lauantai 31. joulukuuta 2011

Poltettu unelma

Poltettu unelma
Unto Heikura 2010
Omakustanne


Kamarimusiikkifestivaalin aikaan Kuhmossa liikkuu monen sortin soutajaa. Silloin tapaavat eri kokoonpanoissa soittavat musiikkimaailman huiput, pianistit ja viuluvirtuoosit, yhtyeet ja konserttivieraat toisiaan.Samaan aikaan huumekauppiaat, peräkamaripojat ja Petroskoin mafiaveljet virittävät ansojaan, mutta rajamiehet, tulli ja virkavalta valvovat järjestystä, Keskellä hektistä Kuhmo-sykettä tapahtuu Juminkeon takapihalla murha, jonka selvittelemiseen myös teoksen kirjoittaja vasten tahtoaan joutuu.

Kotiseutukirjailijana tunnettu Heikura kuvaa teoksessaan Kuhmoa, kuhmolaisia ja Kuhmon kesätapahtumaa humoristiseen tapaansa. Poltettu unelma on romaani, joka kätkee sisäänsä jännittävän kappaleen Kuhmon historiaa ja nykypäivää.


En varmaan muuten olisi tätä koskaan lukenut, mutta olen syntynyt ja kasvanut Kuhmossa. Samoissa maisemissa tuli joulukin vietettyä vanhempieni luona ja siellä törmäsin tähän teokseen. Oli hassua lukea kirjaa, kun pystyin (lähes) koko ajan näkemään tapahtumapaikat mielessäni sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Jonkinlaisesta lojaaliudesta Kuhmoa ja kuhmolaisia kohtaan en pystyisi sanomaan tästä mitään negatiivista jos sellaista olisi. Minusta tätä oli mukava lukea ja opin paljon uutta liittyen Kuhmoon ja Kalevalaan, mikä oli muuten erittäin suuressa roolissa tarinassa. Go Kuhmo, go!

Kuva

Reading globally: Suomi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti