Gwenin on ryhdyttävä selvittämään salaisuutta, joka heitä ympäröi. Kaikki eivät kuitenkaan halua totuuden paljastuvan, joten keneen Gwen voi luottaa ja mitä tapahtuu, kun kahdentoista kehä sulkeutuu?

Tämä oli aika hauska teinidraama/aikamatkustustarina, jonka poimin sattumalta mukaan kirjastosta. Kirja on siis trilogian aloitusosa, joten tässä lähinnä esiteltiin henkilöt ja luotiin puitteet tarinalle.  Gwendolyn on mukavan kipakka päähenkilö, joka ei ihan tajua omaa arvoaan jouduttuaan elämään koko elämänsä virheettömän (ärsyttävän ja ylimielisen) serkkunsa Charlotten varjossa. Kirjassa oli myös paljon mielenkiintoisia hahmoja mm. kummitukset James ja Robert, jotka vain Gwendolyn näkee ja lisäksi Lucy ja Paul, jotka myös ovat aikamatkageenin kantajia. Lucy ja Paul ovat suututtaneet salaisuuden vartijat, koska eivät halunneet sulkea kahdentoista kehää vaan päättivät kadota menneisyyteen. Mukanaan he veivät kronografin, joka on välttämätön kehän sulkemiseksi, ja työ täytyi aloittaa alusta. Lucy ja Paul kiinnostavatkin minua tällä hetkellä eniten. Ja tietysti haluan tietää mitä tapahtuu Gwendolynin ja Gideonin orastavalle romanssille. En ihan vielä ole täysin Gideonin lumoissa, mutta en inhoakaan häntä.

Ihan hauska trilogian aloitusosa ja jäänkin innolla odottamaan jatkoa. Minulla on paljon kysymyksiä, joihin haluan vastauksen ja onkin jännittävää nähdä mitä muissa osissa paljastuu. Ainakin toinen osa on jo julkaistu suomeksi, mutta kolmas julkaistaan ilmeisesti vasta ensi vuonna. Tämä oli tosi nopealukuinen ja olisin lukenut tämän varmaan loppuun parissa päivässä, mutta hillitsin vähän itseäni, että sain pari aiemmin aloitettua kirjaa loppuun ekaksi. Ainoa asia, mikä minua häiritsi oli tämä geenin periytymisjuttu. Geneetikkona olisin halunnut tietää siitä enemmän. Heh.

Robinson Crusoe

Robinson Crusoe

Daniel Defoe 1719

äänikirja (lukija Lars Svedberg?)

Kuuntelin tämän klassikon äänikirjana, mutta minulla ei ole aavistustakaan äänikirjan alkuperästä, koska sain sen kaveriltani pelkkinä MP3-tiedostoina. Luulisin kumminkin, että kyseessä on WSOY:n kustantama ja Lars Svedbergin lukema versio vuodelta 2007.

Tarina on varmaan kaikille tuttu; nuori Robinson lähtee merille, haaksirikkoutuu autiolle saarille ja elelee siellä parikymmentä vuotta ennen kuin pelastaa alkuasukkaan hengen, ristii alkuasukkaan Perjantaiksi ja Perjantai palvelijanaan pääsee lopulta takaisin Englantiin. Tässä tärkeimmät juonenkäänteet.

Siitä ei kyllä ole minkäänlaista epäilystä, että tämän täytyy olla tylsin kirja, jonka ikinä olen lukenut kuunnellut. Aluksi loputtomia listauksia tapahtumista ja asioista. Sitten Robinson kokee uskonnollisen heräämisen, jonka jälkeen tarina muuttuu uskonnolliseksi paatokseksi. Välissä listataan asioita. Uskonnolliseen kiihkoiluun siirrytään taas, kun Perjantai tulee mukaan kuvioihin ja Robinson karsii Perjantaista pakanallisia tapoja ja tekee tästä kunnon kristittyä. Lopulta melkoisen väkivaltaisten tapahtumien myötä Robinson palaa Englantiin Perjantai mukanaan. 

Ihan kamala kirja. En tiedä olisiko tämä ollut vähemmän piinallinen jos olisin lukenut itse. Äänikirjana kuunneltuna tipuin jatkuvasti kärryiltä, koska ajatukseni rupesivat harhailemaan. Kiihkomielinen Robinson oli vastenmielinen päähenkilö ja ylimielinen asenne Perjantaita kohtaan kuvottavaa. Tähän olisi saanut mielenkiintoisen psykologisen aspektin hyvin helposti, mutta Robinsonissa ei tuntunut tapahtuvan minkäänlaista henkistä kasvua yksinäisinä vuosinaan, joten valjuksi jäi. Ehkä tähän vaikuttaa kirjan julkaisuaika vuonna 1719. Mulla ei ole muuta sanottavaa.  Täältä löytyy laajempi analyysi kirjasta, jos kiinnostaa. 

Hehei, asetin tämän vuoden lukutavoitteeksi 35 kirjaa, mutta tämän kirjan myötä saavutin tavoitteeni jo näin syyskuussa! Katsotaan pääsisikö tässä vielä 50 kirjaan ennen vuoden loppua. Ainakin mulla on mielenkiintoisia kirjoja odottamassa lukemista ja hyvä lukufiilis päällä.

Vapaasta tahdosta?

Vapaasta tahdosta?
Käyttäytymisen evolutiivinen perusta
Jussi Viitala 2005
Atena 2005
200 s.

Mikä erottaa ihmisen muista eläimistä? Mikä ohjaa parinvalintaa? Ovatko itsekkyys ja epäitsekkyys moraalisia valintoja vai evoluutiossa kehittyneitä taipumuksia? Miten loiset vaikuttavat käyttäytymiseen? Mitä älykkyys on ja miten paljon käyttäytymisestämme on perintötekijöidemme ohjaamaa ja miten paljon vapaata tahtoa? Muun muassa näihin kysymyksiin dosentti Jussi Viitala etsii vastausta kirjassaan.

Mielenkiintoisten esimerkkien kautta Jussi Viitala käy läpi lainalaisuuksia, jotka ohjaavat ihmisen käyttäytymistä siinä missä muidenkin eläinten. Ajatuksia herättävä kirja. Mukavan kansantajuinen lähestymistapa ja kiinnostavia esimerkkejä, jotka osin olivat minulle opintojen kautta tuttuja jo ennestään. Aiemmin lukemaani Robert Triversiin kirjaan, jossa tosin oli ihan eri lähtökohta, verrattuna kesympi, mutta ainakaan esimerkit kirjailijan omasta elämästä eivät herätä myötähäpeää...   

Neljän dollarin päivä

Neljän dollarin päivä
- Ekomatka Aasiaan ja Australiaan
Marketta Horn 2008
Like 2011
654 s.

Rakastan matkustamista ja tämä tuntui oivalliselta matkalukemiselta, kun lähdin itse valloittamaan Eurooppaa junalla.

Marketta Horn oli 54-vuotias lähtiessään vuonna 2004 viettämään sapattivuotta Aasiaan ja Australiaan. Tavoitteena oli matkustaa mahdollisimman ekologisesti mahdollisimman pienellä budjetilla. Matkasta muodostui yhden naisen mielenosoitus kertakäyttökulttuuria vastaan. Matkasta ei haasteita puuttunut, mutta matka myös palkitsi monin tavoin. 

Matkakertomus oli äärimmäisen kiehtova, kauhistuttava ja matkakuumetta nostattava, mutta jotenkin ärsyttävä. Matkaan sisältyi monenlaista haastetta viisumien saannissa, matkalippujen hankinnassa, majapaikan löytämisessä. Monet hankaluuksista johtuivat kielimuurista, länsimaalaisuudesta ja kulttuurieroista. Kirjoittaja matkusti itseään säästämättä, mutta välillä mietin, että olisiko edes vähän voinut joustaa periaatteistaan. Ainakin itsellä on sellainen kokemus, että välillä matkoilla on parempi tehdä kompromisseja ihan jo oman hyvinvoinnin takia jos ei muuten. Lisäksi Marketta vaikutti välillä melko epäkohteliaalta.

