Pursu

Pursu
Tarina ja marinakirja
Heli Laaksonen 2009
Otava 2009

Olen joskus aiemminkin tainnut hehkuttaa Heli Laaksonen ihastustani eikä tämä kolumnikokoelma ainakaan vähennä sitä. Kieli on edelleen ihastuttavalla Lounais-Suomen murteella kirjoitettua ja kolumnit ihanan arkipäiväisiä ja viisaita. Ja hauskoja, piti nauraa ääneen usempaan otteeseen. Tuntuu sopivalta lopettaa vuosi ihastellen oman äidinkielen rikkautta, kun on viettänyt puolet vuodesta ulkomailla englantia sänköttäen.  

Guns, Germs, and Steel

Guns, Germs, and Steel
The Fates of Human Societies
Jared Diamond 1997
Norton 1999

Vuonna 1972 Jared Diamond käveli Uuden-Guinean saaren rannalla tunnetun paikallisen poliitikon nimeltä Yali kanssa. Yali esitti kysymyksen, joka vielä 25 vuotta myöhemmin vaivasi Diamondin mieltä. Miksi te valkoiset olette kehittäneet niin materiaalisia hyödykkeitä ja tuoneet niitä tänne Uuteen-Guineaan, mutta meillä mustilla on niin vähän materiaalisia hyödykkeitä? Eli miksi vauraus ja valta ovat jakautuneet niin epätasaisesti modernissa maailmassa. 

Tällä kirjalla Jared Diamond pyrkii vastaamaan Yalin kysymykseen ja onnistuukin siinä mallikkaasti. Kirja on uskomattoman moniulotteinen ja monelta suunnalta kysymystä lähestyvä. Kysymykseen haetaan vastausta niin kasvien ja eläinten hyötykäytöstä, kuin maantieteellisistäkin eroista. Antaa pohdittavaa pitkäksi aikaa, mutta on minun mielestä kirjoitettu hyvin selkeästi niin, että maallikkokin ymmärtää. Kirjasta on myös julkaistu suomenkielinen painos nimeltä Tykit, taudit ja teräs: ihmisen yhteiskuntien kohtalot. En ole siihen tutustunut, mutta on ilmeisesti ihan pätevä käännös.   

Kiusaajat

Pasi Lampela 2011
WSOY 2011

Eno palkkaa Tuomaksen pitämään huolta kesähuvilastaan kesän ajan. Takana on rankka talvi ja Tuomas haluaa ottaa etäisyyttä äitiinsä ja talven tapahtumiin. Vähitellen totuus totuus enon bisnesten tilasta paljastuu myös. 

Tämäkin on pienoisromaani, 123 sivua, mutta ei ihan niin niukkasanainen kun eilen luettu Lumi. Miten tätä nyt kuvailisi; voisi kai sanoa, että tämä kertoo koulukiusatusta pojasta, joka on varttunut yksinhuoltajaäidin kanssa. Ymmärsin koulukiusausaspektin ja sen aiheuttaman masennuksen, mutta en ihan tajunnut mistä Tuomaksen vihamielinen suhde äitiinsä kumpusi. Ilmeisesti äiti eli poikaansa varten ja oli jokseenkin heittänyt hukkaan oman elämänsä, mutta ei se kyllä silti oikein oikeuttanut Tuomaksen vastenmielisyyttä omaa äitiään kohtaan minun mielestä.. 

Näissä pienoisromaaneissa on se ongelma, että nämä ovat jotenkin liian riisuttuja, en saa näistä otetta. En tiedä ylianalysoinko niitä mielessäni vai mikä siinä mättää, mutta irtonaisia langanpätkiä jää vain roikkumaan liikaa ja kaipaisin lisäselityksiä. Ei tämä sinänsä huono ollut, ei vain ollut ihan minun mieleen. Ja tutustuinpa itselle ennestään tuntemattomaan suomalaiseen kirjailijaan.    

Lumi

Neige
Maxence Fermine 1999
Otava 2005

Yuko Akitan on 17-vuotiaana päätettävä tuleeko hänestä suvun miesten tapaan sotilas vai pappi. Yuko haluaa tulla runoilijaksi, hän rakastaa kahta asiaa; lunta ja haikua ja lumesta hän kirjoittaa haikurunoja, joissa yrittää vangita lumen kauneuden. Tullakseen oikeaksi runoilijaksi, Yuko lähtee vuorten yli vanhan mestari Sosekin oppiin. Matkalla Yuko kohtaa jäisen naisen ja löytää rakkauden.   

Tämä pienoisromaani on kuin haiku itsekin, ihmeen vähin sanoin se onnistuu kertomaan suuren tarinan. Kaunis niin kuin lumi, kylmä ja kuulas. Tykkään kuitenkin lukea enemmän tarinoita, joissa sanoja ei ole säästelty ihan näin paljon. Vähän yli satasivuinen pikkuromaani sopi kuitenkin hyvin tarkoitukseensa eli kaunistamaan lukutilastojani kaksi päivää ennen vuoden vaihtumista.

The Night Circus

Erin Morgenstern 2011
Anchor Books 2012

Sirkus saapuu kaupunkiin varoittamatta. Eräänä päivänä se on siellä, kun eilen se ei vielä ollut. Sirkuksen nimi on Unien sirkus ja se on auki vain öisin. Sirkus lumoaa vierailijansa niin, että osa heistä muodostaa salaisen yhteisönsä, joka seuraa sirkusta minne se sitten meneekään. 

Sirkuksen sisällä on käynnissä maaginen taistelu kahden nuoren taikurin välillä. Celia ja Marco sidottiin jo lapsuudessa taian keinoin taistelemaan toisiaan vastaan taistelussa, josta vain toinen voi selvitä. Sitten Celia ja Marco rakastuvat toisiinsa ja sirkuksen herkkä tasapaino alkaa järkkyä.  

Huikean taianomainen ja tyylikäs rakkaustarina. Jokainen lause on tarkkaan harkittu, mukana ei ole mitään ylimääräistä eikä mitään ole jäänyt pois. Sirkus on todellisuuspakoa parhaimmillaan, kuin uni, ja niin on kirjakin. Siitä on vaikea saada otetta ja jäi siksi vähän etäiseksi. Ajattelin, että kirjasta tulisi varmaan hieno elokuva ja ilmeisesti elokuva onkin tekeillä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten elokuvan taianomaisuus saadaan ikuistettua filmille. Löysin myös kirjan trailerin youtubesta. Aika tyylikäs ja sopii kirjaan.

   

The Girls

The Girls
Lori Lansens 2005
Vintage Canada 2006

Melkein unohdin kirjoittaa tästä kirjasta, vaikka tämä on vahva ehdokas parhaaksi tänä vuonna lukemakseni kirjaksi. Ilmeisesti muu elämä on tällä hetkellä liian hektistä.

Mutta niin, The Girls. Rose ja Ruby Darlen syntyvät heinäkuun 30. päivä vuonna 1974, päivänä, jolloin tornado pyyhkäisee yli Baldoon Countyn ja vie neljävuotiaan Larry Merkelin polkupyörineen mukanaan. Tytöt ovat epätavallisia syntymästään lähtien. Paljastan tämän erikoislaatuisuuden luonteen tässä, koska se kerrotaan heti kirjan ensimmäisellä sivulla ja tuntuisi omituiselta kiertelyltä kirjoittaa asiasta paljastamatta kuitenkaan, mistä on kyse. Kun se luo puitteet tarinalle, mutta ei ole se määrittävin tekijä. Ja nyt ennen kuin tämä menee vielä omituiseksi selittelyksi, itse asiaan.

Rose ja Ruby Darlen ovat päistään yhteenkasvaneet kaksoset. Kirjan alussa he ovat 29 -vuotiaita, vanhimmat elossa olevat päistään yhteenkasvaneet kaksoset maailmassa. He ovat kaksi täysin omanlaistaan ihmistä, joilla on omat tunteet, omat ajatukset ja omat ruumiit. Heidän yhteenkasvaneiden päidensä kautta kulkeva verisuonisto ja yhteensulautuneet kallon luut estää heidän erottamisensa, mutta muuten he ovat täysin omanlaisiansa persoonia. 

Tyttöjen lähestyvä 30-vuotissyntymäpäivä ja vääjäämätön muutos saa Rosen päättämään, että on aika kertoa tyttöjen tarina. Tarina etenee Rosen kertomana lapsuudesta kohti tätä päivää. Väliin mahtuu Rubyn kirjoittamia lukuja, miten asiat Rubyn näkökulmasta tapahtuvat. Rakastin tätä sisarten välistä vuoropuhelua, miten he kirjoittavat tarinaa tietämättä mitä toinen on kirjoittanut. Loistava idea painaa molempien kirjoittamat luvut eri fontilla, vaikka oli muutenkin selvää, että tytöt ovat ihan erilaisia ihmisiä. Rose on aina kirjoittanut runoja ja haaveillut kirjan kirjoittamista. Hänen kirjoittamanaan tarina etenee lyyrisesti. Ja sitten tulee Rosen vuoro, joka ei ole koskaan välittänyt kirjoittamisesta ja koulunkäynnistä, ja jonka kirjoittamat luvut ovat siloittelemattomampia, joka yhtäkkiä tahtomattaan hätkähdyttää paljastamalla salaisuuden jos toisenkin, jota ei ikinä olisi osannut odottaa. 

Ihan järkyttävän hieno romaani rakkaudesta, menetyksestä, etsimisestä, erilaisuudesta ja itsensä hyväksymisestä. 

"One more change I might make is to say that I wouldn't live a thousand lives, but a million to infinity, to live the life I've lived as me."  

Vaikea uskoa, että tämä ei ole tositarina, niin uskomattoman eläviltä Rose ja Ruby tuntuivat.
 

Reading globally: Kanada.

  

"I'll have to go and get it from the staff room, and that's where the surprise party will be!"

