keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kesälukumaraton III

Bloggausintoni on ihan kateissa ja edellisestä blogitekstistä on kulunut jo kolme ja puoli kuukautta. En edes ole seurannut kirjablogeja kovin aktiivisesti. Lukenut toki olen koko ajan ja kirjannut lukemiani kirjoja Goodreadsin puolelle. Goodreadsin puolelle olen myös kirjoittanut jokusen sanan jokaisesta lukemastani kirjasta. Blogiin asti en vain ole saanut mitään ja mietin, että lopettaisinko koko blogin. En vielä taida olla vielä valmis laittamaan pillejä pussiin, joten ehkä annan tilanteen mennä omalla painollaan ja annan ajan näyttää.

Sattumalta kuitenkin huomasin, että blogistanian kesälukumaraton on sovittu huomiselle ja päätin lähteä mukaan. En ole koskaan aiemmin osallistunut lukumaratoniin, vaikka mieli on tehnyt. Suuntaan huomenna mökille juhannuksen viettoon ja ilmeisesti juhannuksesta on tulossa tosi kylmä, joten mikäs sen mukavampaa kuin lukea sisällä. Hyvän alkustartin lukumaratoniin saan junassa, joten aloitan luku-urakan huomenna noin 19.30 tai vähän sen jälkeen riippuen siitä miten ajallaan junani lähtee. Suurempia tavoitteita en aseta, mutta olen kyllä varautunut useamman kirjan voimin, että on mistä valita. Valitsin lisäksi melko ohuita kirjoja, jotta voin ainakin teoriassa lukea useammankin kirjan loppuun jos aika antaa myöten ja intoa riittää.


Minulla on vuosien tauon jälkeen Kay Scarpetta -dekkari kesken, sivuja tällä hetkellä jäljellä noin 240, mutta luen varmaan vielä tänään sängyssä jokusen sivun niin huomenna jäljellä on vähän vähemmän. Tämä on ehdottomasti luettava loppuun. Tove Janssonin Vaarallinen juhannus ei varmaan selittelyjä kaipaa. Muumi-kirjat ovat olleet lukulistalla jo kauan, joten ehkäpä tällä on hyvä aloittaa. Erlend Loe on omasta hyllystä ja valikoitui mukaan vähäisen sivumääränsä perusteella ja sama juttu tuon Toni Jordanin kirjan kohdalla. Ne olivat kyllä muutenkin korkealla tbr-pinossani. Mrs Dalloway on myös ollut jo pitkään lukulistallani ja jostain syystä kuvittelin, että se olisi ohuempi... Päätin ottaa sen silti mukaan. Että hän muistaisi saman valikoitui mukaan vähän sattumalta. Muistin, että se on melko ohut enkä ole sitä lukenut, joten siinäpä suurimmat syyt miksi valitsin sen mukaan. Vähän harmittaa, että en lainannut kirjastosta novellikokoelmia tai runoja, mutta periaatteessa ehdin käydä vielä huomenna yliopiston kirjastossa, jos novellin nälkä alkaa kalvaa. Näillä kuitenkin ajattelin juhannuksen pärjätä. Jos ottaisin tavoitteeksi lukea tuon Scarpettan ja muumi-kirjan maratonin puitteissa ja kaikki muut olisi sitten extraa. 

Mitään reaaliaikaista päivitystä tuskin pystyn tekemään, mutta pidän kirjaa muuten ja raportoin maratonin tuloksen tänne sitten jälkeen päin. 
  
Tätä kolmatta kesälukumaratonia muuten emännöi Anna minun lukea enemmän -blogin Annami, joten hänen blogistaan voi lukea maratonin säännöt ja muuta sellaista.

Antoisaa lukumaratonia kaikille! :)

   

4 kommenttia:

  1. Minua ei ainakaan haittaa, jos taukoja tulee sinne tänne :) Bloggareillakin on kuitenkin muutakin elämää eikä sitä voi ennustaa. Jos kuitenkin tykkää bloggaamisesta, niin voihan sitä jatkaa pikku hiljaa, ei tarvi joka viikko olla päivittämässä.

    Minunkin on pitänyt lukea Mrs. Dalloway jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Kerro siitä, jos päädyt lukemaan sen.
    Minullekin tämä on ensimmäinen lukumaratonini ja tavoitteena olisi ainakin edetä muutama sivu keskeneräisissä kirjaston kirjoissa... Suuresti tsemppiä maratoniin!

    VastaaPoista
  2. Minullakin Mrs. Dalloway roikkuu lukulistalla, maraton voisikin olla hyvä keino vihdoin tarttua kyseiseen kirjaan. Että hän muistaisi saman on yksi herkkä kirjasuosikkini. Lukuiloa maratonille! :)

    VastaaPoista
  3. Olisinpa itsekin valinnut jonkun muumikirjan maratonilleni! Mutta tsemppiä ja pidä hauskaa :) Olen Mrs. Dallowayn aloittanut joskus mutta en koskaan päässyt loppuun asti.

    VastaaPoista
  4. Antoisaa lukumaratonia sinullekin!

    VastaaPoista