Kirja oli melkoinen kokoelma kuvauksia erilaisista ekologisista ja henkisistä keskuksista ja kirjoittajan perma- eli kestokulttuuria kannattava maailmankatsomus tulee erittäin selväksi. Välillä hieman ärsyttävä ja toistuva paasaaminen roskaamisesta ja muovin pahuudesta alkoi ottaa päähän. Kirjoittaja on ihan syystä huolissaan maailman hukkumisesta muoviroskaan, mutta jatkuva paasaaminen oli puuduttavaa. Kuvaukset erilaisista hengellisistä keskuksista ja niiden päivärytmeistä menivät myös päässäni iloisesti sekaisin eivätkä kiinnostaneet suuremmin. Luullakseni olen liian mukavuudenhaluinen ymmärtämään niiden askeettisuutta. En myöskään oikein ymmärrä sitä, että ihmiset kaikkialta maailmasta alkavat seuraamaan jotain itse valitsemaansa gurua.

Olisin itse nauttinut enemmän matkakertomuksesta, josta välittyy enemmän sitä vapauden tunnetta mitä matkustaminen suo. Sellaista puhdasta fiilistelyä, miten mahtavaa on vaeltaa tuntemattomia katuja ja vetää sisäänsä vierasta ilmaa. Sitä iloa, jonka uusi paikka tuo. En löytänyt sitä tarpeeksi tästä kirjasta. Tarina olisi lisäksi kaivannut tiivistämistä ja oikolukua. Painovirheiden määrä oli tuskastuttava. 

Vielä yksi juttu; ihanko tosissaan kaikki miespuoliset ihmiset 12-vuotiaista poikasista buddhalaisiin munkkeihin haluavat harrastaa seksiä 50+ suomalaisnaisen kanssa Aasiassa? En ole itse vielä päässyt Turkkia idemmäs niin en osaa sanoa omasta kokemuksesta (enkä sovi ikähaarukkaankaan vielä, onneksi). Seksinvonkaajien määrä tässä kirjassa oli hämmentävä.

Nenäpäivä

Nenäpäivä

Mikko Rimminen

Teos 2010

Jotenkin keski-ikäisen Irman elämä on suistunut raiteiltaan. Entisestä miehestään hän ei puhu ja pojastakin tiedämme vain, että jonkinlaisiin ongelmiin lain kanssa on jouduttu. Yksinäinen Irma kaipaa läheisyyttä ja alkaa esittää Taloustutkimuksen kyselytutkijaa. Tutkimuksen varjolla ihmisten ovet aukeavat ja Irma saa kaipaamiaan ihmiskontakteja. Sitten Irman ammatillista aitouttaa aletaan epäillä ja Irma hätääntyy.

Ihailtavan kekseliäästi Mikko Rimminen käyttää kieltä, mutta se onkin ainoa positiivinen asia, mitä tästä pystyn kirjoittamaan. Samalla se oli kuin olisi rämpinyt verbaalisessa suossa.

Surkuhupaisa Irma ei onnistunut herättämään sympatioita ja koko lukukokemus tuntui niin uuvuttavalta että jaksoin juuri ja juuri lukea luvun kerrallaan. Kun olin tahkonut ensimmäistä 150 sivua melkein kaksi viikkoa, otin itseä niskasta kiinni ja luin loppuun kahdessa päivässä, jotta pääsisin tarinasta eroon. Pitäisi opetella lopettamaan kirja kesken, jos ei nappaa.

Jos olisi edes selvinnyt, mikä teki Irmasta näin läheisyyden kaipuun riivaaman, kaikki mahdolliset murheet ristikseen ottavan ihmisraunion niin olisi ehkä jotenkin pystynyt käsittämään tämän epäuskottavan sekoilun, mutta ei niin ei. Teki vaan mieli karjua Irmalle, että RAUHOITU NYT! 