Löysin tämän meemin Derrickerin uudelleen alulle paneman meemin ja koska en ole aikaisemmin siihen osallistunut, (tai tarkemmin ajatellen, facebookissa olen tainnut joskus osallistua) päätin nyt osallistua.

Meemi-tehtävä kuuluu näin:

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
2. Avaa kirja sivulta 123.
3. Lue kuudes lause.
4. Kirjoita lause journaliisi, näiden ohjeiden kera. 

 

Kirja on Lori Lansensin The Girls, minkä varmaan saan tänään luettua loppuun. Kirja on hyvin vahva ehdokas parhaaksi kirjaksi, jonka olen tänä vuonna luen, joten pysykää mukana!  

Wuthering Heights

Emily Brontë 1847
Arcturus Publishing Limited 2009

Olen joskus teini-ikäisenä lukenut Humisevan harjun enkä pitänyt siitä. Jostain syystä vuosien mittaan olen saanut päähäni, että haluan rakastaa sitä. Nyt lopulta kahlasin tämän kesällä Ottawasta ostetun painoksen läpi ja nimenomaan kahlasin. Alle kolmesataa sivua ja yli kuukausi meni ennen kuin sain kirjan loppuun. Syytän enimmäkseen kieltä, 1800-luvun englanti ei tosiaankaan ollut minulle mitenkään kovin helppoa luettavaa ja melkeinpä kirosin Josephin vuorosanoja lukiessani. Ne oli niin paksulla murteella kirjoitettuja, että jouduin tavaamaan ne useampaan otteeseen enkä siltikään ymmärtänyt ihan kaikkien pointtia.

Toinen syy miksi tämän lukeminen eteni niin tuskastuttavan hitaasti oli se, vaikka en tosissani pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä. Kirjaa lukiessa minulle on tärkeää, että voin jos en nyt pitää niin ainakin jollain tavalla ymmärtää kirjan henkilöitä, mutta Cathy ja Heathcliff olivat niin kirotun vastenmielisiä hahmoja, että en nauttinut kirjan lukemisesta juurikaan. Taloudenhoitaja Ellen Dean oli ihan OK ja herra Lockwood samoin. Nuoresta Catherinesta enimmäkseen pidin vaikka välillä hänkin oli aika sietämätön. Haretonia kohtaan tunsin myötätuntoa ja samoin Edgar Lintonia. Josephia inhosin.

Lisäksi oli vielä yksi juttu, mikä häiritsi minua, mutta en tiedä meneekö tämä sen piikkiin, että kieli oli minulle niin hankalaa luettavaa. Nimittäin välillä tuntui kuin jotain olisi jäänyt sanomatta. En esimerkiksi ymmärtänyt yhtään, miten Isabella Linton oli yhtäkkiä syvästi rakastunut Heathcliffiin. Mietin vain, että miten tässä näin kävi. Humiseva harju ei sitten ollut mikään täysosuma kohdallani, mutta kirjan viimeiset 30 sivua hyvittivät paljon. Niissä oli iloa ja toiveikkuutta, joka tarinasta muuten puuttui.     

Lukudiplomi

Satun blogin kautta löysin Lukudiplomi-haasteen, jonka hdcanis laittoi alulle. Höh, miksei tuommosia lukudiplomeja voinut suorittaa silloin kuin minä olin koulussa... Tosin hämärästi muistelen, että meilläkin oli alakoulussa, tai ala-aste se vielä silloin oli, Lukutoukka, jonka myös hdcanis mainitsi. Olen kyllä haastanut itseni jo melko monella eri tapaa, mutta en voi vastustaa tätä haastetta ja ehkäpä saan samalla ruksittua kirjoja myös muista haasteista pois.

Diplomin haluan suorittaa Sinuhen 9-luokan kirjoilla ja alapuolelle kokosin muutamia kiinnostavia kirjoja jokaisesta alakategoriasta.

JÄNNITYSTÄ

Dan Brown: Da Vinci -koodi
Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
Carl Hiaasen - Löyhkä
Mary Shelley - Frankenstein
Bram Stoker - Dracula
Kate Thompson - Yön eläjä

MENNEISYYDEN TARINOITA

Donna Woolfolk Cross - Paavi Johanna
Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
Jostein Gaarder - Sofian maailma
Väinö Linna - Tuntematon sotilas
Jean Untinen-Auel - Luolakarhun klaani (Maan lapset -sarja)

TULEVAISUUDEN TARUJA

Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille (sarja)
Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
George Orwell - Vuonna 1984

FANTASIAA

Flavia Bujor - Ennuskiven mahti
Cornelia Funke - Mustesydän
Philip Pullman - Kultainen kompassi (Universumin tomu -sarja)
Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
Kiesten White - Paranormaali

IHMISIÄ

Marjaneh Bakhtiari - Mistään kotosin
Charlotte Bronte - Syrjästäkatsojan tarina
William Golding - Kärpästen herra
Victor Hugo - Kurjat
Alyson Noël - Punaiset tulppaanit
Lauren Oliver - Kuin viimeistä päivää

MATKALLA

Chimamanda Ngozi Adichie - Purppuranpunainen hibiskus
Arundhati Roy - Joutavuuksien jumala
Margaret Atwood - Penelopeia
Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
Nick Hornby - Poika
Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
Erlend Loe - Maria & José
Miika Nousiainen - Vadelmavenepakolainen
Johanna Sinisalo - Linnuaivot
Johann Wolfgang von Goethe - Nuoren Wertherin kärsimykset

LUONTOTARINOITA

Richard Adams - Ruohometsän tarinoita
Lucy Dillon - Eksyneiden sydänten koti
Kenneth Grahame - Kaislikossa suhisee
Aino Kallas - Sudenmorsian

HUUMORIA

Daniil Harms - Ensiksikin ja toiseksi
Miika Nousiainen - Metsäjätti
Arto Paasilinna - Hurmaava joukkoitsemurha

LYHYTPROOSAA

Claire Castillon - Äidin pikku pyöveli
Daniil Harms - Sattumia
Maria Jotuni - Kun on tunteet

RUNOJA JA NÄYTELMIÄ

Minna Canth - Anna-Liisa
Emily Dickinson - Maailma, tässä kirjeeni
Henrik Ibsen - Nukkekoti
Edgar Lee Masters - Spoon River Antologia
Pablo Neruda - Kysymysten kirja
William Shakespeare - Romeo ja Julia

Dead Man Waltzing

Ella Barrick 2012
Obsidian 2012

Tämä jatkaa Ballroom Dance Mystery -sarjaa, jonka ensimmäisen osan luin heinäkuussa. Tässä kirjassa murhatuksi tulee tanssisalien legenda Corinne Blakely. Stacy itse ei joudu tällä kertaa syytettyjen penkille, mutta Stacyn studiolla työskentelevä Maurice sen sijaan joutuu. Maurice oli Corinnen aviomies numero kaksi kauan aikaa sitten, mutta he ovat pysyneet läheisinä ystävinä vuosien saatossa. Kuolemansa aikoihin Corinne oli aikeissa julkaista elämäkertansa, joka olisi paljastunut arkoja asioita monista ihmisistä, ja näin ollen monellakin olisi motiivi murhata Corinne ja estää salaisuuksien julkitulo. Poliisi sen sijaan on vakuuttunut, että Maurice on syyllinen ja niinpä Stacy sekaantuu juttuun pelastaakseen ystävänsä ja työntekijänsä.

Tämä oli yhtä kepeä ja helppolukuinen kuin edeltäjänsäkin. Oikein oivallinen  aivojen nollauskirja Tuulen viemää jälkeen. Eipä tästä oikein muuta sanottavaa ole. Odotan innolla, miten Stacyn ja Tavin suhde etenee. Ilmassa on selkeästi romanssin siemeniä. Kirjan lopussa oli pieni näyte seuraavasta osasta ja epäilen, että joudun tilaamaan sen nettikirjakaupasta, kun se julkaistaan ensi keväänä

'

Huomasin muuten juuri, että Laura DiSilverio, jonka pseudonyymi Ella Barrick on, kirjoittaa useampaakin dekkarisarjaa. Pitääkin ehkä tutustua niihin lähemmin.

Tällä kirjalla valloitin Virginian. 

So American haaste

Kirjavan kammarin Karoliina lanseerasi aiemmin tänä vuonna So American haasteen, johon en kuitenkaan tarttunut. Nyt Tuulen viemää lukiessani ja muutaman kuukauden Yhdysvalloissa asuttuani haaste kuitenkin alkoi kiinnostaa ja päätin tarttua siihen. Tosin vain niiltä osin, että osallistun haasteen osiin yksi ja kolme, eli lasken montako kirjaa yhdysvaltalaisilta kirjalijoilta luen tänä vuonna ja lisäksi monessa osavaltiossa vierailen. Osavaltioiden osalta ajattelin kyllä jatkaa niin kauan, että saan kaikki 50 täyteen. Ja olen ehkä vielä niin tiukkapipoinen, että lasken mukaan vain osavaltiot, joissa vierailen haasteen aloittamisen jälkeen poislukien Georgian, johon Tuulen viemää sijoittuu ja jota lukiessa koko haaste alkoi kiinnostaa.. Joo, meni hieman monimutkaiseksi.. :D

Minulla ei itse asiassa ole mitään käsitystä siitä miten paljon luen kirjoja yhdysvaltalaisilta kirjailijoilta noin yleensä, joten mielenkiintoista nähdä moneenko pääsen tämä vuoden loppuun mennessä. Pitäisikin ehkä tehdä ruveta kirjaamaan ylös kirjailijan kotimaa ja kirjojen tapahtumapaikka... Reading globally haaste on jumittanut paikoillaan jo niin kauan, että pitäisi vähän ryhdistäytyä. Ehkä otan ensi vuoden tavoitteeksi lukea mahdollisimmann monipuolisesti eri puolilta maailmaa. Tälle vuodelle pitäisi kyllä saada vielä ainakin Kanada-pinna, koska Kanadaan sijoittuva kirja odottaa vuoroaan lipaston päällä... Sitä ennen valloitan kuitenkin Virginian.