En usko, että tartun toista kertaa Mikko Rimmisen teokseen.

Kon-Tiki

Kon-Tiki - Lautalla yli Tyynenmeren
(Kon-Tiki ekspedisjonen)
Thor Heyerdahl 1948
Tammi 2013 (35. painos)

Norjalaisella Thor Heyerdahlilla on teoria. Polynesian saaret ovat asutettu Etelä-Amerikasta, Perusta, käsin. Valitettavavasti Heyerdahl on eläintieteilijä eivätkä vakavasti otettavat kansatieteilijät usko hänen teoriaansa. Heyerdahlilta ei kuitenkaan rohkeutta puutu eikä luovuttaminen tule mieleenkään. Hän onnistuu hankkimaan tarvittavat rahat ja varusteet ja viisihenkisen miehistön ja papukaijan ja heittäytyy balsapuutukeista kootulla lautalla merivirtojen vietäväksi huhtikuussa 1947. Matkaa on 8000 kilometria ja 101 päivän ajan Heyerdahl ja kumppanit seilaavat Tyynenmeren armoilla ennen kuin osuvat maihin Raroian riutalle.

Tarina oli etäisesti tuttu ja olen joskus lukenut Erlend Loen romaanin L, joka on Kon-Tikin inspiroima. En kuitenkaan ollut suunnitellut lukevani kirjaa. Itse asiassa tyrkytin sitä kaverilleni, joka oli kirjastossa kanssani, kun sattumalta löysin kirjan. Hänellä ei kuitenkaan ollut kirjastokorttia mukana ja hänen yllytyksestään lainasin kirjan. Olipa muuten hyvä päätös! Olin ihan fiiliksissä tästä tarinasta. Uskomatonta, että se on tositarina. Kerronta oli niin elävää, että meren pystyi haistamaan ja maistamaan ja tuli hirveä halu lähteä seilaamaan lautalla Tyynellemerelle. Thor Heyerdahlista tuli juuri sankarini. Mahtavaa mihin ihminen pystyy, jos on unelmia ja tahtoa toteuttaa niitä. Yhtä asiaa kyllä jäin miettimään; miten miehet onnistuivat pysymään optimistisina ja urheina tietämättä mihin rantautuisivat tai astuisivatko enää koskaan kuivalle maalle? Jos olisin itse ollut tuolla lautalla, olisin varmasti joutunut pakokauhun ja pelon valtaan jo hyvin varheisessa vaiheessa. Heyerdahlin kerronta on kuitenkin hyvin positiivista eikä hän juuri kirjoita negatiivisista asioista. En tiedä onko se tietoinen valinta.

Kon-Tiki museo on muuten ehdoton käyntikohde jos ja kun joskus Osloon pääsen. Ja nyt haluan ehdottomasti nähdä myös viime vuonna valmistuneen Kon-Tiki -elokuvan, joka oli muuten Norjan Oscar-ehdokkaana Parhaan ulkomaisen elokuvan -kategoriassa tänä vuonna.

Herra Darwinin puutarhuri

Kristina Carlson 2009
Otava 2009

Tämä kirja on kiinnostanut jo jonkin aikaa, aihe on kiehtova ja lisäksi olin todella yllättynyt, kun minulle selvisi, että kirjailija on suomalainen.

Kirjan nimihenkilö on puutarhuri Thomas Davies, outo lintu pienessä kentiläisessä kylässä. Mies ei usko Jumalaan, hän on leski ja yksin vastuussa kahdesta lapsestaan. Kyläläisten mielestä mies on mielipuoli ja itsetuhoinen. 

Tiesin ennalta, että tämä on haastava luettava, joten varasin kirjan junalukemiseksi, kun tiesin, että pystyn keskittymään siihen kunnolla. Ja se olikin hyvä, koska pienestä sivumäärästään huolimatta, 176 sivua, kirja ei ole nopealukuinen. Kieli on poukkoilevaa ja uhmaa kielioppisääntöjä, henkilöitä on paljon ja teksti maalailevaa. Tapahtumia kirjassa on vähän ja niidenkin kohdalla  tuntuu, että tapahtumat joutuu etsimällä etsimään tekstistä.