Tuulen viemää

Gone with the wind

Margaret Mitchell 1936

2. painos Otava 2008

Varoitan heti, että voin paljastaa juonesta jonkun mielestä liikaa tätä kirjoittaessani, mutta jos joku ei oikeasti tiedä, mistä tämä kirja kertoo niin häpeä! 

Tahkosin tätä tiiliskiveä liki kaksi kuukautta, mikä ei suinkaan johtunut siitä, että tämä olisi huono, ikävystyttävä tai jotenkin muuten ei-luettava. Tämä on nimittäin kaikkea muuta, minä vain olen hidas lukija ja olisi ollut väärin kirjaa kohtaan lukea se huolimattomasti. Vuonna 1939 valmistuneen elokuvan olen nähnyt, mutta siitä on useampi vuosi, kun katsoin sen ja onnekseni olen unohtanut sen melko hyvin. Muistan kyllä pitäneeni elokuvasta kovasti, mutta koska suurin osa tapahtumista oli painunut unholaan ei elokuvan näkeminen häirinnyt lukemista.

Romaani on uskomattoman rikas ajankuva Yhdysvaltain sisällisodan aikaisesta Georgiasta ja sen jälleenrakentamisesta sodan jälkeen. Kirja lisäsi tietämystäni sodan syistä ja seurauksista, mitkä ennen kirjaa olivat kyllä melko olemattomat. Tietysti tiesin sodan syyn suurin piirtein, pohjoisvaltiot halusivat lakkauttaa etelävaltioissa kukoistavan orjakulttuurin, mutta muuten en kyllä tiennyt paljon mitään. Orjuus näytteleekin kirjassa suurta osaa ja vaikka orjat O'Haran perheessä ovat osa perhettä ja rakastettuja, niin silti tuli hassu olo, että mustat orjat olivat kuitenkin hierarkiassa valkoisten alapuolella. Vähän niin kuin lemmikit, uskollisia ja rakastettavia, mutta hieman kykenemättömiä elämään omillaan, tarvitsevat alituiseen jonkun sanomaan mitä tehdä seuraavaksi. Hieman tyhmiä ja kykenemättömiä omaan ajatteluun. Hämmentävää. Ja vähän poliittisesti epäkorrektia nykyihmisen näkökulmasta. Ainakin toivon niin. Nyt kuitenkin siirryn rakkaustarinaan, jolle edellä mainittu luo puitteet.      

Aloitan sanomalla, että inhosin Scarlettia silmittömästi heti alusta asti. Suuresta vastenmielisyydestäni huolimatta minun oli kuitenkin ihailtava hänen vahvuuttaan ja älykkyyttään ja sinnikkyyttään, hänen selviytymiskykyään. En missään vaiheessa tajunnut mitä ihmettä hän näki Ashleyssa. Tai tajusin, koska olisin itsekin ottanut Ashleyn jos minun olisi pitänyt valita hänen ja Rhettin väliltä, mutta mitä en tajunnut oli se, että miten ihmeessä Scarlett kuvitteli, että hän ja Ashley voisivat muodostaa toimivan avioliiton. Minulle oli alusta asti ilmiselvää, että he kaksi olivat kerta kaikkiaan liian erilaisia. Sitten luin Morren arvion kirjasta ja tajusin, että olen mahdollisesti ollut vähän turhan ankara. Kirjan lopussa Scarlett on 28-vuotias, samanikäinen kuin minä nyt ja kun miettii, olenko itsekään ollut ihmissuhdeasioissani kovinkaan kypsä, niin vastaus on ei. 

Rhett oli minulle pitkään hieman kysymysmerkki. Hänen teräväkatseisuutensa ja pistävä kielensä olisi varmaan tuntunut melko vaivaannuttavalta, mutta en siltikään ymmärrä sitä ilkeyttä, jolla Scarlett häneen suhtautui suurimman osan aikaa. Koin melkoisen valaistumisen, kun tajusin, että hän oikeasti rakastaa Scarlettia. Häkellyin suorastaan. Mitä ihmettä, Rhett oikeasti rakastaa Scarlettia...

Kirjan viimeinen luku oli ehkä surullisinta luettavaa rakkauden kuolemasta mitä koskaan olen lukenut. Kun sydän on särkynyt liian monta kertaa eikä enää välitä.  

"Minun rakkauteni kului loppuun" jatkoi Rhett, "Ashley Wilkes ja sinun mielipuolinen itsepäisyytesi, jolla riiput kuin bulldogi kiinni siinä, mitä kerran olet kuvitellut haluavasi... Minun rakkauteni kului loppuun." 

 

Kun jäljellä ei ole enää muuta kuin sääli ja hyväntahtoisuus, niin kuin Rhett asian ilmaisi.

"Siitä kaikesta on jäljellä vain kaksi tunnetta, ja niitä sinä vihaat enemmän kuin mitään muuta - sääli ja jonkinlainen omituinen hyväntahtoisuus."

Kirjan lopussa olin vain pohjattoman surullinen. Ja kääntänyt kelkkani täydellisesti. Kirjan lopussa olisin valinnut Rhettin, ei epäilystäkään. 

Yhdysvaltain osavaltiot: Georgia

The Virgin Cure

Ami McKay 2011

Vintage Canada 2012

"I am Moth, a girl from the lowest part of Chrystie Street, born to a slum-house mystic and the man who broke her heart."

Näin alkaa Ami McKayn romaani The Virgin Cure. Minusta tuo alku on kerrassaan vangitseva. Ja niin oli itse romaanikin. Tämä oli yksi Kanadan ostoksistani. Luullakseni kiinnitin huomiota kannen kuvaan ja kirjan nimeen. Luin ensimmäisen rivin. Sitten jätin kirjan hetkeksi pöydälle, kunnes minun oli palattava viemään se kassalle. 

Kirja kertoo 12-vuotiaasta Mothista, joka asuu kurjassa slummissa Manhattanilla äitinsä kanssa. Vuosi on 1871. Mutkien kautta äitinsä pettämä ja hylkäämä Moth päätyy Neiti Everettin taloon, jossa tytöistä koulutetaan maksullisia seuralaisia rikkaille herrasmiehille. Suosituimpia ovat nuoret neitsyet, joista ollaan valmiita maksamaan huikeita summia. Myytin mukaan neitsyen kanssa makaaminen parantaa kohtalokkaan sukupuolitaudin (en ole ihan varma, mutta luulen, että kyseessä on kuppa). Ainoastaan Dr Sadie, naispuolinen tohtori, joka huolehtii Neiti Everettin talon tytöistä, yrittää saada Mothin mielen muuttumaan ja pelastaa tytön prostituutiolta. 

Tykkäsin tästä romaanista valtavasti! Ami McKayn kirjoitustyyli kolahti ihan täysillä. McKay kuvaili Mothin kokemia asioita niin realistisesti ja kouriin tuntuvasti, että tuntui kuin olisi itse kokenut kaiken. Henkilöhahmot olivat myös elävän oloisia ja suosikkini Mothin lisäksi oli Dr Sadie. Naispuolinen lääkäri, aikansa uranuurtaja, jonka hahmo perustuu Ami McKayn omaan isoisoisoäitiin. Tykkäsin myös hirveästi lukujen välissä olevista "sanomalehtiuutisista" sekä Dr Sadien muistiinpanoista ja sivujen reunassa olevista pienistä huomautuksista, joissa selitettiin esim. jotain ajan ilmiötä tai tapaa. Ne toivat oman lisänsä tarinaan. 

Kirjan ostaessani selasin myös kirjailijan esikoisteosta The Birth House, jonka jätin ostamatta, vaikka se vaikuttikin mielenkiintoiselta. Tämän luettuani myös The Birth House alkoi kiinnostaa enemmän. Lukulistalle menee sekin.

Kirjakauppoja Ottawassa

Kävin kaksi viikkoa sitten Kanadan pääkaupungissa Ottawassa konferenssimatkalla. Konferenssiohjelma oli aika tiukka, mutta onnistuin käymään kahdessa kirjakaupassa matkan aikana. Näistä eli ensimmäinen eli Chapters sijaitsi lähes konferenssipaikan vieressä ja ihastuin tuohon tekstiin "Great Books Are Just The Beginning". 

47 Rideau Street

Ottawa

Toinen kirjakauppa oli Smith Books, jonka ohitin aina, kun kävelin hotelliltani konferenssipaikalle ja takaisin.

Sparks Street 56

Ottawa

Nämä olivat siis aika peruskirjakauppoja ja ainakin Chapters on ilmeisesti maanlaajuinen ketju Kanadassa. Palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja esim. Chaptersissa komea vartija(?) mies kysyi vointiani sinä päivänä ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Smith Booksissa miespuolinen myyjä, joka muuten muistutti Notre Damen kellonsoittajaa kumaran ryhtinsä vuoksi, toivotti heti hyvää päivää ja pyysi kysymään apua tarvittaessa, kun astuin sisään liikkeeseen. Tykkään tällaisesta palvelusta, että ei olla heti väkisin tarjoamassa apua vaan saa katsella rauhassa, mutta saa palvelua pyydettäessä. Sain myös suositteluja kanadalaisista kirjailijoista, kun sitä pyysin. Jälkimmäisen kirjakaupan mies myös huikkasi perääni, että Humisevan harjun kanssa ei voi mennä vikaan, kun lähdin kirja kainalossa liikkeestä. 

Täytyy kyllä sano, että olin vähän yllättänyt Kanadan suht kovasta hintatasosta kirjojen osalta. Ostin yhteensä kolme kirjaa ja ne maksoivat yhteensä suunnilleen 44 Kanadan dollaria eli noin 35,5 euroa. Ostokseni olivat kuitenkin kaikki pehmeäkantisia. Se em. Wuthering Heights oli alekirja ja maksoi 4,99 eli noin neljä euroa. 