Herra Darwinilla itsellään on tarinassa olematon osa, hän elää vain ihmisten puheissa. Oikeastaan tämä on pikemminkin tarina pienestä kylästä, jossa usko kohtaa tieteen ennalta kokemattomalla tavalla. Tämä kaikki jotenkin kulminoituu Thomas Daviesin hahmossa.

Jännä kirja, ei noussut suosikiksi, mutta oli ihan hyvä lukukokemus, erilainen, mutta hyvä.   

Jos saat tämän kirjeen

Postmistress
Sarah Blake 2010
Bazar 2013

Ilahduin suunnattomasti, kun löysin tämän kirjaston vastapalautettujen hyllystä. Katselin tätä(kin) viime vuonna Jenkeissä  enkä tiennyt, että tämä on käännetty suomeksi.

Kirjan keskiössä on kolme naista, jotka kukin kohtaavat toisen maailmansodan eri tavoin. Emma Fitch, nuoren lääkärin vaimo, odottaa miestään palaavaksi Lontoosta, jonne mies on paennut auttamaan pommitusten uhreja tehtyään kohtalokkaan virheen työssään. Iris, pikkukaupungin postinhoitaja, jonka käsien kautta kulkevat viestit rintamalle ja takaisin. Frankie Bard, nuori toimittaja, "radiotyttö", jonka radiolähetykset Lontoosta tuovat sodan ihmisten koteihin.

Kasassa on mielenkiintoinen tarina, ehdottomasti. Kieli on kaunista ja miellyttävää lukea. Ja silti olo jäi tyhjäksi. En tiedä, mikä tästä jäi puuttumaan, mutta ei vain iskenyt. Tai jäi sellaiseksi mitättömäksi "ihan kiva"-lukukokemukseksi. Lisäksi Frankien osa tarinasta oli minusta kaikista vähiten kiinnostava, vaikka sen kai oli tarkoitus olla "se juttu" tässä tarinassa. 

Minun kanssani samoilla linjoilla, että jotenkin vajaaksi jäi ovat olleet Annika Rakkaudesta kirjoihin -blogista ja Kirjakammarin Jenni K. Kirjasähkökäyrän Mai tykkäsi enemmän. Muissa blogeissa oli jo puhetta tästä, mutta minunkin on pakko kehua kantta. Todella kaunis.  

Sain tästä uuden osavaltion So American -haasteeseen: Massachusetts.

Nuoruuteni Dublin

44 - A Dublin Memoir

Peter Sheridan 1999

WSOY 2000

Aika kauan sai Peter Sheridanin nuoruusmuistelmat odottaa lukuvuoroaan ennen kuin siihen tartuin. Juhannuksen jälkimainingeissa se tuntui hetken aikaa jo hieman väärältä valinnalta, mutta alkukankeudesta eroon päästyäni ihastuin kirjaan suuresti. Peter Sheridan oli minulle ennalta tuntematon ihminen ja lainasin kirjan nimen perusteella, Nuoruus Dublinissa kuulosti vastustamattomalta vanhan Irlanti-fanin korvissa. 

Muistelmat alkavat uudenvuodenaatosta 1959 ja päättyvät vuoden 1969 alkupäiviin. Kymmenen vuoden aikana päästään mukaan Peter Sheridanin perheen ala- ja ylämäkiin ja seurataan miten kirjailija varttuu nuorukaiseksi ja saa alkusysäyksen teatteriuralle. 