Muut ostamani kirjat olivat Lori Lansensin The Girls ja Ami McKayn The Virgin Curen. Tuon Lori Lansensin kirjan ostin myyjän suosituksesta ja se on se kaipaamani kanadalaisen kirjailijan teos. The Virgin Curea myyjä suositteli myös, mutta siihen oli päätynyt juuri edellisenä päivänä ihan omatoimisesti. Tällä hetkellä luen The Virgin Curea. Tykkään! Siitä myöhemmin lisää.

Suosittelen muuten Ottawaa kovasti. Muutaman päivän kokemuksella se vaikutti ihastuttavalta kaupungilta ja Kanadasta jäi muutenkin positiivinen kuva.     

Quickstep to Murder

Quickstep to Murder

A Ballroom Dance Mystery

Ella Barrick

Obsidian 2011

Q-kirjaimella alkavia kirjoja ei ole hirveän helppo löytää. Päämotiivi tämän kirjan ostamiseen oli se, että saisin Q-kirjaimen pois aakkoshaaste-listaltani. Ja kansitekstin perusteella kirja kuulosti ihan mukiin menevältä. 

Tämä on siis tanssisalimysteeri (Olenko se vain minä vai kuulostaako vähän tökeröltä? Anteeksi, mutta en seuraa kilpatanssia enkä tiedä alan sanastoa.). Kilpatassija ja tanssinopettaja Stacy Graysin löytää tanssipartnerinsa ja entisen kihlattunsa Rafen heidän yhdessä omistamansa tanssistudion salista murhattuna. Koska Stacy on vain muutamaa kuukautta aiemmin saanut Rafen kiinni vieraista ja heillä on ollut erimielisyyksiä siitä, mihin suuntaan tanssistudiota tulisi lähteä viemään, Stacysta tulee nopeasti poliisin ykkösepäilty. Sitten kuvaan astuu vielä Rafen vieraantunut velipuoli, joka perii veljensä osuuden studiosta. Lopulta oikea murhaaja saadaan kiinni. 

Tätä on kuvailtu sanoilla cozy mystery ja kun tutkailin internetin ihmeellisyyksiä saadakseni selville, mitä sillä oikein tarkoitetaan, löysin tämän sivuston Cozy-Mystery.Com. Kuulostaa varsin sopivalta genreltä. Nokkela naispäähenkilö, joka ei ole poliisi tai muu viranomainen, kirjassa ei verta juuri vuodateta, tarinassa on useampia mutkia ja koukkuja ja se on humoristinen. Cozy mystery noin pähkinänkuoressa. Minä viihdyin hyvin tämän parissa ja suunnittelen jo sarjan toisen osan lukemista. Tämä on siis sarjan aloitusosa. Voisin kuvitella, että Stephanie Plumista pitävät tykkäisivät tästä.    

Eat, Pray, Love

Eat, Pray, Love:

One Woman's Search for Everything Across Italy, India and Indonesia

Elizabeth Gilbert 2006 

Penguin Books 2007   

 

En muista miksi minua alunperin rupesi tämä kirja kiinnostamaan. Näin kirjaan perustuvan elokuvan syksyllä 2010 ja tykkäsinkin siitä. Kai kirja sitten jäi vain kummittelemaan mieleeni, kun katselin sitä kirjakaupassa useampaan otteeseen. Sitten tämä oli nykyisen asuinpaikkani kirjakaupassa myynnissä 4,5 dollarin hintaa, joten ostin kirjan. Tuntui jotenkin sopivan ajankohtaan. Vaikka oleskeluni Amerikassa nyt johtuukin työstä, niin on tämä myös samalla eräänlainen itsetutkiskelumatka. Ja siitähän tässä kirjassa on kyse. Rankka avioero ja sitä seurannut masennus saa hieman päälle kolmikymppisen Lizin lähtemään vuodeksi tutkimaan oman itsensä kolmea eri puolta. Etsimään nautintoa Italiasta, meditoimaan ja rukoilemaan Intiaan ja lopulta Balille etsimään tasapainoa näiden kahden välille. 

 

Minä tykkäsin tästä kirjan valtavasti. Se oli samalla kertaa hauska ja liikuttava ja kirjoitettu mitä terävimmin. Elizabeth Gilbert taitaa kohota uudeksi idolikseni, koska mitä kaikkea se nainen on ehtinytkään elämässään! Ajoittain luin kirjaa suorastaan kateellisena, "minäkin haluan Italiaan syömään pastaa, ashramiin kuuraamaan lattiaa ja Balille viettämään aikaa paikallisen poppamiehen kanssa"! Minusta olisi ihanaa lähteä vuodeksi kiertämään maailmaa, en välttämättä tekisi samoja asioita kuin Liz tai menisi samoihin maihin, mutta olisi ihanaa irrottautua arjesta ja tehdä samanlainen löytöretki omaa itseen. 

 

Selasin uteliaana Goodreadsin arvioita kirjasta ja se näkyi jakaneen mielipiteitä. Jotkut olivat antaneet yhtä tai kahta tähteä ja valittivat, että Liz oli ihan kamala valittaja ja uskomattoman itsekeskeinen. Sen sijaan niitä useamman tähden antaneiden arvioita en itse jaksanut lukea. Sitä vastoin ne bloggarit, joilta löysin arvion kirjasta, olivat pääsääntöisesti pitäneet siitä. Eli ainakin Karoliina, Katri ja Linnea ovat lukeneet kirjan. Haluan ehdottomasti lukea myös kirjan jatko-osan ja tutustua Gilbertin muuhunkin tuotantoon.

 

Ai niin siitä elokuvasta vielä, en muista siitä paljon mitään. Kirjaa lukiessa kuitenkin mielsin koko ajan Lizin Julia Robertsiksi. Felipe oli mielikuvissani jotenkin ihan erilainen kuin Javier Bardem, vaikka Javier Bardem onkin ihana. Ketutin muistin hämärästi. Sen sijaan teksasilaisen Richardin olin ihan unohtanut, vaikka kirjassa hän oli ehdottomia suosikkejani. En myöskään muista Wayania elokuvasta. Wayanista tuli muuten vielä mieleen, että näistä kolmesta paikasta missä Liz aikaa vietti, Bali alkoi kiehtoa minua ehdottomasti eniten. Hämmentävän oloinen paikka ja kulttuuri.

 

We Have Always Lived in the Castle

Shirley Jackson 1962

Penguin Books 1984

Blackwoodin sisarukset Mary Katherine eli Merricat ja Constance asuvat invalidin setänsä Julianin kanssa perheensä kartanossa. Kuusi vuotta sitten muu perhe kuoli arsenikkimyrkytykseen, josta Constancea syytettiin. Siitä lähtien sisarukset ja Julian ovat eläneet eristyksessä kyläläisistä, jotka vihaavat heitä. Ainoastaan Merricat poistuu kartanon mailta kaksi kertaa viikossa käymään kirjastossa ja ruokaostoksilla. Yllättäen sisarusten serkku Charles saapuu kartanoon ja Merricat aavistaa vaaran. Sen jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen.

Kirja tempaisi minut mukaansa heti alussa omalaatuisella tunnelmallaan. Kirjan alkupuolella ei tapahtunut kovinkaan paljon. Asiat alkoivat pikku hiljaa paljastua Merricatin näkökulmasta ja ensimmäisen kolmanneksen jälkeen alkoi tapahtua vähän enemmän. Odotin mielenkiinnolla, miten kirja päättyy, mutta loppu oli ihan uskomaton antikliimaksi! Kirjaa lukiessa syntyi niin paljon kysymyksiä liittyen tyttöjen persooniin ja perheen jäsenten kuolemaan johtaneisiin tapahtumiin, että olin lopussa ihan hölmistynyt, koska kysymyksiin ei vastattu millään lailla. En tiedä aukeaisiko tämä paremmin, jos osaisi lukea enemmän rivien välistä, mutta minusta tuntuu, että olen lukijana aika "tyhmä" ja odotan, että asiat väännetään rautalangasta... Goodreadsissa tämä on saanut 4-5 tähteä, mutta itse annoin vain kaksi, koska en vaan jotenkin päässyt sisälle tähän. Hyvin kirjoitettu tämä kuitenkin on, sen myönnän.    

 

Lukuneurooseja

Kannatteko te aina mukananne  kirjaa, jotta voitte lukea jos aika käy pitkäksi? Esim. bussissa matkalla töihin tai jos käytte kahvilla tai joudutte odottamaan jotain. Minä nimittäin yleensä en. Jostain syystä en koskaan muista ottaa kirjaa mukaan ja minusta myös tuntuu, että en pysty keskittymään, jos tiedän, että aikaa on esim. vain 15 minuutin bussimatkan ajan. Sitten katselen kateellisena ihmisiä, jotka niin tekevät. Se on ärsyttävää. Kaipaan jonkinlaista rauhallista lukuaikaa, mutta olen silti huono pyhittämään aikaan lukemiselle esim. keskellä päivää, joten luen sitten yleensä vasta ennen nukkumaan menoa sängyssä. Silloin on kuitenkin yleensä jo niin myöhä, että en voi lukea kovin kauan, että ehdin nukkuakin. Viime aikoina olen yrittänyt muuttaa asian. Mistä päästäänkin toiseen mieltäni vaivaavan asiaan. 

Tänään lähdin kauppareissulle ja ajattelin, että otanpa kirjan mukaan, koska ajattelin, että jossain välissä minulla on kumminkin ylimääräistä aikaa. Bussipysäkillä seistessä sitten muistin, että unohdin sen kirjan. Barnes & Noblella käydessä (ihana paikka!) ostin yhden pokkarin, jota aloin lukea paluumatkalla bussissa. Eli nyt minulla on kaksi kirjaa kesken, mikä on vähän poikkeuksellista, koska en yleensä tykkää lukea useampaa kirjaa yhtäaikaa, poikkeuksena romaani + tietokirjayhdistelmä. Minusta tuntuu, että jos luen useampaa romaania yhtä aikaa, niin en jotenkin pysty keskittymään kirjaan sen vaatimalla tavalla tai pikemminkin tuntuu jotenkin epäkunnioittavalta lukea montaa kirjaa yhtä aikaa. (Joo, omituisuutensa kullakin.) Tästä kyllä seuraa vähän se, että jos sillä hetkellä luvussa oleva kirja ei oikein tunnu nappaavan, niin sitten tahkoan sitä yhtä ja samaa kirjaa iän kaiken, koska en vaan pysty aloittamaan toistakaan kirjaa. En myöskään helpolla laita kirjaa niin sanotusti jäähylle ja jatka lukemista parin kuukauden päästä. Nyt minua kiinnostaisi kuulla miten lukijani (teitä on ainakin 25!) ovat ratkaisseet mieltäni vaivaavat kysymykset vai pyörittelettekö vain silmiänne, koska teille ei ole koskaan juolahtanut mieleenkään, että jollakulla voi olla sellaisia neurooseja kuin minulla.  

The Catcher in the Rye

The Catcher in the Rye

J.D. Salinger 1945

Little, Brown and Company 1991

Tämä kirja on roikkunut tbr-listallani siitä asti, kun lukion äidinkielen kurssilla meidän piti valita muutamasta vaihtoehdosta kirja, jonka haluamme lukea. Luin silloin Hemingwayn Vanhus ja meri -romaanin, josta en silloin pitänyt, kuten en myöskään toisella lukukerralla. Tämä jäi silti mieleeni ja ajattelin, että luen "Siepparin" joskus toiste.

Yllättäen sain tämän englanninkielisen painoksen työkavereilta läksiäislahjaksi parisen viikkoa sitten. Tämä on amerikkalaisen kirjallisuuden klassikko ja sopi tilanteeseen hyvin, koska olin juuri lähdössä Amerikkaan (jep, Atlantin länsipuolelta tätä kirjoitan). 

No mutta sitten itse kirjaan. Oikeastaan alkujorina oli paljon pidempi kuin mielipiteeni kirjasta. Minulla kun ei ole hirveästi sanottavaa. En pystynyt lukemaan kirjaa kovin pitkissä pätkissä, koska Holden kaikessa teini-iän ylimielisyydessään ärsytti niin kovasti. Vähiten hän minua ärsytti (ja jolloin oikeasti olin hänestä kiinnostunut) silloin kun hän hän kertoi sisarestaan Phoebesta ja kuolleesta veljestään Alliesta. Muuten en erityisemmin välittänyt koko kirjasta. Tulipa kuitenkin luettua. Huomasin muuten, että Luettua-blogin Sannakaan ei pitänyt kirjasta kovin paljon. Sannan blogissa pidempi (ja parempi) analyysi kirjan suomennoksesta. 

Mockingjay

Suzanne Collins 2010

Scholastic 2010

Luin tämän kaksi päivää sitten loppuun enkä oikein tiedä mitä sanoisin. Ainakin sen, että Katniss todellakin kasvoi aikuiseksi tässä kirjassa. Ja sen, että adrenaliinintäyteisen toimintavyörytyksen jälkeen kirjan loppu oli kuin "dandelion in the spring", toivontäyteinen. Samalla olin myös pohjattoman surullinen sen vuoksi, miten kokemustensa traumatisoimia kirjan henkilöt lopussa olivat. 

Oikeastaan ottaa vähän päähän, että tämä loppui nyt tähän. Olen jotenkin elänyt niin vahvasti Panemin maailmassa viime viikot, että tuntuu kuin hyvästelisin jotain tärkeää. Näin viime viikolla jopa jotain Nälkäpeli-henkistä selviytymisunta. En muista, että kirja olisi aiemmin elänyt niin voimakkaasti alitajunnassa, että näkisin unta. Ja mä näen hyvin paljon unia. Tässä tämä nyt kuitenkin oli tältä erää. Aion ehdottomasti lukea uudelleen joku päivä, ehkä pystyn keskittymään tarinaan sitten eri lailla enkä vain ahmi sivua toisensa perään. Huikea kirjasarja.

Catching Fire

Suzanne Collins 2009

Scholastic

Tämä toinen osa alkoi hieman hitaammin kuin ensimmäinen. Olin alusta asti silti ihan tarinan pauloissa, koska olin jo niin kiintynyt hahmoihin, että halusin tietää mitä heille seuraavaksi tapahtuu. Tavallaan kaikki oli ennestään tuttua, mutta silti erilaista. Finnick oli hauska lisä henkilöhahmoihin ja odotan mielenkiinnolla minkälainen hän tulee olemaan elokuvaversiossa. Sen sijaan, Katniss oli minusta ajoittain vähän ärsyttävä tavalla, jota en oikein itsekään tavoita. Siis en oikein osaa sanoa, miksi hän minua ärsytti. Suurimman osan kirjaa olin myös ihan kauhuissani, koska pelkäsin mitä suosikkihahmolleni tapahtuu. Silti oli vain pakko jatkaa lukemista. Kirja loppui taas niin jännään tilanteeseen, että oksat pois. 

Nyt olen ahminut koko viikonlopun trilogian päätösosaa ja sitä lukiessa olen huomannut, että vaikka Catching Fire onkin hurjan hyvä, se on silti eräänlainen välikirja. Ensimmäinen kirja oli alkujohdatus, toinen kirja jatkoi siihen mihin ensimmäinen jäi ja valmisteli kolmannen kirjan tapahtumia. Kolmas on taas sitten jotain ihan uutta. Ihna huikean hyvä trilogia tämä kyllä on! 

The Hunger Games

Suzanne Collins 2008

Scholastic 2008

Kiinnostuin oikeastaan tästä kirjasta elokuvan takia, en erityisemmin välitä lukea scifi-kirjoja, fantasiakin on niillä rajoilla, mutta sen sijaan kyseisten genrejen elokuvat ja sarjat on ihan katsottavia, jos nyt ei ihan suosikkeja. Näin ollen kiinnostuin ensin elokuvasta ja päätin lukea kirjan ennen kuin katson elokuvan (pari lempibloggaajaani, jotka eivät kirjoita kirjablogeja, olivat myös kirjoittaneet kirjasta ylistäviä arvioita). Tietysti kirjaston kappaleet olivat lainassa, joten ostin sarjan ekan osan englanninkielisenä pokkarina. 

Tykkäsin alusta asti mukaansatempaavasta kerronnasta ja helposti luettavasta kielestä, kirjan hahmot olivat myös kiinnostavia. Siinä vaiheessa kun peli sitten alkoi, jäin totaalisesti koukkuun. Nukuin muutamana yönä melko vähän, koska en pystynyt lopettamaan lukemista kappaleen loputtua vaan oli pakko jatkaa seuraavaan. Lopussa olin ihan typertynyt ja janosin lisää. 

Luin tämän loppuun keskiviikkoiltana ja ajattelin, että lukisin välissä jonkun kirjaston kirjan, mutta mikään ei tuntunut sopivalta, joten ostin tänään sarjan toisen ja kolmannen kirjan ja aloitin kakkososan lukemisen. En kertakaikkiaan voi pilata tätä sarjaa lukemalla välissä jotain muuta.

The Raising

Laura Kasischke 2011

Corvus 2011

En oikein tiedä, mistä aloittaisin, koska tämä oli monella tapaa niin hämmentävä, ahdistava, aavemainen ja kuitenkin kauniisti kirjoitettu. Sellainen, joka alusta asti pitää otteessaan, herättää paljon kysymyksiä ja kuitenkin lopussa jättää vastaamatta suurimpaan osaan kysymyksistä. Todella omaperäinen ja mieleen jäävä. Ei kyllä päästänyt lukijaa helpolla, koska asiat etenivät monen eri henkilön näkökulmasta ja eri aikatasoissa. Välillä piti selata taaksepäin, että miten tämä nyt menikään. 

Takakannen teksti oli ainoa asia, mitä kirjasta tiesin sen aloittaessani. Täytyy myöntää, että tekstin synnyttämät ennakkokuvitelmani menivät melko pieleen. 

DEATH

In Godwin Honors Hall, the walls are draped in black. The college is in mourning for Nicole Werner, who died in a car crash last semester. She was one the Virgin Sisters, the most powerful sorority on campus.

OBSESSION

As winter sets in and the nights darken, Nicole's death dominates college life. Soon, students start seeing the dead girl's spirit in the crumbling college halls.

SUSPICION

Perry doesn't believe in ghosts, and he always thought Nicole was as manipulative as she was charming. So what was she doing on the night she died? Why is the accident shrouded in mystery? And why is someone  - or something - determined to keep him from truth? 

Eniten minua jäi vaivaamaan kirjan loppu. En osaa päättää tykkäsinkö siitä vai en. Luin jotain Amazoniin kirjoitettuja arvosteluja ja aika monet niistä käsittelivät myös kirjan lopetusta ja olivat sitä mieltä etteivät oikeastaan tienneet paljoa enempää kirjan lopussa kuin alussa. Ja olen samaa mieltä. Kirjan alussa selviää mitä on tapahtunut ja kirjan edetessä saadaan vastauksia kysymyksiin miksi ja miten, mutta kirja ei kuitenkaan anna lopullista vastausta. Kauheata, kun minulla pyörii mielessä vain lausahdus annetaan ymmärtää muttei ymmärretä antaa... Mutta kun tämä kirja on vähän sellainen. Tavallaan kirjailija antaa vastauksia mielessä pyöriviin kysymyksiin, mutta silti lopussa ei ole varma, että mitä oikeastaan on tapahtunut. Ja tämä lopun epämääräisyys vaivaa minua ihan hirveästi. Minusta tuntuu, että tämä vaivaa mieltäni vielä hyvän aikaa. Ehdottomasti kuitenkin lukemisen arvoinen teos.       

Ai niin, minusta tuo kansi on ihan hirveän nätti! En kyllä näe suoranaista yhteyttä sen ja tekstin välillä, mutta vaikuttava se on silti. 