Kirjan kantavin teema on varmaan perhe, mutta myös Peterin suhde omaan isäänsä. Kirja maalaa värikkään kuvan Sheridanin perheestä; isästä, joka työskentelee rautatieaseman lippumyymälässä viitenä päivänä viikossa ja kolmena iltana vinttikoiraradalla. Näitä töitä hän teki muille ihmisille. Sen sijaan kotona, hän rakentelee ja nikkaroi asioita. "Omassa valtakunnassaan hän teki kutsumustyötä. Siellä hän pönkitti rintavarustuksia." Isä on monimutkainen persoona, joka säätelee muun perheen elämää. Perheen äiti on perheen selkäranka, paha suustaan, mutta pitää huolta perheestään. Äidittä kasvaminen  oli tehnyt hänestä sitkeän, pärjääjän. "Kääntöpuoli oli se, että hän halusi olla äiti koko maailmalle." Isoveli Shea, äidin lellikki, "äiti kertoi Shealle asioita, joita hän ei kertonyt edes isälle", sisko Ita, joka on pieni fyysisesti, "oli kuin hän ei olisi halunnut vallata liikaa tilaa maailmasta, koska hän halusi jättää tilaa toisille" ja näkee asioita ennalta. Pikkuveli Frankie, joka näkee televisiossa kotinsa kuun ja kotiutuu sinne. "Me näimme Takaa-ajetun pakenevan paikasta toiseen ympäri Amerikkaa, Frankie näki kuun tanssivan." 

Kirjassa on myös hyvin raskaita teemoja, jotka hieman yllättivätkin minut; seksuaalista hyväksikäyttöä ja veljen kuolema. Näistä huolimatta, minulle ei jäänyt kirjasta raskas olo vaan hyvin elämänmakuinen iloineen ja suruineen. Sheridan on kirjoittanut useita näytelmiä, saanut kirjallisuspalkintoja ja näytellyt televisiossa ja hänen draaman tajunsa näkyy hyvin tässä kirjassa. Hieno satunnainen löytö.     

Rakkaudesta Lilahiin

For the Love of Lilah
Nora Roberts 1991
Harlequin Silk 2011

Lilah on Calhounin siskoksista toiseksi vanhin, 27-vuotias luonto-opas, joka elää siskojensa ja tätinsä Cocon kanssa suvun vanhassa talossa Bar Harborin saarella Mainessa. Myrskyisenä yönä Lilah pelastaa mereen joutuneen miehen, historianprofessori Max Quartermainin. Kiitokseksi henkensä pelastamisesta ja majapaikkaa vastaan Max rupeaa auttamaan Calhounin perhettä tyttöjen isoisoäidille kuuluneen kadonneen smaragdikorun etsinnässä. Korulle olisi kuitenkin muitakin ottajia eikä romantiikaltakaan vältytä.    

Tein ihan ennennäkemättömän mokan ja otin juhannusreissulle liian vähän kirjoja mukaan. Niinpä oli pakko napata mukaan paluumatkalukemiseksi äidiltä tämä Harlequin julkaisema Nora Roberts pokkari. Olisin varmaan jossain vaiheessa lukenut tämän kuitenkin niin tuli lyötyä kaksi kärpästä samalla iskulla. Ikävä kyllä tämä oli ihan kauheaa roskaa, jos suoraan sanotaan. Inhosin Lilahia ihan yli kaiken, ärsyttävin ja naiivein sievistelijä, johon olen pitkään aikaan törmännyt. Tietysti se piti kätkeä muka niin vapaamieliseen ja boheemiin ulkokuoreen. Ja Max, kirjan miessankari oli vähintään yhtä ärsyttävä, ujo ja fiksu akateemikko olevinaan, mutta loppupeleissä ihan macho luolamies. Ei kiitos. Kumpikin oli niin epäuskottavia ja paperisia hahmoja, että ärsytti. Varsinkin kun olin tätä ennen lukenut Sophie Kinsellan oikeasti hyvän viihdekirjan. 

Tämä oli muuten kolmas osa, ilmeisesti viisiosaista, Calhounin naiset sarjaa, mutta en varsinaisesti kärsinyt siitä, että kaksi aiempaa osaa ovat lukematta, kun aiempia tapahtumia kerrattiin ihan riittävästi. Tarinan sivujuonteena oli takaumia vuoteen 1913 Biancan elämään, mutta minusta ne olivat aika turhia tai ne olisi voitu toteuttaa jotenkin muulla tavalla, esimerkiksi kirje- tai päiväkirjamuodossa. En lämmennnyt, en, mutta voisin ehkä siltä vilkaista sarjan muut osat jos kohdalle osuvat. En jotenkin osaa jättää sarjan lukemista vain yhteen osaan ja haluan tietää miten lopulta käy, vaikka sarja olisikin hirveää huttua.

Mainen sain kuitattua So American haasteessa, että sikäli ihan OK.

Soitellaan, soitellaan!

I've Got Your Number
Sophie Kinsella 2012
WSOY 2013

Poppy Wyatt hukkaa arvokkaan smaragdikihlasormuksensa 10 päivää ennen häitään ja samaan syssyyn varastetaan vielä kännykkä, joten kukaan ei voi edes soittaa hänelle sormuksen löytymisestä. Onneksi Poppy löytää roskikseen heitetyn kännykän ja ottaa sen käyttöönsä löytäjä saa pitää periaatteella. Ikävä kyllä puhelimen omistaja, tehokas bisnesmies Sam, alkaa pian kysellä puhelimen perään. Ennen kuin puhelin päätyy oikealle omistajalle matkassa on kuitenkin monta mutkaa ja järjestellessään paitsi omia häitään Poppy laittaa myös Samin elämää uuteen uskoon.  

Jee, ihan huippuchicklittiä Sophie Kinsellalta! Kiilasi suosikkilistalla toiseksi, Salaisuuksia ilmassa on edelleen ykkönen. Päädyin ahmimaan tämän juhannuksena mökillä ja toimi loistavasti, koska maltoin tuskin lopettaa lukemista. Aika ennalta-arvattava tarina ja joltain osin hieman epäuskottava, aika höveli suhtautuminen Samilla oli siihen, että Poppy luki kaikki puhelimeen tulevat viestit ja välitti ne sitten Samille, puhumattakaan siitä kun Poppy laitteli viestejä Samin nimissä, mutta ilman näitä pieniä epäuskottavuusongelmia tarinan hauskuus olisi kärsinyt melkoisesti. Poppy oli minusta hauska ja ihanan helposti samaistuttava hahmo. Kirjan erikoisuutena oli alaviitteet, joissa Poppy kertoi asioita, jotka eivät tarinan kannalta olleet olennaisia, pieniä hassuja anekdootteja niin kuin tietokirjoissa. Minusta ne olivat kiva piristysruiske ja lisäsivät kirjan viehätystä.  Suosittelen!

Lokki Joonatan

Jonathan Livinston Seagull 
Richard Bach 1970
Valokuvat Russell Munson 
Gummerus 2013 (38. painos)

Lokki Joonatan rakastaa lentämistä enemmän kuin mitään muuta ja harjoittelee lentämistä lentämisen vuoksi. Muut Joonatanin tuntemat lokit lentävät vain rannalta ruoanhakuun ja takaisin vaivautumatta opettelemaan muuta kuin lentämisen alkeet.

Tässä on miniromaanin viitekehys, oikeasti tämä on tarina itsensä toteuttamisesta ja vapaudesta olla oma itsensä. Ihan söpö tarina ja juhannusaattona mökkilaiturilla maatessa tunnelma oli sopiva tämän lukemiseen, vaikka lokkeja ei näkynyt ja ainoa lintu lähistöllä oli pesässään ruokaa vaativa käpytikan poikanen. Tykkään sinänsä ajatuksesta, että tekee sitä mikä tekee onnelliseksi välittämättä mitä muut sanoo, koska se pitää niin paikkansa, mutta vieroksun kirjoja, joiden sanoma on niin alleviivattu, että sitä ei voi olla huomaamatta. Ja tämä Lokki Joonatan oli vähän semmoinen. Kauniita lokkikuviakin mukaan mahtui, että kokonaisuutena ihan positiivinen elämys.