Stitch'n Bitch. Neulojan käsikirja

Stitch'n Bitch. The Knitter's Handbook

Debbie Stoller 2003

Nemo 2005

Yllätin itsenikin ennen joulua innostumalla neulomisesta. Tietenkin olen neulonut aiemminkin ja tuntenut aika ajoin ohimenevää halua neuloa jotakin, mutta nyt innostuin siinä määrin, että neulomishalu ei mennyt ohi yhtä nopeasti kuin viikonloppu. Osaltaan siihen vaikutti se, että tajusin, että neulominen ei ole läheskään niin vaikeaa, mitä olen ajatellut ja lisäksi se, että olen lopen kyllästynyt kaikkiin kaupassa myytäviin 100 % akryylia oleviin riepuihin. Opettelemalla neulomaan ja ostamalla mieleistäni lankaa, voin neuloa itse juuri sellaisia juttuja kuin itse haluan. Lisäksi neulominen on rentouttavaa ja sikäli tyydyttävää, että näkee kättensä jäljen. Kylläpäs tästä muuten tuli neulomisen ylistyspuhe... Tämän hetkinen saldoni on siis kolme huivia. Joo, mennään sieltä mistä aita on matalin.. En oikeastaan edes haaveile mistään monimutkaisesta neulontaprojektista, minusta on vaan rentouttavaa tehdä käsilläni jotain samalla kun katson esim. elokuvaa.

Neulontaherännäisenä lainasin sitten tammikuussa kirjastosta tämän Debbie Stollerin aloittelijoille sopivan neulontaoppaan. Ensimäisessä osassa käydään läpi kaikki olennainen tieto, joita aloitteleva neuloja tarvitsee ja toinen osa puolestaan on omistettu neulontaohjeille. Neulontaohjeista osa oli minusta vähän omituisia, esim. neulebikinit? Haloo? En voisi kuvitella neulovani kaikkia juttuja, joihin tässä oli ohjeet, mutta sain toki ideoita. Lisäksi neulontaohjeiden yhteydessä oli lyhyet esittelyt ihmisestä, joka ohjeen oli antanut ja niitä oli mukavaa lukea. Ylipäänsä kirja oli minusta viihdyttävästi kirjoitettu ja alun tarina siitä, miten kirjoittajasta tuli neuloja maailmanlaajuisen Stitch'n Bitch -liikkeen aloittaja, oli mielenkiintoinen. Minusta tämä oli hauskasti kirjoitettu neulontaopas aloittelijoille ja käypä perusteos neulojan kirjahyllyyn. Olen suunnitellut, että voisin ostaa tämän itsellekin omaksi. 

Maaninkavaara

Miika Nousiainen
Otava 2009

Minä en ole millään lailla urheilullinen, en tykkää harrastaa liikuntaa enkä edes seuraa urheilua erityisesti, korkeintaan jääkiekkoa MM-kisojen aikaan. Pikkusiskoni on vähän toista maata, jos nyt ei kuitenkaan fanaattinen. Ostin tämän hänelle joululahjaksi ja ajattelin, että voisin lukaista tämän tilaisuuden tullen itsekin. Se hetki tuli sitten pääsiäinen. Herranen aika, että tämä oli hyvä!

Romaanin alussa Martin ja Sirkan poika Jarkko kuolee äkillisesti. Tapahtuma syöksee isä-Martin masennukseen, koska elämältä katoaa pohja, kun hän ei voi enää valmentaa poikaansa kestävyysjuoksumestariksi. Teini-ikäinen tytär Heidi päättää pelastaa isänsä masennuksen syövereistä aloittamalla uudelleen juoksuharrastuksen, joka on nuorempana jäänyt. Martti innostuu uudelleen elämästä kouliessaan tyttärestään mitä absurdeimmilla tavoilla kestävyysjuoksijaa. Siinä samalla teini-ikäisen tyttären normaali elämä katoaa ja avioliitto alkaa rakoilla.

 

Fanaattisuus, jolla Martti suhtautui kestävyysjuoksuun oli jotain niin absurdia, tragikoomista ja pähkähullua, että oksat pois. En tunne urheilumaailmaa, joten en tiedä miten paljon tässä tarinassa on totuuspohjaa, mutta ei kyllä millään lailla käy kateeksi ammattiurheilijoita, jos tässä on rippunenkin totuutta mukana. Sain kyllä varsinaisen rautaisannoksen suomalaisen kestävyysurheilun historiaa. Ja en voi olla ajattelematta, että siinä miten Martti peilaa koko elämää kestävyysjuoksun kautta on itse asiassa mukana myös aika paljon yhteiskuntakritiikkiä. Ihan huikean tarinan Miika Nousiainen on kyllä kirjoittanut. Ja tämän myötä kiinnostus Vadelmavenepakolaista kohtaan kohosi monta pykälää.

Muodonmuutos & Rangaistussiirtolassa

Die Verwandlung ja In der Strafkolonie

Franz Kafka

Otava Keskiyön kirjasto 2007

Katselin tammikuussa erään elokuvan, jonka päähenkilö luki Muodonmuutosta. Seuraavana päivänä kävin kirjastossa ja huomasin yllättäen tämän pöydällä. Se tuntui merkiltä jostakin, joten niin lainasin tämän. Franz Kafka ei ole minulle ennestään tuttu, tietysti olen nimen kuullut, mutta en ole lukenut mieheltä mitään. Ennen kuin nyt. 

Muodonmuutos -novelli kertoo Gregor Samsa -nimisestä kauppamatkustajasta, joka herää eräänä aamuna ja huomaa muuttuneensa suunnattomaksi syöpäläiseksi. Tätä on miehen vanhempien ja sisaren vaikea ymmärtää ja Gregor suljetaan huoneeseensa, jossa hän alkaa hiljaa menettää ihmisyyttään. Tai jotain sellaista. Siis en oikein tajunnut tätä tarinaa. Epäilemättä tuo koppikseksi muuttuminen on joku hieno vertauskuva jollekin (ihmisyyden katoamiselle?), mikä meni minulta aika pahasti ohi. Jonkinlaiseksi kauhutarinaksi tämä kai on tarkoitettu, mutta minulle tämä oli lähinnä omituinen kertomus kovakuoriaiseksi muuttuvasta miehestä. En tajunnut Gregorin ajatuksenjuoksua lainkaan, kovakuoriaiseksi muuttuminen ohitettiin jotenkin ihan tuosta vain. Jos minulle kävisi niin, olen aika varma, että en ensimmäiseksi ajattelisi töistä myöhästymistä. Hämmentynyt olo tästä nyt jäi.

Rangaistussiirtolassa sen sijaan toimi paremmin. Vierailija saapuu seuraamaan teloitusta, joka on määrä toteuttaa niin julmalla ja epäinhimillisellä tavalla, että teki pahaa lukea siitä. Teloituksen toimeenpanijan varaukseton ihailu menetelmää ja sen kehittäjää kohtaan oli kyllä todella karmivaa. Loppu oli verisen ironinen. Tämä todellakin oli kauhukirjallisuutta!       

Under the Duvet

Marian Keyes 2001

Penguin Books

Tämä oli mainio kokoelma Marian Keyesin eri lehdissä julkaisemista kolumneista(?), en ole ihan varma onko kolumni oikea sana, ehkä pitäisi käyttää vain sanaa kirjoitus. Osa kirjoituksista oli myös aiemmin julkaisemattomia. Joka tapauksessa, muutaman sivun mittaiset elämänkerralliset tarinat liittyvät kenkiin, perheeseen, ystäviin, työhön, alkoholismiin, lomamatkoihin, asunnon ostamiseen, irlantilaisuuteen ja vähän kaikkeen.  Kirjan lopussa oli vielä yhden luvun mittainen maistiainen romaanista Angels.

Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta kun luin Marian Keyesiä englanniksi. En suuremmin valita hänen teostensa suomennosten laadusta, kun en ole ilmeisesti kovin kriittinen niiden suhteen, mutta tämän kirjan myötä hänen romaaniensa lukeminen alkukielellä alkoi kiinnostaa uudella tavalla.

Marian Keyesillä on ihan mahtava, hauska ja nokkela kirjoitustapa vaikka kyse olisi raskaistakin aiheista, kuten alkoholismi. Viihdyin tosi hyvin tämä parissa ja tälle on tullut jatkoakin, nimellä Further under the duvet, jonka aion etsiä käsiini jossain vaiheessa. Tähän törmäsin sattumalta kirjastossa, vaikka luullakseni olin kyllä hämärästi tietoinen kirjan olemassaolosta. 

En ole ihan varma kumpi, tämä vai jatko-osa, on juuri julkaistu Tammen kustantamana suomeksi nimellä Peiton alla. Tammen sivuilla oleva kuvaus saa minut epäilemään, että kyse on siitä jatko-osasta, tai sitten minulla on uskomattoman huono muisti tai lukemisen ymmärtämisessä ongelmia, koska tuo kuvaus ei minusta sovi tähän kirjaan. Hauskaa luettavaa varmasti silti.