Gone Girl

Gillian Flynn 2012
Phoenix paperback 2012

Ensiksi täytyy sanoa, että katselin tätä kiinnostuneena jo viime syksynä Amerikassa, mutta hyllyyn jäi. Stockan Hullujen päivien yhteydessä löysin kirjan alepöydältä ja nappasin mukaan. Pari kolme viikkoa sitten tajusin yhtäkkiä, että tämä on isohitti, josta on juuri ilmestynyt suomenkielinen käännös ja oli pakko nostaa kirjaa lukulistallani reippaasti ylöspäin, että voisin kerrankin olla ajanhermolla edes jonkun kirjan suhteen. Niinpä tästä tuli ensimmäisen kesälomaviikkoni kirja ja huh, että olen iloinen, että luin tämän nyt enkä jättänyt roikkumaan jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Kirja alkaa Amyn ja Nickin 5-vuotis hääpäivän aamusta, jolloin käy ilmi, että avioliitossa ei ole kaikki ihan kunnossa. Myöhemmin päivällä Nick saa huolestuttavan puhelinsoiton ja lähtee kotiin tarkistamaan tilanteen. Kotona odottaa avoin ulko-ovi ja olohuone, jossa on kamppailun jälkiä. Amysta ei näy jälkeäkään. Näistä lähtökohdista lähdetään seuraamaan miten Amyn etsintä etenee ja siinä sivussa valoitetaan mitä Amyn ja Nickin avioliitossa tapahtui ennen heinäkuun aamua. Pian Nickistä alkaa paljastua epäilyttäviä seikkoja ja hänestä tulee poliisin ykkösepäilty. Mikä on kuitenkin totuus?

Kirjan ensimmäinen puolisko oli minusta erittäin hyvää jännityskirjallisuutta, tykkäsin kerronnasta, jossa vuorottelivat nykyhetki Nickin silmin ja menneisyys Amyn päiväkirjan muodossa. Fanitan muutenkin useita kertojia, joten tämä oli sikälikin minulle mieluisa kerrontatapa. Alkupuolisko oli erittäin vetävästi kirjoitettu ja Amyn ja Nickin näkökulmat vastakohtaisuudessaan kysymyksiä herättävää luettavaa. Sitten pääsin toiseen puoliskoon ja siinä vaiheessa matto vedettiin totaalisesti jalkojen alta. Tarina nousi täysin uudelle tasolle, jota oli karmivaa lukea. Karmivaa, mutta äärimmäisen koukuttavaa ja synkällä tavalla jopa hauskaa, ahminkin lopun ihan eri vauhtia kuin alun. Loppu oli jotain muuta kuin odotin (ja olisin ehkä toivonut), mutta äärimmäisen rohkea ratkaisu. Gillian Flynn on kirjoittanut nerokkaan kieron trillerin ja lisätään ehdottomasti listalle kirjailijoista, joita janoan saada lukea lisää. Tämä kilpailee ehdottomasti kärkisijoista vuoden parhaana lukukokemuksena. Lukekaa tekin!

Pakko muuten kommentoida sitä käännöstä, suomenkielinen nimi Kiltti tyttö on ihan kamala! Siis ihan hirveä! Ja luin takakansitekstin, kun olin vielä varsin alkuvaiheessa kirjaa ja minua ärsytti myös se ihan suunnattomasti, en tosin muista enää miksi. Englanninkielisen painokseni takakannen teksti virittää minusta jotenkin paremmin tunnelmaan.. Tosin minusta on ehkä parasta jos ei muutenkaan muodosta kirjaa suurempaa ennakkokäsitystä takakannen tekstin perusteella tai lue arvosteluja. Sen vuoksi en nyt linkkaa tähän muitakaan arvioita kirjasta. Tästä kirjasta on ylipäänsä hirveän vaikea kirjoittaa mitään, koska olisi niin suuri tarve kirjoittaa kaikenlaista, mutta ei halua spoilata vahingossa. Kunpa kuuluisin lukupiiriin, jossa voisi teekupposen ääressä keskustella tästä kirjasta..

Tästä sain muuten pitkästä aikaa uuden osavaltion So American -haasteeseen: Missouri.