To be read 100

Blogeissa on viime aikoina ollut näitä tbr-listoja ja minä kuten monet muutkin rakastan listojen tekemistä. On ollut pikkuisen kiireitä tässä viime aikoina, joten meni aikaa, että sain oman sadan kirjan listani tehtyä. Osoittautui muuten yllättävän hankalaksi tehtäväksi. Kuulosti niin helpolta, sata kirjaa, mitkä aion lukea, helppoa kuin heinänteko. Eipäs sitten ollutkaan. Alun noin kaksikymmentä kirjaa oli helppoa, ne on ovat omiani tai kirjastosta lainattuja, jotka odottavat lukemista. Sitten meni vaikeammaksi, miten minä muka pystyn valitsemaan kaikista niistä tuhansista ja taas tuhansista kirjoista vain muutaman kymmenen? Kasasin lopulta tätä listaa varmaan viikonpäivät, pikkuhiljaa. Se on nyt sitten kokoelma uudempaa, vanhempaa, klassikoita ja hömppää, dekkareita ja lastenkirjoja ja vähän mitä sattuu. Eli aika lailla sellainen, millainen olen lukijana. Jotkut kirjoista olen halunnut lukea ja vuosia, enkä edes välttämättä muista minkä takia ja osa on uudempia kiinnostuksen kohteita (Nälkäpeli?!). Mukana on lisäksi yksi kirja, jonka olen jo kerran lukenut vuosia sitten, josta en pitänyt, mutta josta haluaisin pitää, joten olen ajatellut lukea sen uudestaan. Ja tämä kirja on siis klassikko rakkaustarina Humiseva harju. Jotenkin nolostuttavan vähän mukaan tuli suomalaisia kirjailijoita, mutta on sentään muutama. Välillä minua raivostutti, kun mietin jotain kirjaa, mutta en muistanut sen nimeä tai kirjoittajaa, muistin vain, että haluan lukea sen. Älyttömästi tästä tietysti jäi pois hyviä kirjoja, mutta ei voi mitään. En nyt mitään aikarajaa aio asettaa itselleni, en varmaan edes saa luettua kaikkia kirjoja koskaan, mutta jos tämä innoittaisi lukemaan vielä lisää. Jos tekisin tälle oman sivun ja merkitsisin aina kun saan jonkun luettua.

Pitemmittä puheitta. Tässä on minun sadan kirjan tbr-lista. (Jossain vaiheessa muuten mietin, että olisi ehkä pitänyt laittaa kirjat kirjailijan mukaan aakkosjärjestykseen tai ryhmitellä edes jotenkin, mutta mennään nyt sitten tällä tajunnanvirta tekniikalla.)

1. Muodonmuutos/Rangaistussiirtolassa - Franz Kafka
2. Kevytkenkäinen kummitus - Sophie Kinsella
3. Matkijalintu - Sean Stewart
4. Viimeinen kuulutus - Celine Curiol
5. Sulaa vahaa - Anna Davis
6. Korallivaras - Rebecca Stott
7. Kolea talo - Charles Dickens
8. Neljän dollarin päivä - Margaret Horn
9. Hiljainen tyttö - Tess Gerritsen
10. Sokkopeli - Virpi Hämeen-Anttila
11. Rakkauden historia - Nicola Krauss
12. Saarnaaja - Camilla Läckberg
13. Tuulen viemää - Margaret Mitchell
14. Vadelmavenepakolainen - Miika Nousiainen
15. The Darwinian Tourist - Christopher Wills
16. Paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa - Seppo Turunen
17. What Evolution Is - Ernst Mayr
18. Darwin Life in Science - John Gribbin & Michael White
19. Maaninkavaara - Miika Nousiainen
20. Huone - Emma Donoghue
21. Rouva Bovary - Gustave Flaubert
22. Dorian Grayn muotokuva - Oscar Wilde
23. Enkelioppi - Danielle Trussoni
24. Da Vinci -koodi - Dan Brown
25. Middlesex - Jeffrey Eugenides
26. Vieras kartanossa - Sarah Waters
27. Sisar - Rosamund Lupton
28. Kartanpiirtäjä - Kamila Shamsie
29. Norwegian Wood - Haruki Murakami
30. Sieppari ruispellossa - J.D. Salinger
31. Kimpassa - Anna Gavalda
32. Sovitus - Ian McEwan
33. Tessin tarina - Thomas Hardy
34. Kuin surmaisi satakielen - Harper Lee
35. Mehiläisten salaisuudet - Sue Monk Kidd
36. Lumikukka ja salainen viuhka - Lisa See
37. Nälkäpeli -trilogia - Suzanna Collins
38. Häpäisty - Karin Slaughter
39. Nenäpäivä - Mikko Rimminen
40. Aikamatkustajan vaimo - Audrey Niffenegger
41. Myrkynkeittäjä - Nigel McCrery
42. Garpin maailma - John Irving
43. Tunnit - Michael Cunningham
44. Traktorien lyhyt historia ukrainaksi - Marina Lewycka
45. Mistään kotosin - Marjaneh Bakhtiari
46. Alkulukujen yksinäisyys - Paulo Giordano
47. Rakkauden aikakirjat - Elif Shafak
48. Yacoubian talon tarinat - Alaa al-Aswani
49. Seitsemän kohtaaminen - Herbjorg Wassmo
50. Siilin eleganssi - Muriel Barbery
51. Vettä elefanteille - Sara Gruen
52. Lumen maa - Yasunari Kawabata
53. Krokotiilin keltaiset silmät - Katherine Pancol
54. Rouva Agathen rakkaus - Andrew Nicoll
55. Naisten etsivätoimisto numero yksi - Alexander McCall Smith
56. Krokotiili hiekkasärkällä - Elizabeth Peters
57. Erakkoravut - Anne B. Ragde
58. Kukkien verellä kirjoitettu - Anita Amirrezvani
59. Pahuuden piiri - Meg Gardiner
60. Wildfell Hallin asukas - Anne Brontë

61. Rakkaani, valittuni - Albert Cohen
62. Riivaus - A.S. Byatt
63. Meriharakakat - Susan Fletcher
64. New York -trilogia - Paul Auster
65. Kerjäläistyttö - Alice Munro
66. Soitellaan, soitellaan! - Sophie Kinsella
67. Takaisin luontoon - Carl Hiaasen
68. Tavallisia ihmeitä - Carol Shields
69. Hyppytunti - Tuula Levo
70. Äidin pikku pyöveli - Claire Castillon
71. Kaislikossa suhisee - Kenneth Grahame
72. Peukaloisen retket villihanhien seurassa - Selma Lagerlöf
73. Katoamistemppu - Amanda Eyre Ward
74. Paluu Rivertoniin - Kate Morton
75. Kultapoika, smaragdityttö - Yiyun Li
76. Okalinnut - Colleen McCullough
77. Geishan muistelmat - Arthur Golden
78. Ensimmäinen murhani - Leena Lehtolainen
79. Valkopukuinen nainen - Wilkie Collins
80. Salka Valka - Haldór Laxness
81. Humiseva harju - Emily Brontë
82. Kauniita valheita - Lisa Unger
83. Middlemarch - George Eliot
84. Sininen linna - L.M. Montgomery
85. The House of Mirth - Edith Wharton
86. Herra Darwinin puutarhuri - Kristina Carlson
87. Sonja O. kävi täällä - Anja Kauranen
88. Kätilö - Katja Kettu
89. Vuonna 1984 - George Orwell
90. Yksitoista minuuttia - Paulo Coelho
91. Matka Intiaan - E.M. Forster
92. Veripunainen, lumivalkoinen - Michel Faber
93. Tiikerin vaimo - Téa Obreht
94. 27 eli kuolema tekee taiteilijan - Alexandra Salmela
95. Nuorena nukkunut - F.E. Sillanpää
96. Kuoleman ikuistama - J.D. Robb
97. Luolakarhun klaani ja sarjan muut osat - Jean M. Untinen-Auel
98. Kurjat - Victor Hugo
99. Toinen sukupuoli - Simone de Beauvoir
100. The Distance Between Us - Maggie O'Farrell   

The Story of Beautiful Girl

Rachel Simon
Preface Publishing 2011

Myrskyisenä marraskuun iltana pienessä amerikkalaisessa kaupungissa vuonna 1968, eläkkeellä oleva opettaja Martha kuulee koputuksen ovelta. Ovella seisoo pariskunta, kaunis nuori nainen ja musta mies. Nainen ei puhu ja mies on kuuro. Martha kutsuu pariskunnan sisälle, tarjoaa ruokaa ja vaatteet. Naisella on vastasyntynyt vauva mukanaan ja sitten ovelta kuuluu taas koputus. Nainen, Lynnie, ja mies, Homan, ovat karanneet parantumattomien ja vajaamielisten koulusta, julmasta instituutista, jonne vammaiset on suljettu pois maailman silmistä. Ennen kuin Lynnie viedään takaisin kouluun, hän pyytää Marthaa kätkemään tyttärensä. Homan pakenee yöhön.

Siinä siis lähtökohta tarinalle, jonka bongasin kirjaston vasta palautettujen hyllystä jo tammikuussa. Tarina seuraa Lynnien, Homanin ja Marthan tarinaa neljän vuosikymmenen ajan. Luku kerrallaan Lynnien historia ja nykyhetki valottuvat, samalla seurataan miten eläkkeellä oleva leski kasvattaa Lynnien tytärtä Juliaa ja miten Homan löytää paikkansa maailmassa. Välillä tarina etenee Lynnien ystävän ja koulun henkilökuntaan kuuluvan Katen näkökulmasta.

Siis minusta tässä oli hyvät lähtökohdat hienolle tarinalle, mutta jotenkin tämä ei sitten loppujen lopuksi lumonnut minua. Olisin halunnut tietää enemmän laitoksesta, jossa Lynnie asui ja samoin Marthasta ja Juliasta. Sen sijaan minusta oli vähän pitkästyttävää lukea Homanin osuutta tarinasta. Oli muuten erikoista seurata asioita Homanin näkökulmasta, koska hän oli kuuro ja lukutaidoton. Se toi tarinaan ihan oman näkökulmansa. Sama tietysti Lynnien kohdalla, koska hän oli älyllisesti jälkeenjäänyt, se toi tarinaan omanlaisensa aspektin. Lynnien sisäisen maailman kuvaaminen oli varsinkin onnistunut. Kirjailijan oma sisar on älyllisesti jälkeenjäänyt niin kuin Lynnie, joten hän epäilemättä tuntee asian. Kaiken kaikkiaan ihan lukemisen arvoinen, mutta ei kuitenkaan mikään uusi suursuosikki. Kansi on minusta kaunis. 

Luita myöten

Bare Bones
Kathy Reichs 2003
WSOY 2007

Olin ihan unohtanut miten viihdyttäviä nämä Kathy Reichsin Tempe Brennanista kirjoittamat kirjat ovat! Jos niin saa sanoa kirjoista, joissa suurta osaa näyttelee ihmisen luurangot ja tapahtumapaikkana on usein ruumishuone. Toisaalta minusta oikeuslääketiede ja -antropologia ovat kaikessa kamaluudessaan kiehtovia tieteenaloja. Teini-iässä vietetyt tunnit Patricia Cornwellin kirjojen parissa ovat kai jättäneet jälkensä. 

Siitä on aikaa jo useampia vuosia, kun olen edellisen Tempe Brennanin lukenut ja olikin vähän vaikeuksia muistaa kuka on kuka ja mitä Tempen elämässä viime kirjassa tapahtui, mutta toisaalta nämä eivät ole sillä lailla jatkuvajuonisia, että haittaisi jos aikaa edellisen kirjan lukemisesta on kulunut.  

Tempe Brennanista tulee väkisin mieleen Kay Scarpetta. Naisten töissä on hiuksen hieno ero, mutta tapahtumapaikkana molemmilla on ruumishuone ja vaihtelevat paikat, mistä ihmisten jäänteitä sattuu löytymään, molemmat ovat keski-ikäisiä yksineläjiä ja melko lailla työlleen omistautuneita. Tykkään kuitenkin enemmän Tempestä sankarittarena, koska minusta hän on paljon helpommin lähestyttävä, lämpimämpi ja huumorintajuisempi, Scarpetta on minusta ollut aina jotenkin kylmä ja tosikko. En tosin ole lukenut varmaan viittä viimeisintä Scarpettaa, joten en tiedä mitä viimeisimmissä kirjoissa on tapahtunut. Pitäisi nekin lukea joskus... Reichs kirjoittaa minusta synkistä aiheista jotenkin keveämmin kuin Cornwell. Cornwellin kirjoja ajatellessa mielikuva on tummanpuhuva, mutta Reichsin kirjoja ajatellessa välissä pilkahtelee myös valoa.

Siitä juonesta sen verran, että Tempe on juuri lähdössä odotetulle lomalle, kun luulöytö syrjäiseltä maatilalta sekoittaa suunnitelmat ja juttua selvitellessään Tempe törmää huumeiden ja uhanalaisten eläinten salakuljetusbisnekseen. Sivujuonteena seurataan Tempen orastavaa romanssia. Ei siis ollenkaan hullumpi jännnäri hienoisella romanttisella sivujuonteella.  

Agentti

The Agency 
Ally O'Brien 2008
Otava 2010


Tämä oli vaihteeksi satunnainen löytö kirjastosta. Vähän erilaisempaa chick litiä, mihin olen tottunut, mutta hyvällä tavalla. 


Päähenkilö on viihdealan agentti Tess Drake, jonka elämän pomon hämäräperäinen kuolema suistaa oudoille raiteille. Kuvaan liittyy murhaepäilys, hankalia asiakkaita, ex-ystävä, ex-rakastaja, naimisissa oleva miesystävä, lojaali assistentti ja hyytävä naispomo. Melkoista pyöritystä. 


Kielenkäyttö oli tavallista chick litiä ronskimpaa ja tarinankerronta oli hyvän trillerin veroista vetävyydessään. En ihan hirveästi pitänyt Tessistä henkilönä ja minua ärsytti, kun hän vertasi miesystäväänsä herra Darcyyn, koska mies ei vetänyt millään lailla vertoja Jane Austenin ihanalle herra Darcylle tai Bridget Jonesin niin ikään ihanalle Mark Darcylle. Mutta mutta, kun unohtaa nämä pikku puutteet niin tämä kerrassaan hupaisa luettavaa. Jotenkin sellainen kieli poskessa kirjoitettu, ironinen. Ja vaikka Tess ei ollutkaan ihan suosikkisankarittareni niin lopussa teki mieli heilauttaa nyrkki voitonriemuisesti ylös ja huutaa jes, tavalle, jolla tarina päättyi. 


Jännä yksityiskohta muuten, että kirjailijanimen Ally O'Brien taakse piiloutuu trilleristi Brian Freeman ja lontoolainen kirja- ja viihde-alan agentti Ali Gunn. Trilleristiä on epäilemättä kiittäminen siitä imusta, millä kirja on kirjoitettu. Jos miehen trillerit vetävät vertoja vetävyydessään tälle, niin tekisi mieli tutustua.    

Ihmemaa

A Place Called Here

Cecelia Ahern 2006

Gummerus 2008

Minusta P.S. Rakastan sinua oli ihana. Ja tämä Ihmemaa oli mielestäni myöskin ihan kiva. Ihan kiva kuulostaa vähän tylsältä, sellaiselta ettei se oikeastaan tarkoita oikeastaan yhtään mitään. En vaan keksi mitä muutakaan sanoisin, kun minusta tämä oli kiva. Kevyt, harmiton ja viihdyttävä. 

Pääosassa oli siis Sandy Shortt, jonka koulutoveri Jenny-May katosi, kun tytöt olivat 10-vuotiaita. Siitä lähtien Sandy on pakkomielteisesti etsinyt kadonneita asioita ja ihmisiä. Etsiessään muita ihmisiä Sandy on katoaa itsekin ja siitä tämä kirja noin pohjimmiltaan kertoo, itsensä etsimisestä. Tai jos pinnallisia ollaan niin sitten tämä on hämmentävä tarina fantasiamaailmasta, jonne kadonneet ihmiset ja asiat päätyvät. 

En kyllä voi sanoa ymmärtäneeni ihan täysin tätä tarinaa, mutta ei sillä niin väliä. Oikeastaan olisin halunnut tykätä tästä enemmän ja käyttää sanaa ihana tämän yhteydessä, mutta ei tämä niin mahtava ollut. Mietin vähän, että mikä tässä oli vialla, jotkut kirjat ovat ihania vaikka ei ihan niitä ymmärtäisikään, mutta tämä ei. Juttu oli ehkä siinä, että välillä tämä ajautui sellaiseksi "oi-niin-filosofiseksi-ja-syvälliseksi", tai sellaista tässä ehkä haettiin, mutta välillä jotkut lauseet tuntuivat jotenkin alleviivaavilta. Sellaisilta, että tämä on nyt todella tärkeää ja  huomionarvoista, mutta jos jokin asia on oikeasti huomionarvoinen tai jotenkin olennainen, niin ei se tarvitse alleviivausta tai korostamista, se kyllä välittyy tekstistä muutenkin. Näin ainakin itse ajattelisin. 

Mutta siis kevyt, harmiton ja viihdyttävä. Ja luen jatkossakin Cecelia Ahernin romaaneja. 

Ai niin, olin ihan unohtaa, tämän kirjan suomenkielinen nimi on minun mielestä ihan onneton! Englanninkielinen on paljon parempi ja jotenkin sopiva, mutta suomenkielinen on vaan jotenkin väärä. Liikaa Ihmemaa Ozin kaltainen, vaikka siihen tässä kirjassa kyllä viitattiin aika paljon. Pitää muuten muistaa lukea sekin joskus.

Hehkua

Splendor

Anna Godbersen 2010

Karisto 2011

Ja niin tuli Hollandin sisarusten tarina päätökseen. Kirja oli toki yhtä koukuttava kuin aiemmatkin osat, mutta silti tämä viimeinen osa oli minusta vähän pettymys. Lähinnä sen takia, että olin pettynyt siihen, miten Elizabethin tarina päättyi. Elizabeth oli siis sisaruksista suosikkini ja vaikka tarinan loppu olikin hänen osaltaan minulle kovasti mieleen niin minua, tässä vaiheessa haluaisin käyttää rumaa sanaa, mutta en käytä, joten sanon, että ketutti miten siihen päädyttiin. Minusta häntä kohdeltiin ihan kaltoin, paiskottiin kamalasta tilanteesta toiseen ja sitten tsädäm, kuin taikasauvan iskusta, kaikki olikin ihanaa ja päättyi hyvin. Olen vihainen, koska minusta hänen ei annettu kasvaa ihmisenä, keksittiin vain dramaattisia tapahtumia toisensa perään ja sitten suit sait kaiken ratkaisi tapahtuma, joka oli minusta oli huonosti pohjustettu ja jotenkin "helppo" ulospääsytie. Niin, että siinä oli ensimmäinen pettymyksen aihe.

Ja sitten päästään toiseen ärsytyksen aiheeseen. Tämä sitten sisältää spoilereita, joten jos ei halua tietää miten Dianan kävi niin kannattaa jättää tämä kappale lukematta. Minähän en missään vaiheessa ollut erityisen kiinnostunut tästä Diana-Henry-Penelope -triangelidraamasta. Niinpä minua otti aika lailla päähän, kun tajusin, että Diana ja Henry eivät loppujen lopuksi päädykään yhteen. Neljä kirjan verran luin heidän venkoiluaan yhteen pääsemiseksi ja sitten kun kaikki tähdet ja ihmiset ja ties mitkä ovat oikeissa asemissa niin Diana ei haluakaan rouva Schoonmakeriksi, vaan lähtee yksin Pariisiin. Voi hitsi, minkälainen antikliimaksi! Siis tavallaan ymmärrän hänen ratkaisunsa, mutta olisi ollut tyydyttävämpää jos kaksikko olisi lopulta saanut toisensa enkä olisi turhaan kahlannut heidän suhdekiemuroitaan läpi neljän kirjan verran.

Mitä tulee sitten muihin henkilöihin, niin minusta oli ihanaa kun Penelope sai maistaa omaa lääkettään. Linan puolesta olin surullinen ja iloinen. Minusta hänen tarinansa sai hyvän päätöksen. Jos ajattelen koko sarjaa niin minusta tämä ei oikeastaan ollut tarina Hollandin sisaruksista vaan ennemminkin tämä oli Dianan tarina ja ehkä hieman yllättäen Linan tarina. Minusta he kasvoivat jotenkin eniten sarjan aikana. Lina ehkä jopa hieman enemmän. Ihan älyttömän koukuttava sarja tämä kyllä oli ja haluan jossain vaiheessa tutustua Anna Godbersenin seuraavaan sarjaan, joka ilmeisesti sijoittuu 1920-luvulle.